tiistai 26. marraskuuta 2013

AVOIN KIRJE PÄIVI RÄSÄSELLE

Hyvä ministeri Räsänen.

Olette viime aikoina Helsingin poliisia syytellessänne puhuneet paljon laillisuudesta ja poliisin toiminnan valvonnasta. Olette tuoneet toistuvasti esille sen, että mikäli poliisi ei rekisteröi tiedottajiaan ja tapailee heitä salaa, valvonta on mahdotonta. Tämä on ollut keskeinen huolenaiheenne. Vaatimuksenne poliisin tiedonantajien rekisteröinnistä perustuu sanomanne mukaan siihen, että haluatte, että poliisin toimia pystytään valvomaan.

Hyvä niin, mutta varmasti ymmärrätte, että puheenne vaikuttavat todella naurettavilta, kun uusi pakkokeinolaki tulee voimaan vuoden 2014 alusta. Olitte ajamassa tuota lakia monen muun poliitikon kanssa ja se hyväksyttiinkin eduskunnassa ääliökollegoittenne toimesta. Uusi laki tekee puheenne poliisin toimien valvonnasta lähinnä surkuhupaisiksi.

Mikäli lakia lukiessani oikein ymmärsin, ensivuoden alusta poliisi voi suorittaa salaisia kotietsintöjä ilman sen suurempia byrokraattisia esteitä, eli aina niin halutessaan. Salainen kotietsintähän on sellainen, josta sen kohteella ei ole mitään tietoa. Uuden lain myötä kohteena ollut ei välttämättä koskaan saa edes tietää salaisesta kotietsinnästä, eikä kukaan muukaan.

Uusi laki suo poliisille myös mahdollisuuden istuttaa kohteen tietokoneelle tai mobiililaitteisiin "haittaohjelmia" ja vakoiluohjelmia. Tämä kaikki tehdään tietenkin niin, ettei kohteella ole mitään tietoa operaatiosta, eikä tule koskaan olemaankaan. Kukaan muukaan ei koskaan saa tietää tällaisesta toiminnasta. Näihin toimiin poliisi voi ryhtyä aina kun katsoo sen tarpeelliseksi ja myös ilman byrokraattisia esteitä.

Suomeksi sanottuna ensivuoden alusta poliisi voi tunkeutua kenen tahansa kotiin tai työpaikalle, piilottaa sinne huumeita ja aseita, ja suorittaa sitten myöhemmin näyttävän ratsian, jossa piilotetut huumeet ja aseet löydetään, ja ne muuttuvat todisteiksi kohdetta vastaan. Kohteella ei ole mitään uskottavaa selitystä huumeiden ja aseiden olemassa ololle.

Kenen tahansa tietokoneelle voidaan kätkeä esimerkiksi 25 000 raakaa lapsipornokuvaa, jotka "löydetään" sen jälkeen kun tietokone on takavarikoitu. Kohteella ei ole mitään uskottavaa selitystä massiviselle lapsipornokätkölle, josta on tullut todistusaineistoa häntä vastaan. Lapsipornoa ja mitä tahansa rikollista materiaalia voidaan myös levittää kohteen koneelta muualle, jos poliisi niin haluaa tehdä. Kohteella ei ole mitään mahdollisuutta kiistää tekoa ja siitä tulee yksi uusi rikos, josta hän tulee samaan tuomion.

Kohteen matkapuhelimesta voidaan lähettää tekstiviestejä tunnetuille huumerikollisille ja viesteissä voidaan tarjota huumeita myyntiin, tai kysellä niiden hintoja tai muuta vastavaa. Kohteella ei ole mitään mahdollisuutta kiistää syyllisyyttään, koska viestit ovat hänen kännykästään lähtöisin. Mobiililaitteilla voidaan myös levittää esimerkiksi lapsipornoa kohteen tietämättä samoin seurauksin.

Näin siis voidaan uutta lakia käyttää haluttuja kohteita vastaan, jos niin halutaan. Poliisi voi kiistää koskaan käyneensä kohteen asunnossa tai kajonneensa hänen tietokoneeseensa lain turvin, joten laki tarjoaa suuret mahdollisuudet väärinkäytöksiin. Toiminnan valvonta tulee mahdottomaksi.

Te olette väittäneet, että motiivinne Helsingin poliisin jahtaamiseen ja poliisijohtaja Paateron uhkailuun on ollut halunne valvoa poliisin toimien laillisuutta. Uusi laki kuitenkin mahdollistaa edellä kerrotun toiminnan, eikä sitä voi valvoa mitenkään. Edes te ette saa tietoja tuollaisesta toiminnasta, mikäli sitä suorittaneet poliisit eivät niin halua. Laki mahdollistaa sen.

Uudessa laissa on muistaakseni tekstin pätkä, jossa nimenomaan todetaan, ettei salaisista toimista tarvitse kertoa edes jälkikäteen, mikäli niistä kertominen paljastaisi poliisin salaiset tutkintamenetelmät tai haittaisivat meneillään olevaa tutkintaa. Käytännössä poliisit tulevat vetoamaan tähän lain kohtaan aina.

Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, ettei kukaan meistä tule koskaan tietämään, milloin poliisi on kaapannut jonkun tietokoneen hallintaansa ja tallettanut sinne lapsipornoa. Emme tule koskaan tietämään laittoiko poliisi huumeita ja aseita jonkun asuntoon. Meillä ei ole mitään mahdollisuutta tietää sitä, koska laki mahdollistaa sellaisen toiminnan. Selkokielellä sanottuna Teidän vaatimuksenne valvonnasta on pieruhattara ensi vuoden alusta alkaen.

Veikkaanpa, että Te tiedättekin sen. Puheenne viimeaikoina ovat olleet vain poliittista teatteria ja pelleilyä, jonka tarkoituksena on ollut legimitoida KRP:n suunnalta tullut hyökkäys Helsingin poliisia vastaan. Te olette myös toimineet tuon hyökkäyksen kärkenä ja tärkeimpänä hyökkääjänä.

Suurimmassa osassa maamme poliisiyksiköitä mitään tiedottajarekistereitä ei ole ollut tai pidetty, mutta Te olette puhuneet vain Helsingin poliisista, senkin jälkeen kun julkisuuteen tuli tieto siitä, että näin on. Olette myös koko ajan antaneet ymmärtää, että Helsingin poliisi on rikkonut lakia, kun se ei ole rekisteröinyt tiedottajiaan. Nyt on kuitenkin käynyt ilmi, ettei laki sellaista vaadi. Lisäksi poliisilain 44. pykälä nimenomaan kieltää poliisia paljastamasta henkilöä, joka on luovuttanut tietoja luottamuksellisesti. On myös käynyt ilmi, että sisäministeriöllä on ollut kaikki nämä tiedot koko ajan.

Joko Te ette edes tiedä mitä tietoja ministeriöllänne on, tai ette ole ottaneet selvää asioista, tai sitten toimitte tiedoistanne huolimatta Helsingin poliisia vastaan. Uskon, että tiedätte varsin hyvin, että KRP haluaa haltuunsa tiedot Helsingin poliisin tiedottajista. Uskon, että toimintanne selittyy juuri näin. En voi uskoa, että olisitte niin ulalla oman ministeriönne tiedoista ja kannattamastanne laista, että puhuisitte tietämättänne pötyä päivästä toiseen.

Kaikki tosin on mahdollista.


torstai 21. marraskuuta 2013

TAPAUS AARNIO OSA 2

No niin, tänään on sitten selvinnyt kuinka kovasta pelistä on kyse.

Ministeri Räsänen on nyt, ilmeisesti saatuaan "jostain" tietoja, päättänyt, että Helsingin poliisi on rikkonut poliisilakia tietolähdetoiminnassa. Päivi Räsänen on siis päättänyt, että koko Helsingin poliisi on rikollinen. Tämä kertookin mistä tuuli puhaltaa. Ministeri on siis KRP:n asialla ja aikoo panna Helsingin poliisin kyykkyyn kokonaisuudessaan.

Aarnio oli vain kärki, jolla isku aloitettiin, ja nyt Räsänen on paljastanut mistä kyse on: valtataistelusta, jossa KRP pyrkii ottamaan niskalenkin koko poliisihallinnosta. Tässä rytinässä poliisijohtaja Paaterokin on pelinappula, joka saa mennä, koska on asettunut Helsingin poliisin "puolelle" parissakin asiassa. Kuka hänen tilallen mahdollisesti tulisi, on hyvä kysymys sekin. Voisiko kyseeseen tulla KRP:n uusi johtaja Lardot ja mitkä ovat hänen siviiliyhteytensä ministeri Räsäseen? Jo nyt kansan keskuudessa liikkuu huhuja siitä, että Lardot ja Räsänen olisivat tuttuja nimenomaan uskonnollisten yhteyksien kautta.

Mikäli joku elää vielä siinä luulossa, ettei kyse ole Päivi Räsäsen ja KRP:n hyökkäyksestä Helsingin poliisia vastaan, ministeri Räsänen lausui Nelosen uutisissa, että hän toivoo Helsingin pian eläkkeelle siirtyvän poliisikomentaja Riikosen harkitsevan myös eroamistaan. Syynä on tietenkin se, että Riikonen on pitänyt omiensa puolta, kertoi että Helsingin huumeyksikössä on suoritettu laillisuustutkinta viime vuonna puhtain paperein, eikä ole suostunut tanssimaan KRP:n pillin mukaan. Räsäsen väittämän mukaan eroon olisi syytä, koska Helsingin poliisi ei ole luovuttanut tietojaan ns. tiedottajista KRP:lle, eli rekisteröinyt heitä määräysten mukaisesti. 

Sinänsä ministeri Räsäsen vaatimus siitä, että jokaisen ns. tietolähteen olisi oltava KRP:n rekistereissä ja heidän tiedossaan, näyttäytyy varsin merkillisessä valossa, kun KRP on vuotanut jo nyt tietoja mahdollisesta todella korkean tason tietolähteestä Helsingin Sanomille, tai ainakin vuotanut julkisuuteen sen käsityksen, että Aarnion kanssa tekemisissä oleva mies olisi sellainen. Ja tuolle porukalle pitäisi kertoa kaikki?

Tässä lienee kyse siitä, ettei Helsingin poliisi ole pitkään aikaan luottanut siihen, että sen salaisuudet säilyisivät KRP:ssä, syystäkin. KRP:n toiminta tässä tilanteessa on osoittanut, että se on nimenomaan poliittinen toimija, jota valtataistelu kiinnostaa enemmän kuin poliisityö. Ainakin tällaiseen käsitykseen tulee julkisuudessa esiin tulleita tietoja seuratessaan. Voittaakseen vihollisensa Aarnion, KRP on jo paljastanut, mahdollisesti, yhden tietolähteen. Se siis paljastaa tietolähteitä, jos niin haluaa.

Kaiken lisäksi kansanedustaja poliisi Tom Packalen sanoi tänään eduskunnassa, ettei tietolähdettä voi rekisteröidä minnekään ilman hänen suostumustaan. Tämä asettaa Räsäsen puheet ikiomaan kastiinsa. Räsänen ajaa samaa mitä KRP:kin vaatimuksissaan. Jokaisen niin sanotun vasikan nimi on oltava KRP:n hallussa ja kontrollissa. Tämä antaisi sille vallan sekä tiedottajiin, että kaikkiin tutkimuksiin, joissa tiedottajia käytetään, eli kaikkeen vakavan rikollisuuden tutkintaan.Tällä kontrollilla KRP ohjaisi myös Helsingin poliisia ja sen tutkimuksia. KRP myös kontrolloisi tietolähteitten elämää.

Kyse on siis vallasta.

Mitä taas tulee näihin seurantalaitehankintoihin, niin ymmärtääkseni KRP kehitteli omaa laitettaan. Se ei kuitenkaan tullut valmiiksi, jonka jälkeen poliisijohtaja Paatero antoi Helsingin poliisille luvan hankkia niitä Trevcosta. Samasta paikasta laitteita on hankkinut Suojelupoliisi, sekä Tulli. Luulen, että Suojelupoliisi ei hanki laitteita, jos se vähänkään arvioi hankitaan liittyvän turvallisuusriskejä. Nyt mediassa on luotu mielikuvaa, että hankinta olisi ollut yhden komisarion ja hänen rosvokaverinsa ikioma show. Näin ei siis ole ollutkaan, vaan muutkin viranomaiset ovat hankkineet laitteita samasta firmasta, koska KRP ei saanut omaa laitettaan valmiiksi.

KRP:llä voi siis myös olla taloudellinen motiivi tässä skandaalissa. Olisi hauska tietää, kuinka paljon määrärahoja KRP käytti oman laitteensa kehittelyyn, paljonko määrärahoja menetettiin hankintapäätöksen vuoksi jne. Jos kyse on miljoonista, motiivi on melkoinen. Olisihan KRP silloin menettänyt kilpailijalleen suuria summia ja jos näin olisi, KRP:n toiminta saisi aivan uusia ulottuvuuksia. Kyse ei olisikaan yhden poliisimiehen ja rosvon kaveeraamisesta, vaan suurista bisneksistä ja taloudellisesta kilpailusta.

Mielenkiintoista on myös se, että KRP on jo antanut ymmärtää, että yksityinen liikeyritys Trevco on rosvojen hämäräliiketoimintaa. Jos Trevco menettää asiakkaitaan tämän mustamaalauksen vuoksi ja jos Trevco ei olekaan rikollisjärjestön hallitsema hämäräfirma, se voi haastaa KRP:n oikeuteen ja silloin korvausvaatimukset ovat aivan toista luokkaa kuin muutamia tuhansia.

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

PALJONKO SUOMALAISET TIENAAVAT

Kaikki veronlaista tuloa saaneet luonnolliset henkilöt, vuosi 2011:

Alle 4 999 euroa vuodessa 10,1%

5 000 - 9 999 euroa vuodessa 11,7%

10 000 - 14 999 euroa vuodessa 13,7%

15 000 - 19 999 euroa vuodessa 11,1%

20 000 - 24 999 euroa vuodessa 10,1%

25 000 - 29 999 euroa vuodessa 10,2%

30 000 - 39 999 euroa vuodessa 15,4%

40 000 - 49 999 euroa vuodessa 7,8%

50 000 - 59 999 euroa vuodessa 4,0%

60 000 - 79 999 euroa vuodessa 3,3%

80 000 - 99 999 euroa vuodessa 1,2%

Yli 100 000 euroa vuodessa 1,3%.

Lähde: Tilastokeskus Suomi lukuina 2013, s.23, ISBN 978-952-244-408-0

Eli kun seuraavan kerran kuulette termejä "mediaanipalkka", "keskiansiotaso" ynnä muita, miettikääpä tätä tilastoa. Mediassa ja poliitikkojen puheissa se keskiansio taitaa olla noin 3000 euron luokkaa. Se tarkoittaa siis noin 36 000 euron vuosituloja. Aika moni pienyrittäjäkin jää reippaasti sen alle. Ja kyse on siis bruttotuloista, verotettavasta tulosta, ei käteen jäävästä netosta.

maanantai 18. marraskuuta 2013

TAPAUS AARNIO

Voi olla, että komisario Jari Aarnio on veemäinen mies. En tiedä. En ole koskaan tavannut, enkä tunne häntä. Voi olla, että hän on työssään syyllistynyt epämääräisiin temppuihin. En tunne hänen työhistoriaansa. Näillä seikoilla ei kuitenkaan ole mitään tekemistä sen kanssa, miksi Aarnio on nyt uutisissa.

Hesari toimii tällä kertaa Iltalehden sijasta KRP:n äänitorvena ja kuuluttaa ääneen kaiken mitä KRP sille syöttää. On täysin selvää, että Hesarin ja Sanomien tiedot ovat peräisin vain ja ainoastaan KRP:stä, jolla on tahto tuomita Aarnio julkisuudessa ennen oikeudenkäyntiä. Edellisen kerran Hesari oli teloittamassa Aarniota ns. prostituoidun kertomuksen pohjalta. Minne se epäilys katosi? Miksei sitä juttua ole viety oikeuteen?

KRP teki edellisessä hyökkäyksessään virheen. Se yritti tuhota koko Helsingin poliisin huumeyksikön "rikosepäilyillä". Juttu kuivui kasaan. Julkisuudessa se tuotiin esille KRP:n haluamalla tavalla. Aineksia oli kuitenkin vähän, kun asiaa tarkasteltiin tarkemmin. Tämäkin on tyypillistä KRP:n operaatioille.

Takavuosilta muistamme suuren huumejutun, johon Jere Karalahtikin uitettiin mukaan. Tuolloin KRP esitteli tiedotustilaisuudessa satoja kiloja huumeita ja lukuisia aseita. Myöhemmin selvisi, etteivät ne edes liittyneet juttuun. Ne olivat vain rekvisiittaa, eli lavasteita. Tämä on amerikkalaisilta kollegoilta opittu kikka. Kukaan ei väitä, että esillä olevat huumeet ja aseet liittyisivät juttuun, mutta se vaikutelma syntyy, varsinkin mediaväelle, joka on niin tyhmää, ettei tajua kysyä asiaa.

Tuolloisen jutun yhteydessä puhuttiin sadoista huumekiloista ja miljoonista euroista, moottoripyöräkerhon syyllisyydestä ja muusta. Oikeudessa juttu kuihtui kymmeniksi kiloiksi ja rahasummat kymmeniksi tuhansiksi, eikä kerholla ollut mitään tekemistä jutun kanssa. Yksi kerhon kannattajaksi ilmoitautunut oli sekaantunut juttuun.

Toisessa KRP:n suuressa huumejutussa oli taas eräs moottoripyöräkerho jäänyt kiinni. KRP kertoi vihdoinkin todistaneensa kyseisen kerhon olevan mukana miljoonien arvoisessa kansainvälisessä huumekaupassa. Yhteydet ulottuivat Saksaan ja muihin maihin. Media, jälleen kerran, imi kaiken mitä sille syötettiin ja toisteli KRP:n propagandaa täysin sokeasti.

Kun juttu sitten meni oikeuteen, miljoonat katosivat. Puhuttiin yhden henkilön kohdalla muutamista kymmenistä tuhansista euroista, joita KRP ei kyennyt yhdistämään huumekauppaan. Mitään kansainvälisiä yhteyksiä ei jutussa ollutkaan, vaan kyse oli kahden hankolaismiehen kannabisladosta. Yksi kerholainen sai tuomion vierailtuaan kannabisviljelmällä. Ketään muuta ei tuomittu.

KRP on rummuttanut rikollisjengejä maamme pahimmaksi rikollisuhkaksi jo vuosikymmenien ajan. Moni KRP:n ja poliisin nykyisistä johtajista on luonut uransa "liivijengeillä" ja "rikollisilla moottoripyöräjengeillä" ratsastaen. KRP on saanut käsittämättömät valtuudet kansalaisiin nähden tämän uhkan torjumiseen. "Liivijengit" ovat KRP:n ydinasia. Niiden uhka on tuonut miljoonia euroja, kymmeniä virkoja, ylennyksiä, laitehankintoja, ja käsittämättömän laajat toimivaltuudet. Ilman "rikollisia moottoripyöräjengejä" KRP olisi paljon pienempi ja sen toimivaltuudet olisivat paljon rajallisemmat. KRP tarvitsee tuota uhkaa.

Tuon uhkakuvan takana on myös tarinamme poliittinen ulottuvuus. Rajaamalla uhkakuvansa tälle tasolle, KRP on julistanut poliitikoille ja talouselämämme johtajille suojelevansa heitä. KRP ei tutkinut vaalirahaepäselvyyksiä. KRP ei tehnyt yhtään mitään, vaikka sille ruotsalaisdokumentin mukaan toimitettiin kaikki tiedot Stora Enson kymmenien miljardien suuruisesta talousrikoksesta.

Tämä johtuu siitä, ettei KRP laitoksena ole kiinnostunut oikeasta järjestäytyneestä rikollisuudesta. Se pelkää ja on poliittinen eläin. Siksi se jättää suurimman suomalaisen järjestäytyneen rikollisuuden täydellisesti rauhaan ja siksi se saa itselleen etuja. KRP on siis korruptoitunut. Sitä ei ole lahjottu, vaan se on korruptoitu. Jättämällä poliittisen ja taloudellisen eliitin rauhaan ja suojelemalla sitä, KRP saa haluamansa. Tätä on korruptio.

KRP:n päävihollinen ei ole rikollisjengi. KRP:n päävihollinen on Helsingin poliisi ja nimenomaan sen huumerikosyksikkö. Tämä johtuu siitä, että kun KRP huomattavasti suuremmilla resursseilaan on keskittynyt leikkimään "rikollisjengiensä" kanssa, Helsingin huumepoliisi on napannut suuren huumejutun kerta toisensa perään. Helsingin huumepoliisi on maan tehokkain. Se pännii KRP:tä yli kaiken.

Ikään kuin tässä ei olisi riittävästi kiusaa, Helsingin poliisi ei myöskään suostu laulamaan KRP:n säveltämää ja sanoittamaa sävelmää "Rikolliset moottoripyöräjengit". Helsingin poliisi on ollut tekemisissä kerhojen kanssa niiden alusta saakka. Se tuntee jokaisen kerholaisen. Se seuraa kerhoja ja kerholaisia 24/7 omien sanojensa mukaan. Helsingin poliisin mukaan motoristikerhot eivät ole mikään merkittävä ongelma. Tässä on tapaus Aarnion todellinen ydin. Helsingin poliisi ei siis usko KRP:tä, eikä suostu toistelemaan sen propagandaa.

Eläkkeelle jäävä Helsingin poliisikomentaja suhtautui tv-haastattelussa hyvin skeptisesti KRP:n tilastoihin ja rekistereihin. Hänen mukaansa Helsingin poliisilla ei ole tarvetta pelotella kansalaisia. KRP on tehnyt sitä viimeiset 20 vuotta säännöllisesti. Tervejärkinen suhtautuminen KRP:n uhkakuviin ei ole hyväksi. Komisario Aarnio on julkisuudessa useaan otteeseen ilmaissut omana mielipiteenään, että pitää KRP:n uhkakuvaa lähinnä vääränä. Aarnion mukaan motoristien rikollisuus on aivan tavallista suomalaista rikollisuutta, eikä mitään superrikollisuutta, kuten KRP väittää.

Tällainen asenne on tehnyt Aarniosta KRP:n vihollisen. KRP on hyökännyt Aarnion kimppuun useammin kuin yksikään alamaailman tekijä, "rikollisista moottoripyöräjengeistä" puhumattakaan. Aarnio toimii ukkosenjohdattimena KRP:n sodassa Helsingin poliisia vastaan. KRP ilmoitti verekseltään, että VAIN Aarniota epäillään. Ei ketään muuta. Tämä on harkittua. Helsingin poliisista löytyisi varmasti muitakin, joita voitaisiin "epäillä". Nyt ei tarvitse. Aarnio, hänen perheensä, taloutensa, kotinsa, työuransa ja kaikki mahdollinen tuhotaan sellaisella myllyllä, ettei kukaan poliisi enää koskaan uskalla sanoa yhtään mitään KRP:n vastaista.

KRP haluaa tehdä Aarniosta esimerkin. KRP on päättänyt tuhota hänet niin pahalla tavalla, että tämän jälkeen yksikään poliisi ei enää uskalla asettua sitä vastaan. Aarnion tuhoamisen jälkeen kukaan ei enää kritisoi KRP:n toimintaa. Emme tule enää koskaan samaan tietoomme, onko Elvis Presleykin sillä kuuluisalla Putin-listalla. Luultavasti hän on. Onhan siellä poliisijohtaja Paateron mukaan noin 200 000 nimeä.

Jos joku kuvittelee, että KRP toimii tässä vain itse asian vuoksi, niin kannattaa palauttaa mieliin muutamia asioita. Mediassa on kerrottu KRP:n oman miehen sekaantuneen hämäräperäisiin laitehankintoihin. Me emme tiedä miehen nimeä. KRP ei järjestänyt mitään tiedotustilaisuutta hänen vuokseen, emmekä edes tiedä onko mies vangittu, vapaalla tai ylipäätään epäiltynä enää mistään. Myös SUPO:n miehiä on sekaantunut hankintaepäselvyyksiin. Emme tiedä heidänkään nimiään. KRP ei ole pitänyt tiedotustilaisuutte heistä, eikä vangituttanut heitä, heidän vaimojaan jne.

Poliisijohtaja Paatero tai sisäministeri Räsänen eivät olleet järkyttyneitä tai huolestuneita siitä, että hämäläinen poliisi uhkasi parikymppistä rakkaria joukkopahoinpitelyllä ja uhkasi paikallisten poliisien hakkaavan nuorukaisen jonakin yönä. Kyseinen uhkailija ei saanut syytteitä, häntä ei pidätetty, mitään seurauksia uhkailuista ei tullut ja uhkailijapoliisi jatkaa työtään normaalisti.

Takavuosina suuren kaupungin huumepoliisi värväsi kemianopiskelijan keittelemään amfetamiinia, järjesti tälle yhteydet huumerikollisiin ja käytännössä loi huumeliigan. Opiskelija tajusi olevansa pahassa tilanteessa ja nauhotti 13 kasetillista puheluita poliisien kanssa. Kun poliisit nappasivat liigan, opiskelija oli syytteessä rikoksista. Hänen asianajajansa talletti opiskelijan syyttömyyden osoittavat kasetit kaupungin käräjäoikeuden kassakaappiin. Kun oikeudenkäynti jatkui, kasetit olivat kadonneet. Poliisit eivät saaneet mitään syytteitä, eivät edes myöhemminkään, kun olivat järjestelemässä huumekauppoja. KRP ei tuntenut mitään tarvetta heidän tuomitsemiseensa.

KRP paljastui hölmöläisten porukaksi, kun Putin-lista paljastui. Listalla oli formulakuskikin. KRP:n "asiantuntija" oli myös mies, joka nimesi formulakuskin osaksi järjestäytynyttä rikollisuutta. Hän sai toiselta käräjäoikeudelta rankat nuhteet toimittuaan "asiantuntijatodistajana" joitakin kerholaisia vastaan käydyssä oikeudenkäynnissä. Oikeuden mukaan tämän KRP:n edustajan todistus oli tuulesta temmattu, eikä sillä ollut mitään tekemistä käsitteillä olleen tapauksen kanssa. Sama mies oli kiertänyt ympäri maata eri oikeudenkäynneissä antamassa samaa todistusta mitä erilaisimpiin juttuihin. Tähän saakka homma oli toiminut. Ei enää.

Toisessa oikeudenkäynnissä KRP:n hokeman "rikollisista moottoripyöräjengeistä" piti vihdoinkin tulla toteen näytetyksi. Ei tullut. Päinvastoin, käräjäoikeus totesi jälleen kerran, oikeutetusti, ettei kyseinen kerho ole rikollisjärjestö.

Kaikki nämä seikat painavat taustalla, kun KRP tuhoaa komisario Aarnion julkisuudessa. Voi olla, että Aarnio on syyllistynyt rikoksiin. En tiedä. Sen tiedän, ettei KRP ole koskaan kohdellut ketään muuta poliisia samalla tavalla. Kyse ei siis ole Aarnioon kohdistuvista epäilyistä. Kyse on KRP:n kostosta miehelle, jonka johtama poliisiyksikkö on saattanut KRP:n vastaavan yksikön naurunalaiseksi kerta toisensa perään. Kyse on KRP:n kostosta miehelle, joka ei ole suostunut laulamaan KRP:n sävellyksiä. Kyse on ennen kaikkea siitä, että KRP haluaa panna Helsingin liian itsenäisen poliisin polvilleen ja vaikenemaan.

KRP näkee itsensä maan ykköspoliisina. Se haluaa olla Suomen FBI. Sillä on suurimmat resurssit ja eniten väkeä. Sillä on parhaat laitteet ja omasta mielestään paras henkilökunta. Kuitenkin KRP pitää Venäjän presidenttiä järjestäytyneen rikollisuuden miehenä, koska tämä tuntee moottoripyöräkerholaisia.

Tällaiseen käsitykseen olen tullut julkisuudessa olleiden seikkojen perusteella. Joku voi tietenkin nähdä asian toisin. Totuus selviää vasta oikeuden istunnossa, jos edes sielläkään. Aarniota vastaan on esitetty vasta "epäilyksiä".

lauantai 16. marraskuuta 2013

AVOIN KIRJE EU-KOMISSAARI OLLI REHNILLE

Hyvä komissaari.

Teidän poliittinen käsityskykynne on karviaismarjan luokkaa. Möläytitte YLE:n aamu-tv:n lähetyksessä analyysinne populismin noususta EU:ssa ja se oli tragikoomista kuultavaa. Mielestänne oli suomalaisen populistipuolueen syytä, että Suomessa ei ole pystytty "ratkaisemaan ongelmia", koska muiden puolueiden oli populistien vaalivoiton jälkeen peesattava heitä.

"Ongelmien ratkaiseminen" tarkoittaa Teille sitä, että kansakunnat tottelevat Teitä ehdoitta ja luovuttavat kaiken valtansa ja varallisuutensa Teille ja muille kaltaisillenne. Epädemokraattisuus on Teidän politiikkanne ydin. Se on aivan keskeistä Teidän ajattelussanne.

Tämä kertoo sen, että politiikka on teille vain peliä, ei aatteellista kamppailua. Muiden puolueiden ei tarvitse peesata populisteja. Ne haluavat tehdä niin, koska niille politiikassa on kyse vain populismista ja suosionkalastelusta. Niillä ei ole poliittisesti mitään annettavaa. Ne ovat olemassa vain valtaa tavoitellakseen. Siksi ne seuraavat populisteja.

Kommenttienne traagisuus liittyy siihen, että puheenvuorollanne paljastitte ettei Teillä ole mitään käsitystä siitä, miksi populismi on nousussa. Koomisuus liittyy samaan asiaan. Olette poliittinen kääpiö, kuten kaikki Euroopan Unionin johtajat.

Koska Teillä ei ole mitään hajua siitä, miksi populismi ja eurokriittisyys ovat kasvussa, minä kerron sen Teille. Voitte sitten kertoa salaisuuden muille komission idiooteille ja virkamiehillenne.

Euroopan Unionista on tullut kansalaisille täysin vieras ylikansallinen vallanhaltija. Monissa maissa se on sitä epädemokraattisen temppuilun seurauksena. Se Euroopan Unioni, johon Suomi liittyi, oli täysin toisenlainen, kuin se miksi se on tullut. Kansalaiset kokevat syystäkin tulleensa huijatuiksi ja ovat katkeria valehtelunne vuoksi. Te ette käsitä tätäkään.

Ylikansallista liittovaltiota rakentava eliitti, Te mukaan luettuna, on se syy, miksi nationalismi on nousussa. Te olette vieneet kansallista päätäntävaltaa ja haluatte viedä loputkin. Valta karkaa yhä etäämmälle kansalaisilta. Kansalaisella on yhä vähemmän vaikutusvaltaa omaan elämäänsä. Aivan kuten kaikissa historian ylikansallisissa valtajärjestelmissä, Neuvostoliitto mukaan luettuna, paikallistasoilla nationalismi on ainoa varteen otettava vaihtoehto. Nationalismin nousu on siis suoraa seurausta Teidän politiikastanne.

Kun ajatte ylikansallisen pääoman, suurpankkien ja kasvottomien virastojen taloudellisia etuja tavalla, joka ajaa kokonaisia kansakuntia konkurssiin, ajatte kansakuntien keskiluokan fasismin syliin. Fasismi on noussut aina, kun keskiluokan asema on uhattuna. Se on sitä juuri nyt, kiitos Teidän politiikkanne, ja siksi keskiluokka tuntee vetoa taas fasismiin.

Teidän oma politiikkanne kasvattaa populististen liikkeiden suosiota. Te olette luoneet tilan niille omilla ratkaisuillanne ja päätöksillänne. Te olette itse ainoa syy siihen, miksi populistit ovat nousikiidossa. Tätä te ette kuitenkaan käsitä. Te kuvittelette, että olette tehneet hyvää. Tosiasiassa Te olette tuhoamassa kansantalouksia. Te olette vetäneet ihmiskunnan historian suurinta kiristysrikosta, "eurokriisiä", uhkailleet ja painostaneet kansallisia toimijoita toiminaan tämän rikoksen apureina.

Se, ettette ymmärrä tätä, osoittaa Teidän naurettavuutenne ja avuttomuutenne poliitikkona. Ette ole poliitikko, vaan valtapeluri. Teille politiikka on sidosryhmienne etujen ajamista. Ette välitä tavallisista ihmisistä lainkaan, Teille ja kaltaisillenne tavalliset ihmiset ovat vain kiusankappaleita ja ääliöitä, koska Te olette itsekin uusfasisti.

Te olette elitisti, joka tietää paremmin kuin kansa, mikä on kansan etu. Teidän ajattelutapanne mukaisesti Teillä on oikeus pakottaa kansat tahtonne alle. Erityisesti Teillä on oikeus anastaa kansojen varallisuus ja viedä niiltä verotulot omiin tarkoituksiinne, jotka ovat yleensä kansojen etujen vastaisia. Tämä on uusfasismia. Jos vanha fasismi oli valtiokapitalismia, uusfasismi on ylikansallista kapitalismia, jossa virkamiehet ja poliitikot toimivat ylikansallisen pääoman etujen ajajina tavallisten kansalaisten etuja vastaan.

Tavalliset kansalaiset käsittävät tämän ja koska heillä ei ole muuta laillista vaihtoehtoa kuin äänestää populistisia liikkeitä, näin populismi saa lisää voimaa.

Tätä Te, eikä kukaan muukaan Euroopan Unionin johtaja, tunnu käsittävän. Juuri siksi Te ajatte Euroopan Unionin umpikujaan, joka päättyy myös sen romahdukseen. Aivan kuten epädemokraattinen Neuvostoliittokin, tulee epädemokraattinen Euroopan Union romahtamaan omaan mahdottomuuteensa. Te, Olli Rehn, olette tämän romahduksen arkkitehti kaltaistenne joukossa.

torstai 14. marraskuuta 2013

RIKOLLISVALTIO SUOMI

Poliitikot rikkovat lakeja mennen tullen. Hallituksen kuntauudistus on perustuslain vastainen, niin kuin moni muukin hanke on lain vastainen. Vaalirahasotkuja ei koskaan selvitetty. Poliitikot rikkovat lakeja valtion ja kuntien tasolla harva se päivä. Poliitikot ovat aivan avoimesti korruptoituneita.

Virkamiehet rikkovat lakeja rutiiniluontoisesti. THL toimii suurten kansainvälisten lääkeyhtiöiden rokoteohjelmien testaajana ja saa miljoonia. Työttömät ja toimeentulotuen varassa elävät eivät saa kaikkia lain mukaisia tukia. Lakeja poljetaan, kun virkamiehet tekevät päätöksiä, jotka ovat lakien vastaisia.

Terveydenhuollossa sairaanhoitajat tekevät diagnooseja, vaikkei heillä ole siihen lain mukaan mitään oikeutta. Niin on vain päätetty jossakin. Hoitoja evätään hallinnollisista syistä. Hoitoja evätään taloudellisista syistä. Ihmisiä tuomitaan kuolemaan vain siksi, että johtava ylilääkäri on kokoomuslainen kakkakikkare, joka haluaa olla kokoomusvirkamiesten ja poliitikkojen kaveri.

Työnantajat rikkovat maan lakeja, Euroopan Unionin lakeja ja kansainvälisiä työsopimuksia. Työnantajat rikkovat YT-lakia aivan yleisesti. Suurimmat firmat eivät maksa veroja juuri lainkaan. Suuryritys väärentää koko konsernikirjanpitonsa lähes vuosikymmenen ajan, asia tulee julkisuuteen, eikä mikään taho tutki asiaa.

Kaupan alalla on laittomia kartelleja ja sopimuksia. 

Pankit muuttavat tilisopimuksia yksipuolisesti, lain vastaisesti. Pankit muuttelevat lainasopimuksia mielensä mukaan. Luoton antajat perivät korkoja, jotka saattavat mafian koronkiskurit häpeään.

Poliisi on vuositasolla epäiltynä sadoista rikoksista. Tuomioistuimissa poliisit eivät saa tuomioita edes selvissä jutuissa. Kun poliisi uhkailee joukkohakkaamisella nuorukaista videolla, siitä ei seuraa yhtään mitään. Kun poliisi raiskaa alaikäisen, pahamaineinen hovioikeus päästää poliisin menemään.

Miten Suomesta tuli tällainen maa? Miksi Suomesta tuli tällainen maa?

Kuka haluaa rikollisvaltio Suomea?

Minä en.

torstai 7. marraskuuta 2013

AVOIN KIRJE AY-LIIKKEELLE

Muutamaa ani harvaa poikkeusta lukuunottamatta suomalaisen ay-liikkeen tila on järkyttävä.

Mitä teille on tapahtunut? Miten teistä on tullut televisiossa pönöttäviä pukumiehiä ja lässyttäviä jakkupukunaisia? Miten ihmeessä teistä on tullut pääoman etujen vahtija ja juoksupoika?

Ilmeisesti demarien totaalinen rappiotila on mädättänyt suomalaisen ammattiyhdistysliikkeen selkäruotoa myöten. Lipposen johdolla te marssitte uusliberalistiseen ideologiaan ja teistä tuli sen ovivahteja, pihakoiria.

Viimeisen viidentoista vuoden aikana olette olleet riemumielin romuttamassa suomalaista sopimusyhteiskuntaa suuryritysten ja suurpääoman mieleiseksi temmellyskentäksi, jossa työehtosopimuksilla pyyhitään aivan julkisesti ja yleisesti persettä alalla kuin alalla. Te ette suojele edes pääluottamusmiehiänne, jäsenistänne puhumattakaan.

Te hyväksyitte irtisanomisuojan heikennykset ja saitte aikaan noin 160 000 työpaikan menetyksen. Te suostuitte 2000-luvun alkupuolen hurjan talouskasvun aikoina nollasopimuksiin ja sopimuksiin, jotka käytännössä tarkoittivat miinusmerkkisiä tuloksia. Tämän kaiken te olette tehneet työpaikkojen nimissä. Samaan aikaan teidän palkkanne liittojohtajina ovat nousseet käsittämättömiksi.

Joko olette laiskoja tai tyhmiä, tai kumpaakin, mutta tunnutte edelleen olevan suuryritysten asialla. Olette nielleet globalisaatio-höpinät mukisematta ja suostuneet kontallenne minkä tahansa vaatimuksen edessä. Syksyn 2013 "kriisitupo" on loistoesimerkki linjastanne. Se on antautumista pääoman edessä. Jargonin puhuminen sujuu edelleen mainiosti, aivan kuten on sujunut koko ajan.

Rakennusalalla suuret suomalaiset rakennusyhtiöt pitävät teitä avoimesti pilkkanaan. Alalla rikotaan työehtosopimuksia, työehtoja, Euroopan Unionin korkeimman oikeuden ja Eestin korkeimman oikeuden päätöksiä avoimesti ja täysin vapaasti. Te ette saa aikaiseksi edes yhden rivitalotyömaan saartoa, vaan hiippailette huomioliiveissänne ja kypärissänne katselemassa onko veromerkkejä ja lupalippusia. Voin kertoa teille kuulemani pohjalta, että niitäkin väärennellään, vaihdellaan ja laitellaan esille vain tarpeen vaatiessa.

Mutta eihän tässä olekaan kyse mistään todellisesta ay-työstä, vaan siitä, että esitetään ammattiyhdistystä. Kyse on roolipelistä, jossa ay-väki aina silloin tällöin "jalkautuu kentälle" juuri oikeanlaisissa tamineissa ja puhuu juuri niitä oikeita sanoja, joita rooliin kuuluukin. Mitään todellisia toimia ei tehdä, eikä vaadita. Sen seurauksena maassa on virallisesti 38 000 balttiasta kotoisin olevaa halpatyömiestä ja toinen mokoma epävirallisesti. Se on suomalaisen ay-liikkeen ansiota. Te sallitte sen.

Jotta ymmärtäisitte oman tilanne ja kelvottomuutenne, otan esille yhden esimerkin. Finnair.

Aivan, valtiollinen lentoyhtiömme Finnair. Se mitä Finnairissa tapahtuu juuri nyt, tarkoittaa koko ammattiyhdistysliikkeen ja koko työehtolain ja työehtosopimusmenettelyn tuhoamista. Finnair nimittäin rikkoo maamme työlainsäädäntöä. Se rikkoo yleisiä työehtoja. Se rikkoo ammattiyhdistykselle antamiaan lupauksia. Se tekee työntekijöitä koskevia laittomuuksia aivan nenänne edessä, ettekä te kommentoi asiaa lainkaa.

Hakaniemessä vallitsee täyshiljaisuus, kun Finnair siirtää ensin työntekijöitään toiseen firmaan, luvaten, että työehdot säilyvät. Sitten tämä firma, jota Finnair väittää saksalaiseksi alihankkijaksi mutta jonka se omistaa 100%, ilmoittaa työntekijöilleen työehtojen ja palkkojen huononnuksista. Firman johtaja kertoo aivan avoimesti televisiossa saksalainen rasvanaama punoittaen, että jos suomalaiset eivät tähän suostu, koko toiminta siirretään Eestiin. Suomalainen ay-liike ei reagoi mitenkään.

Työnantaja ilmoittaa lisäksi siirtävänsä kaikki alaisensa surkeamman työehtosopimuksen piiriin ja työntekijät uuteen liittoon. Tämähän on laitonta. Työnantaja ei voi tehdä mitään sopimuksia työntekijänsä nimissä, eikä purkaa tämän tekemiä sopimuksia. Tämän rikoksen sallitaan kuitenkin tapahtua keskellä kirkasta päivää. Suomalainen ammattiuyhdistysliike ei tee yhtään mitään, vaan jättää suomalaiset työntekijät oman onnensa nojaa, tälläkin kertaa.

Finnair rikkoo lakeja. Se rikkoo solmittuja työehtosopimuksia. Se rikkoo työehtolainsäädäntöä. Suomalainen ammattiyhdistysliike on hiljaa ja vaikenee.Se hyväksyy suomalaisen ammattiyhdistysliikkeen murtamisen ja murskaamisen silmiensä edessä.

Ehkä ammattiyhdistysjohtajilla on liian hyvät palkat ja liikaa omistuksia suuryrityksissä? En tiedä. Jollakin tavalla heidät on ostettu hiljaisiksi ja vammautettu invalideiksi. Mikään ei saa heitä tekemään yhtään mitään. Näennäiset "parannukset" sun muu sonta kyllä lapioidaan kansan nuuhkittavaksi, mutta kun koko ay-toiminnan kannalta ratkaisevia tilanteita tulee, lähdetään lomalle tai kadotaan muuten vaan.

Te olette tuhoamassa suomalaista yhteiskuntaa, suomalaisia työntekijäitä, pienyrittäjiä, suomalaisia ihmisiä suurpääoman vaatimusten mukaisesti ja te teette sen hymyillen, onnellisina ja tyytyväisinä. Te ette suojele ketään. Te ette tue ketään, auta ketään. 

Minun on pakko siterata kansalliskirjailija Väinö Linnaa: Hävetkää, saatanan lampaat!

Miten teistä tuli tuollaisia?

tiistai 5. marraskuuta 2013

SUOMEN KANSA KRIMINALISOITIIN

Verohallinto julkisti näkemyksensä harmaan talouden olemuksesta. Se kriminalisoi kansan.

http://www.vero.fi/fi-FI/Tietoa_Verohallinnosta/Tiedotteet/Henkiloasiakkaat/Verotonta_vai_verollista_Ohje_aikapankei%2829584%29

Kun seuraavalla kerralla heität kaverisi kylille hummaamaan ja hän antaa sinulle bensarahaa, olette harmaan talouden gangstereita.

Kun urheiluseuran junioreita turnaukseen kuskaava saa bensarahaa muilta vanhemmilta, he ovat kaikki rikollisia.

Kun seuraavassa muutossa tarjoat muuttomiehille oluset ja pari nakit, olette kaikki osa maatamme raastavaan harmaan talouden rikollisuuden toimijoita. Olette rikollisia jokainen.

Kun seuraavan kerran ostat vaimollesi kukkia ja hän antautuu lemmenhetkeen kanssasi, olette rikollisia. Vaimo sai vastiketta ja sinä myös. Lisäksi maksullinen seksi on rikos jo sinänsä.

Kun lainaat kaverisi autoa ja ostat lainattuasi tankin täyteen, olet kriminaali. Niin on myös kaverisi. Olette talousrikollisuuden ydinjoukkoa verottajan silmissä.

Jos viet naisen treffeillä ulos, muista ettet maksa mitään. Muussa tapauksessa olet rikollinen.

Älä siivoa. Se voi olla talousrikollisuutta.

Jos annat lapsillesi viikkorahaa siitä hyvästä, että he vievät roskat ulos kerran viikossa, olette järjestäytynyt talousrikoksiin keskittynyt rikollisjärjestö.

Jos maksat lapsillesi hyvistä koulunumeroista, syyllistyt veropetokseen. Kaiken kukkuraksi lapsityövoiman käyttö on rikollista. Olet siis suurrikollinen.

Kun naapurin mummo antaa sinulle homeisen Marianne-karkin, kun tamppaat hänen mattonsa, mummo on mafioso ja sinä käskyläinen harmaan talouden kivikovassa ytimessä.

Kun annat itsellesi suklaalevyn raskaan työpäivän päätteeksi, kyse on vastikkeesta, jolla on taloudellinen arvo ja näin ollen myös verotusarvo, ja jos et maksa veroja suklaasta, olet harmaan talouden toimija.

Arevan ydinvoimalatyömaalla rikotaan kaikki suomalaisia työehtosopimuksia, työlakeja, lakeja ylipäätään, Euroopan Unionin korkeimman oikeuden päätöstä, Eestin korkeimman oikeuden päätöstä, hämärää laskutusta on miljardien edestä, paikalla on ainakin ollut Bulgarian mafian jäseniä ja niin edespäin, mutta hallituksen, verottajan ja poliisin mukaan kaikki on oikein mallikelpoisesti. Se ei ole harmaata taloutta. Ei niin, se on pikimustaa sellaista.

Kun myydään 15 000 000 euron edestä polttoaineita täysin hämärälle firmalle ilman mitään takuita tai tarkistuksia, kaikki on enemmän kuin hyvin.

Kun Casimir Ernrothin salaiselta veroparatiisitililtä löytyy 10 000 000 verottajalta pimitettyä euroa, Casse-setä maksaa pari miljoonaa, eli 20% mätkyt ja kaikki on oikein hyvin.

Kun näitä samanlaisia tilejä löytyy kymmenittäin rikkaimmilta suomalaisilta, kaikki tutkimukset keskeytetään, asia lakaistaan maton alle ja media vaikenee.

Kun sinä pyyhit kesämökkisi huussissa persettäsi naapurin halkourakasta kiitokseksi antamalla vessapaperilla, sinä olet Suomen viranomaisten silmissä järjestäytyneen rikollisuuden ja harmaan talouden suurimpia toimijoita.

Muista se, kun seuraavan kerran annat puolisollesi tai kumppanillesi lahjan. Se on vastike seksityöstä, joka siis jo itsessään on rikos. Ihan oikeasti, jos verottajaa on uskominen.

HEI ME KIDUTETAAN

Kesäkuussa 2012 järjestettiin sotaharjoitus, joss simuloitiin terrorismin vastaista operaatiota. Harjoitukseen osallistuivat merivoimat ja Utin jääkäripataljoonan henkilökuntaa. Harjoituksen terroristeiksi oli valikoitunut vapaaehtoisia "maalimiehiä".

Kyseiset "terroristit" otettiin kiinni ja heitä ryhdyttiin kuulustelemaan harjoituksen mukaisesti. Laivalla ollut ylikersantti pyysi kuulusteluapua laivaston erikoisjoukoilta ja Utin jääkäripataljoonan erikoisjääkäreiltä. Ylikersantin esimiehen mukaan, hän luotti ylikersanttiin, joka puolestaan luotti erikoisjoukkojen miehiin. Mitään valvontavastuuta luutnantin mukaan hänellä ei ollut. Laivalla olleen kapteeniluutnantin mukaan mitään erillistä käskyä kuulustelun valvonnasta ei ollut olemassakaan.

Toinen kiinnisaaduista "terroristeista" vietiin suihkuhuoneeseen huppu päässä, jossa häntä kasteltiin toistuvasti hierontasuihkulla, kunnes hengittäminen muuttui lähes mahdottomaksi.Kuulustelijoina toimiova kersantti ja lääkäintäkersantti, joka oli aktiivisempi.

Lopuksi maalimies pakotettiin kontalleen, hänen housunsa riisuttiin ja hänen pakaraansa pistettiin piikillä. Pisto oli sentin syvyinen. Lääkintäkersantin mukaan tarkoitus oli vain pelotella, mutta laiva heilahti juuri sillä hetkellä ja neula upposi sentin harjoituksessa olleen suomalaisen miehen pakaraan.

Tämän jälkeen housut nilkoissa olevan miehen takapuolelle valutettiin jotakin nestettä tai muuta vastaavaa, jonka jälkeen lääkintäkersantti veti kumihanskat käteen ja ilmoitti, että "kohta sattuu perseeseen." Tässä vaiheessa kersantti, joka omien sanojensa mukaan luotti lääkintäkersanttiin, astui minuutiksi ulos huoneesta. Näin siis oman kertomansa mukaan. Tällä välin lääkintäkersantti työntyi jollakin tavalla uhrin peräaukkoon väkivalloin. Lääkintäkersantti kiistää moisen, eikä minuutiksi poistunut kersantti nähnyt mitään.

Samaan aikaan toisaalla kolme miestä vei toisen harjoituksessa terroristia esittäneen suomalaismiehen vessaan, jossa he alkoivat suorittaa hieman edellä kerrotun kaltaista vesikidutusta uhrilleen. Uhrin päässä ollut kuminen/neopreenisäkki poistettiin, hän sai suihkun niskaansa, huppu pantiin takaisin ja niin edelleen. Tätä toistettiin pitkään, kunnes uhrille tuli huono olo.

Hän pyysi kiduttajiaan lopettamaan, mutta nämä jatkoivat. Uhri oli myös sanonut kiduttajilleen: rikottekohan te jotain ihmisoikeuksia. Tähän kiduttajat olivat vastanneet jotakin sen suuntaista, että nyt ollaan kansainvälisillä vesillä, "turpa kiinni, sut tapetaan" ja "heitetään mereen"

Kiduttajat eivät olleet venäläisiä erikoisjoukkoja. He eivät olleet amerikkalaisia CIA:n käskyttämiä sotilaita. He eivät olleet terroristeja tai natseja. He olivat Suomen puolustusvoimien kantahenkilökuntaa. He puolustelivat tekoaan sillä, että yksi oli "eläytynyt tilanteeseen" ja sillä, että "tietoja piti saada". Heidän uhrinsa olivat myös armeijan kantahenkilökuntaa.

Tapaus on merkittävä. Viranomaisten uhkailutoimet, erilaiset kansalaisiin kohdistuvat vakoilutoimet, käsittämättömiin mittoihin paisuneet valtaoikeudet, 200 000 tuhannen ihmisen nimeäminen "järestäytyneestä rikollisuudesta" epäiltyjen listalle Keskusrikospoliisin toimesta,  ja armeijan muuttuminen NATO-sopivaksi terroriorganisaatioksi ovat kaikki osa samaa kehitystä. Maastamme on tulossa amerikkalaistyylinen fasistinen valtio, jossa turvallisuuden nimissä saa tehdä ihan mitä tahansa.

Vuoden 2014 alusta voimaan tulevat uudet pakkokeinolait takaavat poliisille täysin vapaat oikeudet tehdä kansalaisille periaatteessa mitä haluaa. Kaikki toiminta voidaan lain mukaisesti perustella rikostorjunnalla. Kaikki toiminta voidaa pitää salaisena lain perusteella. Poliisi ei tarvitse enää tuomioistuimen, tai kenenkään lupaa, kun se vakoilee sinua, tunkeutuu tietokoneellesi tai älypuhelimeesi, kappaa ne, istuttaa niihin haitta- tai vakoiluohjelmia. Mistään tällaisesta toiminnasta ei tarvitse kertoa kenellekään etukäteen, eikä jälkikäteen. Laki on muotoiltu niin.

Puolustusvoimien kymmenen vuoden sotaretki Afganistaniin on tullut maksamaan satoja miljoonia. Suomalaiset ovat olleet mukana taistelutoiminnassa. He eivät ole siellä "kouluttajina" ja "tarkkailemassa". Kymmenen vuoden ajan maamme on ollut sodassa, ilman että suurimalla osalla kansaa on ollut ymmärrystä siitä, että maamme on sodassa. Se on kuitenkin fakta. Ja juuri Afganistanissa ja Irakissa amerikkalaiset erikoisjoukot ovat tuoneet kidutuksen mukaan kansainväliseen sodankäyntiin.

Maassamme harjoittelee parasta aikaa amerikkalaisia erikoisjoukkoja. He ovat kiduttamisen asiantuntijoita. He myös kouluttavat suomalaisia virkavelijiään juuri nyt, kun luet tätä. Juuri näitä menetelmiä suomalaiset erikoisjoukkojen sotilaat hyödynsivät sotaharjoituksessa 2012. He kiduttivat vankejaan.

KAIKKI Suomen hyväksyvät ihmisoikeussopimukset kieltävät kiduttamisen. Piste. Sellaista tilannetta ei ole, jossa kiduttaminen olisi hyväksyttyä. SUOMEN LAKI KIELTÄÄ KIDUTTAMISEN. Mitään poikkeuksia ei ole. Kenelläkään ei ole mitään valtuuksia missään tilanteessa kiduttaa ketään, ei edes terroristia. Joka syyllistyy kiduttamiseen, rikkoo lakia. Asiassa ei ole pienintäkään epäilystä. Vankiloissa istuu tälläkin hetkellä lukuisia miehiä ja naisia, jotka on tuomittu kiduttamisrikoksista tavalla tai toisella.

Nuo viisi armeijan kantahenkilökuntaa kuuluvaa miestä ovat hekin rikkoneet lakia. He ovat rikkoneet kaikki Suomen allekirjoittamia ja hyväksymiä kansainvälisiä sopimuksia. Heidän pitäisi myös joutua vankilaan ehdottomaa vankeusrangaistusta suorittamaan. Näin siis, jos lakia noudatetaan.

Mutta heidän esimiehensä kuuluvat myös syytettyjen joukkoon. He kantavat vastuun kiduttamisesta, vaikka eivät olisi paikalla olleetkaan, tai edes tienneet siitä. Ja pääsyyllinen on puolustusministeri Haglund. Hän on se henkilö, joka on vastuussa kaikkien alaistensa tekemistä rikoksista ihmisyyttä vastaan, ja kiduttaminenhan on juuri sellainen rikos.

Luutnantti, kapteeniluutnantti ja puolustusministeri Haglund ovat vastuullisia esimiehiä. Heidän tehtävänsä on estää kiduttaminen ja muut ihmisoikeusrikokset. Jos ja kun he eivät niin tee tai ole tehneet, he ovat kansainvälisen lain mukaan yhtä syyllisiä kuin alaisensa. Näin päätettiin Nürnbergin oikeudenkäynnissä 1945, kun useimmat natsijohtajat puolustautuivat vetoamalla siihen, etteivät tienneet alaistensa puuhista. Myöskään käskyn noudattaminen ei vapauta syyllisiä.

Puolustusministeri Haglund, puolustusvoimien komentaja, kapteeniluutnantti, luutnantti, lääkintäkersantti, kersantti ja kolme muuta miestä ovat syyllistyneet YK:n ihmisoikeussopimuksen vastaisiin rikoksiin. He ovat syyllistyneet Euroopan Unionin ihmisoikeuslakien vastaisiin rikoksiin. Katsotaanpa millaiset tuomiot he saavat. Pelkään, että koko asia lakaistaan maton alle ja fasistinen valtio saa rauhassa jatkaa kasvamistaan.

Erkki Tuomioja, 60-radikaali, ei ole asiaa kommentoinut. Se ei hämmästytä. Tuomioja on hyväksynyt CIA:n kohua herättäneiden kidutuslentojen kulun Suomen kautta. Itseasiassa yksikään poliitikko ei ole juurikaan asiaa kommentoinut. Vaikeneminen on hyväksymisen merkki. Meidän poliitikkomme hyväksyvät kiduttamisen. He hyväksyvät poliisin täysin vapaat toimet kansalaisia kohtaan. He hyväksyvät vakoilun, uhkailu, painostuksen, "hallinnolliset toimenpiteet" ja paljon muuta. He ovat fasisteja. jotka ovat luomassa uusfasistista valtiota sinun pääsi menoksi.

Kun kidutus hyväksytään sotilaille, se hyväksytään myös poliisille. Poliisi kiduttaa jonakin päivänä sinua saadakseen tietoja, joita uskoo sinulla olevan. Mitään tietoja ei kenties ole, mutta poliisi ei tiedä onko. Siksi poliisi kiduttaa sinua, jos niin päättää tehdä. Näin tapahtuu, jos poliitikkomme ja mediamme, koko yhteiskunta ei yksimielisesti tuomitse tätä kidutustapausta.

Jos Haglund, puolustusvoimien komentaja, kapteeniluutnantti, luutnantti, lääkintäkersantti, kersantti tai ne kolme muuta miestä selviävät ilman vankeusrangaistuksia, sinä olet jonossa. On vain ajankysymys kun sinua, kansalainen, kidutetaan.