maanantai 11. heinäkuuta 2016

MAFIAVALTIO SUOMI

Olen yrittänyt useammassakin blogitekstissä nostaa esiin maamme kannalta aivan keskeisintä ja suurinta ongelmaa: virkamiesten ja poliitikkojen rikollista toimintaa. Tällä tarkoitan maamme lakien ja perustuslain vastaisia päätöksiä, sopimuksia jne. Suomalaisen järjestäytyneen rikollisuuden eliitti asusteleekin eduskunnassa ja valtion eri ministeriöissä. He ovat se maamme mahtavin rikollisjärjestö.


Ne Suomenkin hyväksymät EU:n järjestäytyneen rikollisuuden määritelmäthän olivat seuraavanlaiset:

Luetelluista ominaisuuksista neljän pakollisen (kohdat 1, 3, 5 ja 11) sekä yhteensä kuuden kohdan on toteuduttava, jotta ryhmä täyttäisi järjestäytyneen rikollisuuden vaatimukset.
  1. useamman kuin kahden henkilön yhteistyö
  2. ryhmän jäsenillä omat määrätyt tehtävät
  3. ryhmä toimii pitkän tai rajoittamattoman ajan
  4. ryhmä käyttää sisäistä kuria
  5. ryhmää epäillään törkeistä rikoksista
  6. ryhmä toimii kansainvälisellä tasolla
  7. ryhmä käyttää väkivaltaa tai muita uhkailukeinoja
  8. ryhmä käyttää peiteyhtiöitä
  9. ryhmä harjoittaa rahanpesua
  10. ryhmä pyrkii vaikuttamaan poliitikkoihin, julkiseen hallintoon, tiedotusvälineisiin, oikeusviranomaisiin tai talouselämän edustajiin
  11. ryhmän toiminnassa taloudellisen hyödyn ja/tai vallan tavoittelu on määräävänä tekijänä.
Virkamiehet ja poliitikot täyttävät kohdan yksi. He täyttävät kohdan kaksi. He täyttävät kohdan kolme. He täyttävät kohdan neljä. He täyttävät kohdan viisi. He täyttävät kohdan kuusi. He täyttävät kohdan seitsemän. Kohta kahdeksasta ei ole varmuutta ja kohdasta yhdeksän on vahvoja epäilyjä. He täyttävät kiistatta kohdan kymmenen ja kohdan yksitoista. Voimme siis todeta varmuudella, että suomalaiset poliitikot ja puoleet ovat järjestäytynyttä rikollisuutta.

Mitkä sitten ovat heidän rikoksensa ja mistä rikoksista heitä on epäilty ja epäillään?

1. Kuntien perustuslaillisen itsemääräämisoikeuden rikkominen ja ohittaminen, viimeksi ns. SOTE-päätöksessä, kuntien pakkoliitoksissa jne.
2. Euroopan Unionin jäsenyys perustuslain vastaisesti aina vuoteen 2011 saakka.
3. Nato Isäntämaa -sopimus, joka rikkoi useampaakin lakia.
4. Sotilaallinen yhteistyö Naton kanssa, joka rikkoo useampaakin lakia.
5. Verovarojen anastaminen jonkun muun kuin Suomen käyttöön ja hallintaan.
6. Vaalirahoitus ainakin vuoteen 2009 saakka ja sen jälkeenkin.
7. Alue- kunta- ja maakuntakaavoitushankkeet.
8. Perustuslain vastaiset rikokset, joita on kasapäin, mm. työtä, kansalaisoikeuksia jne. koskien.

http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731 

http://www.heikniemi.fi/rikoslaki/rl12.html

http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2003/20030434

http://www.taloussanomat.fi/kotimaa/2013/05/29/professori-ylelle-sote-uudistuksella-lyodaan-perustuslakia/20137583/12

http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731

Lukuisista SUPO:lle esitetyistä tutkintapyynnöistä huolimatta, julkisuudessa täysin avoimesti tehdyistä rikoksista huolimatta, mikään poliisi Suomessa ei ole kyennyt käymään tämän rikollisjoukkion vastaiseen taisteluun. Syykin on selvä. Poliisi pelkää. Nämä maamme mahtavimmat rikollispäälliköt ja rikolliset hallitsevat poliisia. Jos joku poliisi uskaltaa edes avata suunsa todetakseen karmean todellisuuden, kyseisen poliisin työura päättyy siihen ja mitä luultavammin hänen elämänsä tuhotaan tavalla tai toisella, ehkäpä rikostutkinnalla ja muilla hallinnollisilla keinoilla.

Se "luotettava suomalainen valtamedia" on jo aikoja sitten luovuttanut. Se on Naton, poliitikkojen ja ison rahan sylikoira. Valtaa se ei ole vahtinut enää vuosiin, eikä se uskalla tuoda tätä rikollisvaltiota esiin millään tavalla. Se ei uskalla, eikä edes viitsi, koska rikollisjärjestöt hallitsevat niitäkin, joko painostamalla tai yhteistyökumppaniensa kautta. Kyse on myös siitä, ettei monikaan nykytoimittaja enää noudata journalismin perusperiaatteita ja etsi totuutta, vaan toistelee mielummin näiden rikollisjärjestön jäsenten hokemia.

Tilanne on siis juridisesta näkökulmasta se, että maamme eduskunta ja hallitus, ulko- ja puolustusministeriön virkamiehistö, sisäministeriön virkamiehistö, valtiovarainministeriön virkamiehistö ovat kaikki syyllistyneet rikolliseen lainvastaiseen toimintaan vuosikymmenien ajan. He ovat millä tahansa mittareilla mitattuna maamme ylivoimaisesti mahtavin ja suurin järjestäytynyt rikollisryhmittymä. Toiminta on ollut jatkuvaa ja yleensä melko julkistakin, eikä sille kukaan voi yhtään mitään.

Voi olla, että joku virkamies tai poliitikko ei ole halunnut olla mukana rikollisessa lainvastaisessa toiminnassa, mutta vaihtoehtoja ei ole. Jos haluat olla mukana systeemissä, teet kuten käsketään. Mafiatutkija ja toimittaja Roberto Saviano kertoi Napolin mafian Camorran toiminnasta kirjassaan Gomorra. Se voisi kuvata yhtä hyvin Suomea. Kyse on systeemistä, verkostosta, toimintatavoista ja malleista, rikollisen ja laillisen toiminnan yhteensulautumisesta ja normaaliksi mieltämisestä. Juuri tästä on kyse Suomessakin.

Sinä et edes miellä, että puolustusministeriön toiminta Nato-asiassa on ollut ja on edelleen rikollista lainvastaista toimintaa, rikoslain 12.luvun ja puolueettomuuslakien vastaista toimintaa, perustuslain vastaista toimintaa, siis rikollista toimintaa eli rikoksia. Sinä olet omaksunut sen käsityksen, että tällainen rikollisuus on aivan luonnollista yhteiskunnan toimintaa. Sinut ja sadat tuhannet muut suomalaiset on alistettu suomalaisen järjestäytyneen rikollisuuden lain vastaisen valhetodellisuuden alle. Se kertoo kaiken tämän suomalaisen mafian mahdista ja vallasta. Tämä mafia hallitsee sinuakin koko ajan, juuri nyt, ja sinä toimit sen alaisuudessa hyväksymällä sen rikokset ja rikollisen toiminnan osana arkitodellisuuttasi.

Voidaan sanoa, että jos maailmasta löytyy yhtä korruptoitunut ja rikollinen valtio, se on ihme, sillä Suomi on juridiselta kannalta täysverinen ja tyylipuhdas mafiavaltio.


6 kommenttia:

  1. entäs ne varsovassa tehdyt sopimukset.....kenen valtuuksilla
    ne on tehty?

    VastaaPoista
  2. Kyllä, juuri näin! Alas mafia! Jos tarpeeksi suuri joukko suomalaisia ymmärtää tämän itsestäänselvyyden ja puhuu siitä ääneen, muutosta ei voi estää.

    VastaaPoista
  3. Amerikassa ihmetellään myoskin laittomuutta Amerikan tuhoisimpaan terrori-iskuun liittyen, kaksoistornien tuhossa 11.9.2001,

    Miksi on tosiasia, että ketään vastuullista ei ole asetettu syytteeseen. Asiasta syytettiin perusteettomasti Lähi-idän islamisteja ja sen vuoksi hyokättiin Afganistaniin ja Irakiin ja tuhottiin infrastruktuurit sekä tapettiin lukemattomia asiaan syyttomiä kansalaisia. Onko laiton peitetarinoitten kehittäminen niin paljon tärkeämpää.

    Kirjoittajat tietävät nyt, että nämä terrori-iskut olivat Gladio-tyyppisiä sisäpiirin toitä. Tätä samoinkuin muita False Flag iskuja on käytetty luomaan Amerikkaan Stasi-tyylinen salainen poliisi ja toteuttamaan maailman laajuinen päättymäton sota terrorismia vastaan. Sen perusteilla on tuhottu jo monta valtiota ja samalla terrorismin vastaisen sodan nimikkeellä aloitettiin myos Kiovaan asetetun hallituksen toimesta sota Ukrainan venäläisiä eli terroristeja vastaan.

    Tuhoissa kuoli 3000 henkeä, Sen jälkeen on kuollut 39000 radioaktiivisuudesta ja muista saasteista johtuen . Sen lisäksi edelleen noin 69000 kamppailee syovän ja erilaisten keuhkovikojen vuoksi.

    Gladio-termi tulee CIAn Euroopassa organisoimista terrori-iskuista, joista syytettiin ja tuomittiin kommunisteja vuoden 1958 jälkeen. NWOn taustavoimat ovat kautta aikojen erikoistuneet tuhotoihin politiikkansa tukemiseksi.

    http://www.veteranstoday.com/2016/07/08/false-flag-terror-and-police-officers-with-twitchy-trigger-fingers/

    http://www.globalresearch.ca/operation-gladio-cia-network-of-stay-behind-secret-armies/9556

    VastaaPoista
  4. Tilanne on siis juridisesta näkökulmasta se, että maamme eduskunta ja hallitus, ulko- ja puolustusministeriön virkamiehistö, sisäministeriön virkamiehistö, valtiovarainministeriön virkamiehistö ovat kaikki syyllistyneet rikolliseen lainvastaiseen toimintaan vuosikymmenien ajan. He ovat millä tahansa mittareilla mitattuna maamme ylivoimaisesti mahtavin ja suurin järjestäytynyt rikollisryhmittymä. Toiminta on ollut jatkuvaa ja yleensä melko julkistakin, eikä sille kukaan voi yhtään mitään. TÄSTÄ OLEN TIENNYT JO VUOSIA TAI HETI KUN VIRKAMIES JOHTAJAT TULI KUNTIIN ERIKSEEN!

    VastaaPoista
  5. Suomesta tuli yritys samana päivänä kun liityttiin euhun. Prkle. Mikä se on ettei me saada todellakaan tätä Mafia ulos?

    VastaaPoista
  6. Tieto on turhaa kunnesse johtaa toimintaan. MISSÄ ON SUOMEN MIEHET,SOTILAAT?

    VastaaPoista