maanantai 30. toukokuuta 2016

HYBRIDISOTA HÄVITTIIN JO

Hybdirisota, termihirviö joka kuvaa uuden aallon sodankäyntiä, on ollut esillä julkisuudessa taajaan. Se "luotettava valtamedia" on ollut tulvillaan juttuja Venäjän käymästä hybridisodasta Suomea vastaan, on ollut trollijahtia ja trollitehdasta, uhkaa ja painostusta - mutta vain mediassa. Todellisuudessa Venäjä ei ole reagoinut konkreettisesti Suomen poliittiseen tilanteeseen oikeastaan millään muulla tavalla, kuin asettamalla rajoituksia suomalaiselle elintarviketeollisuudelle vastineeksi Suomen itsensä asettamille vienitkielloille.

Sotilaallisesti Venäjä on ryhmittänyt joukkojaan hieman uudelleen, siitä syystä että Suomi allekirjoitti Nato Isäntämaa-sopimuksen ja että tänne ilmestyi Nato-joukkoja. Venäjän sotilaalliset panostukset Suomen rajan tuntumaan ovat kuitenkin olleet toistaiseksi melko vaatimattomia, jos verrataan esimerkiksi Neuvostoliiton aikoinaan ylläpitämään sotilaalliseen voimaan maamme itä- ja etelä rajoilla. Parit "perinteiset" ilmatilaloukkaukset on tietenkin nähty, mutta niitäkään ei ole kuin murto-osa siitä mitä Neuvostoliitto aikoinaan harrasti.

Ulkopoliittisen instituutin "asiantuntijoiden" kovasti mainostamia "vihreitä miehiä" ei ole myöskään näkynyt, eikä sukellusveneitäkään ole havaittu mitenkään poikkeuksellisia määriä. Venäjän panssareita tai miehistönkuljetusvaunuja ei ole römissyt maamme maantiellä, eikä sotilaitakaan ole ihmeemmin nurkissa pyörinyt. Vieraita sotilasjoukkoja ja osastoja on kuitenkin maamme teillä näkynyt jo jokusen vuoden ajan. Ne eivät vain ole olleet venäläisiä.

Niin sanottuja Venäjä-trolleja ei maasta löydy kuin kourallinen, siis niitä jotka toistelevat Kremlin lausumia absoluuttisena totuutena ilman pienintäkään kritiin häivää. Heidät jopa tunnetaan, eivätkä he sitä ole mitenkään salailleet. He ovat niitä "Venäjä-mielisiä". Huomattavasti enemmän Suomen mediasta ja julkisuudesta löytyy "Nato-mielisiä" ja "USA-mielisiä", mutta jostakin syystä sillä ei ole samanlaista painoarvoa kuin itäisellä mielellä.

Tämän muodikkaan hybridisodan tavoitteena on meille kerrotun mukaan vaikuttaa kohdemaahan niin, että se taipuisi hybridisotaa käyvän tahon tahtoon ja tekisi kuten tämä hybridisotaa käyvä taho haluaa. Poliittinen ja taloudellinen painostus, toiminta Netissä, sosiaalisessa ja muussa mediassa ja muu "uudenlainen" pehmeä sodankäynti ovat kuulemma juuri tätä hybridisotaa.

Totuushan onkin se, että Suomea vastaan on käyty tätä muodikasta hybridisotaa jo muutamia vuosia hyvinkin määrätietoisesti sekä sosiaalisessa mediassa, mediassa ylipäätään, trollien toimesta, suurvallan asiamiehinä toimivien virkamiesten ja poliitikkojen toimesta, sekä suurvallan onnistuneesti puolustusvoimiin rakentaman viidennen kolonnan toimesta.

Katsotaanpa kuinka hyvin hybridisotaa Suomea vastaan käyvä suurvalta on kyennyt vaikuttamaan Suomeen ja sen politiikkaan. Kyllä, se on onnistunut tuhoamaan suomalaisen ulkopolitiikan perustan oman tarkoitusperänsä ajamiseksi ja se on onnistunut vaikuttamaan valtiomme korkeimpiin poliittisiin päättäjiin suoraan ja välillisesti niin, että nämä eivät enää toteuta kansallista ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa, vaan juuri tätä hybridisotaa käyvän suurvallan etupolitiikkaa. Myös talouspolitiikassa ja yhteiskuntapolitiikassa toimitaan kansallisen intressin ja kansan etujen vastaisesti, mutta hybridisotaa käyvän suurvallan etujen mukaisesti.

Hybridisotaa käyvän suurvallan onnistumisista näyttävin oli tietenkin se, että Suomen puolustusvoimat antautuivat sille ehdoitta ja asettuivat sen alamaisiksi ilman mitään keskustelua tai demokraattista päätöstä. Eduskunta, kansasta puhumattakaan, ei koskaan edes saanut sanoa mielipidetään, äänestämisestä puhumattakaan, kun hybridisotaa Suomea vastaan käynyt suurvalta sai puolustusvoimien komentajan allekirjoittamaan totaalisen antautumisasiakirjan.

Tuossa asiakirjassa ei vain Suomen armeija, vaan myös koko valtiokoneisto, alistettiin suurvallan käskyvallan alle terveydenhuoltojärjestelmää ja poliisivoimia myöten. Se oli siis totaalinen voitto tässä uuden sukupolven sodankäynnissä ja absoluuttinen häviäjä oli tietenkin Suomi, joka tuon asiakirjan myötä lakkasi olemasta suvereeni valtio myös sotilaallisesssa mielessä. Poliittisestihan Suomi oli jo lakannut olemasta suvereeni valtio jo vuosia aikaisemmin.

Jottei kenellekään jäisi epäselväksi Suomea vastaan käydyn hybridisodan voittajasta, suurvalta päätti lähettää sotilaitaan Suomeen. Asiasta ilmoitettiin ilmeisesti muutamille upseereille ja parille ministerille. Tasavallan presidenttiä, hallitusta tai eduskuntaa ei informoitu, eikä se ollut tarpeenkaan. Hybridisodan voittaneen suurvallan ei tarvinnut tehdä niin kukistamassaan maassa. Ei hybridisodan voittaneen tarvitse selitellä miehitysjoukkojensa tulemisia ja menemisiä mitenkään kenellekään hävinneessä maassa ja näin tehtiin nytkin. Asiasta vain ilmoitettiin tappion kärsineelle maalle.

Ja nyt olemme tässä. 6.6. hybridisodan voittanut suurvalta tekee maihinnousun Hankoon apureineen ja muiden alistamiensa maiden joukkojen kanssa, eikä tällekään ole mitään lupaa kyselty. Puhutaan "harjoituksista", vaikka todellisuudessa hybridisodan jo voittanut suurvalta vain näyttää voimaansa sodan jo hävinneille suomalaisille ja tuo maahan omia sotilaitaan ilman eduskunnan, presidentin tai hallituksen lupaa.

Samalla hybridisodan voittanut suurvalta selvittää ja kartoittaa suomalaisten mahdollista puolustautumiskykyä sitä itseään vastaan, sotilaallisia suunnitelmia ja varautumista juuri näihin maihinnousuihin ja miehityksiin. Ne kaikki tietenkin annetaan, koska hybridisota hävittiin jo. Se suvereenin kansanvaltaisen Suomen kukistaja tuli vain eri ilmansuunnasta, kuin siinä hybridisotaan kuuluvassa propagandassa annettiin ymmärtää. Hyökkäykset ja valloittaja tulivatkin lännestä.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Hybridisodank%C3%A4ynti

torstai 26. toukokuuta 2016

KANSAN ITSEMÄÄRÄÄMISOIKEUS


Minua on joissakin kommenteissa syytetty kiihko isänmaalliseksi ja jopa nationalistiksi, ulkomaalaisvastaiseksi ja ties miksi, koska pidän itsenäisen kansakunnan ajatuksesta. Syytökset ovat sikäli virheellisiä, ettei minulla ole mitään periaatteellista ulkomaalaisia vastaan ja että olen jopa asunut ulkomailla itsekin, matkustellut laajasti aikoinani ja ystäväpiiriini on kuulunut ulkomaalaisia ja ulkomaalaistaustaisia henkilöitä lapsuudesta saakka. Minulle on oikeastaan se ja sama mikä kenenkin ihonväri tai etninen tausta on, kuka puhuu mitäkin kieltä ja mikä hänen kotimaansa on. Olennaista on se, että koen itseni suomalaiseksi ja tämän maan omakseni.

Suomi oli ja on minulle ajatus omasta maasta, alueesta jossa minä ja muut suomalaiset elämme omilla ehdoillamme ja jossa me päätämme omasta elämästämme. Se on idea maasta, jossa kansalla on itsemääräämisoikeus. Paikka, jossa suomalaiset rakentavat omaa maataan päättäen itse siitä kuinka ja millaiseksi se maa rakennetaan. Valitettavasti näin ei ole. Meillä ei ole itsemääräämisoikeutta, emmekä me enää päätä siitä mitä tässä maassa tapahtuu, tai mihin suuntaan tätä maata viedään.

Vuoden 2015 eduskuntavaalien alla tuolloinen pääministeri Alexander Stubb lausui televisioidussa eduskunnan täysistunnossa painokkaasti, kahteen kertaan asiaa korostaen: "Olemme luovuttaneet rahapolitiikan päätösvallan Brysseliin." Minulle oli järkytys, ettei kukaan kansanedustajista noussut pystyyn vaatimaan selitystä moiselle. Oli järkyttävää huomata, ettei yksikään toimittaja, kommentaattori tai minkään kansalaisjärjestön edustaja reagoinut pääministerin sanomisiin millään tavalla. Olihan hän juuri ilmoittanut juuri vaalien alla, ettei Suomen eduskunnalla ja hallituksella ole enää talouspoliittista päätösvaltaa omassa maassaan.

Sikäli pääministerin lausahdus oli linjassa maamme itsenäisyyden varastamisen kanssa, että se vain vahvisti käsityksen siitä, ettei kukaan suomalainen enää päättänyt kansakunnan taloudesta tai valtion taloudesta. Niistä päätettiin Brysselissä ulkomaalaisten toimesta. Näin oli ollut jo vuodesta 1995, jolloin Suomi perustuslain vastaisesti liitettiin Euroopan Unioniin. Se, mistä tuolloin visusti vaijettiin, oli jo olemassa oleva suunnitelma oman rahan tuhoamisesta, joka sitten toteutettiin perustuslain vastaisesti 1999 käyttäen perusteluna sitä, että asiasta olikin päätetty jo 1995 EU:hun liittymisen yhteydessä.

Euroopan unionin jäsenyys ja euro ovat se syy miksi maamme valtion talous on romuttunut. EU ja euro ovat se Molokin kita, jonne suomalaisten verovarat ovat kadonneet. Vuoden 2008 jälkeen suomalaisten verovaroja on syydetty euron tukemiseen erilaisten mekanismien kautta ainakin 23 miljardia. Tuo kaikki on siis menetettyä rahaa, jota ei koskaan saada takaisin. Euroopan Unionin oman ilmoituksen mukaan pelkkiin jäsenmaksuihin on kadonnut nettona, eli lopullisesti, 6,1 miljardia. Ja koska Euroopan Unioni imuroi jäsenmailtaan, tai ainakin Suomelta, myös tullimaksut ja palauttaa niistä vain osan takaisin, olemme menettäneet vuosittain eri arvioiden mukaan noin 2-5 miljardia euroa. Viimeisten 20 vuoden aikana olemme siis menettäneet tullimaksuja noin 40 miljardia, vähintään. Jos luku huimaa, voimme pudottaa sen vaikka puoleen ja silti se olisi 20 miljardia euroa rahaa, joka olisi normaalisti tullut meille.

Olemme siis menettäneet jäsenmaksuihin, eurotukiin ja menetettyihin tullimaksuihin viimeisten 20 vuoden aikana noin 69,1 miljardia euroa rahaa, jonka normaalioloissa olisi ollut Suomen hallituksen ja vation käytettävissä juuri niihin julkishallinnon palveluihin, joista nyt on "pakko leikata" ja joihin "meillä ei ole varaa". Sairaalat, terveyskeskukset, koulut, kaikki vastaavat ovat sulkeneet oviaan, koska valtion varoja on imetty ulkomaille. Mutta tämä summa 69,1 miljardia euroa ei ole ainoa miinus valtiomme taloudessa, joka johtuu suoraan Euroopan Unionista.

Kukaan ei kertonut meille siitä, että Euroopan Unionin säännöt kielsivät jäsenvaltioita lainaamasta rahaa omilta keskuspankeiltaan. Valtion tuli hankkia koko lainarahoituksensa yksityisiltä pankeilta, juuri niiltä samoilta, jotka nyt vääntävät velkavipua Kreikassa ja jotka kohta tulevat vääntämään sitä tänne. Koska Suomen valtio joutui hankkimaan kaiken lainarahansa yksityisiltä pankeilta, se joutui myös maksamaan näistä lainoistaan markkinakorkoa. Vuoden 2015 vaalien alla joidenkin riippumattomien arvioiden mukaan olimme siihen mennessä maksaneet pelkkiä korkomenoja näistä lainoista noin 70 miljardia euroa parin vuosikymmenen aikana. 70 miljardia euroa pelkkiin korkoihin on aika paljon.

EU-jäsenyyden hinta suomalaisille oli siis 69,1 miljardia euroa suorina nettomenetyksinä ja rasitteina, plus 70 miljardia pelkkinä lainakorkomaksuina. Yhteensä nämä tekevät 139,1 miljardia euroa. Tasaisella tahdilla olemme menettäneet joka vuosi 6,95 miljardia nettomiinusta. Joka vuosi kahden vuosikymmenen ajan. Minun on vaikea ymmärtää miten tällainen voi olla suomalaisten etu ja hyväksi meille. Eikä se olekaan, kuten näemme kun katselemme SOTE-painajaisen toteutumista ja terveydenhuoltojärjestelmämme ja koululaitoksemme alasajoa, vanhusväestön ja sairaiden hallinnollista joukkotuhontaa säästöjen nimissä. Näiden menetettyjen rahojen, kadonneen kansallisvarannon myötä tuhansia suomalaisia kuolee, koska heitä ei ole varaa hoitaa. Se on kylmä fakta. Se on mielestäni väärin. Suomalaisilta kerätyt verovarat tulisi käyttää suomalaisten eduksi, ei ylikansallisen valtarakenteen pönkittämiseen.

Valtion varojen ryövääminen, kansallisvarannon anastaminen, ei suinkaan ole ainoa asia miksi vastustan Euroopan Unionia. Merkittävä syy on myös lainsäädäntövallan siirtyminen kansallisen päätöksenteon ulkopuolelle. Euroopan Unionin peruskirjan, sen päivitetyn version eli Lissabonin sopimuksen mukaan, EU direktiivit ajavat aina kansallisten lakien ylitse. Ne on myös otettava käyttöön jäsenmaissa. Direktiivi on hieno sana, joka tarkoittaa lakia. Suomen eduskunta ei voi kieltäytyä ottamasta direktiiviä käyttöön. Se voi vain päättää siitä kuinka direktiiviä sovelletaan, eli miten se implementoidaan Suomeen. Eduskunnalla ei ole siis suvereniteettia lainsäädännössä. Nämä direktiivit ovat vuosittain noin 60-80% eduskunnan lainsäädännöstä, eli uusista laeista, joita suomalaisten on siis noudatettava.

Suomeksi sanottuna lainsäädännöstämme tulee valtaosa suoraan ulkomailta, ulkomaalaisten päätöksellä. Tilanne on aivan sama kuin vuonna 1916, 1816, 1716, 1616, 1516 jne. Olemme siis jälleen tilanteessa, jossa meitä koskevaa lainsäädäntöä valmistellaan ulkomailla ja jossa meidän on noudatettava ulkomailla ulkomaalaisten päätöksellä tehtyjä lakeja, joihin meistä kukaan ei ole voinut millään tavalla vaikuttaa. Tämä on mielestäni kaikin tavoin väärin. Se tarkoittaa sitä, ettei meillä ole kansallista päätösvaltaa, ettei meillä ole enää mitään itsemääräämisoikeutta. Me emme ole isäntiä omassa maassamme. Me olemme alamaisia, alusmaan alkuasukkaita, aivan kuten siirtomaiden kansat olivat vielä 1940-luvulla. Tämäkin on kylmä tosiasia, jonka moni suomalainen haluaisi kiistää ja unohtaa, koska... Niin, koska se tarkoittaa sitä ettemme enää päätä itse omista asioistamme.

Pahin esimerkki kansallisen päätösvallan, kansan itsemääräämisoikeuden poistamisesta on Nato Isäntämaa -sopimus. Tuossa sopimuksessa ei mainita Suomea kertaakaan, ei maamme puolustamista tai suojaamista, vaan siinä määritellään ulkomaisten sotajoukkojen oikeudet Suomessa. Sopimuksessa todetaan useampaankin kertaan, että kun nuo ulkomaalaiset sotajoukot tulevat Suomeen, niiden korkein upseeri käyttää ylintä päätösvaltaa Suomessa. Hän voi keskustella asioista Suomen hallituksen tai edustajien kanssa, mutta päätösvalta on hänellä, ulkomaalaisella sotilaalla. Jos ette usko, lukekaa se sopimus. Se löytyy googlaamalla suomeksi käännettynä. Kun luette sen, ymmärrätte miksei valtiojohtomme halunnut kääntää sitä suomeksi tai jakaa kansalaisille. Se on totaalinen antautumisasiakirja.

Isäntämaa-sopimuksessa todetaan, että koko suomalainen sotilasjärjestelmä siirtyy ulkomaalaisten komentoon viimeistä varusmiestä myöten. Sopimuksessa todetaan, että koko siviilihallintomme viimeistä konstaapelia myöten siirtyy ulkomaalaisen sotilaan alaisuuteen. Sopimuksessa todetaan myös se, että koko suomalainen terveydenhoitojärjestelmä siirtyy huolehtimaan ulkomaalaisista sotajoukoista. Sopimuksessa todetaan myös se, että suomalaiset maksavat kaikki kulut, joihin ulkomaalaiset sotajoukot voivat halutessaan osallistua, sen yhden ulkomaalaisen upseerin päätöksen mukaisesti. Jokainen voi kuvitella osallistuvatko vaiko eivät.

Jotta Isäntämaa-sopimuksen todellinen luonne tulisi selville, meidän ei tarvitse kuin katsoa maassamme parasta aikaa mellastavia ulkomaalaisia sotajoukkoja. Sen virallisen propagandistisen uutisoinnin mukaan kyseessä on vain yhteinen sotaharjoitus. Se on sikäli mielenkiintoinen termi, kun muistaa että nämä ulkomaalaiset sotajoukot vain ilmoittivat tulevansa tänne. Ulkomaalaiset sotilaskomentajat eivät informoineet asiasta edes maamme presidenttiä. Ei varmaan huvittanut, kun ei tarvinnut. Isäntämaa-sopimus antaa siihen oikeuden. Ulkomaalaiset sotilaat päättävät milloin he tulevat tänne ja mikä parasta, he saavat koko maamme vapaaseen käyttöönsä ja me suomalaiset maksamme kaiken.

Kertauksen vuoksi: Nato ilmoitti tulevansa tänne. Kukaan ei kutsunut sitä. Ulkomaalaiset sotilaat vain sanoivat; me tulemme Suomeen. Viimeksi näin tapahtui 1939. Silloin suomalaiset taistelivat viimeiseen saakka niitä vastaan. Nyt armeijamme johto ja poliittinen johtomme olivat konttaamassa ulkomaalaisten sotilaitten edessä mielis nöyris lurpsis. Miksi niin? Koska sitä Suomea, jota meille edelleen tyrkytetään mielikuvissa, ei enää ole.

Itsenäistä kansakuntaa ei enää ole. Kansallista itsemääräämisoikeutta ei ole. Itsenäistä valtiota ei enää ole olemassakaan. On vain alusmaa, johon ulkomaalaiset sotilaat pyyhkivät paskaiset saappaansa sisään tullessaan, kenenkään estelemättä. On vain siirtomaa, jonka varallisuus ja vauraus viedään pois ulkomaille ulkomaalaisten taloutta pönkittämään. Käyttääkseni vanhaa termiä: maamme on vallattu ja alistettu imperialistisille voimille. Se on fakta.

Mielestäni tämä ei ole hyvä asia. Mielestäni se ei ole oikein. Jos ylikansallisen ulkomaalaisvallan vastustaminen periaatteellisella tasolla tekee minusta kiihkoisänmaallisen, sitten on niin. Itse näen asian hieman toisin. Mielestäni kansoilla tulee olla YK:n peruskirjan mukaisesti itsemääräämisoikeus. Suomella sitä ei enää ole millään mittarilla. Mielestäni se tulisi ottaa takaisin.

Ehkä ajatus siitä että suomalaiset ovat isäntiä omassa talossaan on väärin. Ehkä ajatus siitä, että tämä maa on suomalaisten on väärin. Ehkä ajatus suomalaisten jokamiehenoikeuksista on väärin sekin. Ehkä nämä metsät, järvet ja vaarat, nämä ihmiset ovat vain jonkun ulkomaalaisen tahon resursseja, taloudellisia hyödykkeitä? Niinhän asia oli vuosisatojen ajan Ruotsin vallan ja Venäjän vallan aikana. Niin ne ovat nytkin, Euroopan Unionin ja Naton vallan aikana.

Mielestäni se ei ole oikein. Minä haluaisin vain asua omassa maassani kaikessa rauhassa.

keskiviikko 25. toukokuuta 2016

KOKOOMUKSEN VIIMEISIN KUSETUS

Kokoomus on viimeinen 70-lukulainen puolue. Se on viimeinen puolue, jolla on uskollinen kaaderi ja kannattajakunta, joka äänestää sitä oman etunsa vastaisesti puhtaasti uskosta. Kokoomus on onnistunut luomaan illusion, uskon, suomalaiseen yrittäjäkuntaan, että se ajaa yrittäjien etuja. Todellisuushan on täysin toinen. Juuri ne yrittäjien ahdinkoa lisänneet viime vuosikymmenten päätökset ovat nimenomaan kokoomuksen käsialaa.

Kokoomus on juuri se puolue, joka on ollut lähes jokaisessa hallituksessa viimeiset 25 vuotta päättämässä yrittäjiä kuristavasta lainsäädännöstä, säätelystä, lupaviidakosta, lisäkustannuksista, määräyksistä ja muista. Kyllä, kokoomuksen apuna ovat häärineet demarit ja kepulit, mutta yhteinen nimittäjä viimeisen 25 vuoden aikana tehdyille yrittäjiä riivaaville päätöksille on kokoomus. Asian voi tarkistaa tuolta http://valtioneuvosto.fi/tietoa/historiaa/hallitukset-ja-ministerit/raportti/-/r/m1/71

Jäätteenmäen puolisen vuotta huojuneessa hallituksessa ei ollut kokoomusta, eikä ollut Vanhasen ykköshallituksessakaan, mutta Vanhasen kakkoshallituksessa kokoomus olikin taas pääosissa Jyrki Kataisen hahmossa. Kokoomus oli myös Kiviniemen hallituksessa ja jokaisessa sen jälkeen. Itseasiassa kokoomus on ollut vuodesta 1991 hallituksissa aina pääministerin sijaisena, valtiovarainministerinä tai pääministerinä. Siis vuodesta 1991. Mieti sitä, kokoomusta äänestänyt yrittäjä.

Nyt kokoomus on ryhtynyt uskollisena Etelärannan verkostona ajamaan voimallisesti palkanlaskua Suomessa. Tavoitteena on erilaisin menetelmin romahduttaa suomalaisten tulotaso jonnekin Latvian ja Bangladeshin tasolle. Nykyisinhän se on OECD-maiden keskitasoa. Juuri tästä syystä missään ei ole uutisoitu sitä, että hiljattain Saksassa sovittiin palkkojen yleiskorotuksesta, eli Saksassa palkat tulevat nousemaan 4.8% VUODESSA. Meillehän kokoomus on kertonut, että Saksassa palkat ovat laskeneet.

Jotta kokoomuslaisten palkanalennusprojektin hirtehisyys näyttäytyisi todellisessa valossaan, muistetaanpa se että sellainen pikkuyrittäjä kuin Henry Ford nosti aikoinaan omien työntekijöittensä palkat kaksinkertaisiksi kilpailijoihinsa nähden koska hän tiesi, että tämän jälkeen jokainen halusi olla töissä hänen firmassaan ja myös osti hänen firmansa uuden auton, T-Fordin. Tämä nosti Fordin maailman suurimpien yritysten joukkoon.

Ja jos tuo esimerkki ei kerro mitään, väännetään asia rautakangesta: Pertillä on kauppa, jossa leipä maksaa 5 euroa. Pertti maksaa työntekijälleen Pekalle 10 euroa palkkaa. Pekka ostaa Pertiltä kaksi leipää, koska Pekalla on siihen varaa. Pertti tienaa rahat takaisin. Kun Lepomäen ja muiden kokoomuslaisten idea on toteutunut, Pertti maksaa Pekalle 3 euroa palkkaa, eikä Pekka enää ostaa Pertin leipää. Pertti ei enää myy leipää Pekalle, eikä kenellekään, eikä Pertti voi muuta kuin sulkea kauppansa.

Se mikä tässä tulotason romauttamisessa on kaikkein hurijinta on tämä: se kohdistuu suoraan kokoomuksen uskollisimpiin kannattajiin, eli pienyrittäjiin. Kotimaisen tulotason romahdus iskee suoraan täysin kotimaisen kulutuskapasiteetin varassa eläviin yrittäjiin. Noin 90% suomalaisista yrittäjistä on  tämän kotimaisen kulutuskysynnän varassa. Nyt, kun kokoomus EK:n toiveiden mukaisesti romahduttaa tämän, se tulee tietämään yritysten konkurssi- ja lopettamisaaltoa, jollaista ei ole nähty sitten 1930-luvun lamakauden. Asia on näin yksinkertainen. Kun ihmisillä ei ole palkkaa, heillä ei ole rahaa, eivätkä he voi ostaa mitään. Ei edes sieltä kokoomuskauppiaan kaupasta.

Ja silti suomalaiset yrittäjät äänestävät kokoomusta ja hurraavat palkanlaskupuheille, kuvitelleen että kun minun ei tarvitse maksaa kioskiapulaiselleni palkkaa, säästän ja tienaan enemmän, tajuamatta ettei sinne minun kioskilleni tulee ketään ostamaan yhtään mitään, koska kenelläkään ei ole rahaa. Tämä on mahdollista vain siksi, että suomalaiset yrittäjät ovat viimeisiä taistolaisia, eli viimeisiä puolueuskollisia. Kuten Lenin ja muut bolshevikit tällaisia ihmisiä kutsuivat: hyväuskoisia hölmöjä.

Aivan kuten taistolaiset ja neuvostouskovaiset 1970-luvulla, suomalaiset pienyrittäjät uskovat, että Puolue tietää paremmin ja Puolue johtaa pikku yrittäjän tulevaisuuden paratiisiin. Vaikka konkreettinen näyttö on aivan toista, vaikka yrittäjien asema on todellisuudessa vaikeutunut koko ajan, nämä Puolueen uskolliset pikkusoturit ovat valmiit uhraamaan itsensä Puolueen asettamalle tavoitteelle.

Mikä se on? Vain Eteläranta tietää, eikä se kerro sitä firmansa, tulevaisuutensa, kotinsa ja perheensä uhraavalle yrittäjälle. Pääasia on, että yrittäjä marssii kokoomusmarssin tahdissa kohti kuolemaansa, hymy huulillaan, kyynel silmäkulmassa lopulliseen voittoon uskoen.

tiistai 24. toukokuuta 2016

DEMOKRATIAA EUROOPASSA

Kuten kaikki tiedämme, Euroopassa on demokratia. Se tarkoittaa sitä, että kansa voi ilmaista tahtonsa vapaissa vaaleissa, joissa jokainen ääni ratkaisee. Viimevuosina tämä perusperiaate on alkanut hieman rakoilla, Euroopan Unionin kiristäessä otettaan jäsenmaistaan.

Tuoreimmat numerot Itävallasta kertovat karua kieltään. Niissä onkin jonkin verran selittämistä. Joissakin vaalipiireissä on laskettu yli 500% ääniä. Se on hieman erikoista.
http://www.monatliche.at/sondersprengel-in-linz-598-wahlbeteiligung/

Eikä kyse ole vain yhdestä vaalipiiristä.
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2016052421613297_ul.shtml

Tässä leikitään nyt erittäin tärkeillä asioilla koko länsimaisen yhteiskuntajärjestyksen kannalta. Ja kun muistamme kuinka Skotlannin kansanäänestyksessä kävi, on syytä todella huolestua.
http://www.independent.co.uk/news/uk/scottish-independence/scottish-referendum-results-10-counts-of-electoral-fraud-alleged-in-glasgow-9742672.html

http://www.bbc.com/news/uk-scotland-scotland-politics-29264151

http://europe.newsweek.com/scottish-police-investigates-referendum-fraud-after-glaswegian-finds-bag-hundreds-274766?rm=eu

Asian tärkeyttä ei voi korostaa liikaa, varsinkin kun pitää mielessä Suomen edelliset eduskuntavaalit ja niiden äänenlaskennan. Tuolloinhan nimenomaan pienpuolueiden ääntenlaskennassa oli enemmänkin epäselvyyksiä.
http://yle.fi/aihe/artikkeli/2011/01/31/arvausvaalit

http://www.uusisuomi.fi/raha/79373-hurja-vaite-salaisesta-vallasta-suomessa-vaaleilla-ei-ole-merkitysta

http://karirosenlof.puheenvuoro.uusisuomi.fi/194096-vaalivilppia-suomessa

Lännessa on tavattu naureskella Venäjän vaaleille ja ties minkä maiden vaaleille ja niiden yli 100% äänimäärille. Nyt meillä on Itävalta, jossa äänimäärät ovat paikoin ylittäneet 500%. Mieti sitä.

Itävallan vaaleissahan asetelma oli se, että oikeistopopulisti voitti vaalien ensimmäisen kierroksen kevyesti ja johti selvästi kaikissa mielipidemittauksissa vastaehdokastaan. Yllättäen vaalien ylivoimainen ennakkosuosikki hävisikin. Jännä juttu.

Ennen vaalien toista kierrosta EU-komissaari Juncker ilmoitti, että jos FPÖ:n kansansuosikki voittaa vaalit, EU ei tule tekemään mitään yhteistyötä hänen tai Itävallan kanssa, kyseisen henkilön kanssa ei edes keskustella, eikä hän ole tervetullut mihinkään EU-maahan.

Kuten Josef Stalin jo aikoinaan totesi: tärkeää ei ole se kuka äänestää, vaan se kuka laskee äänet.

Suomessa äänilaskenta on ulkoistettu Goldman Sachs pankin omistamalle yksityiselle yritykselle.

http://www.aljazeera.com/programmes/specialseries/2014/06/goldman-sachs-bank-rules-world-2014613175932453607.html 

maanantai 23. toukokuuta 2016

UHKA ON ILMEINEN - TAAS

Ilmeisesti jostakin on nyt tullut poliisille ohjeistus tunkea moottoripyöräkerhoja otsikoihin 90-luvun malliin. Kansa alkaa olla tukkaa myöten täynnä poliitikkojen töppäilyjä ja rötöstelyä, bisneseliitin sikailuja ja tahallista kurjistamispolitiikkaa. On siis kaivettava esiin samat konstit kuin 90-luvullakin. Luodaan uhka sieltä missä sellaista ei oikeasti olekaan.

Iltalehti uutisoi jälleen kerran uuden moottoripyöräjengin" saapuneen Suomeen.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016052321609961_uu.shtml

Ruff Ryders ei edes ole varsinainen moottoripyöräkerho, vaan tavallisilla moottoripyörillä ajelevien mustien jonkinlainen verkosto, Life style porukka omankin ilmoituksensa mukaan. Hauskinta on jälleen kerran se, ettei tämäkään porukka tiedä ilmestyneensä Suomeen. Ainakaan sen omalta sivulta ei löydy mitään mainintaan Suomessa olevasta osastosta.
http://dcruffryders.com/forum/forumdisplay.php?35-Ruff-Ryders-Lifestyles-Chapters

Jutussa uskotellaan myös, ettö Satudarah MC kerho on jo vallannut oman ilmoituksensa mukaan Suomen. Se on paskapuhetta. Katsotaanpa sitä karttaa. Joo o, siinä on keltainen väri hieman loiskunut mutta katsotaanpa sitten sitä kerhon luetteloa niistä osastoista. Sieltähän ei löydy lainkaan Suomea.
http://worldwide.satudarah-mc.nl/websites/chapterswebsites/

Kun minulta meni todellisen tilanteen selvittämiseen noin kolme minuuttia, on syytä kysyä miten on mahdollista etteivät sen luotettavan valtamedian ammattitoimittajat kykene samaan edes työaikanaan?

Miten on mahdollista, että näitä juttuja kerrotaan uudelleen ja uudelleen, vaikka ne eivät pidä paikkaansa, ainakaan kyseisten kerhojen oman ilmoituksensa mukaan?

PANIIKKI EUROPUISTOSSA

Britannian mahdollista eroa EU:sta kommentoinut komissaari Juncker tuli paljastaneeksi jälleen kerran sen, mistä EU:ssa on oikeasti kyse. Kyse on ylikansallisesta valtakoneistosta, joka ei ole demokraattinen eikä vapaa. Se on valtakoneisto, jonka ainoa missio on alistaa eurooppalaiset kansakunnat valtansa alle, hyvällä tai pahalla. Juncker nimittäin sanoi, että mikäli briti eroavat EU:sta, heitä tullaan kohtelemaan pettureina.

http://uk.reuters.com/article/uk-britain-eu-juncker-idUKKCN0YB1NH 

Se, joka vielä uskottelee EU:n olevan jonkinlainen vapaaehtoisuuteen perustuva itsenäisten kansojen arvoyhteisö, voisi alkaa heräillä jo. Kun komissaari uhkaa kohdella tästä yhteisöstä eronneita pettureina, kyse on uhkauksesta. Kyse on siitä, ettei komissaari hyväksy sitä, että joku ei halua antautua hänen valtansa alle. Juuri siksi nuo ihmiset olisivat pettureita, luopioita. Ja kuinkahan pettureita on kautta historian kohdeltu? Aivan.

Kreikan entinen valtiovarainministero Varoufakis kertoi kevättalvella Helsingin Sanomien kuukausiliitteessa, että kun Syriza harkitsi eroa EU:sta, Kreikan hallitukselle kerrottiin, että sellainen päätös johtaisi välittömään sotilasvallankaappaukseen. Varoufakisin mukaan pääministeri Tsirpas pelkäsi henkensä puolesta. Presidentti Obama ilmoitti yksioikoisesti, ettei Kreikka voi erota eurosta ja EU:sta, koska se on Nato-maa.

Hiljattain presidentti Obama kävi uhkailemassa brittejä ja ilmoitti, että jos britit lähtevät EU:sta, he eivät saa mitään taloussopimuksia ja joutuvat jonon päähän Valkoisen talon edessä. Kysymys kuuluu: miksi Yhdysvaltain presidentti haluaa estää EU:n hajoamisen? Miten USA toimii estääkseen liitoksistaan natisevan liittovaltion hajoamisen?

http://www.dailymail.co.uk/news/article-3553788/Obama-flies-Brexit-storm-President-faces-furious-backlash-downright-hypocritical-decision-tell-British-voters-stay-EU.html

USA miehittää Eurooppaa kiihtyvällä vauhdilla. Verhona käytetään olematonta Venäjän uhkaa, sillä todellisuudessa aseet on suunnattu eurooppalaisiin. Kuten Suomessa amerikkalaisosastoa komentanut upseerikin ilmoitti: "Harjoittelemme sodankäyntiä Suomessa." Siis SODAN KÄYNTIÄ SUOMESSA. Ei suinkaan Suomen puolustamista, Suomen ilmavoimien tukemista, Venäjän vastustamista tai edes hyökkäystä Venäjälle, vaan SODANKÄYNTIÄ SUOMESSA.

Keitähän Suomessa mahtaa asua? Keitä vastaan Suomessa sodittaisiin? Hottentotteja? Nibelungeja? Vaiko kenties suomalaisia? Ja miksi? Missä tilanteessa? Siinä samassa, josta Puolaa, Unkaria ja muitakin EU-maita on jo varoitettu.

Itsenäistyminen ja ero EU:sta ei ylikansallisen allan arkkitehdeille kelpaa. Kansojen itsemääräämisoikeus on pahinta mitä he tietävät. Näin on ollut aina. Kun nyt puhutaan niin stylesti "globalisaatiosta", tarkoitetaan aivan samaa mistä vielä 60-luvulla käytettiin nimeä Imperialismi. Erona puolen vuosisadan takaiseen, nyt valtiot toimivat suuryritysten juoksupoikina ja suuryritysten tahtoman globalisaation asemiehinä. Kansojen itsemääräämisoikeus pitää murskata sopimuksin, pakottein, ja tarvittaessa sotatoimin. Tavoitteena on Euroopan yhdysvallat, uusi supervalta, joka koostuu alistetuista kansakunnista pienen epädemokraattisesti valitun eliitin saappaan alla.

http://www.thetimes.co.uk/article/plans-drawn-up-for-european-superstate-djj5pvq32

http://www.express.co.uk/news/politics/656436/EU-plot-federal-superstate-Brussels-attacks-opportunity-political-union 

http://metro.co.uk/2016/04/24/plans-were-drawn-up-for-a-european-superstate-5838541/

Euroopassa globalistit eli imperialistit eivät ehkä aloita avointa sotaa, vaan pyrkivät Washingtonissa valtaapitävien neokonien ajattelun mukaisesti destabilisoimaan Euroopan jokaisen kolkan, joka asettuu vastustamaan globalistien agendaa. Natosta kieltäytyneessä Ruotsissa on jo alkanut tapahtua. TTIP-vastaisessa Ranskassa on jo tehty terrori-iskuja CIA:n, Pentagonin ja Mossadin ohjaileman järjestön toimesta. EU on jo uhannut Puolaa, koska siellä on "liian kansallismielinen" hallitus, joka on puuttunut EU:ta peesailevan perustuslakituomioistuimen toimintaan. EU ei ole lainkaan huolissaan siitä, ettei Suomessa edes ole sellaista, koska sitähän ei oikeasti tarvita. Itävallan oikeistopopulistin kanssa ei edes keskustella, ilmoitti Juncker sekaantuen Itävallan presidentin vaaleihin suoraan.

Moni entinen EU:n kannattaja on viimevuosina kääntänyt kelkkansa. Heistä tunnetuimpia on entinen Lontoon pormestari Boris Johnson, joka sanoo ettei tämä ole se EU, jota lupailtiin. Hänen mukaansa EU on ylikansallinen vallankaappausorganisaatio, joka tuhoaa kansojen suvereniteetin, ja siinä hän on aivan oikeassa. Se on EU:n ääneen sanottu agenda ja tavoite. Juuri siksi Kreikassa tapahtuu se mitä siellä juuri nyt tapahtuukin ja juuri siksi Suomikin ajetaan alas, Euroopan Unionin rajamaakunnaksi itsenäisestä hyvinvoineesta suvereenista valtiosta.

https://www.youtube.com/watch?v=r1jvbkf87Tg


torstai 19. toukokuuta 2016

"RIKOLLISET MOOTTORIPYÖRÄJENGIT" 2.0

Jokakeväinen liivijengi-uutispläjäys tuli sitten taas. Tällä kertaa KRP:n sanomaa levitettiin lähinnä printtimediassa, mm. Helsingin Sanomissa ja Turun Sanomissa. Hesarin nettisivuilla lehden koko aukeaman lead-juttu oli pantu kahtia, koska se koostui kahdesta osasta.

Ensimmäisessä keskityttiin United Brotherhood -nimellä tunnettuun ryhmään, joka on ollut parrasvaloissa mm. entisen johtajansa paljastuttua Aarnion tuttavaksi. United Brotherhood on myös oikeudessa todettu rikollisjärjestöksi. Se ei siis ole moottoripyöräkerho, eikä ole sellainen koskaan ollutkaan. Toisessa puoliskossa moottoripyöräkerhot ja muut sekoiteltiinkin sitten jälleen kerran keskenään.

Suomessa ei ole edelleenkään yhtään moottoripyöräkerhoa, joka olisi todettu oikeudessa rikollisjärjestöksi. Kerholaisia on tuomittu, heidän muodostamiaan sakkeja on tuomittu, mutta ei kokonaista kerhoa. Itseasiassa Bandidos MC:llä on ilmeisesti ainakin yksi oikeuden päätös, jonka mukaan se EI OLE rikollisjärjestö. Hells Angels MC:llä on useampikin oikeuden päätös siitä, että kerho EI OLE RIKOLLISJÄRJESTÖ.

Silti KRP:n Rabbe von Hertzen sanoo niitä rikollisjärjestöiksi ja rinnastaa ne United Brotherhoodiin jo vuosia sitten poliisin itsensä keksimän liivijengi-termin alle. Helsingin Sanomat toistaa väitteen moottoripyöräjengien rikollisuudesta, vaikka useampienkin tuomioistuinten antamien päätösten mukaan näin ei ole. Onkin Helsingin Sanomien onni, että kerhot ovat mainettaan kiltimpiä, sillä muuten se olisi monen muun lehden ja median kanssa vahingonkorvausvaatimusryöpyn ja kunnianloukkaussyytteiden tsunamin seassa.

Käydäänpä juttu läpi.

"Keskusrikospoliisin rikosylikomisarion Rabbe von Hertzenin mukaan jengit ovat laajentuneet 2000-luvulla merkittävästi. ”Jengit ovat isoja toimijoita ja näkyvin järjestäytyneen rikollisuuden ilmiö”, hän sanoo."

Kuten jo edellä todettua, moottoripyöräkerhoilla on useampiakin tuomioistuinten päätöksiä siitä, etteivät ne ole järjestäytyneitä rikollisryhmiä. Vastaavia päätöksiä löytyy mm. Hollannista ja Sveitsistä.

"Von Hertzen kertoo, että jengit ovat levinneet jopa siinä määrin, että jengeihin kuulumattomilla rikollisilla ei ole paljoa liikkumatilaa."

Tulee mieleen eräs hiljattain oikeudessa hieman isommista kuvioista tuomittu Pekka Perä, jonka liikkumatilaa "jengit" tuskin ovat kauheasti kuristaneet.

”Suomessa on myös voimatoimijoita, jotka eivät liity mitenkään tunnuksellisiin jengeihin. Usein näillä ryhmiin kuulumattomillakin on kuitenkin suhteet jengeihin ainakin perinteisillä rikollisuuden saroilla, kuten huumausainerikollisuudessa.”

Voi olla, mutta me emme tiedä.

"Laajeneminen hyödyttää jengejä monilla tavoilla. Ensinnäkin laajempi jäsenkunta tuo enemmän tuloja ”emoyhtiöön”. Toiseksi kyse on jengien välisistä markkinaosuuksista ja voimannäytöstä."

Mikä on "emoyhtiö"?? Mistä ihmeen markkinaosuuksista puhutaan taas? Mistä voimannäytöstä?

”Helvetin enkelit ja Bandidos ovat maailman suurimpia jengejä, jotka kisaavat suuruudesta maailmanlaajuisesti”, sanoo von Hertzen."

Ja valehtelee. Hells Angels MC sen enempää kuin Bandidos MC:kään eivät ole läheskään maailman suurimpia "jengejä". Kummassakin on jäseniä maailman laajuisesti alta 3000. Los Angelesin Comptonista alkunsa saaneeseen Crips Nationiin arvellaan kuuluvan noin 300 000 jäsentä eripuolilla Yhdysvaltoja. Bloodseihin, toiseen Los Angelesista maailmalle levinneeseen jengiin kuuluu myös kymmeniä tuhansia, jos ei enemmänkin jäseniä.

Mara Salvatruchassa on arviolta noin 70 000 jäsentä. 18th street -jengiin kuuluu yli 65 000 jäsentä. 14K triadissa on noin 25 000 jäsentä. Sun Yee Oniin kuuluu noin 55 000 jäsentä. Japanilaisessa Yamaguchi Gumissa on 20 400 jäsentä ja 18 600 apuria. Sisilian mafiaan kuuluu noin 3500 jäsentä, Napolin Camorraan noin 7 000 ja Calabrian N'dranghetaan noin 6000.

Näihin verrattuna moottoripyöräkerhot ovat korkeintaan keskikokoisia edes kooltaan.

"Leviämisen haittapuolet näkyvät muulle yhteiskunnalle rikollisen toiminnan laajenemisena ja organisoitumisena. ”Kun jengi on osoittanut kykynsä ja valmiutensa väkivallan käyttämiseen, saavutetaan jo pelkillä liiveillä pelotevaikutus.”

Niin, voidaan tietysti kysyä millaista pelotevaikutusta käyttää organisoitu parin sadan hengen Helsingissä toimiva joukko, joka on jo parikymmentä vuotta aivan avoimesti tehtaillut rikoksia perustuslakia ja rikoslakia vastaan, ilman että von Hertzen tai KRP olisivat millään lailla puuttuneet sen toimintaan. Onkin syytä otaksua, että von Hertzen ja KRP pelkäävät juuri tätä ryhmittymää, koska eivät ole edes maininneet sitä koskaan julkisuudessa, puhumattakaan että olisivat milloinkaan ryhtyneet tutkimaan tai edes puuttuneet sen julkiseen rikolliseen toimintaan. Tuo rikollisryhmähän on Eduskunta.

"Von Hertzen huomauttaa, että jengeistä on haittaa myös esimerkiksi yritystoiminnalle, koska jengiläiset pyörittävät yrityksiä, jotka eivät huolehdi velvoitteistaan ja vääristävät näin kilpailua."

Monilla moottoripyöräkerholaisilla on täysin laillisia yrityksiä, joita tarkastellaan tämän tästä. Ylivoimainen enemmistö niistä on täysin laillisia ja tavallisia yrityksiä. Ne ovat myös niin pieniä, etteivät ne kykene vaikuttamaan mihinkään kilpailuun juuta tai jaata, jos verrataan suurten suomalaisyhtiöiden esimerkiksi Eestiin perustamiin bulvani-firmoihin, joiden kautta pyöritetään halpatyövoimabisnestä ja sorvaillaan urakoita mieluisaan malliin.

"Lisäksi on tullut ilmi tapauksia, joissa täysin normaalinkin yrittäjän velka on yhtäkkiä päätynyt jonkin liivijengin perittäväksi, eikä liivijengien suorittamaa perintää rajoita hyvä perintätapa."

Toimittaja olisi voinut pyytää esimerkin tapauksista, joissa moottoripyöräkerhot ovat toimineet näin. Termi liivijengi kun viittaa tässä taas mihin tahansa, ei vain moottoripyöräkerhoihin, joita kuitenkin työnnetään framille jutun kuvituksenakin.

"Krp:n mukaan jengeistä Bandidos on kasvanut viime aikoina eniten. Viimeksi jengi on laajentunut Kuopioon ja Turkuun. Helvetin enkelit sen sijaan eivät ole perustaneet viime aikoina uusia alaosastoja."

Hyvin voi olla näin.

"Suomeen on rantautunut myös kolmas kansainvälinen moottoripyöräjengi Outlaws, joka on perustanut Lappeenrannan Fifteen MC South-Karelia  -alajengin."

Tämä on KRP:n vuodesta toiseen esittämät väite, jonka paikkansa pitävyyden alkeellisimmat journalistin taidot omaavat toimittaja olisi voinut tarkistaa googlaamalla noin minuutissa. Asia nimittäin selviää edelleen Outlaws MC:n omalta nettisivulta. Kas näin.

http://www.outlawsmc.com/links.html

Kuten tuosta linkistä voimme havaita, Outlaws MC ei ole oman ilmoituksensa mukaan tekemisissä minkään Fifteen MC:n kanssa. Ja tästä seuraavasta linkistä voimme tarkistaa senkin, ettei Suomessa ole edelleenkään yhtä ainoaa Outlaws MC:n osastoa. Kas näin.

http://www.outlawsmcworld.com/chapter.htm

KRP on nyt jo muutaman vuoden väittänyt, että Outlaws MC on Suomessa. Se ei ole ollut, eikä ole. Kysymys kuuluukin: miten on mahdollista, ettei yksikään näitä juttuja tekevistä toimittajista ole sitä huomannut tai saanut selville? Asia todellakin selviää parissa minuutissa googlaamalla millä tahansa älypuhelimella tai tabletilla tai koneella.

"Suomessa perustettu Cannonball taas aloitti hiljan kansainvälisen laajenemisen avaamalla osaston ja alajengin Viroon. Lisäksi Cannonball on perustanut alajengejä useilla paikkakunnilla Suomessa."

"Alajengi" on taas joku poliisin termi kannattajakerhoille ja ryhmille.

"Rikollisryhmä Batsissä on nykyään kymmenkunta jäsentä."

Bats ei ole sekään moottoripyöräkerho, eikä mikään liivijengikään.

"UB:ssa puolestaan on krp:n mukaan ollut kuohuntaa huumepoliisin entisen päällikön Jari Aarnion ja UB:n entisen johtohahmon Keijo Vilhusen yhteisten rikosepäilyjen jäljiltä."

Näin voi hyvinkin olla. UB eli United Brotherhood ei ole sekään mikään moottoripyöräkerho, joten voidaan tietysti kysyä miksi moottoripyöräkerhoista ja näistä muista puhutaan samaan hengenvetoon.

Erittäin huomionarvoista on myös se, ettei sisäministeriön hiljattain julkaistussa Sisäisen turvallisuuden selonteossa mainita, perustellusti, moottoripyöräkerhoja kertaakaan. Selontekoon eivät ole mahtuneet edes ne "poliisin rikollisiksi määrittelemät" moottoripyöräkerhot. Jos ne olisivat millään mittarilla merkittävä uhka, olisi varmaa, että selonteossa ne olisi mainittu ja tuotu esille. Nyt niitä ei mainita edes sivulauseessa.

http://www.intermin.fi/download/67644_julkaisu_082016.pdf?b06b2f9eb280d388 

 

keskiviikko 18. toukokuuta 2016

EU BREAK UP AND THE RISE OF NATIONALISM IN EUROPE

There are all sorts of experts and big headed politicians spewing out all sorts of fantastic excuses on the rise of nationalism in Europe. The general theme around the EU seems to be that somewhere under some rock and in deep forest some old nazi monsters survived those sunny days of EU summer and now they have crawled out to spoil the parties just because they are evil. Wrong.

There is only one reason for the rise of nationalism in EU. It is EU itself.

The reason why Soviet Union, another international power structure forced down on peoples throats collapsed was the same reason why European Union, another international power structure, will collapse. People don't like it. It is that simple. A guy in finnish Lapland does not like when a spanish EU bureaucrat tells him what to do. A guy in Spain really does not like when a finnish eurocrat tells him what to do. People do not want to be ordered around by foreigners. It is natural reaction. There was a small war called WW2 which basically was about Germany wanting to tell everybody else what they should do and the rest opposing them. People remember that.

People in the east remember how it used to be when the orders came from Moscow and the local satraps skipped and hopped at command. This is happening in EU too right now. Orders come from Brussels and people are expected to obey no matter how stupid or ridicilous those orders are, how far removed from the realities they are.

One glaring and good example are those energy efficency directives the EU has given. An EU directive is an EU law and overdrives any national laws it touches. These energy efficency ordesr make sure that all new houses built in Finland will be so called mould houses, that they will become in few years unhabitable due to the humidity which will gather inside the structures. This happens because of our weather. It can be plus 15 celsius degrees at day time and minus 15 the very next night. Traditional finnish log houses stood on short stilts allowing the air circulate under the house keeping it dry and off the ground. No wonder the EU wants to deny that way of building houses because "it is not energy efficent".

For the construction industry this is good news, they can build houses again and again, but for the people it means permanent disabilities and sickness, finding out that the house they just bought is unfit for humanbeings and that they have wasted 200 000 euros etc. And this is just one example. This example tells you why people hate EU. It destroys lives and crashes the properties of ordinary people.

All the power structures which rule over more than one cultural group have been forced ones. International rule has always been forced on people trough violence and force. This was true for centuries in Europe when the nobility and royals ruled over vast areas all across the continent and fought wars against anyone and everyone. Napoleon created his empire via war, so did Sweden in 1600's, so did Russia, Spain had done it before, various German empires the same etcetcetc.

All international empires, the EU included, are power structures created to rule over the people. Some people try to create the image of European United States, like the power structure of USA as an example. Okay. Let us look at the history of USA. First of all, the possibility of USA at all depended upon the complete and total destruction of the native people. They were killed and wiped out, their religion, language and culture were wiped out. Millions and millions of natives were murdered before the international multiethnic USA project could proceed. And it must remembered: all the people excluding the natives came from outside and were foreign based ethnic groups. That is not the case in Europe despite the immigration waves heaped upon it.

So, US Europe is not nor it will never be. What about the so much touted democratic EU? It is complete sham. There is nothing democratic in EU. The whole system is designed to take away the ability of the people to influence on their own matters. The eurocracy is designed to rule over the people for the EU itself, not EU for the people. The eurocrats are hired by EU and not by any democratic process. The Comission is not chosen by the people and it is not answerable for the people. It just rules the people for... For whom? That is the question.

As for the "democratic heart of EU", the so-called europarliament, it is a ridicilous theater of anti democracy posing as an democratic institution. The MEPs do not represent any people who vote for them. They don't even represent the parties whose candidates they are in their home countries during the euroelections. They do not represent their own countries at all. They belong to the artificial europarlamentary groups which do not represent the people or nations but the EU itself. That is a travesty. That is not democratic in any way.

People have seen the power slide further and further away from them. If they felt long ago that the people in national parliaments were out of tune of their lives and far removed from the lives of ordinary people, what about now? Those MEPs at Strasbourg and Brussels are thousands of miles away from their lives. They are from countries thousands of miles away.

They have never been in my country and have never lived my life, and yet, there they are thousands of miles away deciding how I must live my life? I never voted them in any election. I have never given them a permit to make those desicions about my life and now I must obey their desicions?

This is how ordinary people around Europe, under the rule of this distant artificial international power structure called EU, think. This is how they feel. They feel this is not right. This is not fair. This is not democratic.

Many european nations and people have a long history of resisting foreign invaders and attackers of all sorts. Many of them fought long and hard wars to maintain their independence and self determination, even their right to exist under the oppression of the old international empires. Now they are all expected to give all that up without any whimper or resistance?

Who ever believed that was dreaming. You can not wipe out the history of the people of Europe. You can not pretend that there are no nations in Europe. And yet, this is what we are asked to do by the super international power structure of the EU.

This is why the EU will collapse. It is not the project of the people, by the people for the people. It is a power structure created by a small elite group of business world and politics. It is supported by the old ghosts of the european empires of yesterday. Those power structures were over thrown by the very same people now asked to become underlings of this new empire. And some wonder why people resist, why the nationalism is on the rise?

For sure, the neo nazis, racists, xenophobics and others try to take their chance with the feel of the people. They try to cash in, use the mood for their advantage, but they have not created this rising tide of national pride, the surge of local identity and longing for the cultural cohesion and unity among ones own people.

The European Union has created this longing with its lies and faking. The EU has waken up the nationalism and it will break up because of it.




sunnuntai 15. toukokuuta 2016

KAATUNEIDEN MUISTOPÄIVÄ 2016

Tänään, 15.5. 2016, vietetään Kaatuneitten muistopäivää. Muistamme sodissa henkensä vapautemme ja isänmaamme puolesta raskaimman hinnan maksaneita nuorukaisia, lottia, nostomiehiä ja muita, jotka antoivat henkensä sen puolesta, että heidän perheillään ja omaisillaan olisi oma, vapaa maa. Heitä oli 97 000.

Monet olivat järkyttävän nuoria. Alle 18-vuotiaita sodissa mukana olleita kaatui pelkästään talvisodassa tietojen mukaan 70 ja heistä nuorimmat olivat 14-vuotiaita. Nuorin Hietaniemen hautausmaan alueelle haudattu sankarivainaja on Sallassa 15.6.1943 vapaaehtoisena työvelvollisena kaatunut 13-vuotias normaalilyseolainen Lauri Martti Hämäläinen. Hän ei siis kuulunut varsinaisiin taistelujoukkoihin, vaan tukijoukkoihin. Nuorin taisteluyksikössä ollut oli 13-vuotias paltamolainen Nestori Lindström, joka palveli jatkosodassa tykistön lähettinä. Nuorimmat pyssy kädessä kaatuneet olivat noin 16-vuotiaita, kuten Summassa 1940 kaatunut terijokelainen lukiolaispoika Veikko Mutta.

Talvi- ja jatkosodassa Suomi joutui kutsumaan riviin myös vanhempia ikäluokkia. Vanhimpiin sodissa kaatuneisiin rivimiehiin lukeutui myös 46-vuotias sotamies Aksel Kärkkäinen, joka kaatui Kuhmon taisteluissa talvisodan viimeisenä päivänä 13.3.1940. Kuten kaikkien muidenkin uhraus, oli hänenkin henkensä pitkällä aikavälillä yhdentekevä suomalaisille poliitikoille.

Jokainen noista kaatuneista, pakokauhuissaan tykistötuleen sännänneistä, viimeiseen luotiin asemissaan taistelleista, taisteli pitääkseen Suomen irrallaan mahtavasta suurvaltaunionista. He eivät halunneet, että ulkomaalaiset päättävät maamme asioista, määräävät meitä, antavat käskyjään meille, eivätkä he halunneet maahan ulkomaalaisia sotilaita. Liittolaismaa Saksan joukkoihinkin suhtauduttiin jatkosodassa keskimäärin hyvin nihkeästi ja he kävivätkin enimmäkseen omaa sotaansa Lapissa.

Jokainen veteraani, jonka kanssa minä ehdin jutella, sanoi ettei mielessä ollut maan hallitus, eduskunta, vaalijärjestelmä tai edes valtio, vaan oma koti ja oma perhe. Heidän tulevaisuutensa. Heidän puolestaan taisteltiin, vaikka jäinen pelko olisi kaivertanut sydänalaa. Heidän ajattelemisensa sai sadat tuhannet suomalaismiehet tekemään jotakin sellaista, mihin mikään ei ollut voinut heitä valmistaa: he olivat valmiit taistelemaan kotinsa, perheensä ja henkensä edestä maan valtausta yrittäviä vihollisia vastaan. Kymmenet tuhannet heistä kuolivat tuossa taistelussa ja kymmenet tuhannet vammautuivat pysyvästi.

1995 joukko suomalaisia politiikan ja liike-elämän nokkamiehiä päätti, ettei itsenäisellä isänmaalla tee hevonvitun vertaa. He junailivat itsenäisen Suomen osaksi toista unionia. Tällä kertaa se ei ollut neuvostounioni, vaan "Euroopan unioni". Tämä liitos tehtiin perustuslain vastaisesti. Se tehtiin suomalaisille valehdellen. Se tehtiin jokaisen sankarivainajan uhrauksesta piittaamatta, taloudellista hyötyä ja poliittista valtaa tavoitellen, yhteiskunnan yläpään tahdosta.

1999 sama eliittijoukko päätti, ettei maalla pidä olla omaa rahaa. Eliitti päätti, jälleen kerran perustuslain vastaisesti, luopua omasta rahasta ja samalla siirtää talouspolitiikan päätösvallan ulkomaille, sille toiselle unionille, koska ilman omaa rahaa ei ole omaa talouspolitiikkaa.

Vuonna 2011 joku huomasi, että olimme olleet perustuslain vastaisesti unionissa. Perustuslakiin lisättiin lause "Suomi on Euroopan unionin jäsenvaltio." Se sinetöi itsenäisen Suomen kohtalon. Tuolla hetkellä itsenäinen ja vapaa Suomi lakkasi olemasta De Facto ja De Jure, tosiasiallisesti ja juridisesti. Tuolla hetkellä Suomesta tuli osavaltio ja suvereeni valtio katosi. Juuri se itsenäinen ja vapaa isänmaa, jonka puolesta tänäpäivänä muisteltavat suomalaiset antoivat henkensä.

Vuonna 2014 Suomen armeijan komentaja allekirjoitti ehdottoman ja yksipuolisen antautumisasiakirjan, jolla hän luovutti absoluuttisen määräysvallan ulkomaalaisille sotilaille. Niin sanottu MOU-sopimus lakkautti itsenäisen Suomen armeijan. Juridisesti jäljelle jäi ulkomaalaisten alamainen sotajoukko, jonka kaikki miehet, aseet, resurssit ja tarvikkeisto ovat nyt ulkomaalaisten käytössä rajoituksetta. Juuri tämän estääkseen suomalaiset miehet kaatuivat, pelkäsivät, taistelivat ja kärsivät Tali-Ihantalassakin.

http://www.metsapirtti.net/artikkelit/penttiahtiainen/jankajaak/janka05.htm

Puolustusvoimien komentaja Jarmo Lindbergille heidän tekonsa eivät merkinneet yhtään mitään, kun hän allekirjoitti Nato isäntämaa -sopimuksen. Nyt maassamme on suurvallan sotajoukkoja, jotka ovat täällä kutsumattomina vieraina, "harjoittelemassa" suomalaisten määräilemistä ja hyppyytämistä. Juuri sitä, minkä estääkseen 816 suomalaista kaatui 6.3. 1940 yhdessä päivässä. Heidän uhrinsa ei merkinnyt Lindbergille, pääesikunnalle, armeijalle tai maan poliitikoille yhtään mitään. Se oli täysin merkityksetöntä.

Suomi ei ole itsenäinen. Suomi on osavaltio liittovaltiossa, joka nimi on Euroopan unioni. Suomella ei ole omaa rahaa. Suomella ei ole enää omaa armeijaakaan. Eikä Suomen lippukaan enää ole kuin nostalginen kangaspala, joka joskus isoisäni aikoihin oli niin arvokas, että hänkin oli valmis sen puolesta vaarantamaan henkensä. Sen rinnalla on nyt virallinen Euroopan Unionin lippu. Sillä on omat liputuspäivänsä, jotka nekin ovat virallisia. Juuri niin olisi ollut neuvostounioninkin alaisessa Suomessa 1945, jos suomalaiset päättäjät ja upseerit olisivat olleet samanlaisia kuin nyt.

Itsenäinen, vapaa isänmaa oli vain kauppatavaraa sodassa kaatuneitten lapsille, pojille ja tyttärille. Sanahelinää ja harhaa, haavekuva, uni johon joskus uskottiin. Ei uskota enää. Se myytiin pois.

perjantai 13. toukokuuta 2016

DONALD TRUMP, HILLARY CLINTON JA KOLMAS MIES

Donald Trumpin suosio perustuu miehen markkinointikykyyn. Avoimen populistinen Trump on vetänyt kampanjaansa suoraan ohi puoluekoneistojen, jotka ovat totaalisen hermostuneita. Puoluekoneistojen pamput ja johtoväki ei ole vieläkään tajunnut, ettei Trump puhu heille, vaan heidän ohitseen suoraan kansalle. Washingtonin lobbarit, poliittiset pelurit ja byrokraatit eivät ymmärrä miksi Trump on kansansuosikki, koska he eivät ole pitkiin aikoihin olleet tekemisissä kansalaisten, vaan toistensa kanssa.

Alkukampanjansa Trump vietti vetämällä avoimen maahanmuuttovastaista linjaa, koska tiesi sen purevan. Se puri ja mies nousi ulkopuolisesta haastajasta todelliseksi haastajaksi. Kun asema vankistui, sanomaa lavennettiin. Trump rupesi puhumaan keskiluokan puolesta, rikkaimpia vastaan. Ainoana presidenttiehdokkaansa hän ilmoitti, että rikkaimpien veroja voitaisiin korottaa, hänet itsensä mukaan lukien. Tällainen puhe uppoaa kansaan kuin häkä.
 http://www.reuters.com/article/us-usa-election-trump-idUSKCN0XZ0I3 

Trump on myös väläytellyt mahdollisuutta vetää liittovaltio konkurssiin. Pelkkä ajatus on saanut koko maan talouseliitin paniikkiin ja Wall Streetin finanssipelurit pakokauhun valtaan. Muutaman oman konkurssin tehneelle Trumpille konkurssi on vain kikka vitonen, jolla valtion velka eliminoidaan. Mitään muuta mahdollisuutta ei ole. Liittovaltiolla on liikaa velkaa. Siitä ei selvitä ilman dollarisidonnaisen velan rajua vähentämistä. Joko se tehdään devalvoimalla dollari, joka saa aikaan talouspaniikin, tai sitten dollari romahtaa vapaasti valuuttamarkkinoilla. Tai sitten valtio vetää konkurssin läpi ja jatkaa puhtaalta pöydältä rytinän jälkeen.
http://www.vox.com/2016/5/6/11607464/trump-haircut-default-debt 

Trump on myös suututtanut Washingtonin sotahaukat ja neokonit, uuskonservatiivit, toteamalla että vaikkei hän herra Putinista pitäisikään, hänen mielestään Putinin kanssa voi aina tehdä diilin pari. Trump on sanonut, että Naton jäsenmaat saisivat itse maksaa laskunsa. Hänen mielestään amerikkalaisilla ei ole mitään tekoa Syyriassa, "Antaa ryssien hoitaa se sotku.", ja hän on ilmoittanut vetävänsä amerikkalaiset joukot kotiin eripuolilta maailmaa, koska "Mitä järkeä on sotkeutua kaikenlaisin sotiin, joissa ei ole mitään mieltä". Sotilaallisen voiman hän hoitelisi ydinaseuhalla. "Mitä järkeä on omistaa ydinaseita, jos ei niitä käytä". 
http://www.foxbusiness.com/features/2015/10/01/trump-would-probably-get-along-with-putin.html

Trump on Ameriikan populisti. Hän ei välitä hittojakaan siitä mitä poliittiset kommentaattorit ajattelevat, mitä media ajattelee, mitä puoluekoneisto tuumii, sillä hän jahtaa vain ja ainoastaan ääniä. Hän tietää, että esiintyessään antiestablishmentin miehenä, kansansuosio kasvaa. Ja mitä enemmän poliittinen koneisto hyökkää häntä vastaan, sitä enemmän kansa innostuu. Hän tietää myös sen, että mediapersoonana hän pääsee aina esiin ja jokainen kerta kun hänen kuvansa näkyy televisiossa tai lehdistössä, se on vain mainosta, olipa teksti kuvan kyljessä mikä tahansa.

Ongelmana poliittiselle establishmentille Washingtonissa on juuri se, että haukkuivatpa he miten tahansa Trumpia, hyökättiinpä hänen kimppuunsa kuinka tahansa, kaikki se sataa Trumpin laariin. Jokainen poliittisen koneiston hyökkäys Trumpia vastaan näyttää valtaeliitin hyökkäykseltä "ulkopuolista kansanmiestä" vastaan. Kun näihin hyökkäyksiin liittyy vielä se, että ne tulevat yhteiskunnan ylätasoilta, intellektuelleilta, korkeasti koulutetuilta, pankkiireilta ja puoluebyrokraateilta, se vain tukee Trumpin kampanjaa sen "tavallisen amerikkalaisen" sinipunavalkoisessa mielessä.
Tästä johtuen todellinen asetelma onkin noussut pintaan. Hilary Clinton ei ole se sosiaalinen omatunto tai yhteiskunnallinen uudistaja, joillaisena häntä on markkinoitu. Hilary on itseasiassa konservatiivien ja Wall Streetin suosikki, hän on puoluekoneistojen suosikki molemmissa puolueissa, ja yhtä pihalla kansan tunnoista kuin nämäkin. Mielipidekyselyissä hän häviää Trumpille kaikissa kysymyksissä ja itseasiassa eräässä kyselyssä äänestäjiksi aikovat valitsivat mielummin juurihoidon, kuin Hilaryn presidentiksi.
 http://www.wsj.com/articles/financial-sector-gives-hillary-clinton-a-boost-1462750725 

Toisin kuin Trump, joka voi möläytellä mitä vain, Hilary on möhlinyt kerta toisensa jälkeen myös kentällä. Virginian hiilikaivosalueella hän piti puheen "vihreästä energiasta" ja ilmoitti panevansa hiilikaivokset ja kaivosmiehet "ulos bisneksestä". Myöhemmin hän yritti selitellä asiaa sanomalla, että hän tarkoitti puheellaan että järjestäisi uusia työpaikkoja tuulimyllyistä, eikä kukaan uskonut. Kaivosmiehiä ja hiilestä elantonsa saavia kun on satoja tuhansia. Ei niin onnistunutta politiitista peliä.
https://www.washingtonpost.com/video/politics/anger-greets-hillary-clinton-in-west-virginias-coal-country/2016/05/03/b798987e-10ff-11e6-a9b5-bf703a5a7191_video.html

Hilaryn ongelmana ovat myös FBI:n tutkinta, sekä siviilikanne, jotka molemmat liittyvät hänen sähköpostisotkuihinsa. Ongelma ei ollutkaan, kuten meilläkin uutisoitiin, että Hilary on lähettänyt ulkoministeriön luottamuksellista ja salaista materiaalia yksityisen sähköpostitilinsä kautta ja että ne hakkeroitiin. Romanialainen hakkerinuori nimittäin hakkeroi Hilaryn kotitaloonsa rakennuttaman serverin.

Kyllä, Hilary Clinton oli rakentanut kotiinsa oman serverinsä, josta hän lähetteli meilejä, joissa oli salaista ja luottamuksellista tietoa, joka hakkeroinnin kautta päätyi vieraisiin käsiin. Kenellä on kotona oma serveri ja miksi sellaista tarvitaan? Kaiken kukkuraksi hän ensin kielsi koko asian.
http://www.huffingtonpost.com/entry/hillary-clinton-emails-denial_us_5607fc9de4b0768126fde524

http://www.cbsnews.com/news/hillary-clintons-email-server-traced-to-home-based-service-ap/  

Hilary saattaa selvitä vielä FBIn tutkinnasta, koska FBIn pitäisi osoittaa, että Hilary tietoisesti vaaransi luottamuksellista tietoa. Eli Hilary voi pelastua lakiteknisistä syistä, jos FBI ei pysty osoittamaan, että hän tietoisesti teki mitä teki. Ongelma Hilaryn kannalta on kuitenkin tämä: hän kieltäytyy paljastamasta meilejään ja taistelee kynsin hampain niiden salaamiseksi. Miksi?

Joidenkin republikaanien nostama siviilijuttu koskee juuri noita meilejä. Ne halutaan julkisuuteen. Jos niissä ei ole mitään, miksi Hilary haluaa salata ne? Jos niissä on jotakin, se oli naula Hilaryn arkkuun.

Mutta rikostutkinnat ja suoranaiset kampanjamöhläykset eivät ole Hilaryn ainoa ongelma. Suurin ongelma on mies nimeltä Bernie Sanders. Hilaryn takana oleva puoluekoneisto, Washingtonin eliitti ja poliittisten kommentaattorien kaaderi ovat tehneet kaikkensa vähätelläkseen sosialistiksi haukuttua vanhaa miestä, joka ei suostukaan siirtymään sivuun. Syykin on selvä. Bernie Sanders on ainoa ehdokas, joka voittaa mielipidekyselyissä Trumpin. Sanders voittaisi kyselyiden mukaan Trumpin kaikissa ikäluokissa. Hilary taas häviää Trumpille, jopa kannatuskyselyissä. Nuorten keskuudessa sekä Hilary että Trump häviävät Sandersille.

Huolimatta siitä, että Hilaryn takana ovat Obaman hallinto, media, poliittiset kommentaattorit, puoluekoneistot molemmissa puolueissa, Wall Streetin pankit ja rahamiehet, Hilaryn kansansuosio on hiipunut. Viimeisimpien mittausten perusteella Trump on jo rinnalla. Ja menee ohi. Hilaryn taustajoukot ovat luultavasti tarpeeksi vahvoja kukistamaan Sandersin puoluekoneiston avulla, mutta Trumpille he eivät voi mitään. Ja Hilaryn kannalta pahinta on myös tämä: puoluekoneisto voi milloin tahansa vaihtaa suosikkiaan, jos ja kun näyttää siltä, ettei Hilarylla ole oikeasti mitään mahdollisuuksia Trumpia vastaan.

Trumpin meksikolaisvastaiset ja muslimivastaiset lausunnot innostivat monet julistamaan hänet poliittiseksi vainajaksi, koska värillisten äänestäjien osuus kasvaa koko ajan. Se on totta, mutta nämä intoilijat unohtivat yhden asian. Valkoisilla on edelleen enemmistö ja heistä lähes puolet ei ole juurikaan äänestänyt. Jos Trump saa nukkuvat punaniskat ja keskivertojenkit liikkeelle, peli on sillä selvä, ja heitä Trump noilla puheillaan kosiskeli. Mielipidemittauksista päätellen homma myös toimii.

Yhdysvaltain presidentinvaalit eivät siis ole mitenkään selvä peli. Median ja poliittisen koneiston suosikki Hilary Clinton on lirissä hieman joka suunnalla, eikä hänen uskottavuutensa ole koskaan ollut kauhean suuri. Obaman hallinnon jatkama katastorfipolitiikka taloudessa, sekaantuminen lukuisiin sotiin, ISISin perustaminen ja muu touhu ovat nekin Hilaryn kivireessä. Toisin kuin suomalaismediasta voisi päätellä, Bernie Sanders voi kukistaa Hilaryn aivan loppumetreillä. Puoluekoneisto voi hylätä hänet, koska Hilary ei pärjää Trumpille niin kuin Sanders.

Trump taas voittaa republikaanien ehdokkuuden, koska puoluekoneiston valitsemat ehdokkaat Ted Cruzista lähtien olivat surkeita. Ainoa tapa estää Trumpin ehdokkuus, on eliminoida hänet. Ei olisi ainutkertaista, jos Trump joutuisi "onnettomuuteen" tai "yksinäisen hullun" salamurhan kohteeksi. Toivotaan kuitenkin, ettei niin käy, ihan poliittisen vakauden vuoksi. Nimittäin jos noin korkean profiilin populisti kuolisi äkisti, se voisi laukaista muutakin kuin vain närkästystä USA:ssa.


keskiviikko 11. toukokuuta 2016

SUOMI TUHOTAAN 2.0

Kun aloitin tämän blogin runsaat kolme vuotta sitten, ensimmäinen kirjoitukseni oli Kuinka Suomi tuhotaan. Se oli selvää jo tuolloin. Yhteiskunnan ylätasolla oli ja on vaikuttajia, virkamiehiä ja poliitikkoja, jotka ovat määrätietoisesti tuhonneet sotien jälkeen rakennettua Suomea koko ajan. Heillä on selkeä tavoite ja suunnitelma ja he myös toteuttavat sitä.
http://rayhablogi.blogspot.fi/2013/03/kuinka-suomi-tuhotaan.html



Tuolloin en tosin tiennyt, että tämä maamme tuhoamista puuhaava eliittijoukko oli jo rekisteröinyt Suomen tasavallan yritykseksi, mikä tekee koko maan yksityistämisen, myymisen ja repimisen helpommaksi myös juridiikan kannalta. Tätä rekisteröintiä on selitelty alv-tilityksillä ja ties millä, mutta kuten tuosta rekisteröinnistä selviää, KOKO valtion toiminta on rekisteröity toimialaksi, eli Suomen tasavallan yhteiskunnan toiminta onkin vain liiketoimintaa.
http://rayhablogi.blogspot.fi/2014/12/isanmaasi-suomi-onkin-yritys.html


Tuolloin kuvittelin vielä, että Puolustusvoimissa olisi isänmaallista väkeä ja etteivät suomalaiset upseerit koskaan antaisi isänmaataan pois. Harhakuvitelmani osoittautui vääräksi, sillä juuri upseeristo antautui ulkolaiselle sotilasmahdille totaalisesti, vastikkeetta, perustuslakia, rikoslakia ja lain puoleettomuusmääräyksiä vastaan rikkoen. Presidentti Niinistö oli paikalla siunaamassa koko Suomen alistamisen kaikella arvovallallaan, vaikka juristina aivan varmasti tiesi todistavansa rikosta kenraali Lindbergin allekirjoittaessa sopimuksen vailla mitään valtuuksia.
http://rayhablogi.blogspot.fi/2014/11/miten-tama-on-mahdollista.html
http://rayhablogi.blogspot.fi/2014/09/suomea-ei-enaa-ole.html

Jokainen voi ympärilleen katselemalla todeta saman: Suomi tuhotaan.

Sosiaaliturvamme, jonka kehnoudesta jopa EU on moittinut Suomea, ajetaan alas. Terveydenhuoltomme ajetaan alas. Koululaitos ajetaan alas. Poliisi ajetaan alas. Armeijamme ajetaan alas. Koko yhteiskunta ajetaan alas. Sen tuottoisimmat ja toimivimmat osat myydään pilkkahintaa ulkomaalaisille. Suomalaiset PK- firmat ja mikroyrittäjät kuristetaan säätelyllä hengiltä, lisäämällä maksuja ja muita pakollisia menoja, samaan aikaan kun suurimmat pankit ja yritykset maksavat vähän tai ei ollenkaan veroja.

Suomalaisten työllistyminen estetään pätevyys-vaatimuksilla, lupavaatimuksilla, yhä lisääntyvillä määräyksillä ja säädöksillä. Ulkomailta tulevaa halpatyövoimaa tuetaan valtion kassasta ja heitä eivät koske suomalaisia koskevat pätevyysvaatimukset tai pakolliset lupamääräykset. Päinvastoin, heidät pannaan ilman mitään vaatimuksia töihin, joihin päästäkseen suomalaisen pitää suorittää pari, kolme kurssia. Tavoitteena on romuttaa koko suomalainen työjärjestelmä.

Maamme ja metsämme ja vesistömme myydään ulkolaisille suuryrityksille ja sijoittajille. Jokamiehen oikeus lakkaa juridisesti olemasta, sillä EU:ssa ei sellaista ole eikä tunnusteta. Yksityinen maan omistaja määrää kuka mailla liikkuu. Sama koskee vesistöjä. Yhteismaanomistus, eli ne valtion maat, eivät enää ole suomalaisten.

Valtion tuhoamisprojektin ahkerat puuhamiehet ja naiset eivät usein ymmärrä olevansa mukana maansa tuhoamisessa. He ovat niitä hyväuskoisia hölmöjä, hyödyllisiä idiootteja. Ruben Stiller, demarit, Apunen, näitähän piisaa. He ovat usein hyvin innoissaan kotimaansa tuhoamisesta ja uskovat hyötyvänsä siitä. Voi olla, että hyötyvätkin. Valtaosa suomalaisista kuitenkin häviää.

Se on tarkoituskin. Kokoomuslaiset ajattelijat, mm. Saul Schuback YLEn haastattelussa vuonna 2012, ovat todenneet, että heidän tavoitteenaan on sadan vuoden takaisinen Suomi. Se tehdään nyt.

Maassa on nyt amerikkalaisia sotajoukkoja. Vuonna 1916 täällä oli venäläisiä kasakoita ja merisotilaita.

Suomi ei ole enää suvereeni valtio, vaan Euroopan Unionin "jäsenvaltio", eli liittovaltion osavaltio. Vuonna 1916 Suomi oli suoraan Venäjän tsaarien alainen autonominen suurruhtinaskunta Venäjän imperiumissa.

Hyvin noi vetää...

Ja kansa ihmettelee mitä tapahtuu, miksi SOTE, miksi koulumme suljettiin, miksi terveyskeskuksemme suljettiin, minne rahamme ovat kadonneet?

Ulkolaisille pankeille Euroopan Unionin välityksellä. Ei teillä enää ole kotimaata, itsenäistä isänmaata. Se meni jo. Nyt se mitä siitä on jäljellä, tuhotaan kokonaan.

Tilalle tulee yksi valtion konttori, jonka tehtävänä on vain alistaa teidät kaikki. Ei muuta.