torstai 27. marraskuuta 2014

MITEN TÄMÄ ON MAHDOLLISTA?

Tässä on erään bloggarin saama vastaus kyselyyn Nato-isäntämaasopimuksen perustuslaillisista ongelmista:

" Isäntämaa sopimus on laillisesti käsitelty. Jos teillä on epäselvyyksiä, kääntykää oikeuskanslerin puoleen.
Kimmo Sasi"

Miten on mahdollista, että perustuslakivaliokunnan jäsen antaa tällaisen vastauksen?

On se, olemmehan Suomessa, jossa eduskunta ja hallitus ja virkamiesjohtajamme  rikkovat maamme perustuslakia aina kun se heitä huvittaa. Kimmo Sasi veteraanipoliitikkona on ollut satojen muiden kansanedustajien kanssa rikkomassa maamme lakeja jo vuosikymmenien ajan. Se on rutiinia eduskunnalle.

Malliesimerkki koko poliittisen ja virkamieseliittimme sikailusta ja rikollisuudesta on itse EU-jäsenyys. Se oli perustuslain vastainen aina vuoteen 2010 saakka, jolloin perustuslakiin lisättiin pätkä "Suomi on Euroopan Unionin jäsenvaltio."  Olimme siis EU-jäsen perustuslain vastaisesti aina vuoteen 2010 saakka. Siihen saakka kaikki EU-päätökset, EU-direktiivien sovellukset, hyväksymiset, EU-jäsenmaksut, kaikki Euroopan Unioniin liittyvä toiminta tässä maassa oli rikollista, lain vastaista, PERUSTUSLAIN vastaista. Mieti sitä, kansalainen.

Mitä taas tulee Nato-isäntämaa sopimukseen, en tiedä onko se "käsitelty" laillisesti. Voi olla. Mutta itse sopimushan on sekin Suomen lakien vastainen. Rikoslain 12. luvun 1. ja 10.pykälä estävät sen. Lisäksi sopimus on, jälleen kerran, maamme perustuslain vastainen.

Lisäksi Nato-isäntämaasopimuksen allekirjoitti Suomen nimissä puolustusvoimien komentaja, jolla ei ole mitään laillisia oikeuksia tehdä maatamme koskevia valtio- tai muitakaan sopimuksia. Se, että sopimuksen allekirjoitustilaisuudessa oli läsnä maamme presidentti Sauli Niinistö, joka on juristi, antamassa tukensa allekirjoitukselle, kertoo, että maamme koko poliittinen johto toimii lain vastaisesti. En voi uskoa, ettei lakimies Niinistö tiedä, ettei kenraali voi tehdä tällaista poliittista sopimusta valtion nimissä. Herääkin siis kysymys, miksi presidentti kuitenkin läsnäollessaan salli kenraalin toimia lain vastaisesti, virkansa toimivaltuudet ylittäen?

Vastaus presidentti Niinistön toimintaa löytyy tuosta Kimmo Sasin vastauksesta. Poliitikkomme ovat niin tottuneet rikkomaan lakeja ja perustuslakia, ettei se edes kiinnosta heitä. He eivät edes välitä maamme laeista. He pyyhkivät laeillamme persettään aina kun se heille sopii, tai kun he haluavat tehdä jotakin lain vastaista.

Tein isäntämaasopimuksesta jo aikoja sitten kirjallisen tutkintapyynnön Suojelupoliisille, jonka tehtäviin kuuluu maanpetorikosten tutkinta. Ilmoitin asiasta julkisesti myös Facebookissa sekä blogissani. Tietääkseni yhtään poliitikkoa ei ole edes kuulusteltu asian tiimoilta. Herääkin kysymys: suojeleeko Suojelupoliisi poliitikkoja, vaikka he toimivatkin perustuslain ja rikoslain vastaisesti maanpetoksellisesti? En tiedä.

Tiedän vain sen, että kun on seurannut eduskunnan ja puolueiden ja poliitikkojen, ja ylimpien virkamiesten rikollista toimintaa vuosikymmeniä, usko suomalaiseen demokratiaan alkaa olla melko haperoa. Usko siihen, että nuo vaaliraharikoksia vuosikymmeniä tehtailleet, läpeensä korruptoituneet, ahneet, itsekeskeiset puolueet, poliitikot ja virkamiehet, joille perustuslakikin on vain pala paskapaperia, hoitaisivat maamme ja kansamme asioita, on kadonnut.

Eduskunnassa istuu tällä hetkellä vain kourallinen kansanedustajia, jotka ovat siellä oikeista syistä. Kaikki muut, jokainen puolue, on korruptoitunut ja toimissaan rutiiniluonteisesti rikollinen. SOTE, kuntauudistus ja monet muut ovat nekin perustuslain vastaisia. Oletteko kuulleet sen tuottavan tuskaa SOTE-työryhmän jäsenille?

Ette. Perustuslailla ei ole paskan väliä.

Näin ajattelevat suomalaiset poliitikot, ylimmästä valtiojohdosta alimmaiseen kansanedustajaan, joka äänestää SOTE- ja kuntauudistuksen puolesta.

Perustuslaki nimittäin takaa kunnille hallinnollisen itsemääräämisoikeuden, ts. kunnalla on perustuslaillinen oikeus päättää esimerkiksi sosiaali- ja terveyspalveluistaan, itsenäisyydestään jne.

Mutta kuten sanottua: poliitikkomme pyyhkivät perseensä sinun perustuslaillasi, myös tässä asiassa.

8 kommenttia:

  1. Täyttä asiaa jälleen.

    VastaaPoista
  2. Musta Kropotkin kirjoitteli näistä lopunaikojen poliitikoista, että ne on aina tällasia täydellisiä kyvyttömyyksiä, puhtaita loisia.

    VastaaPoista
  3. Eiköhän meidän kaikkien sotilaspassi voi olla katsottu irtisanotuksi.
    Eduskunnassa istuu vain PUOLUE-EDUSTAJIA, ei kansanedustajia.

    VastaaPoista
  4. Erinomainen kirjoitus taas kerran, Sande! Mutta tässä ennustukseni: Vielä tulee aika, jolloin niin Sasi, Niinistö, Katainen, Stupido, Urpilainen, Soini kuin moni muukin poliitikko vastaa näistä rikoksistaan vallan vaihduttua. Samoin ne virkamiehet, jotka ovat olleet päättämässä käytännön toimista ja valmistelleet niitä. Natseja ei jätetty tuomitsematta rikoksista ihmisyyttä vastaan. Ei jätetä näitäkään. Kun valta vaihtuu, niin perustetaan perustuslakituomioistuin ja se ei jaa ehdollisia.
    Eero Tillanen

    VastaaPoista
  5. Yhteiskunnallisen kehityksen suunta on oleellista.
    Luonnollisesti kansalaiset eivät myöskään halua kunnioittaa suomen lakeja, koska ne eivät enää merkitse mitään, kansa alkaa olla valmis ottamaan vallan omiin käsiin.

    Suomalaisen yhteiskunnan suurin kompastuskivi on ollut alistava ja hierarkinen järjestelmä, johon yksilöt on aivopesty. Käytännössä on tarkoittanut hierarkian rappusia määrätietoisesti meneville suurempaa valta-asemaa, jota surutta käytetään omaksi hyväkseen.
    Järjestelmän ns.hienous on siinä että oletetaan hierarkisen järjestelmän olevan absoluuttinen totuus, ns.alempiarvoiset eivät voi vaikuttaa millään tavalla ns.ylempiarvoisten tekemisiin ja ns.ylempiarvoisten etuoikeus on käyttää hyväkseen ns.alempiarvoisia.

    Tuon järjestelmän "helmi" on nykyinen tyyli kusta ja paskantaa kansan silmille, mikäli sattuu olemaan poliitikko, byrokraatti tai elinkeinoelämän edustaja, täysin välittämättä seurauksista ja lakiahan rikotaan aina kun se itselleen sopii.

    Historia tietää kertoa että tälläisten erittäin hierarkisten järjestelmien toimivuus yhteiskuntamallina on hyvin heikkoa, yleensä myös johtaa yhteiskuntarauhan heikkoon tasoon (kaikki on sallittu-asenne) ja taloudelliseen epävakauteen.

    Todellinen pohja suomessa erittäin hierarkisen yhteiskuntamallin käytölle on, luonnollisesti, suomen historiassa. Suomeen on jaettu käskyjä niin idästä kuin lännestä, eikä suomalainen oikein tunnu osaavan demokraattisesti ja järkevästi osata hoitaa yhteiskuntaa, aika ei ole vielä kypsä todelliselle itsenäisyydelle.

    Luonnollisesti muuttuva tapakulttuuri muokkaa tilannetta ja todellinen suomalainen tapakulttuuri tulee nostamaan päätään, jossain hamassa tulevaisuudessa, kansa alkaa osata elää ilman "käskyjä ja määräyksiä" varsin sujuvasti (niinkuin maailmalla tupataan tekemään).
    Suomi on hyvä maa ja kansalaiset pääsääntöisesti hyviä ihmisiä, kyse on vain yhteiskunnallisista kasvukivuista ja tulevaisuus tuo hyvää tullessaan, ensin pitää vain puhkaista "hierarkinen finni" ja jatkaa matkaa paremmin eväin.

    VastaaPoista
  6. Pitäisi perustaa totuuskomissio, joka ruotisi vallanpitäjien ketkuilut aina 1990-luvun alusta asti. Nämä ainakin:pankkikriisi 90-luvulla, sen jälkihoito, Suvi-Anne Siimes ja Aktiv hansa ja velkaorjat, Koiviston Konklaavi, Suomen ujitus Eu:hun, markasta luopuminen, holtittomat lainatakaukset ja tämä isäntämaasopimus.

    VastaaPoista
  7. Totuuskomissio olisi erittäin tarpeellinen. Valitettavasti voi pitää varmana, että mikään valta- eli propaganda-media ei uskaltaisi edes hiiskahtaa komission olemassaolostakaan, saati sitten mahdollisesta loppuraportista - niin suurta herkkua kuin tämä varsinkin iltapäivälehdille varmasti olisi.
    Tässäpä kaksi pikku esimerkkiä rikollisten vallanpitäjiemme sensuuritoimista:

    Yksi esimerkki ’sananvapaudesta’ Suomessa on espanjalaissyntyisen toimittaja Daniel Estulinin kirjan ”The True Story of the Bilderberg Group” suomenkielisen version sensurointi, josta kerrotaan muun asian ohella seuraavassa:
    http://paavosaariranta.puheenvuoro.uusisuomi.fi/70309-kataisen-viides-kolonna
    Sensuroinnin takana olleet maanpetturit löytyvät todennäköisesti seuraavassa olevien nimien joukosta:
    http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012060215660719_uu.shtml
    Kirjasta on suomenkielinen kirjaesittely/-arvostelu seuraavassa:
    http://keskustelu.diabetes.fi/index.php?topic=1718494.850;wap2
    Suosittelen lukemaan, ainakin ellei ennestään tiedä mitä bilderbergit ovat.

    Toinen esimerkki ’sananvapaudesta’ Suomessa:

    ”…Kirjansa ”Suomen tie EU:n jäseneksi” (Ultima Thule 1999 Oulu) koko painoksen hävittämään joutunut keskeinen EY-neuvottelija Antti Kuosmanen kirjoitti,…”
    http://www.promerit.net/2013/03/sorsa-tiesi-nykyisen-ay-tilanteen-jo-v-1992/

    Rikolliset vallanpitäjämme ovat laittaneet propaganda-koneensa YLE:n aivopesutoimintaa johtamaan bilderbergit, päätoimittaja Jääskeläisen ja toimitusjohtaja Kivisen.
    Tällaisella taktiikalla YLE vääristelee ja pimittää totuutta:

    ”Passiivisille massoille suunnattujen Ylen tv-uutisten poliittinen agenda näkyy parhaiten siinä mikä jätetään kertomatta. Ylen tv-uutiset valehtelee harvoin suoraan, mutta kertomatta jättäminenkin on tunnetusti yksin valheen muoto, joskin epäsuora sellainen. Jotta ikäviltä jatkosyytöksiltä vältyttäisiin, Yle on siirtänyt ratkaisevan tiedon nettiin, johon viitaten se voi uskotella itselleen ja kriitikoille, että se on kertonut kaiken oleellisen. Ikävä kyllä nettisivujen juttuja lukevat yleensä vain aktiivisesti maailmantapahtumia seuraavat ja Yle tietää sen. Tärkeintä meidän hupaisissa läntisissä ”demokratioissa” on vaikuttaa massoihin, sillä äänet ratkaisevat.”

    Artikkeli jatkuu käyttäen esimerkkitapauksena Yhdysvaltain Fergusonissa elokuussa sattunutta ampumavälikohtausta: ”FERGUSON: ERI UUTISET TV:N JA NETIN SEURAAJILLE.”, http://ylewatch.blogspot.com

    YleWatchissa on huomattava joukko hyviä aikaisempiakin artikkeleita, joita kannattaa näin jälkikäteenkin vilkaista.

    Valtamedia-sanomalehdet ilmeisesti käyttävät YLE:n kanssa paljolti samaa taktiikkaa totuuden vääristämiseen massoille, so. nettiversioissa kerrotaan enemmän kuin paperille painettuna ja annetaan keskustelu-foorumeillakin hiukan enemmän vapautta (mutta tarkkaan kontrolloidusti).


    VastaaPoista
  8. Rikolliset vallanpitäjämme ujuttivat melkoisella ketkuilulla maininnan EU-jäsenyydestä perustuslakiin, jota kuvaa Riikka Söyringin erinomainen artikkeli 15.9.2011 silloin esitysvaiheessa olleesta perustuslain muutoksesta: http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=5&id=1192#kommentit
    Voidaan kysyä, kuinka laillinen tämä lisäys oli, kun Suomi oli alunperin perustuslain vastaisesti liitety EU:hun, ks. "Suomalainen EU-vaalipetos tiivistettynä "A-nelosella"",
    http://jormajaakkola.fi/EY-vaalipetos%20A-nelosella


    Rikollisia vallanpitäjiämme tukeva propaganda-media vaikeni asiasta. Perustuslain muutos mm. mahdollisti bilderbergi/vapaamuurari Kataiselle tehdä enemmän tuhotyötä, kansamme ja kansallisvaltiomme hävittämiseksi, valmisteluna EU-diktatuurin vahvistamiseksi ja edelleen muuttamiseksi velkaannuttamalla/köyhdyttämällä Uuden Maailmanjärjestyksen orjalaumaksi, jota
    hallitaan poliisivaltion, huipputekniikkaan perustuvalla valvontalaitteistolla - NSA eli tekniikka on jo käytännössä testattu erinomaisesti toimivaksi! - Tästä vuodesta alkaen EU:ssa kaikissa uusissa autoissa on oltava mikrosiru, johon EU-diktatuurin valvonta/urkinta-järjestelmällä on realiaikainen (langaton)yhteys. Seuraava askel ilmeisestikin on tehdä mikrosirun laittamien jokaiselle ihon alle pakolliseksi - rikolliset vallanpitäjät tietysti poikkeuksena. Sitten edelleen poistetaan käteinen raha, jolloin mitään ei voida maksaa, ellei mikrosirua ole ihon alla. Näin se EU-diktatuurin täydellistäminen etenee pienten PIENTEN ASKELTEN TAKTIIKALLA, jotta ihmiset eivät huomaisi mihin ollaan menossa. - EU-diktatuurissahan on ollut alusta alkaen vain demokratian kulissiksi pystytetty VALE-parlamenttikin, jolta PUUTUU demokratialle olennainen LAKIALOITE-OIKEUS.

    VastaaPoista