torstai 6. elokuuta 2020

3 SYYTÄ EROTA EUROOPAN UNIONISTA JA EUROSTA

Riippumatta siitä millainen suhteesi on tunnetasolla Euroopan Unioniin, tai millaiseksi sen kuvittelet, kylmä tosiasia on se, että jäsenyys Euroopan Unionissa tuhoaa sen Suomen, joka toisen maailmansodan jälkeen rakennettiin. EU- ja eurojäsenyys ovat tuhonneet Suomen julkisen talouden. Valtion velkataakka on kasvanut moninkertaiseksi 90-luvun laman lukemiin verrattuna ja jatkaa kasvuaan. Suomalaisten reaalitulotaso on laskenut ja viimeiset 10 vuotta olemme pudonneet muiden Pohjoismaiden kelkasta. Kainuussa on koko Pohjoismaiden alhaisin tulotaso ja Suomi on ainoa Pohjoismaa, jossa yksityistalouksien tulot ja varallisuus ovat laskeneet viimeiset 10 vuotta. Tämä kaikki sinä aikana, kun vuoden 2008 finanssikriisi ohitettiin ja EU eli talouskasvun aikaa. 
https://www.verkkouutiset.fi/tulotaso-laskee-nopeasti-suomessa/


Riippumatta siitä millainen suhteesi on tunnetasolla Euroopan Unioniin, tai millaiseksi sen kuvittelet, kylmä tosiasia on se, että Euroopan Unioni on YK:n peruskirjan vastainen ylikansallinen organisaatio. Euroopan Unionin perusperiaate on se, ettei jäsenmailla eli kansoilla ole enää itsemääräämisoikeutta. Kansakunnat eivät siis saa päättää omasta kohtalostaan tai omista asioistaan. Kun EU eväsi jäsenvaltioilta veto-oikeuden, asia varmistui. Me emme enää päätä omasta kohtalostamme, vaan EU. Kansamme itsemääräämisoikeus on siis viety YK:n perussopimuksen vastaisesti.

EU:n sopimusten ja sääntöjen mukaan jäsenmaiden on  noudatettava EU:n määräyksiä ja direktiivejä. EU-parlamentti ilmoitti joulukuussa 2016 olevansa ENSISIJAINEN PARLAMENTTI KOKO EU:N ALUEELLA. Näin Suomen eduskunnasta tuli TOISSIJAINEN parlamentti omassa maassaan. Eli Suomen eduskunta ei ole enää se demokraattinen elin, joka käyttää korkeinta päätösvaltaa Suomessa, kuten perustuslakimme ja valtiosääntömme edellyttää. 

Riippumatta siitä millainen suhteesi on tunnetasolla Euroopan Unioniin, tai millaiseksi sen kuvittelet, kylmä tosiasia on se, että sekä EU että eurojäsenyys olivat ja ovat rikoslain ja perustuslain vastaisia. Kyse ei siis ole mistään tulkinnasta, vaan siitä, että kumpikin ovat ristiriidassa omien lakiemme kanssa, mutta koska EU-päätökset ohittavat aina kansalliset lait ja päätökset, olemme omien lakiemme vastaisesti eurossa ja EU:ssa. Molempiin myös mentiin lakiemme vastaisesti ja vuonna 1995 Suomen valtio rekisteröitiin yritykseksi sekä meillä, että Yhdysvalloissa. Asiaa selitettiin sillä, että Suomi ei muuten pysty tilittämään alveja EU:lle. Valtion konttori olisi voinut tehdä sen. Kyse olikin jostakin aivan muusta. Koko perustuslaillinen valtiosääntömme ja yhteiskuntajärjestyksemme kumottiin. Se Suomi, jonka sinä edelleen kuvittelet olevan olemassa, lakkautettiin vuonna 1995 juridisesti. Juhlapuheissa ja huijaamisessasi se on edelleen olemassa. 

1. Talous. Euro ja EU-jäsenyys ovat tuhonneet Suomen talouden. EU on vienyt kansantaloudesta vähintään 120 miljardia euroa nettotappiota kaikkien EU-tukien ja avustusten jälkeenkin. Köyhyys Suomessa on vähintääkin nelinkertaistunut, eli kasvanut ainakin 400% EU-jäsenyyden aikana.

2. Itsenäisyys. EU-jäsenyys tarkoittaa itsenäisen kansakunnan lakkauttamista, itsenäisen maan olemassa olon loppumista. Itsenäistä Suomea ei ole enää olemassa.

3. Laillisuus. EU- ja eurojäsenyys olivat rikoksia maamme lakien ja perustuslain mukaan. Jäsenyytemme kummassakin on edelleen meneillään oleva rikos. 

Voit kokea tai tuntea asioiden olevan toisin, mutta nuo ovat faktoja. Nuo ovat viimeisen 25 vuoden ajan tosiasioita, todellisuutta jota elämme nyt.

Jos haluat jatkaa rikosta, kansakunnan itsemääräämisoikeuden menetystä, ja syvenevää talousahdinkoa, kannatat EU- ja eurojäsenyyttä. Jos haluat itsenäisen Suomen, jossa rakennetaan hyvinvointia omalle kansalle, et voi kuin vaatia välitöntä eroa Euroopan unionista ja eurosta. Muita vaihtoehtoja ei vain ole tosiasioiden edessä. 

Valinta on sinun. Tee se faktapohjalta. Älä tunteella. Ota selvää. Katso numeroita, todellisia lukuja. Unohda Jossittelut, konditionaalit, kuvitelmat, selitykset ja fantasiat. Tarkastele vain kylmiä kovia faktoja. Vaihtoehtoja on tasan kaksi. Tee valintasi tiedon perusteella. Älä kuvitelman.

Järkeviä vaihtoehtoja on vain yksi.

FIXIT

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti