torstai 7. maaliskuuta 2013

SUURI DOPING PELLEILY

Kauan sitten oli aika, jolloin doping oli pelkkä yksityisen yhdistyksen sääntörikkomus. Kansainvälisellä olympiakomitealla, kansainvälisellä yleisurheiluliitolla ja muilla liitoilla oli omat kiellettyjen aineitten listansa, joilla pyrittiin lähinnä siihen, ettei itse kilpasuoritusta parannettu keinotekoisesti. Yleensä pyrittiin estämään piristeiden käyttö ja muu huijaaminen kilpailuissa. Pahimmillaan sääntörikkeistä sai potkut kyseisestä lajiliitosta ja sen tapahtumista.

Ammattilaissarjoissa ja urheilussa ei ollut mitään dopingtestejä tai sääntöjä. Niissä pyrittiin estämään urheilijoitten huumeiden käyttö, mikä olikin ihan fiksua, koska pojilla oli kohtalaiset tulot. Testeissä etsittiin jälkiä kokaiinista ja muista vastaavista. Itse doping oli aivan luonnollinen osa ammattiurheilua, jossa pyrittiin kaikin tavoin isommiksi, nopeammiksi ja vahvemmiksi. Siihen tarvittiin doping-aineita ja joukkueiden lääkärit jakoivat niitä tarpeen mukaan itse kullekin.

Sitten areenoille ilmestyivät kommunistit. Kommunistisissa maissa oli otettu oppia ammattilaisista. Siellä harjoittelu ja kilpailu oli ammatti. Virallisesti oltiin armeijan tai valtion palveluksessa, kuten suurin osa ihmisistä noissa maissa, mutta todellisuudessa urheiltiin. Ja lääkärit tekivät doping-suunnitelmia pitkäjänteisesti, aina sopivien pariskuntien yhdistämisestä sopiviin lähes sukupuolta vaihtaviin aineisiin.

Kommarit alkoivat rohmuta mitaleita ja menestystä. Sekös vitutti lännessä, jossa doping-systeemit olivat yleensä yksilöiden vastuulla. Kun neuvostoliittolaiset Pressin sisarukset Irina ja Tamara rohmivat mitaleita useammassakin lajissa ja olympiafilmissä toisen leuassa sojotti mieheviä karvoja, olympiakomitean nokka miehet alkoivat listailla aineita, jotka olivat kiellettyjä kokonaan. Ei vain kisoissa, vaan ihan tyystin aina.

Suomen olympiakomitea joutui huomaamattaaan pahaan välikäteen. Suomessa oli 1960-luvulla lähes totaalinen lama urheilumenestyksessä. Ei ollut enää saksalaista pässinkivesuutetta (testosteron) mainostavia Paavo Nurmia. Jotakin oli tehtävä. Niinpä kiitos YYA-hengen, suomalaiset urkkivat idän salaisuuksia ja saivatkin ilmeisesti joitakin vinkkejä, ainakin Työväen Urheililiiton kautta.

1960-luvun lopulla suomalainen urheilujohto teki strategisen päätöksen ja koko systeemi pantiin uusiksi. Suomessa hylättiin Veikko Hakulisen ja muiden mustikkasopassaan pervitiiniä vetäneitten veteraanien opit ja luotiin itäsaksalainen keskitetty systeemi. Koko valmennus, urheilu ja doping pantiin yhteen läjään ja linkitettiin parhaan mahdollisen tuloksen tekemiseksi. Näin nousi suomalainen urheilu 1960-luvun aallonpohjasta uuteen kulta-aikaansa.

Mutta doping-ssääntöjä tiukennettiin aina vaan kommarien hillitsemikseksi. Suomen olympiakomitea lähetti erikseen kirjeen urheilijoille ennen Montrealin olympialaisia 1976. Tuossa kirjeessä kerrottiin ne aineet, jotka olivat kisoissa kiellettyjä ja kuinka kauan ne näkyivät elimistössä. Se oli siis ohjeistus, eli lista aineista joita ei pitänyt vetää ennen kisoja.

Suomalaisia kärähteli piristeistä ja banaaninkuorista aina silloin tällöin, mutta mitään suurta skandaalia ei tullut. Jos tulikin, ne lakaistiin nopsasti maton alle. Martti Vainio olisi 1984 voinut pamauttaa pommin, mutta päätti olla lojaali systeemiä kohtaan. Eräskin olympiamitalisti tuli vielä 80-luvun lopulla Tallinnasta Georg Otsilla ja kaatui tullissa turvalleen juopuneena, ja lätkäkassillinen hormooneja levisi pitkin tullin edustaa. Erilaisia ampulleja ja pillereitä oli noin 300 000. Entinen huippu-urheilija sai sakot lääketuontilakien rikkomisesta ja siinä se.

Poliitikot innostuivat dopingin vastaisesta taistelusta ja alkoivat säädellä lakeja, joilla dopingista, yksityisten yhdistysten sääntörikkeistä, tehtiin oikeita rikoksia. Se oli helppo temppu läpimädille suomalaispoliitikoille kalastella yleisön ääniä. Urheiluhan oli aina ollut varsinkin Suomessa poliitikkojen mieleinen aasi, jolla saattoi ratsastaa vaalista toiseen. Siksi poliitikot, varsinkin ne kaikkein kieroimmat ja mädimmät, tunkivatkin urheilujärjestöjen johtoon.

Sitten tuli Lahti ja hemohes, eikä mikään palannut entiselleen. Nuo rehelliset pohjoisen karpaasit, nuo sisun ja Suomen suurlähettiläät, nuo rakastetut ja ihmeelliset ihmiset, olivat käyttäneet kepulikonsteja. Voi hyvä Jessus sentään! Todellisuudessa Suomen joukkueen johto oli tyhmyyksissään mennyt kysymään norjalaisilta mikä aine näkyy testeissä ja mikä ei, ja norjalaisethan ovat varsinkin hiihdossa luotettavia ja rehellisiä kilpaveikkoja. No, kaikki muistavat sen lynkkausmeiningin ja murhanhimoisen median, joka ajoikin sitten sen suurimman jeesustelevan hiihtäjän ennen aikaiseen hautaan. Yksi suuri syy Lahden fiaskoon oli se, että keskitetty kansallinen dopingohjelma oli jouduttu vuosien aikana lopettamaan ja kaikki liitot ja lääkärit huseerasivat omiaan.

Ja tuon jälkeen ei suomalaisten suksi ole luistanut. Ei ole kauheasti mitaleita ropissut yleisurheilusta. Syykin on selvä. Suomalaiset urheilijat näkivät, että poliitikot jotka niin mielellään heidän kustannuksellaan ratsastelevat, ovat valmiit lynkkaamaan heidät jos käry käy. Siispä ei voi doupata niin, että menestyisi maalmalla. Ei voi ottaa sitä riskiä, että kärähtäisi ja joutuisi julkisesti lynkatuksi hölmön median ja tietämättömän yleisön toimesta. Siten ei myöskään voita olympialaisissa.

Minullakin on kavereita, jotka hiihtävät kauheasti ja uskovat, että ilman dopingia pärjää. Siis puhtaana, ilmana kemiallista kehon manipulaatiota. He ovat lapsen uskossaan hellyyttäviä. Minulla on aika paljon tuttuja, jotka uskovat samoin, koska eivät tiedä miten nämä aineet toimivat ja miten niitä käytetään ja mihin. He eivät vain tiedä. Sitten on tuttuja, jotka tietävät varsin hyvin, mutta jotka eivät voi julkisesti puhua mitään missään. Niinpä kerronkin seuraavaksi miten homma toimii ja mistä tunnette dopingia käyttävän urheilijan.

Karkeasti doping-aineet voidaan jakaa kahteen ryhmään. On itse kilpailusuoritusta parantavia aineita ja sitten harjoitusjaksolla otettavia aineita. Ensimmäiseen ryhmään kuuluvat aineet pyrkivät joko kiihdyttämään elimistön ja vapauttamaan suurimman osan sen kapasiteetista kisan aikana, tai rauhoittamaan elimistön, jotta suoritus olisi mahdollisimman vakaa. Viimeksi mainitusta syystä tarkkuusammunnassa vedetään betasalpaajia. Ne pitävät sydämen ja pulssin kurissa. Piristeet ja vastaavat tietenkin antavat puhtia nopeutta vaativiin lajeihin, tai kestävyysurheilussa poistavat väsymystilan. Jo 1980-luvulla puhuttiin itäisten maiden "pikatestosta", aineesta joka vaikutti suorituksen aikana lyhytkestoisesti. Tarinoiden mukaan itäblokin jääkiekkoilijat vetivät sitä otteluiden alla.

Periaatteessa doping-aineilla pyritään manipuloimaan elimistöä solutasolla niin, että saavutetaan mahdollisimman suuri teho. Aineet siis kiihdyttävät solujen aineenvaihduntaa, elimistön luontaisia prosesseja, ja mahdollistavat esimerkiksi Ranskan ympäriajot. On inhimillisesti täysin mahdotonta ajaa polkupyörällä niin kovaa niin monta päivää. Se ei ole fyysisesti mahdollista. Siksi pyöräilyssä on aina käytetty ja tullaan aina käyttämään dopingia. Pyöräilijät eivät selviäisi hengissä moisesta ilman dopingia.

Harjoituskaudella lajista riippuen aineita käytetään ylikunnon välttämiseen jne. Eli juuri doping-aineitten avulla urheilija voi ylittää ne tavallisten kuntoilijoiden rajat sekä harjoittelun määrässä että intensiteetissä. Dopingin avulla palaudutaan harjoittelusta, joka rikkoisi normaalin ihmisen ennemmin tai myöhemmin. Harjoitusmäärät ja menetelmät kertovat myös jokaiselle asiaa tuntevalle kuka douppaa ja kuka ei. Jos uimari ui viikossa 800 kilometriä, asia on selvä. Kukaan ei pysty uimaan tuollaisia määriä viikosta toiseen, koska ihmiskeho ei palaudu luontaisesti tuosta. Jos ihminen juoksee joka päivä 30-60 kilomteriä, siis joka ikinen päivä, on aivan selvää, että nyt syödään muutakin kuin energiapitoista mysliä.

Doping-aineet eivät siis itsessään, joitakin poikkeuksia lukuunottamatta, saa aikaan oikein mitään. Ne vain mahdollistavat sen epäinhimillisen harjoittelun, jota huipulle nousemiseen vaaditaan. Niiden avulla voidaan lisätä punasolujen määrää, saadaan keho tuottamaan lisää lihassoluja, palautetaan kehon kemiallinen tasapaino yli-inhimillisen rääkin jälkeen normaali tilaan jne. Dopingissa ei ole kyse mistään muusta. Ei se ole mitään noituutta tai saatananpalvojien puuhaa, se on urheilijoiden trimmaamista ja kehon kemiallista manipulaatiota.

Juuri siksi dopingin kriminalisointi olikin niin typerää ja naurettavaa. Se johti juuri niihin ongelmiin, joita noiden lakien laatijat omien paskapuheittensa mukaan pyrkivät estämään. Kun doping oli aikaisemmin ollut suljettujen asiantuntijapiirien toimintaa, josta suurella yleisöllä ei ollut oikein käsitystä, eikä mahdollisuutta osallistua siihen, kriminalisointi toi doping aineet kaduille ja kuntosaleille oikein toden teolla. Siihen oli yksi hyvin yksinkertainen syy.

Kun doping-aineitten myynnistä ja levittämisestä tehtiin rikollista, ketkä olivat ne tahot, jotka uskalsivat ottaa homman hoitoonsa? Aivan, ammattirikolliset. Koska ammattirikollisetkin osaavat laskea, he tajusivat tämän yhtälön oikein hyvin: myymällä doping-aineita niitä haluaville, tienaan saman kuin myymällä heroiinia, mutta jos jään kiinni, saan pikku tuomion verrattuna heroiinin myyntiin. Myyn siis doping-aineita. Mutta koska myyn doping-aineita tienatakseni, en myy niitä pelkästään huippu-urheilijoille ja heidän taustahenkilöilleen, vaan niin monelle kuin mahdollista. Ja kuntosalit ovat täynnä finninaamaisia poikia, jotka haluavat tulla isoiksi ja vahvoiksi, täynnä löllöjä neitosia jotka haluavat tulla fintess-misseiksi. Myynpä siis aineita heillekin.

Näin räjähti suomalaisten dopingin käyttö käsiin ja tietenkin jälleen kerran yhden uuden kieltolain ansiosta. Kriminalisointi toi dopingin koko kansan ulottuville, villisti ja vapaasti, ilman lääkäreitten ja muiden kontrollia. Eli tapahtui juuri niin, kuin ei pitänyt tapahtua. Se on tyypillistä poliitikkojen ja kieltolakien laatijoiden touhua.

Jos pitäydytään urheilussa, voidaan sanoa, ettei kansainväliselle huipulle ole mitään asiaa ilman dopingia. Shakki saattaa olla sellainen laji, mutta siinäkin pitkien otteluiden aikana pelaajat käyttävät kofeiinia ja muita piristeitä esimerkiksi kahvin muodossa jne. Kilpa-autoilu voi olla toinen laji, joka on melko puhdas, mutta siinäkin käyettiin piristeitä ainakin 1960-luvun pitkien rallien ja kisojen aikana. Yleisurheilussa, hiihdossa ja vastaavissa lajeissa huipulle nouseminen ilman dopingia ei ole mahdollista.

Jos olympiafinaalin vitonen tai kutonen kärähtää, niin kuka uskoo, että häntä nopeammat eivät ole doupattuja? Se sama urvelo, joka uskoo siihen, että suomalainen politiikka on rehtiä ja puhdasta.

Nyt siellä joku lukija suuttuu, hermostuu tai järkyttyy, ja alkaa laulaa sitä urheilupoliitikkojen keksimää laulua "Jos ei voida todistaa niin ei voida väittää". Minulla on kaksi sanaa teille: Marion Jones. Marion Jones rohmusi mitaleita. Hän menestyi. Hän oli kiihottavan miehekäs naisurheilija. Hän oli yksi kansainvälisistä supertähdistä. Hänet testattiin uransa aikana 280 kertaa kansainvälisen antidopingtoimikunnan ja kisajärjestäjien toimesta. Hän ei kärynnyt kertaakaan. Mutta FBI:n kuulusteluissa hän kertoi käyttäneensä Balco Laboratoriesin doping-aineita koko uransa ajan.

Kun Ben Johnson kärysi 1988 Soulissa, Linford Christie kärähti samassa juoksussa efedriinistä. Hän kertoi syöneensä ginseniä, joka sisältää efedriiniä. Totta, mutta hänen olisi pitänyt syödä sitä noin kilo ennen starttia, jotta veressä olisi voinut olla tuollaisia määriä efeä. Ja jokainen ginseniä kokeillut tietää, että Christie olisi istunut vessassa tiukasti, jos olisi syönyt kilon ainetta.

Usain Bolt on tämän hetken suurin yleisurheilusankari ja syystäkin. Mutta Boltin jamaikalaisia kollegoita on kärynnyt ainakin toistakymmentä, samasta tiimistä. Aikoinaan erään suuren hiihtomaan maajoukkueen 11 hiihtäjästä ainakin 9 kärsi rasitusastmasta. Se antoi heille oikeuden käyttää Clenbuterol-nimistä astmalääkettä. Se oli myös anabolinen steroidi. Myös monella uimarilla oli kauhea astma 90-luvulla. Hekin joutuivat käyttämään tuota lääkettä. Yksikään urheilutoimittaja ei koskaan, missään, milloinkaan kysynyt yhdeltäkään astmaatikolta miltä tuntuu voittaa astmaatikkona olympialainen mitali pakkasessa hiitämällä.

Entinen huippupainija ja maajoukkueurheilija Tuomo Karila teki oman väitöskirjansa dopingista, aineista ja niiden käytöstä, tehosta jne. Lääkäri Karila vähätteli aineista saatavia hyötyjä. Hänen mukaansa niillä saavutetaan vain muutamien prosenttien lisä itse suorituksessa. Korkeintaan 10% lisä. Vai niin. Kuinkakohan paljon 10% on sadalla metrillä? Kuinka paljon 10% on kymmenestä kilometristä? Paljonkos se tekee keihäänheitossa, jos heitto kantaa puhtaana 75 metriä? Hetkinen...

Koko dopingin vastainen taistelu ja muu sirkus ovat siis vain pelleilyä. Niillä sumutetaan katsojia, yllä pidetään illusiota puhtaasta ja reilusta huippu-urheilusta. Ei sellaista ole olemassakaan. Sellainen ei ole sen enempää mahdollista kuin lentävät matot tai yksisarvisetkaan. Jos pelaaja pelaa jalkapalloa Englannin liigan huippujoukkueen avauskokoonpanossa, hän pelaa kauden aikana liigaa ja FA-cupia noin 60 ottelua. Lisäksi tulevat mestarien liigan ottelut ja koska hän on huippupelaaja, myös maaottelut. Lisäksi tulee kova ammattimainen harjoittelu. Kauden aikana huippu jalkapalloilija pelaa ehkä 60-90 ottelua. Kovaa 90 minuuttia kestävää ottelua, joista jokaisessa hän juoksee keskimäärin 15 kilometriä intervalleja, saa iskuja, taklaa, venyttää raajojaan äärirajoille jne. NHL:ssä otteluiden määrä on 80-yli 110. Siihen maaottelut päälle. Harjoittelu päälle. Miten ihmiskeho kestää tuollaisen rääkin? Hyvä kysymys.

Kun joku väittää julkisesti, että kansainväliselle huipulle on mahdollista nousta ilman dopingia, kannattaa miettiä mitä se tarkoittaa. Se tarkoittaa suunnilleen samaa, kuin joku väittäisi, että jos oikein harjoittelet ajamista ja huollat hyvin autoasi, voit aivan hyvin voittaa omalla autollasi formula ykkösten maailmanmestaruuden. 

Ainoa rehellinen iso laji tänäpäivänä on ammattilaisnyrkkeily. Siellä ei tehdä naurettavia testejä, jotka on laadittu norjalaisten toimesta norjalaisten tarpeita vastaaviksi. Sinne eivät WADA:n, kansainvälisen dopingtoimikunnan testaajat mene kusipullojensa kanssa heilumaan. Joka käyttää aineita, käyttää aineita ja kärsii niiden sivuvaikutukset itse. Kehässä katsotaan kuka on kuka, ei pissavessassa.

4 kommenttia:

  1. Kiva kirjoitus ja tässä tiedossa, että nämä urheilijat, poliitikot, lääkärit, valmentajat ja ties kuinka monet muut, jotka vuodesta toiseen ja vuosikymmenestä toiseen ovat valehdelleet kirkkain silmin yhä uudestaan ja uudestaan kaikkialla ja kaikille,

    niin luulen, että se jonkinasteinen ihmiskäsityksen romuttuminen ottaa ainakin joillekin asian kieltäjille todella koville.
    Että nämä ihan normaalin näköiset, terveen järjen papereilla kulkevat, ei-rikolliset miehet ja naiset ovat täysiä huijareita ja valehtelijoita, ja olleet sitä koko ikänsä.

    Ja sama meno jatkuu, Aino-Kaisa Saarinen ja ketä muita naishiihtäjiä taas totesi, että "en minä ole mitään nähnyt", "en minä ole mitään kuullut", "en minä mitään tiedä".... Ei mene läpi noi löpinät ja jorinat enää.

    VastaaPoista
  2. Hyvin kirjoitettu paketti!

    Koko antidopingliike on täyttä fuulaa ja perustuu suljetuun mieleen, että tunteiden ja pelottelun sävyttämään retoriikkaan. Nämähän uppoavat kansaan, kuin pullo kossua ja järki juoksee sen mukaisesti.

    Surkuhupaisaa on myös sen itkeminen, että rikollisjärjestöt ovat pesiytyneet huippu-urheilun ympärille. Mutta jos viestikapula on kieltojen muodassa heille ojennettu, niin tyhmiähän olisivat, jos eivät tilaisuuteen tarttuisi ja myisi niitä aineita, joille on kysyntää.

    VastaaPoista
  3. Tätä olen toitottanut, että jääkiekossa ja kaikissa muissakin lajeissa käytetään aineita. Se vain ottaa päähän että muutama kaveri on niin sinisilmäinen tämänsuhteen.

    VastaaPoista
  4. Et ole ilmeisesti perehtynyt ollenkaan Karilan väitöskirjaan. Karila teki väitöskirjansa dobingaineiden väärinkäytön terveyshaitoista - ei dobingin käytöstä ja tehosta. Kannattaa tutustua aiheeseen kunnolla. En sanoisi hänen vähetelleen terveyshaittoja - paremminkin päinvastoin. Pelkkä tiivistelmä kertoo olennaisen:

    http://notes.helsinki.fi/halvi/tiedotus/vanhatvaitokset.nsf/0/ae9b4a6661b36965c2256e04002db523?OpenDocument

    VastaaPoista