lauantai 16. kesäkuuta 2018

JARI EHRNROOTH - FASISTI TIETÄMÄTTÄÄN

Dosentti Jari Ehrnrooth on herättänyt hienoista hämmennystä kirjoituksillaan. Monen on ollut hieman vaikea ymmärtää tai asennoitua miehen julkituomiin ajatuksiin, koska hänhän on niin fiksu mies. Harva on uskaltanut myöntää itselleen, että herra on täysin tyylipuhdas uusfasisti. Ei Ehrnrooth yksin ole. Alexander Stubb, Björn Wahlroos ja monet muut heidän laillaan ajatteleva on aivan avoimesti julistautunut uusfasismin kannattajaksi ja jopa sellaiseksi. Tosin tietämättään.

He ovat tunnustautuneen randilaisiksi, amfetamiininarkomaani Ayn Randin uusfasistisen pseudofilosofian kannattajiksi. Rand, Venäjältä vallankumousta paenneen apteekkarin tytär, loi tekofilosofiansa kun ei koskaan onnistunut kirjailijana. Hänen fasismistaan innostuivat Yhdysvalloissa Rockefellerit ja muut superrikkaat, koska Randin ajatukset loivat mukasivistyneen ja pseudofilosofisen perustan heidän vallankäytölleen. Todellisuudessahan Rand itse joutui turvautumaan julkiseen terveydenhuoltoon sairastuttuaan syöpään, koska hän ei kyennyt opetustensa mukaisesti huolehtimaan itsestään. Rand oli siis huijari nimeään myöten. Hän väitti nimen olevan heidän suomalaisen piikansa nimi, minkä jokainen suomalainen näkee valheeksi, mutta häpesi omaa nimeään Alisa Zinovjeva Rosenbaum.
http://rayhablogi.blogspot.com/2013/03/sekopaa-ayn-rand-ajattelija-wahlroosin.html
http://rayhablogi.blogspot.com/2013/03/ayn-rand-osa-2.html

Jari Ehrnrooth kirjoitti 11.6.  2018 YLEn julkaisemassa kolumnissaan hyvinvointivaltion tulleen tiensä päähän. Tämä on sama sanoma jota kaikki uusfasistit hokevat ja ovat hokeneet jo vuosikausia. Keskeinen ajatus on sekin amerikkalaisfasistien yllä pitämä ns. saapasremmi-myytti. Sen ideana on käsitys siitä, että jokainen vastaa itsestään ja on siten syyllinen asemaansa. Randilainen idea siis. Jos vammaudut ja joudut hoidettavaksi, olet parasiitti ja heikompaa ainesta.

"Oman arvioni mukaan tulemme siirtymään hyvinvointimallista (well-being) hyvintoimintamalliin (well-doing), jossa vastuu vapaan yksilön itsenäisestä hyvästä elämästä palautetaan valtiolta sinne minne se kuuluukin: yksilölle itselleen."

Ehrnrooth kuten kaikki nämä etuoikeutetun luokan vapaamatkustajat kuvittelevat olevansa itse oman elämänsä seppiä ja siksi vaativat samaa muilta. Kuitenkin Ehrnrooth on syntynyt verovaroin ylläpidetyssä sairaalassa, käynyt juuri ne hyvinvointivaltion koulut ja terveydenhoidot ilmaiseksi ja juuri siksi hänkin on elossa. Ehrnroothin kaltainen uusfasisti puhuu innostuneesti maailmasta, jossa jokainen on vastuussa omasta elämästään, mutta ei todellisuudessa kykenisi pärjäämään sellaisessa maailmassa. Kun rosvo tulisi hänen eteensä ja ampuisi häntä vatsaan rahat viedessään, Ehrnrooth tuskin yksin kykenisi suorittamaan henkensä pelastavia lääkintätoimia ja kuitenkin hän vaatii sitä muilta.

Kaltaistensa tavoin Ehrnrooth myös valehtelee, koska koko uusfasismin ytimessa on valehtelu. Suuryritysten ja pankkien ja yhteiskunnan rikkaimpien saamat kymmenet tukimiljardit hän unohtaa yksintein ja syyllistää huono-osaisia kurjuudestaan. Hän puhuu vapaamatkustajista vain tukien varassa elävien suhteen, ei noiden kaikkien rikkaimpien kohdalla. Tyypillisen uusfasistin tavoin hänen maailmankuvansa perusta on valehtelussa ja vääristelyssä, koska todellisuus ei vastaa uusfasistin päiväunia.

Ehrnrooth muiden uusfasistien tavoin ei missään vaiheessa myöskään kerro mikä aiheutti 90-luvun laman tai 2000-luvun laman, vaan paasaa siitä kuinka heikompi aines on saanut aikaan talousvaikeudet. Tässäkin hän valehtelee tarkoituksellisesti. Lamakaudet olivat seurausta nimenomaan siitä talouspolitiikasta, jota Ehrnrooth kannataa: uusliberalistinen finanssitalous. Tämä on kiistaton fakta. Ehrnroothin kaltaiselle uusfasistille totuus on vihollinen, koska se paljastaisi hänenkin suuret ajatuksensa kakkapuheeksi. 

Jari Ehrnroothin ajattelun harhainen valheellisuus tosin ei ole mikään yllätys. Mies puhuu marxilaisuuden haamuista, varjoista ja edellisessä kohukirjoituksessaan vaati rehabilitointia niille, jotka tappoivat kymmeniätuhansia suomalaisia vuonna 1918. Hän myös vaati tuolloisessa kirjoituksessaan nykyista SDPtä pyytämään anteeksi julkisesti vuoden 1918 tapahtumia. Tällaiseen aivopieruun kykenee vain valheittensa keskellä elelevä uusfasisti.

Jari Ehrnrooth ja muut uusfasistit kiistävät tiukasti olevansa fasisteja, vaikka sitä ovatkin. He valehtelevat olevansa liberaaleja. Tämä johtuu siitä, että Suomessa sanat uusliberalisti, liberalisti eli randilainen, sotkettiin julkisessa keskustelussa jo vuosia sitten sanaan Liberaali. Yhdysvalloissa tämä ei ole onnistunut, koska siellä Liberaali tarkoittaa edelleen sitä mitä se on aina tarkoittanut. Ehrnrooth, Stubb ja Wahlström eivät ole liberaaleja, vaan liberalisteja, randilaisia fasisteja.

Heidän omasta mielestään he eivät sitä ole, koska he suhtautuvat myönteisesti homoihin ja maahanmuuttajiin. Tottakai. Luku- ja kirjoitustaidottomien maahanmuuttajien massaväestö on välttämätön näiden uusfasistien politiikalle. Vain kielitaidoton maahanmuuttajamassa voi romahduttaa hyvinvointivaltion nostamalla sen kustannukset pilviin ja vain valtion tukema ja kompensoima maahanmuuttajaväestö voi romahduttaa suomalainen palkkatason ja työsopimusjärjestelmän, kuten nämä uusfasistit haluavat. 

Homoushan taas on ollut fasistien keskuudessa yleistä niin Espanjassa, Italiassa kuin natsi-Saksassakin. Hitlerin ainoa kilpailija, kaduilla riehuvia ruskeapaitoja johtanut ensimmäisen maailmansodan sankari Ernst Röhm oli tunnettu homo. Monet SS-organisaation yläpäässä toimineet olivat homoja. Monet uusnatsien johtohenkilöt ovat olleet homoja. Homouteen vapaamielisesti suhtautuminen ja homous itsessään ei estänyt 30-40 -lukujen fasisteja tappamasta tuhansia kaltaisia, eikä estä edelleenkään. Ehrnroothin ajatus siitä, että itse hankittu sairaus on sairaan omaa syytä tarkoittaa homojen kohdalla sitä, että jokainen aidsin saanut homo saa Ehrnroothin fasismissa syyttää itseään ja kuolla pois. Sellaista liberaalia humanismia siis.

Helsingin kokoomusnuorten johtaja, nykyisten ministerienkin erittäin  hyvä kaveri, istuu parhaillaan elinkautista venäläistaustaisen naisen murhasta. Murha ei ollut sattumaa. Kaveri oli jo vuosien ajan kirjoitellut ja julistanut ryssävihaansa Facebook-sivullaan, mutta se ei ollut koskaan haitannut kokoomusta, kokoomuslaisia poliitikkoja, Ehrnrootheja tai muitakaan. Ei, koska he ovat samaa mieltä. Rodunjalostus, yhteiskunnan "heikompi aines", ryssät jne. Tutut termit vilahtelevat näiden herrojen ja neitien puheissa ja kirjoituksissa, ja kaikki teeskentelevät etteivät he ole uusfasisteja.

Sutki olemus ja sujuva käytös hämäävät. Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen katunatsit ja rasistit varastavat huomion ja luovat mielikuvaa nykyajan fasismista. Todellisuudessa se on, elää ja voi oikein hyvin Ehrnroothin kaltaisissa miehissä ja naisissa. Sitä ei vaan kukaan kehtaa sanoa ääneen. Osittain siksi, etteivät toimittajat ymmärrä, poliitikot uskalla ja osittain siksi, että moni toimittaja on itsekin uusfasisti. Malliesimerkistä käy Helsingin Sanomien toimittaja Tuomas Niskakangas, joka kirjoittaa Hesarissa 16.6.2018 kuinka hallituksen aktiivimalli pelastaa hyvinvointivaltion.

Niskakangas ei voi olla niin tyhmä, että uskoisi tuohon. Niinpä hänen kirjoituksensa ydinajatusten on oltava niitä, joihin hän itse uskoo. Ydin on se, että työttömän on pakko itse luoda itselleen töitä. Vaikkei työtä olisi olemassa, vaikkei työtöntä oteta töihin, hän on syyllinen työttömyyteensä. Tämä on juuri randilaisen uusfasismin perusta. Heikon, epäonnistuneen, sairaan, kyvyttömän tai muuten vaan yhteiskunnan sankariuden ulkopuolelle joutuneen kohtalo on vain ja ainoastaan hänen omaa syytään. Fiksuna kaverina Niskakangas ei tietenkään sano ääneen sitä mikä on hänen ja Ehrnroothin kaltaisten uusfasistien logiikan mukainen johtopäätös: on vanhusten oma vika jos he eivät kykene huolehtimaan itsestään. On sairaiden oma vika, että sairastuvat. 

Tällainen uusfasismi on niin normaalia, ettei sitä edes ihmetellä, sen kritisoinnista puhumattakaan. Suomalaisten hallinnollinen joukkotuhonta on asia, josta Niskakankaan ja Ehrnroothin kaltaiset uusfasistit vaikenevat visusti. He kuvittelevat, ettei kukaan huomaa kuinka uusfasistinen Suomi on jo aloittanut "heikomman aineksen" hallinnollisen joukkotuhonnan, eli toteuttaa heidän haluamaansa yhteiskuntapolitiikkaa hävittämällä ne ihmiset, joista Ehrnroothin ja Niskakankaan kaltaiset uusfasistit eivät pidä.

Niskakangas myös valehtelee kirjoituksessaan tyypilliseen uusfasistiseen tapaan. Hän väittää ettei aktiivimalli aja ihmisiä köyhyyteen. 

"Työttömien ”kiusaaminen” ja ”tökkiminen” on hyvinvointivaltion tulevaisuuden näkökulmasta parempi vaihtoehto kuin heidän ajamisensa köyhyyteen."

Kirjoittaessaan noita sanoja Niskakangas on ollut täysin tietoinen siitä, että aktiivimalli on jo tuoreeltaan ajanut yli kymmenentuhatta ihmistä toimeentulotuen piiriin, eli juuri siihen köyhyyteen.

Asian tultua ilmi valtamedian uusfasistit toki aloittivat nopeasti propagandavyörytyksen, jonka mukaan näin ei ollutkaan, vaikka KELA niin kertoikin vain hieman aikaisemmin.

Niskakangas on myös sitä mieltä, että työttömiä pitää "painostaa" vaikkei se johtaisikaan työllistymiseen. Siis ihmisten elämästä pitää tehdä ahdistavaa, vaikeaa, hankalaa, vaivalloista, rasittavaa, jos he ovat työttömiä. Siis työttömiä pitää vainota ihan vain siksi, koska he ovat työttömiä.

"Työttömien painostamisella voi olla tärkeä tehtävä silloinkin, kun se ei johda työllistymiseen, kirjoittaa HS:n politiikan ja talouden toimituksen uutistuottaja Tuomas Niskakangas kommentissaan."

Tällainen uusfasismi, neofasismi on läpäissyt yhteiskunnan kerrokset niin hyvin, kiitos valtamedian vuosien uutteran propagoinnin, että taannoin valtakunnallisen työttömien järjestön johtajakin loihe televisiouutissa lausumaan; Työttömällä on velvollisuus työllistyä. Siis vastuu on yksilön ja jos yksilö ei tee kuten käsketään, häntä pitää rankaista koska hän on vastuussa tilastaan, josta yhteiskunnan hyväosaiset eivät pidä.

Näitä randilaisia uusfasisteja yhdistää myös usko Euroopan Unioniin, tuohon epädemokraattiseen natsien perustamaan ylikansalliseen valtakoneistoon. Vaikka on hyvin tiedossa ettei kukaan tavallinen ihminen pysty mitenkään vaikuttamaan unionin komission kokoonpanoon, vaikkei komissiota valita vaaleilla jne. uusfasistit puhuvat Euroopan Unionista valhein ja väittävät sen olevan hyväksi tavallisille ihmisille. Asiaa voi mennä kysymään kreikkalaisilta tai suomalaisilta maatilallisilta. Uusfasisti eivät myöskään koskaan tunnusta sitä tosiasiaa, että Suomen valtion velan räjähdys liittyy suoraan unioniin. Sen kustannukset tälle kansakunnalle ovat olleet toista sataa miljardia euroa. Se on todellinen syys valtiontalouden romahdukseen.

Suomalainen yhteiskunta on jo uusfasistinen. Suomessa on täysin luonnollista, että valtio, hallitukset ja eduskunta tekevät yhteistyötä suuryritysten ja pankkien kanssa, että ne toimivat yhteisten tavotteiden saavuttamiseksi. Fasismin luoja ja isä Benito Mussolini määritteli fasismin juuri täksi. Mussolinin mukaan fasismia voisi yhtä hyvin kutsua korporatismiksi, sillä hänen mukaansa fasismi on valtiovallan ja korporaatiovallan yhteen sulautumista. Juuri sellaisessa maassa me juuri nyt elämme. 

5 kommenttia:

  1. Nykysysteemihän toimii ylhäältä alaspäin vaikka ihmiset kuvittelevat toista, eli että drmokratiassa kansa valitsee edustajansa ja politiikan suunnan.
    Hyvävelikerholaiset ja muut hillotolpan metsästäjät nuolevat Bilderbergiläisen eliitin persvakoa ja uskottelevat äänestäjille olevansa kansan asialla. Juuri nämä Kataiset ja vastaavat niljakkeet todistelevat meille kansalaisille ettei ole muita vaihtoehtoja kuin heidän ajamansa. Jos ei niin tehdä maailma kaatuu ja palamme helvetin tulessa.
    Mutta AINA on vaihtoehtoja.
    Nämä fasistit vetoavat johonkin EU:n päätökseen, sopimukseen tai linjaan. Näin on pakko tehdä! Ei muka voi tehdä kuten joku kansallismielinen sanoo. Kyllä voi, KUN VAAN TEKEE,ja haistettaa pitkät fasistiselle globalistieliitille, vaaleilla VALITSEMATTOMALLE komissiolle ja kaikille maailman kyrville jotka meitä kusettavat.

    VastaaPoista
  2. Tuollaisia kirjoittajia on aina ja niitä mahtuu 13 tusinaan.
    Mutta miksi Sanoma oy palkkaa näitä?
    Sieltä pitäisi kysyä mikä on kampanjan päämäärä?
    Sanden kynä on viimeaikoina terävöitynyt kiitettävästi.
    Siitä kiitos!

    VastaaPoista
  3. Heiluttaako häntä koiraa, missä on vasemmisto, ihmiset kysyvät. Menkööt katsomaan Hennalan nummea, Dragsvikin monumenttia, Isosaarta, Jokioisen kirkon takusia. Sinne se vasemmisto ammuttiin. Jäljelle jääneet pakenivat henkensä edestä ulkomaille, osa päätyi kuolemaan ikitiellä. Siihenkin oli suomalaiset fasistit osasyyllisiä.
    Sadassa vuodessa ei ole työväenluokka toipunut kansanmurhasta ja siksi meillä reuhaa nämä fasistit. Nämä Ehrnroothit, Vartiaiset ja Huhtasaaret eivät ole sen älykkäämpiä kuin Marco de Wit tai joku Seppo Lehto, mutta läpifasistoitunut yleischer beobachter antaa niiden näkemyksille tilaa.
    Mitään en kadu muuta kuin niitä luoteja, mitkä 1918 jätettiin ampumatta lahtareihin. Silloin tuo rutto olisi saatu aisoihin vielä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä Stacy (+ Sande)! Mutta ei tämä muutu miksikään täällä netissä "meuhkaten"! Suurin osa kansasta (lue idiootit) uskoo, mitä nämä lahtarit heille syöttää - valtamedian avulla!
      Onnea vaan?

      1% mieleltään

      Poista
    2. On ihan väärin nimittää näitä yltiöyksilöllästäjiä fasisteiksi. Sekä Italiassa, että Saksassa valtiolla oli hyvin tiukka ote ja hoivasuhde kansalaisiinsa. Nämä fasistikortin käyttäjät ovat tyhmiä ja tietämättömiä ! Se on jotenkin vain niin herkullinen sana heittää kaikkeen arveluttavaan, vaikka useimmiten asioilla ei ole mitään yhteistä oikean fasismin kanssa. Taitaa tämä nykyinen mukaälymystö olla lukutaidotonta tai osaavat lukea vain kännykkäruutua ! Jotenkin surkuhupaisaa.

      Poista