tiistai 25. marraskuuta 2014

MITÄ MAAILMASSA TAPAHTUU

Koska kovin moni suomalainen kuvittelee, että Venäjä uhkaa maailmaa, Putin on tullut hulluksi, ISIS on rättipäiden pystyyn polkaisema organisaatio, amerikkalaiset riehuvat päättömästi pitkin poikin Lähi-itää, öljyn hinta laskee huvikseen, EU on hyvässä vireessä ja eurokriisi on sattumaa, lienee paikallaan kertoa mitä on ihan oikeasti tekeillä ja mistä tässä kaikessa kouhotuksessa on kyse.

BRICS-maat, Kiina ja Venäjä etunenässä, luovat parasta aikaa lännestä ja dollarista riippumatonta globaalia talousjärjestelmää. Motiivit ovat ihan itsekkäät. Yksi tärkeimmistä on tämä: valtaosa lännen koko BKT:stä on ilmaa. Kyllä, luit aivan oikein. Valtaosa lännen, siis EU:n ja Yhdysvaltojen laskennallisesta bruttokansantuotteesta on peräisin finanssispekulaatioista, eli johdannais-, osake-, korko- ja lainamarkkinoista. Niiden arvo on kymmeniä kertoja, jos ei jopa satoja kertoja reaalitaloutta suurempi.

Nämä "pääomamarkkinat" tai miksi niitä halutaankaan kutsua ovat puhdasta spekulatiivista ja laskennallista varallisuutta ja vaurautta. Ne ovat olemassa vain laskimissa, tilastoissa ja näyttöpäätteillä. Ne eivät perustu enää mihinkään muuhun kuin spekulaatioon. Kun tämä rakenne romahtaa, ja se romahtaa väistämättä jonakin päivänä, koko länsimaitten BKT:sta jää jäljelle alle 50%. Siis alle puolet kaikesta laskennallisesta vauraudesta ja varallisuudesta ja rahasta. Pahaksi onneksi tämä romahdus heijastuu välittömästi myös reaalitalouteen. Jokainen voi päätellä mitä tapahtuu kun rahan arvo laskee alle puoleen, kun asuntojen hinnat romahtavat alle puoleen nykyisestä jne.

Tämän läntisen ilmakuplan ainoa tukijalka on dollari. Dollarin ongelma on koko lännen ongelma ja ongelma on, kuten Kiinan kansanpankin johtaja sanoi jo vuosi sitten, ettei dollarilla ole enää katetta. Juuri siksi BRICS-maat ovat ilmoittaneet, että ne luopuvat dollarista kaikessa keskinäisessä kaupankäynnissään, siis syrjäyttävät sen. Kiinan ja Venäjän kahdenkeskisiä taloussopimuksia on tehty pelkästään tänä vuonna yli 600 miljardin dollarin arvosta, mutta niissä ei käytetä lainkaan dollaria. Dollarin on jo korvannut Kiinan yuan.

Jos joku epäilee kiinalaisten suunnitelmien vakavuutta, miettikööt sitä miksi Englannin pankki osti suoraan yuaneita 33 miljardin dollarin arvosta. Se siis varautuu dollarin romahdukseen ostamalla yuaneita. Merkittävää tässä kaupassa oli myös se, ettei siinäkään liikuteltu lainkaan dollareita. Kansainvälisen kaupan ankkurivaluuttana dollari on yleensä ollut aina välissä. Vanhan tavan mukaan Englannin pankki olisi ensin ostanut punnilla dollareita, joilla se olisi ostanut yuaneita. Nyt se osti punnilla yuaneita ja dollaria ei tarvittu. Tämä johtuu siitä, etteivät kiinalaiset enää halua dollareita vaan mielummin muita valuuttoja.

Kiinassa on tällä hetkellä noin 300 miljonaa eurooppalaisen kulutustason omaavaa asukasta. Intiassa on noin sama määrä. Näiden kahden maan asukasluku on yli kaksi miljardia. Ne tuottavat valtaosan kaikesta maailman tavarasta ja vaatteista. Niiden suorassa vaikutuspiirissa asuu ainakin miljardi ihmistä. Venäjällä on huomattava osa maailman mineraali- , öljy-, kaasu- ja jalometallivarannoista. Lännestä ei löydy mitään vastaavaa mistään. Nämä kolme valtiota muodostavat BRICS-maiden akselin. Brasilia, Etelä-Amerikan valtamaa, kuuluu sekin BRICS-maiden joukkoon. Afrikan kehittynein ja vaurain talous Etelä-Afrikka kuuluu sekin BRICS-maihin. Jonossa on Argentina ja moni muu kehittyvä talous, moni afrikkalainen valtio jne.

Jos BRICS-maat luopuvat kokonaan dollarista eivätkä suostu enää käymään sillä kauppaa, Yhdysvaltojen valikoima taloussotaan katoaa. Itseasiassa jos dollari romahtaa, Yhdysvallat romahtaa. Ja jos Yhdysvallat romahtaa, EU romahtaa. Yhdysvallat voi, tosipaikan tullen, toki kääntää selkänsä Euroopalle hyvinkin nopeasti ja suuntautua Tyynenmeren kauppaan, joka on tulevaisuuden meri taloudellisesti. Tässä tapauksessa EU:sta tulee romahtanut Aasian takapiha, sellainen kuin se oli vuosina 500-1600. Eurooppalaisille jää mustapekka käteen tässä pelissä, jos romahdamme USAn myötä, mutta meillä ei ole samaa suoraa yhteyttä itään kuin USA:lla. Mietipä sitä.

Länsi ei tietenkään tätä hyväksy. Juuri siksi länsi on vakaasti päättänyt destabilisoida Venäjän, koska sen lasketaan olevan BRICS-maiden heikoin lenkki. Venäjä on yritetty saada avoimeen sotaan Ukrainassa ja talouspakotteiden uskotaan purevan Venäjään parhaiten. Juuri siksi propagandasota käy ylikierroksilla ja juuri siksi ukrainalaisia kuolee.

Yhdysvalloissa on tällä hetkellä vain kolme todella menestyvää globaalia teollisuutta. Viihdeteollisuus, lääketeollisuus ja aseteollisuus. Viihdenteollisuus pyörii omillaan, mutta esimerkiksi lääketeollisuus on jo hävinnyt valtaisia markkinasotia kehitysmaissa ja kehittyvissä maissa, joissa niin sanotuilla rinnakkaislääkkeillä on korvattu kalliita amerikkalaisia tuotemerkkejä noin vain. Taloudelliset menetykset ovat olleet miljardeja dollareita. Juuri siksi onkin elintärkeää medikalisoida mahdollisimman suuri osa kotimarkkinoista, eli länsimarkkinoista.

Aseteollisuuden tilannetta helpotettiin hieman kymmenvuotisilla sodilla Irakissa ja Afganistanissa, mutta ne eivät riitä pelastamaan satoja tuhansia työpaikkoja. Tarvitaan uusi varustelukierre ja jotta se olisi mahdollinen, tarvitaan uusi kylmä sota. Jotta se olisi mahdollinen, Vladimir Putin joka avusti Yhdysvaltoja tukikohdin ja huoltoreitein vuonna 2001, on muutettu ilmestyskirjan pedoksi ja lännen pahimmaksi uhkaksi. Natoon liittyneiden itäisen Euroopan orjamaat ovat loistava apurikuoro tässä. Ne tukevat aseteollisuuden kampanjaa kaikin tavoin, koska ne ovat aina totelleet isäntämaitaan, jo aikoinaan Varsovan liitossa ja nyt Natossa. Niille isännän laulun laulaminen on luonnollista.

Entä Suomi?

Suomen osa tässä globaalissa valtapelissä on hävettävän nolo. Nasukokkareiden, sementtipäädemarien ja puupääkepulaisten johdolla meistä on tehty EU:n kurjistuva osavaltio, jolla ei ole mitään omaa politiikkaa. Meidän kansallisvarantomme myydään pois, meidän valtion varamme on jaettu pois, meillä ei ole omaa talous- tai ulkopolitiikkaa, eikä meillä ole enää omaa turvallisuuspolitiikkaakaan. Me olemme suurimpia häviäjiä vain siksi, että poliitikkomme ja talousjohtajamme ovat idiootteja ja ulkomaisten isäntiensä sylikoiria. Tuloksena on kansallinen katastrofi. Yksi esimerkki riittää.

Jyrki Kataisen ja Jutta Uprilaisen johdolla valtio otti lisälainaa 47 miljardia. Samaan aikaan valtion menoja, siis niitä rahoja jotka te olette antaneet valtiolle jotta se järjestäisi teille tarvitsemanne palvelut, leikattiin vajaalla 8 miljardilla. Tämä tekee yhteensä 55 miljardia euroa. 55 000 000 000 euroa. 11 000 euroa per jokainen suomalainen. Tämän verran rahaa on kadonnut teidän laskuunne. 55 miljardia teidän piikkiinne. 8 miljardia teiltä pois ja 47 miljardia lainaa teidän nimissänne. Minne tuo raha katosi?

Vain EU tietää, mutta se ei kerro.

9 kommenttia:

  1. Suomen asema Brysselissä on sama kuin entisaikojen renkipojalla istuessaan nöyränä ison isännän tuvan ovensuupenkillä - tai jos otetaan uudemman ajan vertauskohde, niin Suomi on äänetön yhtiömies Brysselin puulaakissa, jossa suuret maat päättävät kaiken HEITÄ eniten hyödyttävällä tavalla ja pienet maat saavat vikisten nuolla päydän alle tippuneita murusia.
    Tämä on sitä mm. Bilderberg-maanpetturi Lipposen ylistämää "EU:n ytimessä" oloa!

    VastaaPoista
  2. Hyvin kirjoitettu! Suomi ei ole taysin tuhoon tuomittu niin kauan kuin kirjoitustesi kaltainen sanan vapaus sailyyy. Pahalta kuitenkin nayttaa. "Hajoita ja Hallitse" oli Roomalaisten motto, jota kaytetaan edelleen ohjenuoranan Suomessakin lasten opetuksesta maahanmuuttopolitiikkaan saakka.

    Apuna ovat nykyaikaiset kansalle nakymattomat psykologiset menetlmat, joiden kaytossa Hitler ja Goebbels olivat mestareita. Heidan tekniikkansa on kehitetty edelleen hyvin pikalle ainakin USA:ssa. Viimeisin huuto on joukkospsykologia missa huolehditaan pienryhmien kellokkaiden “opastamisesta” oikealle tielle. Ihmisella on alitajuinen halu seurata johtajaa eika muuta ohjenuoraa tarvita. Tama on amerikkalaisten like-elaman markkinointityokalu missa se on osoittautunut lahes lyomattomaksi .

    Juutalaiset muodostavat oman valioryhmansa tassa joukossa. Israelin synty perustuu Herzel'in kirjoituksiin 1800-luvulla mitka Euroopan suurpankkiiri ja raharuhtinas Paroni Rothschild puki viralliseksi sopimukseksi Englannin kanssa 1917 (Balfour declaration). Tama johti WW II:n jalkimainingeissa Israelin valtion syntyyn ja asuttamiseen palestiinaan YK:ssa sovitulla tavalla. Juutalaiset hylkasivat lahes valittomasti taman kaiken Israeliin saavuttuaan. Israelin hallitus jatkaa samalla linjalla teki juuri paatoksen muuttaa perustuslakia siten, etta maasta tulee ainoastaan juutalaisille tarkoitettu maa. Kuka tietaa miten palestiinalaisten kay?

    Juutalaisten valta seisoo neljalla pilarilla: 1) Lehdiston omistaminen, USA:n lehdistosta ja TV:sta noin 90%:a on tavalla tai toisella heidan kasissaan, mika tarkoitta he kentroloivat kansan mielipidetta; 2) He omsitavat USA:n FED:in ja Euroopan johtavien keskuspankkien rahan liikkeelle laskemisen ja korkotason paatosvallan; 3) He omistavat suuriman osan USA:n viihde-, ase- ja laaketeollisuudesta ; 4) He paattavat kaikista suurista asioista USA:n kongressissa kayttaen poliitikkojen alistamiseen naiden uudellenvalintaa aseena – lehdisto ja TV tekevat hetkessa uudet, jos tarve syntyy, he ovat valinneet jokaisen presidentin Rooseveltista lahtien. Niskoitteleville Presidenteille kay kuten Lincolnille ja Kennedylle.

    Lipposen Hallitus otti Euron Suomen valuutaksi. Euro oli paatetty Euroopan rahaksi jo 1960-70 luvulla. Euron tehtava oli tuhota Euroopan talousmahti hyvin erilaisten itsenaisten valtioiden yhteisena valuuttana. Tama on alkanut selviamaan jo valistuneillimme EU:n kanslaisille, jotka ajatelevat itse mita tapahtuu heidan ymparillaan. Etela-Euroopassa vallitsee taysi kaaos ja valitettavasti Suomi joutuu kokemaan saman, jollei se eroa eurosta ja aloita taman eron toteuttamista heti. Saksalla ja Hollannilla ovat suunnitelmat valmiina, Englanti oli menettanyt alusmaansa ja tunsi asian eika koskaan liittynyt euroon, Pohjoismaista ainosataan Suomi liittyi kun USA sai Lipposen pelkaamaan Venajaa ja hanen hallituksensa otti Euron kansalta mielipidetta kysymatta.

    Suomen valtalehdisto nukkui silloin ja nukkuu edelleen ruususen unta huumaantuneena lannen seireenien lauluista ja dopista ja raportoi maailman tapahtumista vain puolitotuuksia tai vain sita mita "Suomen" Ulkopoliittinen Instituutti tai Reuters antavat raportoida. Jos tasta poiketaan seireenien laulu ja dope loppuu. Onko sellaista huumeiden orjaa, joka lopettaa huumeiden kayton ilman ulkopuolista katkaisuhoitoa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienosti kiteytetty, Tursas! Saako tuota tekstiä lainata?
      Eero Tillanen

      Poista
  3. Ihan hyvä kirjotus, mutta vähän turhan synkkä skenaario toi taitaa olla ihan jo siks että dollari ja kulta kulkevat käsi kädessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Dollari ei ole enää aikoihin ollut kultakannassa, sen arvo on ollut sidottuna öljykauppaan. Siksi jenkit uhkasivat Irania, kun se sanoi vaihtavansa petrodollarin euroon.

      Poista
  4. Loistavaa analyysiä Sami. Pannaan jakoon.

    VastaaPoista
  5. Jäi meille olkiluoto 3, hintalappu oli jotain tuota luokkaa. 8 miljardia?

    1600 000 KW voimala (1600 MW) * 30vuoden käyttöikä (täydelläteholla joka päivä joka tunti) * nykyinen sähkön hinta 0,05€ per kilowatti tunti = 21 024 000 000
    Kaksikymmentäyksimiljardia kaksikymmentäneljämiljoonaa euroa.
    Miinus verot palkat ja lillut ja lallut.
    Taitaa olla niin notta pitäs tuo Olkiluoto 3 rojekti hauata, enneko syö loputki rahat köyhän suomen köyhästä kassasta.
    http://fi.wikipedia.org/wiki/Olkiluoto_3_-ydinvoimalan_rakennushanke#Rahoitus

    VastaaPoista
  6. Hyvä juttu! Ja hyvin kirjoitettu Kataisesta ja Urpilaisen touhusta. Ainakaan en itse keksi mitään lisättävää. Mutta tuossa oli asiaa!

    VastaaPoista
  7. Mä en ymmärrä kahta viimeistä kappaletta. Eikös 8 säästettyä miljardia ole pois julkisilta työpaikoilta ja hankinnoilta? 47 miljardia lainarahaa taas ylläpitää hyvinvointivaltiota. Me käytämme palveluita velaksi. Lainan on vain ottanut Suomen valtio emmekä me itse.

    VastaaPoista