sunnuntai 15. maaliskuuta 2020

CORONA !

Räyhäblogi kantaa kortensa kekoon pandemian vastaisessa kamppailussa ja tarjoaa omat ohjeensa kansalaisille.

1. PESE KÄTESI aina kun tulet ulkoa, menet jonnekin, käyt veskissä.Näin pitäisi tehdä muutenkin, mutta jostakin kumman syystä monelle aikuisellekin tämä perushygienian perustoiminto on suuri mysteeri ja suuri tuntematon. Ei ole enää.

2. Jos sinulla on ohuet villasormikkaat/hanskat, käytä niitä julkisilla paikoilla.

3. Vältä ruuhkia, ihmismassoja, väentungosta, ryysiksiä, joukkotappeluita ja autoon ahtautumisen maailmanennätyskokeisiin osallistumisia.

4. OTA RAUHALLISESTI.

5. Jos haluat, käytä hengityssuojainta yleisillä paikoilla ja julkisissa tiloissa. Huivi nenän ja suun edessä toimii yhtä hyvin kuin mikä tahansa hengityssuojain kaasunaamaria lukuunottamatta.

6. Jos olet kipeä, kuumeinen, olosi on hontelo, pysy kotona, äläkä yski ruuhkabussissa tai junassa vastapäätäistuvan naamaa kohti. Jää kotiin ja ota lämmintä kaakaota, kuuntele hyvää musaa ja lue kirjaa, tai katso se tv-sarja, jota olet säästellyt.

7. Jos happi alkaa loppua tai olo käy huonoksi, soita ambulanssi. Se vie sinut sairaalaan/terveyskeskukseen, etkä tartuta kanssaihmisiä julkisissa liikennevälineissä.

8. PESE KÄTESI.

9. Älä rohmua tavaraa kaupasta. Ruoka ei ole loppumassa. Jos joudut karanteeniin, pyydä naapuria/kaveria/sukulaisia toimittamaan sapuskat ja tarvittavat ovesi taakse, tee tilisiirto laskun mukaan, ja ota rauhallisesti. Rentoudu, syö hyvin, lepää, ja hoida itseäsi.

10. ÄLÄ VARASTOI VESSAPAPERIA. Osta talouspaperia nenän niistämiseen ja muuhun, osta veskipaperia veskihommia varten. Vessapaperi ei tästä maasta lopu. Suomessa tuotetaan valtaosa maailman vessapaperista. Ihan sellainen kuuden tai kahdeksan rullan normipaketti riittää.

11. AUTA LÄHIMMÄISIÄ. Jos tiedät naapurin, kaverin tai sukulaisen olevan karanteenissa, soita ja kysy tarvitseeko jotain kaupasta/apoteekista yms. Soita muutenkin ja kysele kuulumisia, ja tee tiettäväksi ettei potilas virtanen ole yksin hyljättynä. Jos olet itse karanteenissa, soita kaverille/naapurille/sukulaiselle ja kerro tilanne. Pyydä apua, jos tarvitset.

12. Olkaa muutenkin ihmisiksi. Me olemme kaikki ihmisiä ja me selviämme kaikesta yhdessä toisiamme tukien ja auttaen. Selvisimme vuodesta 1918, kun maassa oli sisällissota, nälänhätä, isorokkoepidemia, pikkurokkoepidemia, tuberkuloosiepidemia ja historian tuhoisimpiin kuulunut pandemia samaan aikaan. Tämä tilanne on huomattavasti helpompi ja hoidettavissa, kunhan ymmärrämme ottaa toisemme huomioon.

13. Jos epäilet olevasi sairas muutenkin kuin Covid-19 viruksesta, jää kotiin. Ajattele kanssaihmisiäsi, äläkä levittele tautiasi vain siksi, että "Mulla on oikeus". Sulla ei ole moraalista oikeutta levitellä tautiasi, joka voi olla kohtalokas ikäihmisille. Älä vieraile monisairaan isoäitisi tai oman vanhempasi luona. Soita ja kerro miksi et käy, ja juttele. Pitkä puhelu korvaa mainiosti pikaisen ja hätäisen käynnin, ja on huomattavasti turvallisempi. Vanhemmat sukupolvet ovat eläneet sotavuodet tai ainakin muistavat ne, joten he ymmärtävät varotoimien päälle.

14. PESE KÄDET!

15. Vältä turhia/tarpeettomia reissuja, matkoja, vierailuita, yllätyskäyntejä ja väkisintunkeutumisia vieraisiin paikkoihin varsinkin sairaana. Niitäkin ilman tulee toimeen ja voi elää ihan normaalisti. Ylipäätään hidasta tahtia ja ota tyynesti. Voit toki repiä tukkasi päästä ja repiä vaattesi halki, mutta tilanne ei olennaiselta osaltaan muutu. Tulee vaan kylmä ja kaikki näkevät sinut nakuna tai kaljuna.

16. OTA RAUHALLISESTI ! Tässäkin tilanteessa kannattaa käyttää järkeä ja miettiä mitä tekee ja miksi ja missä. Hosuminen ja häslääminen ei ylipäätään edistä mitään asioita, eikä varsinkaan omaa terveyttäsi. Kysykää vaikka trapetsitaiteilijoilta. Eivät hekään sinkoile nuoralla sinne tänne tai katsele videoita kännykästä kesken loikan. Chill out ja relax.

17. Tee etätöitä. Suurin osa nykytöistä voidaan tehdä myös etähommina nykyisin. Jos pikkupomosi on sitä mieltä, että kaikkien on tultava palaveriin, jossa pikkupomo puhuu lähinnä itsestään ja tuntemuksistaan, soita pomosi isolle pomolle ja selitä tilanne. Iso pomo on melko varamasti samaa mieltä kanssasi. Useimmissa firmoissa tilanne onkin jo otettu huomioon tai tullaan ottamaan huomioon, ja etätyö muuttuu pandemian myötä normaaliksi käytännöksi muutenkin jatkossa. Nyt on hyvä syy harjoitella sitä käytännössä.

18. Syö hyvin ja huolehdi vitamiineista ja riittävästä ravinnosta. Cee-vitamiini on muutenkin tärkeä ja nyt sen on havaittu ulkomailla toimivan tehokkaasti myös Covid-19 virusta vastaan. Se ei estä tartuntaa, mutta mahdollisesti helpottaa oireita ja paranemista. Ei siitä haittaakaan ole. Ylimääräinen annostelu tulee virtsan mukana pois, koska C-vitamiini on vesiliukoista. Muutkin vitamiinit on syytä pitää elimistössä.

19. PESE KÄDET !

20. Lopuksi OTA RAUHALLISESTI. Toimi normaalia järkeä käyttäen ja ota rauhallisesti. Ruoka ei lopu, kahvi ei lopu, maito ei lopu, hammastahna ei lopu, saippua ei lopu, alennussukkia saa vielä keälläkin, Bilteman moniavainhilavitkuttimet eivät lopu, ja tosiaan:

VESKIPAPERI EI LOPU TÄSTÄ MAASTA EDES SKEIDAAMALLA.

Voikaa hyvin, toipukaa ja pitäkää huolta toisistanne !

t. Sande

5 kommenttia:

  1. Pieniä tarkennuksia:
    - Veskipaperi on pehmoisempaa nessupaperia kuin talouspaperi, jonka valmistukseen käytetään kiviaihesta.
    - Liika C-vitamiini voi aiheuttaa vatsavaivoja ja ripulia, mitkä ei nekään ole kivoja tässä tilanteessa.

    Mutta tärkeintä - otetaan rauhallisesti.

    VastaaPoista
  2. Sande ei taida elää taloudessa jossa on nuoria tyttöjä/naisia? Et taida edes arvata miten s**tanasti sitä paperia menee ihan normiarjessakin? Saati että on tavallinen flunssakausi jolloin tytöt käyttävät wc paperia myös nenäliinan korvikkeena koska hinta. Eikä sen pitäisi kenellekkään kuulua kuinka paljon sitä paperia käytetään koska se OSTETAAN OMALLA RAHALLA eikä hakemalla kansankomitean keskusvarastolta

    VastaaPoista
  3. Sellainen lisäys, että vaikka kaveria on hyvä auttaa THL:n ohje #1 oli kuitenkin "Kaikkea ylimääräistä ihmiskontaktia on syytä välttää". Eli jos joku karanteenissa kotonaan, ei sinne kannata silti pleikkaria jäädä pelaamaan seuraksi. Ostokset jääkööt pihamaalle ilman fyysistä kohtaamista.

    VastaaPoista
  4. Ps. C-vitamiininin yliannostelu (yli 1000mg päivä pitkässä juoksussa) aiheuttaa mm. keripukkia.

    VastaaPoista
  5. Kiitos Sande! Hyvä kirjoitus :-)

    VastaaPoista