tiistai 9. heinäkuuta 2013

SUOMEN MAFIA

Seuraava tarina on täysin mielikuvituksen tuotetta. Kaikki henkilöt ovat mielikuvituksellisia. Kaikki tapahtumat ovat mielikuvituksellisia, samoin yhtiöt, yritykset, yhteisöt ja tapahtumat. Tarinalla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa, ei ole koskaan ollutkaan. Ei voi olla, eihän!

Nuori ja kunnianhimoinen heppu haluaa edetä valitsemallaan poliitikon uralla, mutta ongelma on siinä, ettei hänellä ole tarvittavaa kannatusta edes puolueensa paikallistasolla. Vanhemmat piirijäärät blokkaavat tehokkaasti tietä. On kuitenkin olemassa takaovi. Puolueen nuorisojärjestö on se tie, jonka avulla kaveri voi nousta puolueen johtopiireihin. On siis päästävä nuorisojärjestön johtoon. Ongelma on vain siinä, ettei tarvittavaa tukea löydy edes paikallisesta nuorisojärjestöstä.

Heppu ja hänen apurinsa kuitenkin oivaltavat, ettei kukaan ole kiinnostunut paikallisen nuoriso-jaoston piirivaaleista. Niinpä he väärentävät koko vaalin. He keksivät uusia paikallisosastoja, joita ei ole olemassakaan muualla kuin paperilla, ja pitävät olemassa olevien nuoriso-osastojen kokouksia paperilla saadakseen piirijaoston tulevaan puheenjohtaja vaaliin äänivaltaiset edustajansa. Kun puolueen nuorisojärjestön piirijaoston puheenjohtaja valitaan, vaali on jo etukäteen voitettu tekaistujen delegaattien äänillä ja nuori heppu valitaan paikallisen nuoriso-jaoston johtoon.

Nyt hänelle aukeaa tie valtakunnallisen nuorisojärjestön johtoon. Sutki ja sujuvasanainen heppu huomaa, että puolueen johdolla on uskottavuus ongelma ja muutamat veteraanit ovat sössineet asiansa. Hän tajuaa, että hänen ei tarvitse tehdä mitään muuta kuin odottaa ja olla suututtamatta ketään, niin mahdollisuudet ovat vaikka mihin. On vain päästävä eduskuntaan.

Se ei olekaan ongelma, sillä useampikin liikemies huomaa nuoren kunnianhimoisen poliitikon alun ja lupaa rahoittaa tämän vaalikampanjat. Ongelmaksi nousevat kuitenkin vaaliväärennökset. Heppu vetoaa henkilökohtaisestikin juttua tutkiviin poliiseihin, mutta asia onnistutaan hautaamaan vasta kun suuremmat taustavaikuttajat puuttuvat peliin. Jotakin kautta tutkintaan vaikutetaan niin, ettei se koskaan etene syyttäjälle saakka ja että tutkinnassa jätetään ratkaisevat kysymykset tekemättä ja tarvittavat kivet kääntämättä. Näin heppu pelastuu rikosoikeudellisilta seuraamuksilta. Onneksi rikos on sellainen, että se vanhenee nopeasti ja näin hänen onnistuu suojata itsensä myös tulevaisuudessa.

Kun puolue ei ole edennyt tarpeeksi kansallisissa vaaleissa, nuori ja sutki heppu valikoituu kuin puolivahingossa puolueen pelastajaksi. Hänet valitaan puolueen uudeksi puheenjohtajaksi ja kun seuraavissa vaaleissa tulee menestystäkin, hän pääsee ministeriksi. Koska talous pyörii hyvin, uunituore valtiovarainministeri laskettelee julkisuudessa sujuvasti myötämäkeen.

Hallituksen pääministerinä on toinen puolivahingossa oman puolueensa johtoon noussut heppu. Hänen tiensä puoluejohtoon tasoittui puolueen taustasäätiön johdossa. Siellä hän teki vuosikausia lainvastaisia kiinteistökauppoja ja onnistui tarjous-, hankinta- ja muitakin lakeja rikkomalla moninkertaistamaan säätiön varallisuuden. Säätiöstä on myös vuosikausia rahoitettu puolueen edustajien vaalikassoja lain vastaisesti, jos nämä ovat kuuluneet sisäpiiriin. Säätiön lainvastainen toiminta on ollut mahdollista vain siksi, että puolueen johtajat ja ministerit ovat painostaneet asunto- ja rakennushallituksen johdon hyväksymään laittomat liiketoimet rutiiniluontoisesti.

Tästä toiminnasta hyötyneet yhtiöt ovat nekin rahoittaneet pääministerin puolueen toimintaa. Samoin tekee eräs kaivosyhtiö, joka jo suunnitelmissaan rikkoo ympäristölakeja. Se ei kuitenkaan ole ongelma, sillä kaivosyhtiö on jo voidellut saman puolueen naisministerin antamalla tämän aviomiehelle ja pienelle lapselle aimo kasan yhtiön osakkeita. Ne voidaan sitten myöhemmin muuttaa puhtaaksi rahaksi myymällä. Pahaksi onneksi asia vuotaa julkisuuteen, mutta onneksi kansa on niin tyhmää, että sille riittää naisministerin astuminen varjoihin. Lahjuksensa hän ja hänen perheensä voivat pitää. Mitään rikostutkintaa ei koskaan aloiteta.

Pääministeri innostuu hankkimaan lisää rahaa kavereilleen ja puolueelleen ryhmältä, johon kuuluu useita talousrikoksista tuomittuja miehiä. Samaiset herrat junailevat maalaiskaupungissa miljoonien kiinteistökuprun puolueen sikäläisten tekijöitten kanssa, joten yhteisellä asialla ollaan. Niinpä pääministeri ja muutama muu ideoi yhdessä talousrikollisten kanssa säätiön, joka ryhtyy tukemaan sovittujen poliitikkojen vaalitoimintaa.

Säätiöön puhutaan mukaan myös kaksi suurliikemiestä, joilla on mahdollisuus vaalivoitelun kautta saavuttaa satojen miljoonien lisäykset jo entisestään suuriin bisneksiinsä. Toinen liikemiehistä innostuu niin, että junailee parinkin kunnan kunnallisvaalit ilokseen samaisen puolueen kautta, ja saa kuin saakin haluamansa lain vastaiset kaavoitukset läpi. Ne kuitenkin kaatuvat kinasteluun valtiovarainministerin puoluetta edustavan ministerin kanssa, vaikka senkin vaalityötä on tuettu säätiön kautta.

Samaan aikaan valtiovarainministeriksi nousseen kunnianhimoisen hepun ryhmä juonii omia kuvioitaan. Hekin saavat tuekseen liike-elämän raskaansarjan pomoja, jotka perustavat oman säätiönsä tukemaan valtiovarainministeriä ja tämän puoluetta. Säätiö tukee puoluetta miljoonilla, mutta jättää säätiön kirjanpitoon vain merkinnän X summan kohdalle. Tämä on rikos, mutta sitä ei koskaan tutkita, vaikka asia tulee julkisuuteenkin.

Yksi tukijoista on suuri kansainvälinen metsäteollisuuskonserni, jonka johto on jo vuosikausien ajan väärentänyt koko konsernin kirjanpitoa jakaakseen itselleen satoja miljoonia laittomia osinkoja. Näin on toimittu senkin jälkeen, kun asia on yhden entisen talousjohtajan toimesta saatettu sekä veroviranomaisten, poliisin että rahoitustarkastajien tietoon. Yksikään näistä tahoista ei tee saamillaan tiedoilla yhtään mitään. Pieni ele tehdään, mutta väärään suuntaan. Tässä rikoksessa on kyse miljardeista euroista, mutta maksetut poliitikot suojelevat yrityksen johtajia täydellisesti ja pitävät huolen siitä, ettei mitään rikostutkintaa koskaan aloiteta. Ilmiannon tehnyt entinen talouspomo kuolee joitakin aikoja myöhemmin terveytensä menettäneenä murtuneena miehenä. Hänen kohtalostaan ei kukaan välitä hevonpaskan vertaa.

Samoina vuosina alasajetun julkisen terveydenhuollon tilalle luodaan valtava yksityinen bisnes. Jotta kansa hyväksyisi tämän, se toteutetaan niin, että yksityisen liiketoiminnan laskut maksatetaan Kela-korvauksina. Näin kansalainen kuvittelee, ettei joudu maksamaan koko summaa, vaan saa osan Kelalta, joka siis vain kanavoi verorahoja suoraan yksityisille liikeyrityksille. Toiminta kanavoidaan poliitikkojen toimesta kahdelle suurelle veroparatiisiyhtiölle, jotka sitten myydään suurille kansainvälisille yhtiöille kymmenien miljoonien voitolla. Kaikki rahat tulevat tavallisten kansalaisten taskuista ja ne sadat miljoonat, jotka tällä tempulla varastetaan kansalaisilta, ovat poissa julkisesta terveydenhuollosta, joka kurjistuu edelleen.

Harmittomasta lausahduksesta alkava vaalirahakohu häiritsee pääministerin puoluetta niin, että hän jättäytyy sivuun ja puolue kärsii vaalitappion toisensa perään. Entinen pääministeri saa kuitenkin suojatyöpaikan entisten tukijoittensa yhdistyksen johtajana, mutta puolue joutuu liemeen. Entisestä valtiovarainministeristä tulee vaalivoittaja ja pääministeri, ja hän kokoaa suuren koalition toisen entisen valtapuolueen nuorten johtajien kanssa. He kun ovat yhtä ahneita, mutta paljon tyhmempiä.

Valtaan päästyään kunnianhimoinen heppu junailee liike-elämän pomoille ensin miljardin edestä verohelpotuksia ja kun tulee seuraava sopiva sauma, hän junailee heille satoja miljoonia lisää. Näin hän maksaa kunniavelkansa ja turvaa tuen jatkuvuuden tulevaisuudessakin.

Pahaksi onneksi kansainvälinen finanssikriisi uhkaa maan taloutta, mutta se ei ole olennaista. Olennaista on nyt se, että kunnianhimoisen hepun talousneuvonantajana toimivan pankkiirin, entisen äärikommunistisen roistokapitalistin kaverien rahat turvataan maailmalla. Siksi kunnianhimoinen heppu ryhtyy naispuolisen valitovarainministerin kanssa Euroopan Unionin lakeja rikkovaan toimintaan. Tässä toiminnassa, jota perustellaan yhteisellä edulla, olennaista on varastaa valtioiden varallisuus suurille liikepankeille.

Rikos toteutetaan yhteiseurooppalaisena hankkeena. Valtio jakaa miljardeja suoraa tukea pankeille velallisten kautta, mutta ennen kaikkea ottaa lainaa jolla rahoittaa tätä toimintaa. Näin kunnianhimoinen heppu ja hänen nautaakin yksinkertaisempi naispuolinen valtiovarainministerinsä voivat väittää julkisuudessa, ettei kansalaisten verorahoja anneta minnekään. Kansakunta vain ottaa velkaa, eli maksu lankeaa tulevaisuudessa.

Tämä toiminta ei edistä taloutta lainkaan, mutta se ei tietenkään ole tarkoituskaan. Tarkoitus on viedä kansakuntien rahat ja antaa ne suurpankkiireille vastineetta. Monimutkaiset kansainväliset finanssijärjestelyt hämmentävät kansaa ja mediaa, joilla ei tunnu olevan lainkaan käsitystä siitä, että meneillään on James Bond -luokan ryöstö. Se tosin on tarkoituskin. Jotta ryöstö varmasti onnistuisi, tulee suuren amerikkalaisen liikepankin edustaja valvomaan ryöstöä Euroopan Unionin keskuspankin johtajaksi.

Kotimaassa on alkanut napina varastetuista rahoista. Ne vaijentaakseen kunnianhimoinen heppu yhdessä nautaakin tyhmemmän naisapurinsa kanssa palkkaa amerikkalaisia liikejuristeja kokkailemaan valtiovarainministeriön sopimuksia ja tilejä niin, että varastetut rahamäärät putoavat vuodessa kymmeniä miljardeja. Koska kansan napina ei silti vaikene, lopulta valehdellaan aivan suoraan, että muka tienattu lähes miljardi. Tätä valhetta toistetaan sekä kansalle että kansanedustajille, mikä on jo aika vakava rikos. Se ei kuitenkaan haittaa, sillä kansanedustajat syövät kaiken paskan mitä niille johtajien toimesta syötetään.

Mitään tienattuja rahoja ei ole olemassakaan. Rahat ovat pääministerin ja valtiovarainministerinaisen suomalaisilta varastamia rahoja, jotka on laitettu kansainväliselle tilille muka-takuuksi. Molemmat ministerit kuitenkin valehtelevat valehtelemasta päästyäänkin, että rahat ovat tuottoa. Tässä tietoisessa valehtelussa kyse on siis kansanedustajien ja kansan harhauttamisesta rikollisen toiminnan edistämikseksi. Kun kyse on miljardeista, ei tämä valehtelu ole ihan pikkurikos.

Tämä on suomalaisen mafian toimintaa. Näin toimii Suomen mahtavin järjestäytynyt rikollisuus. Se kykenee estämään kaikki itseensä kohdistuvat rikostutkinnat, useimmat jo alkuunsa, yhteyksiensä avulla. Se varastaa miljardeja suomalaisilta. Se voi halutessaan muuttaa lakeja niin, ettei sen toiminta olekaan laitonta, mutta yhtä hyvin se voi tehdä miljardiluokan rikoksia lakeja rikkoen, sillä kukaan ei uhkaa sitä. Se on alistanut Suomen poliisin kuuliaiseksi juoksupojakseen, oikeuslaitoksen omaksi suojelijakseen, ja se on suurelle yleisölle liian iso käsitettäväksi.

Ongelma on siinä, että vaikka maailmalla järjestäytynyt rikollisuus on jo muuttunut pyramidimallisista organisaatioista verkostomallisiksi rakenteiksi, Suomessa elää edelleen Kummisetä-elokuvista tuttu mielikuva. Kansainvälistä naiskauppaa pyörittävät rikollisjärjestöt koostuvat soluista, jotka hoitavat vain oman osansa koko ketjusta. Yhden solun kiinni jääminen ei vaikuta kokonaisuuteen lainkaan ja se voidaan korvata nopeasti.

Kansainvälinen huumekauppakin toimii nykyisin hyvin pitkälle samalla tavalla. Sekin on hajautettua ja jaettua. 1980-luvun globaalia heroiinikauppaa pyörittänyt mafia tai kokaiinikauppaa dominoivat kartellit ovat kadonneet. Tilalla on lukuisampien toimijoiden verkosto, joka elää ja muokkautuu jatkuvasti. Euroopan kokaiinikaupan suurin tekijä, italialainen N'dragheta ei sekään ole monoliitti tai pyramidi, vaan lukemattomista pienistä soluista, ryhmistä koostuva liittouma. Samoin on Napolin camorra. Sisilian Cosa Nostra on ilmeisesti sekin palannut juurilleen ja koostuu yhteistyötä tekevistä mafiasoluista.

Suomen mafia ei sekään ole monoliitti. Se koostuu verkostosta, vaikuttajien ja toimijoiden yhteenliittymistä, jossa kukaan ei ole Pomo, vaan jossa kaikki hyötyvät laittomuuksista ja rikoksista. Kenenkään ei tarvitse pitää puheita ja luetella sääntöjä, ne opitaan kokelasvaiheessa, kuten muissakin mafioissa. Tulevat jäsenet valikoituvat ja tekevät varsinaisille mafiosoille selväksi, että ymmärtävät pelin säännöt ja luonteen, ja ovat valmiita sen toimintaan. Vapaamuurarit, Lions Clubit ja Rotarit ovat värväyskanavia, nuorkauppakamarit ja erilaiset säätiöt ja yhdistykset samoin. Puolueet ovat olleet aina suomalaisen mafian ydinaluetta ja ovat edelleen.

Suomalainen mafia ei siis ole mikään jengi tai pyramidi-mallinen organisaatio, joka ottaa jäseniä muodollisesti. Se toimii paljon vaivihkaisemmin, hienovaraisemmin, ja aina poliittisen suojelun sisällä. Kun uusi jäsen otetaan mukaan, hän huomaa ovien avautuvan, pankkien suhtautuvan myönteisesti, ja hän menestyy valitsemallaan uralla. Hän oppii sen, että tukemalla muita verkostossa olevia, hänkin saa taloudellista hyötyä. Kenenkään ei tarvitse selittää sitä ääneen. Hän oppii ymmärtämään vihjeitä, vihjailuja, eleitä ja ilmeitä, joilla viestitään. Kenenkään ei tarvitse sanoa, että kaavamuutos on välttämätön. Sen ymmärtää, jos kuuluu mafiaan.

Suomalainen mafia ei tapa ketään brutaalilla perinteisellä tavalla. Suomalaisen mafian ei tarvitse. Se tuhoaa vihollisensa maineen, talouden ja elämän verkostonsa avulla. Vihollisen työura tyssää potkuihin, kenties syytteisiin, hänen liiketoimensa epäonnistuvat ja yrityksensä ajautuu vaikeuksiin. Keinoja on monia ja ne ovat luotia tuhoisampia. Suomalainen mafia ei koskaan tuhoa yksilöä, vaan kokonaisen perheen. Joissakin tapauksissa suomalaisen mafian uhrit tappavat itsensä, usein heidän terveytensä tuhoutuu, mutta yleensä heidän perheensä kärsii tavalla tai toisella. Kokonaiset perheet menettävät kotinsa ja omaisuutensa. Jo tämä riittää yleensä pitämään suomalaisen mafian vastustajat aisoissa.

Suomalaisen mafian vastustajat pitää aisoissa myös mafian apureina häärivien joukko. Näitä on moninkertainen määrä varsinaisiin mafiosoihin verrattuna. He ovat poliitikkoja ja virkamiehiä, jotka eivät käsitä osallistuvansa rikolliseen toimintaan ja edistävänsä rikollisten toimia. Heitä ovat toimittajat, jotka eivät käsitä suuria kokonaisuuksia ja jotka toisinaan myös ajavat mafian etuja jutuillaan. Apureina häärivät myös poliisit, joille suomalainen mafia on utopiaa ja jotka haluavat uskoa siihen, että moottoripyöräkerhot ovat maamme suurinta rikollisuutta. Kaikki nämä toimivat suomalaisen mafian apulaisina tietämättään.

Kaikkien suurin suomalaisen mafian avustaja on suuri yleisö, joka kieltäytyy vuodesta toiseen uskomasta näkemäänsä. Missä tahansa muussa maassa vaalirahaskandaali olisi johtanut koko poliittisen järjestelmän mullistukseen. Olihan käynyt ilmi, että koko eduskunta, jokainen puolue, lähes jokainen kansanedustaja olivat kaikki rikkoneet lakeja vuosikymmenien ajan täysin tietoisesti. Siis koko poliittinen järjestelmämme ja kaikki siinä toimivat puolueet olivat syyllistyneet rikoksiin vuosikymmenien ajan. Tämän olisi luullut herättävän kansan. Toisin kävi. Suomalainen mafia kykeni hallitsemansa median avulla häivyttämään pääasian yksityiskohtiin, pikkuasioihin ja lautakasoihin. Itse pääasia, kaikkien puolueiden ja koko poliittisen järjestelmän rikollisuus katosi näkyvistä ja ihmisten mielistä. Kaikki jatkui ennallaan. Ja jatkuu edelleen.

Mutta kuten jo alussa totesin: Tämä kaikki on varmaankin vain mielikuvituksen tuotetta. Missään ei voi olla näin mahtavaa suomalaista mafiaa. Eihän? Mitään edelläkerrotun kaltaistahan ei voi olla olemassa. Eihän? Mitään tuollaista ei ole voinut tapahtua. Eihän?

Vai... ?

2 kommenttia:

  1. Minä tässä ihmettelen kun Suomen kulta varantokin ryöstettiin Heinäkuussa 2001 WTC centterin kellarista ja minkä jälkeen rakennukset räjäytettiin mukamas Obaman kännipäisään keksimän ryhmän Algaidan johdolla...? Jenkki politiikot , pankit ja armeija sai isonmäärän erimaiden kultaavarantoja ryöstettyä itselleen tuosta vaan Irakin sotaa varten. Suomen kultaa katosi siinä 48 tonnia. Sen vuoksi aloitti Katainen 2009 yli 300 kultakaivos kaivannot kun tajusi minun kirjoittelevan asiasta ilmi. Martti poika on ollut kuumana samoin Tarja ämmä kun tiesin tästä samoin minulla erään WTC centterin kahvilan keittiön kameralla kuvattu 15 minuutin YuoTupe filmi missä armeijan rekkaa avustaa WTC centterin kellarista kultalastissa 2 muuta rekkaa kun lasti oli niin raskas, 2 kk ennen WTC rakennusten räjäytystä! Suomi on todella saatanan kädessä!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. pistähän 15min youtupe video jakoon!

      Poista