perjantai 24. tammikuuta 2020

KANSANEDUSTAJIEN SANANVAPAUS VAARASSA KEPPIHEVOSEN AVULLA

Valtakunnan syyttäjä Raija Toiviainen on määritellyt kansanedustaja Mäenpään eduskunnassa pitämän puheenvuoron vihapuheeksi ja haluaa asettaa tämän syytteeseen.

Toiviaisen mukaan Mäenpään puheessa herjattiin muslimeja ja islamin uskoa. Tätä ei saa tehdä jostakin kumman syystä, vaikka kristittyjen. buddhalaisten, hindujen, bahaiden, sikhien ja pakanoiden ja heidän uskomusjärjestelmiensä pilkkaaminen on ihan jokapäiväistä peruskauraa ympäri maailmaa. Toiviaisen määrittelyn mukaan Suomessa islamin ja muslimien arvostelu ja "herjaaminen" on siis kielletty. Samat laintulkinnathan ovat voimassa mm. Saudi-Arabiassa, Iranissa, Sudanissa sekä Malesiassa. Toiviainen haluaa siis Suomen samoille linjoille. 

Tarkastellaanpa asiaa ihan rauhassa, tunteilematta. Viileästi ja järkevästi. Niin kuin aikuiset tekevät. 

Valistusajoista saakka länsimaisen sananvapauden peruspilareihin on kuulunut uskontojen ja uskonnollisten ideologioiden vapaa arvostelu ja pilkkaaminen. Tämä on ollut länsimaisen sananvapauden peruskiviä. Syykin on täysin selvä. Kirkko ja inkvisitio rajoittivat uskomusjärjestelmiinsä vedoten sanan- ja ajatuksen vapautta vuosisatojen ajan. Tämä uskonnon ylivalta hidasti länsimaitten kehitystä ja piti tieteen alistettuna ja sensuroituna. Luonnontieteet olivat uskonnon erityisessä sensuurissa, samoin filosofia. Kirkko ja sen uskonto olivat koskemattomia. Nyt Toiviainen haluaa palata tuohon aikaan islamin osalta. Miksi? En tiedä.

Miksi islam on kaiken kritiikin ulkopuolella? Miksi muslimit ovat viranomaisten, virkamiesten ja monien muiden tahojen erityissuojeluksessa? En tiedä. Miksi voin pilkata kaikessa rauhassa paavia, mutta en yhtään mullahia tai ajatollaa? Miksi voin nauraa tirskua lestadiolaisille, mutta en sunneille? Miksi hindujen juhlamenoille voi nauraa vapaasti, mutta Mekan vuotuisia menoja ei saa hihitellä? Tämä on hyvin kiinnostava kysymys. Mikä on se peruste, jolla juuri islam ja muslimit ovat koskemattomia samaan aikaan kun maailman kaikki muut uskonnot ja niitä tunnustavat ovat vapaata riistaa pilkalle ja kritiikille? Miten Toiviainen perustelee itselleen tämän? Miten sinä perustelet asian itsellesi?

Mutta jotta juttu olisi oudompi täytyy mainita sekin, ettei kansanedustaja Mäenpää edes maininnut puheessaan islamia tai muslimeja. Toiviainen ja mielensä puheesta pahoittaneet tahot tulkitsivat puheen näin ja lisäsivät siihen termit Islam ja Muslimi. Miksi? 

Mäenpään puhe oli kenties törkeä ja mauton, typerä tai moukkamainen, ja ymmärrän että joku on pahoittanut mielensä, ymmärrän että poliittisen spektrin toisessa päässä ja ideologisella vastapuolella hänen sanomisensa on kuohuttanut ja suuttuttanut, mutta kenties se oli tarkoituskin? En tiedä mitä Mäenpää ajatteli puhetta laatiessaan, mutta perussuomalaisuudesta päätellen puhe oli maahanmuuttokriittinen yleiselläkin tasolla. En tiedä varmasti, mutta veikkaan että kyse oli tästä. 

Voi olla, että kyse oli mauttomasta huumorista, huonosta vitsistä. En tiedä. Sen tiedän, että kyse oli kansanedustajan puheenvuorosta Suomen eduskunnassa. Tiedän myös sen, että koska jotkut eivät pitäneet siitä mitä kansanedustaja sanoi, he haluavat asettaa hänet syytteeseen. Sanojen vuoksi. Puheen vuoksi. Ajatusten vuoksi. Tiedän, että kyse on halusta rajoittaa kansanedustajien ajatuksen ja sananvapautta. Siitähän tässä on kyse.

Tiedän senkin, että koko syytehankkeen taustalla on muiden muassa Martin Schein, mies joka asustaa ulkomailla. Siis Suomen eduskunnan kansanedustajan sananvapauden rajoittamista ja tuomitsemista vaaditaan ulkomailta käsin. Miettikääpä sitä.

Schein perustelee toimintaansa sillä, että Mäenpään puheen kaltaisista sanomisista alkavat kansanmurhat. En ole aivan varma, mutta oletan ettei Suomessa olla ihan vielä kansanmurhan kynnyksellä minkään kansan suhteen. Voin toki olla väärässäkin.

Pieni ajatusharjoitus asian tiimoilta kuitenkin: 

Venäjällä asuva suomalainen ilmoittaa, että kansanedustaja X on käyttänyt puheessaan halventavia ilmauksia ortodokseista ja venäläisistä, mainitsematta puheessaan venäläisiä tai ortodokseja. Tämän Venäjällä asuvan suomalaisen vaatimuksesta valtakunnan syyttäjä haluaa asettaa kyseisen kansanedustajan syytteeseen vihapuheesta. Hyväksyisitkö tämän? Jos et, niin mikset? 

Jos hyväksyt toimet Mäenpäätä vastaan, loogista olisi hyväksyä silloin kenen tahansa ulkomailla asuvan suomalaisen valta yli eduskunnan ja kansanedustajien sananvapauden. Jos Martin Scheinillä on oikeus vaatia kansanedustajan tuomitsemista ja syyttämistä Scheinin mielestä väärän puheen perusteella, sama oikeus on kenellä tahansa suomalaisella, joka asuu ulkomailla. Ja valtakunnansyyttäjän on ryhdyttävä toimeen ulkomailla asuvan suomalaisen tahdon mukaisesti. Niinkö?

Kuvittelevatko Schein ja hänen laillaan ajattelevat, että jos ja kun kansanedustajiin saadaan kohdistettua sensuuri, se ei kosketa heidän mieleisiään kansanedustajia? Kuvittelevatko sananvapauden rajoittamista hinkuavat, että he jäävät jotekin maagisesti rajoitusten ulkopuolelle vain siksi, että he ovat hyvän puolella pahaa vastaan? Juuri näin ajattelivat ihmiset Kolmannessa valtakunnassakin. Heidän pahansa olivat vain juutalaiset ja bolshevikit, jotka olivat yksi ja sama asia.

»Ensin ne tulivat hakemaan sosialistit, enkä puhunut mitään, koska en ollut sosialisti.
Sitten ne tulivat hakemaan ammattiyhdistysaktiivit, enkä puhunut mitään, koska en ollut ammattiyhdistysaktiivi.
Sitten ne tulivat hakemaan juutalaiset, enkä puhunut mitään, koska en ollut juutalainen.
Sitten ne tulivat hakemaan minut, eikä ollut enää ketään, joka olisi puhunut puolestani.»

Kaikki vainot alkavat sananvapauden rajoittamisella ja ajatuksen vapauden rajoittamisella. Se on ensiaskel. Siitä kaikki lähtee. Juuri siksi sananvapaus on niin keskeinen osa länsimaista vapautta, tasa-arvoa ja oikeusperiaatetta. Toisinajattelijoita tulee suojella ja puolustaa, eikä vainota. Kuvittelevatko Mäenpäätä tuomiolle haluavat, että hän on jonon viimeinen? Kuvittelevatko sensuuria vaativat, ettei sensuuri tule koskemaan heitä? 

Tottakai se tulee koskemaan myös heitä, ennemmin tai myöhemmin. Viimeistään sitten kun kaikki ne tahot on vaijennettu, jotka toiviaiset ja scheinit halusivatkin vaijentaa. Sen jälkeen on heidän oma vuoronsa, eikä ole ketään, joka puhuisi heidän puolestaan, sillä kaikki muut on jo vaijennettu.

Jos he kuvittelevat jotakin muuta, he ovat yksinkertaisempia kuin olisi voinut uskoa. Historia ei ole heidän vahvuutensa, koska jos he tuntisivat historian, he pyrkisivät tekemään kaikkensa sananvapauden puolesta, eikä sitä vastaan. Jos he olisivat demokratian, ihmisoikeuksien ja vapauksien puolella, he tekisivät kaikkensa että jokaisella meistä on oikeus ja vapaus sanoa sanottavamme juuri niin kuin haluamme ilman, että voimme joutua vankilaan tai tuomiolle ajatustemme vuoksi. mutta Schein ja valtakunnansyyttäjä haluavat väärinpuhujan tuomiolle. Se on sananvapauden vastainen ajatus jo lähtökohdiltaan.

Sananvapautta ei määritellä sillä mitä sinä ja sinun kaverisi saavat sanoa, vaan sillä mitä ne teidän vihaamanne ja halveksimanne vastapuolet saavat sanoa. Minun tehtäväni ei ole puolustaa omaa sananvapauttani, vaan juuri sen jonka ajatuksia ja puheita en siedä enkä hyväksy. Se on sananvapauden idea. Se on sen ydin. 

Kyse ei siis ole siitä, että haluan sanoa sanottavani ja estää erimieltä olevia sanomasta yhtään mitään. Sananvapauden puolustaminen, ajatuksen vapauden puolustaminen, ei ole sitä, että haluan vaijentaa kaikki ne, joiden sanomisia en hyväksy. Se on juuri päinvastoin. Se on juuri päinvastoin mitä nämä scheinit ja toiviaiset haluavat tehdä. He ovat tässä asiassa se Paha, se joka haluaa rajoittaa sananvapautta ja ajatuksen vapautta. Niin se vain on.

Korostan vielä, ettei minulla ole tässä asiassa mitään puolta tai vastapuolta. En ole perussuomalainen, enkä ole koskaan äänestänyt heitä, en ole heidän kanssaan samoilla linjoilla monessakaan asiassa, enkä ole myöskään vastapuolen joukoissa. Olen vain ihminen, joka haluaa että jokaisella meistä on oikeus ja vapaus sanoa sanottavansa ja ajatella niin kuin haluaa, riippumatta siitä hyväksynkö minä nuo ajatukset tai sanomiset.

Rikoslaissa määritellään rikokset. Sensuuri ja sananvapauden ja ajatuksen vapauden rajoittaminen ovat eri asioita. En minäkään pidä kaikista poliitikkojen puheista. Koen osan niistä erittäin loukkaaviksi ja suorastaan itseäni halveeraaviksi. Köyhänä ja asunnottomana minun vaikea kuunnella puheita siitä kuinka sosiaalituet pitäisi poistaa, kuinka asunnottomat ovat narkkeja ja juoppoja, ja kuinka olemme ihmisroskaa. Minun äärettömän vaikea kuunnella Björn Wahlroosia tai Juhana Vartiaista, MUTTA MINÄ SUON HEILLE OIKEUDEN SANOA SANOTTAVANSA vaikka sanomiset loukkaavat minua usein syvästi henkilökohtaisesti. 

Tämä on sananvapauden perusajatus. Tämä on sen ydin. Ei se, että koska en pidä jonkun sanomisista tai koen ne vääriksi, minulla on oikeus vaatia sensuuria ja rankaisutoimia sanojaa kohtaan. Se on jotakin aivan muuta kuin ihmisoikeuksien puolustamista. Se on fasismia. Totalitarismia. Itse en sellaiseen voi suostua, enkä voi sellaista koskaan kannattaa. Olen LÄNSIMAISEN VAPAUDEN JA IHMISOIKEUKSIEN PUOLELLA. En niitä vastaan. Köyhänä ja asunnottomanakin.

7 kommenttia:

  1. Intersektionaalinen feminismi on aate joka on vallannut vasemmiston ja sen vaikutus on valtavampi mitä useimmat vielä tajuavatkaan. Sen sääntöjen mukaanhan muslimit lännessä ovat erityissuojeltava vähemmistö, jolla on huomattavasti "uhripääomaa" ja valkoinen kantaväestö taas paha "etuoikeutettu", "kolonialistinen", "imperialistinen", jolla ei ole mitään oikeutta arvostella mitään muuta kuin itseään.

    VastaaPoista
  2. Näiltä toiviaisilta ja scheinineilta taitaa jäädä täysin hämäräksi se, että oikea vastaus heidän mielestään loukkaaviin ja typeriin heittoihin ovat paremmin perustellut ja osuvammat vastaväitteet - eivätkä juridiset tms voimakeinot. Näihin turvautuminen on aina osoitus älyllisestä tai tiedollisesta alakynnestä. Sitäpaitsi, juristin luulisi olevan hyvin varovainen nostamaan rikosprosessia, joka perustuu käsitteeseen, jota ei rikoslaissa ole määritelty.

    VastaaPoista
  3. Kehittyneissäkin demokratioissa lait kirjoitetaan edelleen kehittymättömän "mekaanisen" normimoraalin vallassa, mikä väistämättä sitten johtaa siihen ettei "ajatusrikosten" -- eli sen kaiken mikä olemuksellisesti liittyy käsitteisiin ajattelun työvälineinä ja yleisesti "sananvapauteen" -- kirjaaminen lakiin koskaan ole onnistunut eikä tule onnistumaan. Laeissa voidaan vain nimetä kriminalisoituja tekoja ja niiden tunnusmerkkejä, mutta heti kun tuomiolle halutaan viedä se keskustelu jota asioiden "nimistä" -- tai käsitteiden merkityksistä tai käyttötavoista -- yleisemmin käydään, normatiivinen juristeria alkaa syödä omaa häntäänsä.

    Siitähän on kysymys nimenomaan näissä nyt sensuurin työkaluina olevissa lakipykälissä "kiihottamisesta kansanryhmää vastaan" ja "uskonrauhan rikkomisesta". Edes lakitekstien avainkäsitteet -- sanotaan vaikkapa "ryhmän" tai "uskonnon" käsitteet -- eivät kestä käsiteanalyyttista tarkastelua. Ne ovat lakitekstissä pelkkiä "nimiä", ja juristeria yrittää käyttää niitä toteuttaakseen jonkin "lakien hengen" -- eli jonkin tietyn "tarkoituksen" ja "tulkintatavan" -- jota ei kuitenkaan koskaan pystytä millään selvällä ja yksiselitteisellä tavalla "mekaaniseen" lakitekstiin kirjaamaan.

    "Ryhmä" on juristeristille ryhmän nimi, "uskonto" on jonkin uskonnon nimi. Suojeltavien ryhmien ryhmäominaisuudet ovat lain varjeluksessa -- ne ovat primitiivinen tabu siltä osin kuin ne saattavat esimerkiksi "loukata" jotakuta. Laki kriminalisoi jopa "tiedon" joka voi saattaa jonkun ryhmän huonoon valoon. Samoin on uskontojen ominaisuuksien suhteen. Riittää että uskonnolla on virallisesti rekisteröity nimi, sen jälkeen esimerkiksi pohdinta siitä onko jonkin uskonnon kohdalla tosiasiassa kyseessä teokratia vai jokin yksilöiden "vapaasti" valitsema hengenelämän muoto, voidaan syyttäjän niin päättäessä vetää käräjäsalissa ratkaistavaksi. Ja siellä käytännössä jokseenkin kaikki syytteet on ratkaistu syyttäjän esittämällä tavalla.

    Niinpä mekaaniseen normimoraaliin pitäytyvät juristeristit eivät koskaan pysty eivätkä tule ratkaisemaan sellaisia käsitteellisiä ongelmia, jotka kehittyneessä demokratiassa ja "orgaanisessa omantunnonetiikassa" edellyttävät jatkuvaa kansalaiskeskustelua, käsitteiden avaamista ja uusien käsitteidenkäyttötapojen kehittymistä. Juristeristit voivat vain epätoivoisesti heittää lakikielensä kapuloita kansalaiskeskustelun rattaisiin. Miksi he tekevät tätä, siihen on hieman arveluttavaa vastata.

    Ehkä he todellakaan eivät itse ymmärrä toimivansa enemmänkin poliittisten ja ideologisten motiivien pohjalta kuin minään edustuksellisessa demokratiassa välttämättömän läpinäkyvyyden ja sananvapauden esitaistelijoina. Voi helposti kuvitella, että vahvasti ideologisten ja ihanteellisten poliittisten tunnustusten sumentamina voidaan tarttua ylevöitettyihin yliyleistäviin yleiskäsitteisiin ja kokea, että ihmiskuvaa, joka käsittää ihmisen jonkinlaisena ylihistoriallisena, ylikulttuurisena, ylikansallisena ja yliyhteisöllisenä yli-ihmisenä, jolle on jossakin abstraktissa tyhjiössä jonkun taattava kaikki "ihmisarvo- ja -oikeudet", on kaikin lain tarjoamin keinoin varjeltava ettei kupla vain puhkea.

    Ja tällaisessa suunnattomassa ihanteellisessa ideologisesa tunnustuksellisuudessaan he sitten ovat valmiita laatimaan ja käyttämään oman "tiedonalansa" eli juristerian kaikkia keinoja. Ymmärtämättä tapaa jolla he tosiasiassa ottavat lain omien tulkintatarpeittensa käyttöön.

    Nimi on muuten Martin Scheinin, ei Schein.

    VastaaPoista
  4. Se mikä tässä mielenkiintoista on, tässä on nyt vastakkain lainsäädäntövalta ja toimeenpanovalta. Käsittääkseni syyttäjä on astunut oman valtansa yli eduskunnan puolelle, kun on perustuslain vastaisesti ottanut asian käsiteltäväksi asiassa, jota ei ole alemmissa lakipykälissä edes määritelty.

    Mikäli syyttäjä aikoo saada Mäenpää tuomiolle, rikkoo hän jo nyt perustuslain 30 pykälää:

    "30 §
    Kansanedustajan koskemattomuus

    ......
    Kansanedustajaa ei saa asettaa syytteeseen eikä hänen vapauttaan riistää hänen valtiopäivillä lausumiensa mielipiteiden tai asian käsittelyssä noudattamansa menettelyn johdosta, ellei eduskunta ole siihen suostunut päätöksellä, jota vähintään viisi kuudesosaa annetuista äänistä on kannattanut."
    ........
    Tietääkseni eduskunnassa ei ole käyty äänestystä jota 5/6 osaa kansanedustajista olisi kannattanut. Tai Suomen perustuslaki ei ole voimassa, tai syyttäjälle on annettu tehtävä ylempää rikkoa tietoisesti sitä ja sen henkeä heikentämällä sitä


    "31 §
    Kansanedustajan puhevapaus ja esiintyminen

    Kansanedustajalla on eduskunnassa oikeus vapaasti puhua kaikista keskusteltavana olevista asioista sekä niiden käsittelystä.

    Kansanedustajan tulee esiintyä vakaasti ja arvokkaasti sekä loukkaamatta toista henkilöä. Jos kansanedustaja rikkoo tätä vastaan, puhemies voi huomauttaa asiasta tai kieltää edustajaa jatkamasta puhetta. Eduskunta voi antaa toistuvasti järjestystä rikkoneelle kansanedustajalle varoituksen tai pidättää hänet enintään kahdeksi viikoksi eduskunnan istunnoista."
    ................

    Syyttäjällä ei ole edes oikeutta puuttua perustuslain mukaan kansanedustajan puheeseen ja käsittääkseni tässä kävellään nyt eduskunnan puhemiehen yli, jolla ainoastaan on oikeus nuhdella kansanedustajaa ja enpä muista tälläistä tapahtuneen Mäenpäälle...


    "118 §
    Vastuu virkatoimista

    Virkamies vastaa virkatoimiensa lainmukaisuudesta. Hän on myös vastuussa sellaisesta monijäsenisen toimielimen päätöksestä, jota hän on toimielimen jäsenenä kannattanut."


    Niinpä niin, Mäenpään vaalipiirin alueella jolkottelee jo 10 km säteellä vähintään 60 suden lauma ja joka kesä niitä syntyy lisää. Vuosi sitten susi jolkotteli Koskenkorvan viinatehtaan vierestä. Kauhajoella susi seuraa lastenvaunuja työntävää äitiä ja kylällä ovat tappaneet kaksoisvasikat laitumella.

    Kurtturuusuja pitää poistaa, vai

    "Satakunnan kansa 9.11.2019

    Norjalaisväite: Suomen sudet ovat peräisin Espanjasta ja Norjan sudet pariisilaisesta eläintarhasta

    Maatalousjärjestö teetti Saksassa dna-analyysejä norjalaisista ja suomalaista susinäytteistä. Tutkimusmenetelmää tai vertailuaineistoa ei ole kerrottu. Norjassa velloo samantapaisia siirtoistutushuhuja kuin Suomessakin.

    Joidenkin suomalaisten susien alkuperä viittaa Espanjaan. Norjan sudet eivät puolestaan ole tulleet omin avuin Suomesta ja Venäjältä, vaan ne on siirretty Ranskasta tai Latviasta.

    Näin väittää Norjan Telemarkin alueellinen maatalousjärjestö, joka on teettänyt alueensa susista dna-analyysin. Sen tuloksia esiteltiin valtakunnallisen järjestön vuosikokouksessa Gardermoenissa."

    https://www.satakunnankansa.fi/a/e7dacde2-aa63-4358-9108-d8eccaff22a4

    Espanjasta siirtoistutetut sudet vieraslajina on maaseudun ongelma ja ei siitäkään saa puhua, saati mitä vahinkoa ne saavat aikaiseksi.

    VastaaPoista
  5. Ai miksi media ja virkamiehet hyssyttelevät ja puolustavat tätä hirmukulttuuria Islam? Se on pelko. Islamilaisen ääriaineksen toimenpiteet niitä kohtaan jotka ovat heitä loukanneet,ja loukkaantuvat todella pienestä, on se joka määrää kaikenlaisen julkisen toiminnan. Tästä ehkä paras esimerkki on ranskan Charlie Hebdo- toimitukseen tehty massamurha.

    VastaaPoista
  6. Laitoin muutama päivä sitten tänne kommentin, jota ei ole vieläkään julkaistu. Miksi?

    VastaaPoista
  7. Miksikö Islam on kaiken kritiikin ulkopuolella?
    Siksi että pelolle on annettu valta.

    VastaaPoista