torstai 19. joulukuuta 2013

AVOIN KIRJE MINISTERI KYLLÖSELLE

Hyvä ministeri Kyllönen.

Olette yhtä vasemmistolainen kuin Ison-Britannian pääministeri David Cameron. Olette oikeistohallituksessa ja olette ajanut ääriliberalistista talous- ja yhteiskuntapolitiikkaa koko tämän ajan. Aivan kuten puoluekolleganne Paavo Arhinmäki, olette osoittanut, etteivät neuvostoliittolaisten 70-luvulla paskansyöjiksi nimeämät suomalaispoliitikot ole kadonneet minnekään. Te olette syöneet mukisematta hatullisenne aina kun sellainen on eteenne työnnetty ja ilmeisen hyvällä ruokahalulla. Siitä on todisteena ajamanne autojen reaaliaikaiseen satelliittipaikannukseen perustuva autoverotusmalli.

Lähes kaikki millä olette ideaa perustellut on ollut valhetta, tai mikä kauheampaa, olette todellakin uskonut sanomanne itsekin. Olette väittänyt useaan otteeseen, että juuri samanlainen verotusmalli on jo käytössä maailmalla. Viimeksi tänään toistitte tuota eduskunnassa. Te valehtelitte. Tuollaista autojen seurantaan perustuvaa verotusjärjestelmää ei ole olemassa missään päin maailmaa. Onko joku valehdellut teille, että niin on, vai valehteletteko ihan itse omasta halustanne?

Olette väittänyt, että vain tällä järjestelmällä voidaan verottaa autoja tasapuolisesti. Sekin on valhe. Tämä järjestelmä verottaa niitä, joiden työmatkat ovat pitkiä, joiden matka terveyskeskukseen on pitkä, joilla ei yksinkertaisesti ole mitään mahdollisuutta käyttää joukkoliikennettä, kun sellaista ei ole olemassa. Tämä kattaa valtaosan Suomesta ja koskee etenkin syrjäseutujen asukkaita, juuri niitä joita vasemmistolaisen ministerin odottaisi puolustavan, sen sijaan, että kusee kylmästi niskaan. Järjestelmä suosii kalliiden, paljon bensaa nielevien luksusautojen omistajia, jotka ajavat lyhyitä matkoja. Se suosii suurkaupunkien asukkaita, joiden käytössä on julkinen liikenne. Kaikkia muita suomalaisia se sorsii.

Erityisen pahalta tuntuu se, että järjestelmä rokottaisi nimenomaan niitä, jotka joutuvat työttömyyspäivärahansa säilyttääkseen TE-keskuksen määräämään työpaikkaan yli 80 kilomterin päähän kotoaan. He eivät voi kieltäytyä mistään työpaikasta uusien määräysten mukaan ja se tarkoittaa sitä, että he joutuvat maksamaan järjestelmänne vuoksi enemmän veroa kuin esimerkiksi pääkaupunkiseudulla asuva ökyrikas henkilö, esimerkiksi Jorma Ollila. Hän ajaa taatusti lyhyempiä matkoja omalla autollaan, kuin Möhköstä Joensuuhun pakkotöihin määrätty työtön. Tällaista politiikkaa te kiivaasti puolustatte ja ajatte. Juuri siksi ette ole mikään vasemmistolainen, vaan aivan tavallinen sikaporvari.

Olette kiivaasti vastustanut asiaan liittyvien kansalaisten oikeusturvaa koskevien asioiden esille ottoa. Sanoitte tänään, että näihin kysymyksiin voidaan palata kun järjestelmä on otettu käyttöön, "vahvistettu" eduskunnassa. Sehän on täyttä paskapuhetta. Kun laki tästä järjestelmästä on saatettu voimaan, mitään keskustelua ei enää tarvita eikä tulla käymään. Syy siihen miksi vastustatte näiden ongelmien, ei kysymysten, esille ottamista on siinä, että tekin tiedätte koko järjestelmän rikkovan kansalaisten perusoikeutta yksityisyyden suojaan. Tiedätte varsin hyvin, että järjestelmä on nimenomaan kyttäämistä ja seurantaa varten, ei niinkään verotusta. Jos ette sitä käsitä, päänne on täynnä hyvin märkää sahajauhoa.

Asiahan on nimittäin niin, että kaikissa autoissa on jo ajettuja matkoja mittaavat järjestelmät. Näitä kutsutaan matkamittareiksi. Uudemmissa automalleissa ajoneuvojen keskustietokoneet tallentavat ajokilometrit automaattisesti. Ettekö muka tätä tiedä? Jos ette, olette todellinen puupää. Näistä laitteista, järjestelmistä jos niin haluatte, jokaisen auton ajama kilometrimäärä saataisiin ilman yhdenkään verosentin tuhlaamista mihinkään. Ajetut kilometrit voitaisiin tarkistaa katsastuksen yhteydessä. Näin siis voitaisiin tehdä, jos kyse olisi verotuksesta. Mutta kysehän ei ole mistään verotuksesta, vaikka te sellaista väitätte.

Kyse on siitä, että yhdessä kännyköiden ja turvakameroiden kanssa tämä järjestelmä muodostaa systeemin, jossa jokainen kansalainen pystytään paikantamaan reaaliajassa, jossa hänen jokainen liikkeensä pystytään tallentamaan tiedostoihin, jossa kukaan asunnottomia lukuunottamatta ei pääse pakoon valtion kyttäysjärjestelmää. Tästä on kyse valtion näkökulmasta. Niin sanotut verotulonne riittäisivät juuri ja juuri kattamaan järjestelmän hankinnasta ja käytöstä aiheutuvat lisäkustannukset.

Mutta valheellisen operaationne todellinen syy ei ole vain valtiollisen kyttäysjärjestelmän luomisessa. Kyse on jälleen yhdestä uudesta tavasta varastaa verovaroja yksityisille yrityksille. Juuri siksi te ja ministeriönne pyritte salaamaan Jorma Ollilan työryhmän kytkökset yksityisiin, hankkeesta miljoonia tienaaviin yrityksiin. Juuri siksi olette valehdellut niin kiivaasti. Olette pyrkinyt huijaamaan kansalaisia samaan aikaan, kun olette osallistunut satojen miljoonien veroeurojen siirron valmisteluun yksityisyrityksille.

Siitä tässä on kyse. Jos kyse olisi oikeasti autoilla ajettujen kilometrien verottamisesta, ne voitaisiin vaivatta ilman mitään lisäkustannuksia tarkistaa ajoneuvojen matkamittareista. Verotus on siis pelkkä valhe. Kyse on hankkeesta, jossa kansalaisen valvonta tiivistyy ja kontrolli paranee, ja jossa kansalaisen perusoikeuksiin kuuluva yksityisyys jälleen kerran poljetaan vasurin toimesta kapitalismin paskaojaan hymyssä suin. Kyse on siitä, että Ollila kuittaa omat provikkansa ja tienaa satojatuhansia, ehkä jopa miljoonia, ja että yksityiset yritykset saavat kupattua valtiolta satoja miljoonia sellaista rahaa, joka olisi voitu käyttää kansalaisten hyvinvointiin. Teidän politiikkanne mukaisesti nuo rahat annetaan kuitenkin mielummin suurille firmoille lyhentämättömänä, kuin kansalaisille, joiden taskuista nuo rahat on nyhdetty.

Jos ette ymmärrä, että tällaisen järjestelmän varsinainen idea ei ole myydä näitä laitteita suomalaisten autoihin suomalaisten tahdon vastaisesti, vaan rakentaa pysyvä verovarojen anastussysteemi, olette tyhmä. Tällainen järjestelmä vaatii ohjelmistoja, huoltoa, ylläpitoa, päivitystä, korjausta jne. satojen lisämiljoonien edestä tulevaisuudessa. Se parin sadan miljoonan hintalappunen, tai mikä se hallituksen muuttuvien lukujen karusellissa milloinkin on, on vain alkusoittoa. Se varsinainen bonanza ovat sen jälkeen kiinteiksi muodostuvat ylläpitokustannukset, jotka otetaan verovaroista, siis kansalaisten varoista, ja annetaan teidän halustanne ilmeisesti ulkolaiselle suuryritykselle.

Kaikkein kuvottavin ja oksettavin hetki tämän päiväisessä eduskuntaesiintymisessänne oli se, kun puolustelitte järjestelmää kansalaisten turvallisuutta paranatavana tekijänä. Maalailitte näkyä, jossa pahaan onnettomuuteen joutunut kansalainen menehtyy autonromuunsa, jollei tätä järjestelmäänne ole automaattisesti ilmoittamassa hätäkeskukseen, missä auto sijaitsee. Tuossa nimittäin paljastitte, että kyse on todellakin siitä, että viranomaiset ovat jatkuvasti tietoisia siitä missä jokaisen suomalaisen auto milläkin hetkellä on. Lisäksi valehtelitte.

Onnettomuuteen joutunut suomalainen menehtyy autonromuunsa siksi, että te olette hallituksessa romuttamassa pelastuslaitosverkostoa jo nyt Euroopan harvimmasta yhdeksi maailman harvimmista pelastuslaitosverkostoista. Siihen onnettomuuteen joutunut kansalainen kuolee. Ambulanssilta kestää liian kauan päästä paikalle, koska te olette vähentänyt hallituksessa niiden määrää. Tai sitten ambulanssin kyytiin päässyt kansalainen kuolee vammoihinsa, koska te olette hallituksessa tuhonnut terveyskeskusverkostoa ja sulkeneet sairaaloita. Tarvittavaa hoitoa ei ole saatavissa ajoissa. Se on teidän todellinen saavutuksenne jo nyt. Kansalaisten kyttäysjärjestelmän luominen voisi olla toinen. Ja tietysti kansantalouden tuhoaminen tämänkin verovarojen anastamisen myötä.

68 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Olen täysin samaa mieltä .Emmähän me kansalaiset edes ole äänestäneet vasemmistoa joten heillä ei olisi mitään asiaa olla hakkituksessa.Mitenkähän kuralle tämä hallitus panee suomen asiat. Toivottavasti seuraavan kerran kun on äänestys muistaisimme kaikki ne jotka nyt suomen ja meidät köyhimmät kansalaiset ovat laittaneet kärsimään.

      Poista
  2. Aivan loistavaa! Laitahan tämä isoille lehdille myös julkaistavaksi. Toisi suurelle yleisöllekin sen oikean näkökulman tähänkin asiaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuskinpa julkaisisivat.. :/ Ikävä kyllä. Painavaa asiaa kuitenkin!! Hyvä kirjoitus!

      Poista
  3. Juuri näin... "Suomi hyvinvointivaltio" ja paskat, ehkä maahanmuuttajille...

    VastaaPoista
  4. Lyhyesti.. UGH! asiaa alusta loppuun saakka. Ikävää toki, että kohdehenkilö tuskin vieläkään tajuaa minkä virheen ovat tekemässä, mikäli tuo verotusmuoto toteutuu...

    VastaaPoista
  5. Lähetäänkö ambulanssi aina paikalle, kun joku naarmuttaa puskuriaan, vai kiinnitetäänkö kuski elintoimintoja tarkkailevaan järjestelmään?

    VastaaPoista
  6. Hienoa! Paitsi että kaikissa autoissa ei ole matkamittaria ja niissä missä se on sitä pystyy rukkaamaan. Sopisi siis minulle sen perusteella verotus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten niin kaikissa ei ole matkamittaria? Onhan. Ja johan se km määrä merkitään katsastuksen yhteydessä ihan lakisääteisesti rekisteriin. Sieltä tarkastaminen ei edes maksa mitään.

      Tietenkin mitä tahansa pystyy rukkaamaan, jopa verotusta. Matkamittarin rukkaaminen on rikos, joka on kriminalisoitu, joten se asiahan on kunnossa.

      Poista
  7. Ainut näkyvä mitä Kyllönen on saanut aikaan on toinen leuka.

    VastaaPoista
  8. Suomen kielessä teitittely tapahtuu siten, että käytetään verbissä kuitenkin yksikön toista, ei monikon toista sijamuotoa, ts. "olette ajanut".

    VastaaPoista
  9. Matkamittari ei ole luotettava mittaustapa. Ammattiautoissa, joiden tulo tulee ajetuista kilometreistä, on erilliset mittarit.

    VastaaPoista
  10. Autovero otettiin Suomessa käyttöön 1. tammikuuta 1958 voimaan tulleella lailla. Lakia säädettäessä eduskunta ilmoitti ”edellyttävänsä, että vero on vain tilapäinen ja valtion senhetkisestä poikkeuksellisen kireästä rahatilanteesta johtuva ja että verosta pyritään luopumaan etenkin halvemman hintaluokan ajoneuvojen osalta heti, kun valtiontalous antaa siihen mahdollisuuden”.[1].

    VastaaPoista
  11. Jos tuo paska systeemi tulee ni alan ajaa rekisteröimättömällä autolla prkl enkä maksa mitään mihinkään..mitään kyttäyslaitteita tarvita !!

    VastaaPoista
  12. Hienoo tekstiä, anna tulla kaikki vaan.

    VastaaPoista
  13. Ruumiit on helppo kerätä kun voi kattoo satelliittipaikannuksella, että missä se autonromu maatuu.

    VastaaPoista
  14. Hyvä...tämä pitää saada julkiseen lukuun...Hesari?

    VastaaPoista
  15. Jakakaa tätä kirjoitusta ja aloite linkkiä facessa ja twitterissä niin paljon kun sielu sietää https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/608

    VastaaPoista
  16. Hyvä kirjoitus! Tätä se vaan on ,ikävä kyllä. Ottasivat edes pään perseestä ja kattosivat ympärilleen...

    VastaaPoista
  17. Mitä jos tehtäisiin ensin sellanen järjestelmä missä kaikki maksaisivat autovakuutuksensa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ketään puolustelematta, aina on osa, jotka jättävät velvollisuutensa hoitamatta. Se on osa mitä tahansa yhteiskuntaa, paitsi totalitaariset järjestelmät, jollaiseksi esim. Pohjois-Korea on leimautunut.

      Poista
  18. Ihan nastaa korventamista. Toki johonkin suurempaan aviisiin tämän tekstin saaminen taitaisi tökätä melko suorasanaiseen vittuiluun Kyllöselle ja Ollilalle. Siistimällä "tyhmäkyllönen"- tokaisut varmasti saisi tilaa. Mutta siitä huolimatta. Olen täysin samalla linjalla. Lienee selvää, jos vilkaiset mun tekstejä täällä: http://vanhavittuilee.omasivu.fi/
    Jere

    VastaaPoista
  19. Verotus on todellakin vain TODELLA huono peitetarina tuolle kusetukselle. Pisteenä i:n päälle, ei valtio niitä mokkuloita todellakaan kustanna meidän autoihin vaan joudutaan itse ne asennukset+GPS mokkulat maksamaan. No pieni "ohitusleikkaus" ja mokkula saa piippailla varaston uumenissa ihan rauhassa oman akun perässä..

    VastaaPoista
  20. Täysin samaa mieltä. Tälle pelleilylle on saatava kerta kaikkiaan loppu!

    VastaaPoista
  21. Asiaa! Valitettavasti tuntuu siltä, että mikään vastustaminen ei auta, kun kokoomus myy kavereilleen valtion viimeisimpiä monopoleja eli veronkeruuta. Siellä siintää poliitikkojen hyväpalkkaiset johtajanvirat. Joskus Kekkosen aikana kokoomus vielä puhui yksilönvapaudesta... Ja tarkennuksena: En luule Kyllösen olevan kokoomuksesta, mutta nykyinen kok sallii tämän Kyllösen projektin ellei ole jopa Ollilan takapiruna. Tällaisesta ei osattu edes haaveilla DDR:ssä.

    VastaaPoista
  22. Polttoaineveron korotus yhdistettynä PK-seudun ruuhkamaksuun lienee paras ja tasapuolisin ratkaisu. Siinä myös oikea kannustin: kun ajaa vähemmän ja paremmalla (eli vähemmän kuluttavalla) autolla, rahaa kuluu vähemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mitäs ne ihmiset jotka työkseen ajaa... vitt.. haloo

      Poista
    2. Ne vähentää auton käyttökustannukset verotuksessa. Haloo.

      Poista
  23. Suomessahan kerään kilometrikohtaitasta veroa polttoaineveralla tälläkin hetkellä, ha.

    VastaaPoista
  24. Haluamme sisällissotaa, jotta saisimme puhdistaa koko haiseva eliitti suomesta!

    VastaaPoista
  25. Entäs, kun maahanmuuttaja hajottaa p-paikalla toisen auton ja tämä laite lähettää hätäkeskukseen ilmoituksen kolarista? Taas lähtee vikahälytyksiä.

    VastaaPoista
  26. Ajeleppa siinä sitten toistasataa kilometriä päivässä töihin täällä Kainuun korvessa,kun maksaa jo nyt niin paljon töihin kulkeminen.Sama jäädä syleksimään kattoon...paremmin tienaa kotona makoilemalla!


    VastaaPoista
  27. Asiaa, mutta James Cameron on elokuvaohjaaja eikä Iso-Britannian pääministeri. Iso-Britannian pääministeri on David Cameron.

    VastaaPoista
  28. kyllä tuon veron vois toteuttaa monella eri tavalla ja lisäämällä sen esim. polttoaineen hintaan saataisiin se sidottua päästöihin / kulutukseen suoraan eikä tarvittaisi mitään turhanpäiväisiä ja kalliita seurantalaitteita. kyllä suomi on poliisivaltio ja kaikkia vahditaan ja kytätään. samaa paskaa kuin jenkeissä. jos nyt on kallista käydä töissä, niin kohta se on mahdotonta. isoin rikos suomessa on aina ollut ja tulee aina olemaan auton omistaminen ja sillä ajaminen. muinoin jos joku ajoi autolla, käveli auton edellä mies kuka varoitti muita kulkijoita siitä, että auto on tulossa. samaa paskaa se on vieläkin. hevosilla ja kärryillä kulettava ja siirryttävä omavaraistalouteen. eiköhän samantie tehdä suomesta kommunistivaltio, niin ei tartte enää kenenkään puhua kansalaisoikeuksista yms. mitä valtiovalta vihaa.

    VastaaPoista
  29. Asiasta on vireillä kansalaisaloite, jossa on jo yli 10 000 allekirjoittajaa: https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/608

    Laittakaa kansalaisaloitteen linkki jakoon Facebookissa. Joukolla allekirjoittamaan!

    VastaaPoista
  30. Miksi tässäkin kirjoituksessa väitetään että autoilu olisi haja-asutusalueella kalliimpaa kun kaikessa itse varsinaiseen projektiin liittyvässä on tuotu ilmi että satelliittipaikannuksen idea nimenomaisesti on se että kilometrivero olisi suurempi kaupunkialueilla ja pienempi haja-asutusalueilla? Nimenomaan tämän takia myös tiedot kerättäisiin satelliittipaikannuksen kautta - tietoa ajoalueesta kun ei matkamittarista saada.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tieto ajoalueesta tulee auton omistajan/haltijan asuinpaikasta, katsastuspaikoista, verottajalla tiedossa olevasta työpaikasta ja mahdollisesti jo nyt rutiinina suoritettavasta liikennevalvonnasta. Niin ja tietenkin poliisin seurannasta. Juuri tätä samaa tarkoitusta vartenhan juuri hetki sitten ostettiin poliiseille miljoonien eurojen tunnistussysteemit ja kamerat kaikkiin autoihin.

      Poista
  31. Jos halutaan saada fyrkkaa oikeasti autoista Suomeen ja edistää autoilun teknologiaa, niin siirretään autovero suoraan bensaan ja diseliin.. Autot saa ilman veroja, mutta menovesi maksaa. Se joka ajaa maksaa menovedestään. Tällä päästään siihen, että kaikilla on hybridi/sähköautot aika nopsaa ja taas Suomi pääse näyttämään mallia muille.

    VastaaPoista
  32. Kommentti viimeiseen kappaleeseen, että miksi Suomalainen menehtyy autoonsa:

    Myös siksi, koska Suomi on verotuksella ajanut kansalaiset rakoon, jossa ajamme vanhoilla romuilla.

    Hyvä kirjoitus.

    VastaaPoista
  33. http://www.youtube.com/watch?v=q4vr1LIOhuI

    VastaaPoista
  34. olen tekstin kirjottajan kannalla asiasta

    VastaaPoista
  35. Olen ollut täysin samaa mieltä tästä asiasta heti kun kuulin,on se kyllä kumma juttu jos valtio saa tämän idean läpiajettua.

    VastaaPoista
  36. Onko kukaan teistä vaivautunut lukemaan ehdotusta? Siellä selkeästi sanotaan, että haja-asutusalueilla ja vähäpäästöisillä autoilla olisi edullisemmat kilometrit. Tuliko teille kelleen mieleen sitäkään, että niiden "luksusautojen" hinnat laskisivat sen verran paljon, että yhä useammalla olisi niihin varaa? Ei tainnut tulla. Jos verotus siirrettäisiin polttoaineeseen, kuten useat teistä huutelevat, se osuisi pahiten haja-asutusalueilla asuviin ja köyhiin. Reilua? Ei varmasti.

    Jos ruikutetaan, ruikutetaan edes kunnon argumentein. Nyt koko kirjoitus on hatusta vetäistyä höpötystä ja noitavainoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun automaatti saadaan perustettua, ja sehän tapahtuu juurikin pitämällä yllä kuvaamaasi euforiaa tasapuolisuudesta, aletaan arvoja hilata rankovampaan suuntaan, kunnes tasapuolisuudesta ei voi enää edes puhua oksentamatta.

      Se, mitä tässä ruikutetaankin, on paikannus ja kallis systeemi. Niin ja korruptoitunut järjestelmä. Kukaan ei ole pitänyt huonona pitkien matkojen helpotuksia tai syrjäkylien helpotuksia.

      Poista
  37. "Asiahan on nimittäin niin, että kaikissa autoissa on jo ajettuja matkoja mittaavat järjestelmät. Näitä kutsutaan matkamittareiksi. Uudemmissa automalleissa ajoneuvojen keskustietokoneet tallentavat ajokilometrit automaattisesti. Ettekö muka tätä tiedä? Jos ette, olette todellinen puupää. Näistä laitteista, järjestelmistä jos niin haluatte, jokaisen auton ajama kilometrimäärä saataisiin ilman yhdenkään verosentin tuhlaamista mihinkään. Ajetut kilometrit voitaisiin tarkistaa katsastuksen yhteydessä. Näin siis voitaisiin tehdä, jos kyse olisi verotuksesta. Mutta kysehän ei ole mistään verotuksesta, vaikka te sellaista väitätte."

    Eihän kyse ole pelkästään kilometrien seuraamisesta, vaan siitä, että järjestelmällä saataisiin mm. haja-asutusalueelle halvemmat kilometrit. Kaupunkilaisille systeemi olisi huono - kovemmat maksut. Olisiko sinusta reilumpaa, että vero pistettäisiin tasan kaikille? Juuri silloinhan vähän ajavat hyötyisivät eniten ja mainitsemasi 80km "työn perässä" ajavat vähiten. Olisiko se sitten reilua?

    Tarkista Sami Parkkonen tietosi, ennen kuin ryhdyt kirjoittamaan näitä juttuja. Olen muuten varma, ettet uskalla julkaista tätä kommenttia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyse ei ole kilometrien seuraamisesta, vaan kansalaisten seuraamisesta. Kilsapuhe on valetta. Muut perusteet selvinnevät sinullekin lukemalla muutakin, kuin keltaisia lehtiä. Älä usko kaikkea, mitä telkkarissa puhutaan. Ajattele, mitä itse tekisit, jos sulla olis mahollisuus tehdä vähän voittoa ilman riskiä saada seuraamuksia siitä.

      Poista
    2. Jos kilometrien on kaupungissa 5c ja maalla 2c. Kaupunkilainen säästää Mersun autoveroa 10000e ja ajaa töihin 20 km suunta eli 2 euroa päivä. Saa ajaa 5000 päivää että tulee kalliimmaksi. Maalla 80km suunta tekee 3.20 euroa ja siitä nissanista saa 3000 euroa veroalee. Jo vuodessa tulee takkiin. Ja polttoainevero ei muutu.

      Poista
  38. Täytyy itekkin sanoa että asiatekstiä alusta loppuun. Tämmöisten eduskunnan toilailujen takia en viitsi edes uutisia lukia, koska siellä ei ole koskaan mitään hyvää ja mieltä piristävää.

    VastaaPoista
  39. Ei jeesus mitä itkemistä. Ottaisit edes selvää asioista,ennen kuin rupeat vinkumaan. Valittamista valittamisen ilosta, perussuomalainen meininki.

    VastaaPoista
  40. Asiatekstiä! Tuodaan asiaan yksi ja ehkäpä TÄRKEIN perspekti lisää - Tätäkään asiaa EI pidä katsoa 5,5milj. ihmisen näkökulmasta VAAN yli 7 miljardin hemmon näkökulmasta, koska tiedättehän, että me suomalaiset olemme vain pisara samassa meressä jossa kaikki muutkin tämän pallon tallaajat ovat. llmastonmuutokseen on turha vedota, koska me alle prosentti maailman väestöstä ei tätä palloa tulla pelastamaan tai muutenkaan muuttamaan sen suuntaa ... Mutta jotta asia ei lähde lapasesta niin kavennetaan näkökulmaa hieman ja mietitään asiaa vaikka EU-tasolla. Tasa-arvon vuoksi tässä liittovaltiossa tulisi meillä olla samanlainen verotusjärjestelmä kuin esim. Makedoniassa tai Virossa on! Tai voinhän mä toki EUn myötä siirtää autoni Viron kilpiin ja edelleen ajella ihan normaaliin tapaan sillä autollani Suomessa, ilman että maksan veroja ... Eli ajatuskupliin sanat ONE WORLD ja meille kaikinpuolin sama verotus (myös ansiotuloissa) kuin esim. Espanjassa on, EU-ssa kun ollaan! Suomi ei ole maailman sosiaalitoimisto!

    VastaaPoista
  41. Kirjoittaja on oikeassa, mutta meitä ruoskitaan vain niin kauan kun annamme vapaaehtoisesti itseämme ruoskia. Poliitikko voi tehdä vaikka kuinka typeriä, vastuuttomia tekoja ja sitten vaan vetäytyä takavasemmalle, vastuusta ilman mitään sanktioita.Kyllä siellä kelpaa kekkuloida, eduskunnassa :)

    VastaaPoista
  42. hei kaikki jotka tuota puolustaa.
    ottakaa jo ne pallit kätee ja lopettakaa se paskiaste persee nuolemine ku ette muuta uskalla.
    vittu oon nii pettyny...en o ees isämaalline vitut välitän valtioista.
    mutta voin sanoo et ne jotka kuoli sodas tei oikeuksie ja muu paska takia, kääntyy haudas tollaste pikku narttuje takii.
    huuhhuh

    VastaaPoista
  43. Miten kukaan voi puolustaa tämmöistä järjestelmää? Panta vaan suoraan kaikille kaulaan ja lätkästää pantaverot!

    VastaaPoista
  44. Suomi on hyvinvoitivaltio jossa pärjää jos haluaa. Vain laiskat kärsivät täällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ...jos nuolee perseitä ja myy kunniansa, lähimmäisensä ja/tai sielunsa parhaiten maksavalle. Laiskat saakin kuolla nälkään, mutta vanhuksista, lapsista ja sairaista tulee pitää huolta. Varaa meillä yhteiskuntana siihen on. Halua ei.

      Poista
  45. In YLE1 Arto Nyberg-show (13.10.2013) Nyberg asked from Jorma Ollila, how is he going to use the vast sums of money, he has got from Nokia.
    "In future, when some time is discovered to think this, off course teknology industry interests me. I have invested in small firms quite a lot."

    Now if there isn't a (corruption involved) connection between this and a kilometer tax groups report, then where is???

    VastaaPoista
  46. Enään puuttuu siru niskasta ja s bonukset kaikille...

    VastaaPoista
  47. Olen samaa mieltä tekstin kirjoittaneen kanssa, koska esimerkiksi minä olen ravintola-alalla ja työskentelen ilta neljästä tai kuudesta aamu kahteen tai kolmeen ja työskentelen Lahdessa ja asun kärpäsen pillun kokoisessa kylässä missä ei ole tietoakaan siitä, että töihin pääsisi junalla, bussilla yms. ja pelkästään työmatkoistani per päivä tulee matkaa melkein 90km ja tähän kun sitten vielä lisätään se, että meiltä lähimpään ruokakauppaan on 6km ja lapsen hoitopaikka on 10km päässä ja en tosiaan näitä matkojakaan kävele lapsen kanssa varsinkaan niin arvatkaa vaan vituttaako tämä uusi verojuttu. No kyllä vituttaa!

    VastaaPoista
  48. Pääosin populistista paskaa niinkuin muukin persujen pussihousumeuhkaus. Jos haluaa vastustaa ehdotusta, kannattaisi ottaa asioista selvää. On oikein että autoilua verotetaan enemmän siellä mistä siitä koituu eniten kustannuksia eli etelän keskuksissa _ja siellä jossa on joukkoliikennevaihtoehto_. Tähän kannattaa yrittää vaikuttaa eikä päättömään mullilaumavastustamiseen. Jos haluaa polttaa yksin bensaa niin sitten maksaa. Kyllösellä on enemmän munaa kuin useimmilla tämän blogin kirjoittajilla vaikka en hänen puoluettaan äänestäkään. En arvosta Ollilaa pennin vertaa mutta jotain tolkkua kritiikissäkin täytyy olla, muuten se käy tarkoitustaan vastaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja tämäkin hippi kulkee ilmeisesti bussilla päivästä toiseen eikä omista edes ajokorttia saatikka autoa? nimim. Ajan 35-40tkm vuodessa. En pelkästään pk-seudulla vaan myös maakuntiin matkaan usein. Ihan senkin kivan asian takia että työt ovat pk-seudulla mutta ystävät, sukulaiset ja vanhemmat asuvat kotipaikkakunnallani. Jos ei tarvitsisi töiden takia täällä asustaa niin olisin lähtenyt jo aikoja sitten pois täältä betonihelvetistä.

      Poista
  49. Ainakin minä tule tarkoin miettimään matkustanko minnekkään veron takia. Mehän syödään asutaan tankataan SIIS kulutetaan kun ollaan reisussa. Yksityiset yritykset hyötyy tästä ja loppupeleissä valtio jossa asutaan. Entäs kun ne vähenee ja tai loppuu???? Potkuja irtisanomisia, konkursseja.

    Kansalaisten liikkumista siis halutaan rajoittaa ja kontrolloida entisestään lisää??????

    Kulutus taatusti vähenee--> raha ei liiku. Kerrannaisvaikutuksia ei taatusti ole mietitty.

    Mitä hyötyisin uudistuksesta??? Koskaan en tule uutta autoa hankkimaan (vaikka vero olisikin alempi) ja jos tulen on rahaa senverran paljon että on aivan se ja sama maksoko se muutaman tonnin enemmän?

    Mitä järkeä ylensäkkään on hankkia uutta autoa??? Ei mitään järkeä Käytettyjen hyvien sellaisien hinta tulee laskemaan kun uusien hinta laskee myös --> Ostan halvemmalla hyvän käytetyn ja se riittää minulle ja uskon että suurin osa kansalaisista miettii samoin?

    Mitä tästä kaikesta seuraa--> Kulutus tulee vähenemään--> polttoaineen myynti vähenee--> kaikenlainen kulutus vähenee -->>>>>>>>> siis VEROTULOT vähenee.

    EHDOTAN; kannustetaan kansalaisten liikkumista Se AINA lisää kulutusta ----->>>>>> Se panee eurot liikkeelle --->>>> lisää kysyntää, kasvua ja ampuu maaliin SIIS LISÄÄ TYÖPAIKKOJA sekä VEROTULOJA.

    VastaaPoista
  50. Jos vaan viitsit korjata tuon teitittelyn yksikkömuotoon, niin kuin joku jo huomauttikin asiasta, niin laitan heti jakoon niin että netti halkeaa liitoksistaan.

    VastaaPoista
  51. Jos tämän kirjoitusksen jälkeen ei ymmärrä äänestää esim. Muutos 2011 ja suoraa demokratiaa, siis sitovien kansanäänestysten puolesta, on samalla tasolla Kyllösen kanssa. Sitten ei kannata valittaa YHTÄÄN. Vaaleja odotellessa, Aki

    VastaaPoista
  52. Millä helvetin logiikalla työtön urpo maksaa enemmän veroa mistään kuin Jorma Ollila?

    VastaaPoista
  53. Sillä logiikalla, että maksetaan pelkästään ajokilometrien perusteella ajoneuvosta veroa. Rikkaat voivat keplotella veronsa nollaan - vähentäen menot vielä yrityksensä tuloksesta. Köyhä kulkee pakolla matkansa ja maksaa täyden hinnan matkoista - saaden 9 euroa / päivä työmarkkinatukensa päälle korvauksena osoitetusta "harjoittelupaikasta", joka saattaa olla 60-80 kilometrin päässä kotoa.

    VastaaPoista