sunnuntai 8. joulukuuta 2013

TAMPEREEN SUURTAISTELU 6.12.2013 - ROSVOJOUKKO YRITTI VALLATA SUOMEN!

Niinhän sitä luulisi.

Kerrataanpa mitä siellä tapahtui. Jotkut anarkistit kutsuivat koolle somen kautta "mielenosoituksen", jota ei edes organisoitu tai järjestetty. Paikalle ilmaantui poliisin ilmoituksen mukaan noin 200 "mielenosoittajaa". Näistä mielenosoittajia oli todellisuudessa jokunen kymmenen. Valtaosa oli nuoria paikalle humalapäissään ilmaantuneita. Mainittakoon, että paikan päällä oli ainakin 300 poliisia, joista huomattava osa oli raskaasti varustautuneita.

Koskipuistossa porukka mölysi ja melskasi. Poliisi kaasutteli sakkia ja ratsasteli päälle. Jos tarkoitus oli provosoida känniääliöitä, se onnistui aika hyvin. Jos tarkoitus oli rauhoittaa tilanne, se meni täysin pieleen. Koko porukka olisi saatu kotiin, jos olisi ruiskutettu vettä päälle. Olisi tullut kylmä siinä jäähileistä keskaria juodessa. Niin ei tehty, koska se ei ollut tarkoituskaan.

Puistosta lisää humaltunut ja äkämystynyt lössi talsi kohti Tampere-taloa, jossa oli pressan juhlat. Päästyään läheiseen puistikkoon, lössi tuli poliisin pystyttämän naurettavan huteran "aidan" luokse. Kännisimmät rupesivat uhoilemaan ja riuhtomaan aitaa. Poliisi riuhtoi toiselta puolen. Jokunen anarkisti oli ilmeisesti mukana touhussa. Sitten poliisi ratsasti mölysakin sekaan ja yhden lievästi vammaisen mukanaolijan ylitse.

Joku heitteli pulloja ja joku ampui ilotulitteita päin poliisia. Kähinöitiin ja tönittiin ja painittiin. Heppoja heiteltiin kylteillä ja lyötiin jääkiekkomailoilla. Poliisejakin lyötiin mailoilla. Näin ainakin median mukaan. Lössi levisi keskustaan, jossa rikottiin ainakin Stokmannin ikkunoita. Ilmeisesti jokunen auto sai myös kolhuja. Kirkonkin ikkuna rikottiin median mukaan.

Poliisi otti kiinni 28 "mellakoitsijaa". Poliisin mukaan kyseessä oli "rosvojoukko". Poliisin mukaan tämä oli järjestäytynyttä rikollisuutta. Oletteko tosissanne? Kuka oikeasti ajattelee noin? Joku viiden vanha häiriintynyt ehkä...

Sosiaalisessa mediassa syttyi vuoden 1918 henki. Räkänokat olisi pitänyt hakata. Rettelöitsijät olisi pitänyt ampua saunan takana. Vihan aalto pyyhkäisi yli pikkuporvarillisen luokan. Veteraanien kunniaa oli loukattu. Suomen lippukin oli poltettu ja poljettu maahan. Viha maamme vihollisia kohtaan tursui yli äyräiden. Kuolema moiselle roskajoukolle!

Kyse oli humalaisista hölmöistä. Typerästä remuamisesta. Ei sen isommasta. Silti nämä typerykset, humalaiset nuoret, joiden joukossa oli perussuomalaiseksi itseään kuvaillut nuori mies, joka oli mennyt paikalle juomaan viinaa ja vittuilemaan poliisille, olisi pitänyt tappaa? Heitä olisi pitänyt hakata? Jotenkin satuttaa, ruhjoa, potkia ja piestä. Miksi?

Jos närkästyitte tästä mellakasta, jota ei oikeasti edes ollut, kysykään itseltänne: miksi? Mikä sai teidät suuttumaan verisesti noille känniääliöille? Mitä te oikeasti vihaatte? Miksi te olette turhautuneita ja suuttuneita?

Se sakki, joka oikeasti on jo kuopannut sotaveteraanien verella lunastaman itsenäisyyden, juhli Tampere-talolla. Nykyinen presidenttimme on yksi keskeisiä henkilöitä projektissa, jossa Suomi vietiin Euroopan Unioniin. Hän oli aivan keskeinen vaikuttaja Suomen luopuessa omasta valuutasta ja luovutettaessa itsenäinen talouspolitiikka pois omista käsistämme. Hän vei itsenäisyytemme kollegoittensa tuella ja kanssa. Eivät nämä kännipäät, jotka mölysivät Tanpereen illassa. Miksette ole suuttuneet presidentille? Kauniin vaimon vuoksi, niinkö?

Suomen lippu oli tallottu? Tuo Tampere-talolla hymyilevä ja lymyilevä sakki on vaihtanut sen EU:n tähtilippuun jo vuosia sitten. Ei Suomen lippu kiinnosta heitä pätkääkään. Paitsi juhlissa ja silloin, kun sen myötä voi voidella itseään omakehun haisevalla ihralla.

Presidentin juhliin oli kutsuttu sata sotaveteraania. Miksi vasta nyt? Miksei viisi vuotta sitten? Miksei kymmenen vuotta sitten? 20 vuotta sitten? 40 vuotta sitten? Ja miksi heidät kutsuttiin juhliin sen sijaan, että heille olisi annettu se sama mitä monissa muissa maissa on annettu: ilmainen julkinen liikenne, ilmaiset elokuvakäynnit, teatterit, ilmainen sairaanhoito ja arvostus joka päivä?

Vuosikymmenten ajan poliittinen eliittimme on raahannut veteraaneja juhliinsa oman erinomaisuutensa mannekiineiksi, mutta senttiäkään heille ei ole herunut. Heitä on kohdeltu kuin roskaa vuosikymmeniä. Mikseivät veteraani päässeet koskaan nauttimaan heille kerätyistä miljoonista? Minne vittuun nekin rahat ovat kadonneet?

Ja se pieni remuava sakki pitäisi ampua, tappaa, hakata ja kiduttaa hengiltä??

Teidän taloudellinen epävarmuutenne johtuu juuri siitä sakista, joka piti juhliaan Tampere-talolla. Siellä ne olivat. Pusitikossa poliisin kanssa pellemellakkaa leikkineellä lössillä ei ole mitään tekemistä pienyrityksenne ahdingon kanssa. Tampere-talon sisäpuolella juhlineilla sen sijaan on. He ovat saaneet aikaan taloudellisen ahdinkonne. He ovat ajaneet suomalaisen yrittäjän kuilun reunalle. Ja silti haluatte ampua ja tuhota sen humalaisen lössin, joka ei keksinyt parempaakaan tekemistä viikonloppuna, kuin mennä puistoihin huutelemaan ja rikkomaan paikkoja?

Presidentin juhliin oli kutsuttu pienyrittäjiä. He olivat otettuja kutsusta ja kertoivat televisiossa olevansa ylpeitä siitä, että he saivat tunnustusta. Paskat he mitään tunnustusta saaneet. He esittivät rooliaan näytelmässä, jonka tarkoituksena oli välittää katsojalle sublimiviesti siitä, että maan poliittinen eliitti ihan oikeasti, hei ihan tosi, välittää heistä.

Todellisuudessa noiden onnettomien pienyrittäjien ympärillä parveili yhteiskunnan parasiittieliitti, jonka päätökset ja määräykset, vaatimukset ja poliittinen tahto ovat ajaneet pienyrittäjät kuseen. Yrittäjien vihollinen ei ollut puistossa kännissä konttaava hölmö, vaan siinä vieressä valkaistuilla hampaillaan virnuileva poliitikko, virkamies tai muu eliitin jäsen. Mutta viha ei suinkaan kohdistunut heihin. Se kohdistui siihen naurettavan pieneen sakkiin, joka rellesti kaupungilla. Miksi?

Miten on mahdollista, että tuollainen määrä vihaa suuntautuu pieneen rupusakkiin? Koska suurin osa pelkää. Ihmiset ovat peloissaan ja pelkureita. Tulevaisuus on epävarma. Joku kusee niskaan ja väittää, että nyt sataa. Joku paskantaa päälle ja väittää, että se on pakko. Kuka se on? Joku se on! Joku on vihollinen, vastustaja, elämäni vaikeuttaja. Joku on vienyt turvani. Joku keinuttaa venettä.

Parin sadan hölmön sakki on sopiva vihan kohteeksi. Virallinen media vihaa niitä ja poliisi vihaa niitä. Pääministerikin inhoaa niitä. Niitä on turvallista vihata. Kun minua suututtaa, suuntaan vihani tuohon sakkiin, eikä poliisi suutu minulle. Presidentti ei ole vihainen minulle. Olen voittajan puolella. Ehkä veneen keikkuminen loppuu.

Ei se lopu. Mellakoitsijat eivät kykene keinuttamaan edes perkeleen huteraa aitaa kuin viiden metrin matkalta. Presidentti, pääministeri ja heidän kaltaisensa keinuttavat sinun venettäsi. He haluavat veneesi kaatuvan, koska se on heidän mielestään oikein. Sinun kuuluukin hukkua, jos sinulla ei ole rahaa tai kykyä tehdä rahaa. Se on ajan henki. Haavoittunut jää jälkeen ja jokainen on omillaan. Mitään suojaa tai turvaa ei enää ole. Niin presidentti ja muut päättäjät ovat päättäneet. Kaveri jätetään aivan varmasti!

Ja sinä haluat tappaa nuo känniset? Sinä suutut heille? Sinä haluat rangaista heitä vimmatusti?

Mistä siinä on kyse? Mistä se viha tulee? Mistä se kumpuaa? Kenelle sinun oikeasti pitäisi olla vihainen?

Tämä mellakka, jota ei todellisuudessa edes ollut, on vain alkusoittoa. Se on vain ensimmäisiä törähdyksiä. Pieni pieru. Se kertoo jostakin muusta, paljon isommasta ja paljon huolestuttavammasta. Se kertoo yhteiskuntamme muuttumisesta väkivaltaisemmaksi. Se, että kännipäinen joukkio on aggressiivinen, on huolestuttavaa. Se, että poliisi on valmis noinkin koviin otteisiin, on erittäin huolestuttavaa. Se, että koko ilmapiirin pahoinpitelypolitiikallaan aikaan saanut eliitti juhlii aitojen takana eristyksissä muusta maasta, on erittäin huolestuttavaa.

Kaikkein huolestuttavinta on se alttius toisten suomalaisten tappamiseen ja tuhoamiseen. Pahinta Tampereen tapahtumissa oli yleisön reaktio. Vaatimukset joukkomurhaamisesta.

Nyt se on sanottu ääneen. Nyt sitä on julkisesti vaadittu. On esitetty ajatus, että olisi oikein tappaa satoja suomalaisia vain siksi, että he rikkoivat ikkunoita ja käyttäytyivät typerästi humalassa. Miettikääpä mitä se tarkoittaa.

Tosia suomalaisia pitää tappaa, koska he eivät käyttäydy hyvin. Toisia suomalaisia pitää tappaa sadoittain, koska he rikkovat paikkoja, häpäisevät lippumme ja pilkkaavat pyhiä arvoja.

Niin ajateltiin myös vuonna 1918.

Se on kammottavaa.


9 kommenttia:

  1. Kukaan ei mädättäjätorakoita pakottanut sotaa julistamaan.Itsepä sen tekivät.Sodissa kuolee.Sitä saa mitä tilaa.

    VastaaPoista
  2. Olivat ihan oikella asialla.ikävää vaan ettei suuriosa suomalaisista ymmärrä mitä tulossa tällä hallituksella on meille tavallisille kansalaisille.Surkeata katsoa kuinka maa on ryöstetty kohta lähes kaikesta,pohjavesiä myöten.

    VastaaPoista
  3. Hajotetaan vähän vakuutuksista korvattavia ikkunoita jne, jotka on pois niistä "meidän rahoista", oi kumpa koko suomi tekisi noin niin varmasti olisi sitten kaikkien parempi olla.

    Ainiin, 57% suomalaisista äänesti EU:n puolesta, no voi siitäkin syyttää presidenttiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äänestäisikö enää.. ON helppo antaa ääni hyvin lobatulle tuntemattomalle.

      Poista
  4. olipa harvinaisen huono ja ala-arvoinen kirjoitus

    VastaaPoista
  5. oliko tämä huono siksi kun siinä oli tosiasiota sanottu ääneen ?

    VastaaPoista
  6. Osittain hyviä pointteja, osin ihan keila.

    "Niin ajateltiin myös vuonna 1918"

    Noloo, olisit ollut vielä dramaattisempi ja laittanut:

    "Niin ajateltiin myös natsi-Saksassa"

    VastaaPoista
  7. suomen lippu poltettii. höh. eikös siellä olis pitänyt polttaa eun lippu? jos kerta haluaa mieltään ilmasta. olisin voinnut maksaa pari eun lippua, ihan omasta pussista. aivan.
    suomen lipun voi ostaa joka marketista. eun lipun osto olisikin vaatinut vähän enemmän. prkl wannabe... ihan mitä vaan. totakaan osata tehä kunnolla. ei mikään ihme että ÄÄNI ei kuulu. treeniä treeniä. vaikka kotona, tai saunan takana. heil!

    VastaaPoista
  8. Hyvä kirjoitus, jälleen kerran! Että voi olla tyhmä kansa - häpeän olla suomalainen! Kaikki eliitin ja päättäjien skeidat niellään mukisematta! Ja kun nuoriso sentään yrittää edes "laittaa hanttiin" - ovat rosvojoukkoa?! Käsittämätöntä...

    VastaaPoista