maanantai 23. toukokuuta 2016

PANIIKKI EUROPUISTOSSA

Britannian mahdollista eroa EU:sta kommentoinut komissaari Juncker tuli paljastaneeksi jälleen kerran sen, mistä EU:ssa on oikeasti kyse. Kyse on ylikansallisesta valtakoneistosta, joka ei ole demokraattinen eikä vapaa. Se on valtakoneisto, jonka ainoa missio on alistaa eurooppalaiset kansakunnat valtansa alle, hyvällä tai pahalla. Juncker nimittäin sanoi, että mikäli briti eroavat EU:sta, heitä tullaan kohtelemaan pettureina.

http://uk.reuters.com/article/uk-britain-eu-juncker-idUKKCN0YB1NH 

Se, joka vielä uskottelee EU:n olevan jonkinlainen vapaaehtoisuuteen perustuva itsenäisten kansojen arvoyhteisö, voisi alkaa heräillä jo. Kun komissaari uhkaa kohdella tästä yhteisöstä eronneita pettureina, kyse on uhkauksesta. Kyse on siitä, ettei komissaari hyväksy sitä, että joku ei halua antautua hänen valtansa alle. Juuri siksi nuo ihmiset olisivat pettureita, luopioita. Ja kuinkahan pettureita on kautta historian kohdeltu? Aivan.

Kreikan entinen valtiovarainministero Varoufakis kertoi kevättalvella Helsingin Sanomien kuukausiliitteessa, että kun Syriza harkitsi eroa EU:sta, Kreikan hallitukselle kerrottiin, että sellainen päätös johtaisi välittömään sotilasvallankaappaukseen. Varoufakisin mukaan pääministeri Tsirpas pelkäsi henkensä puolesta. Presidentti Obama ilmoitti yksioikoisesti, ettei Kreikka voi erota eurosta ja EU:sta, koska se on Nato-maa.

Hiljattain presidentti Obama kävi uhkailemassa brittejä ja ilmoitti, että jos britit lähtevät EU:sta, he eivät saa mitään taloussopimuksia ja joutuvat jonon päähän Valkoisen talon edessä. Kysymys kuuluu: miksi Yhdysvaltain presidentti haluaa estää EU:n hajoamisen? Miten USA toimii estääkseen liitoksistaan natisevan liittovaltion hajoamisen?

http://www.dailymail.co.uk/news/article-3553788/Obama-flies-Brexit-storm-President-faces-furious-backlash-downright-hypocritical-decision-tell-British-voters-stay-EU.html

USA miehittää Eurooppaa kiihtyvällä vauhdilla. Verhona käytetään olematonta Venäjän uhkaa, sillä todellisuudessa aseet on suunnattu eurooppalaisiin. Kuten Suomessa amerikkalaisosastoa komentanut upseerikin ilmoitti: "Harjoittelemme sodankäyntiä Suomessa." Siis SODAN KÄYNTIÄ SUOMESSA. Ei suinkaan Suomen puolustamista, Suomen ilmavoimien tukemista, Venäjän vastustamista tai edes hyökkäystä Venäjälle, vaan SODANKÄYNTIÄ SUOMESSA.

Keitähän Suomessa mahtaa asua? Keitä vastaan Suomessa sodittaisiin? Hottentotteja? Nibelungeja? Vaiko kenties suomalaisia? Ja miksi? Missä tilanteessa? Siinä samassa, josta Puolaa, Unkaria ja muitakin EU-maita on jo varoitettu.

Itsenäistyminen ja ero EU:sta ei ylikansallisen allan arkkitehdeille kelpaa. Kansojen itsemääräämisoikeus on pahinta mitä he tietävät. Näin on ollut aina. Kun nyt puhutaan niin stylesti "globalisaatiosta", tarkoitetaan aivan samaa mistä vielä 60-luvulla käytettiin nimeä Imperialismi. Erona puolen vuosisadan takaiseen, nyt valtiot toimivat suuryritysten juoksupoikina ja suuryritysten tahtoman globalisaation asemiehinä. Kansojen itsemääräämisoikeus pitää murskata sopimuksin, pakottein, ja tarvittaessa sotatoimin. Tavoitteena on Euroopan yhdysvallat, uusi supervalta, joka koostuu alistetuista kansakunnista pienen epädemokraattisesti valitun eliitin saappaan alla.

http://www.thetimes.co.uk/article/plans-drawn-up-for-european-superstate-djj5pvq32

http://www.express.co.uk/news/politics/656436/EU-plot-federal-superstate-Brussels-attacks-opportunity-political-union 

http://metro.co.uk/2016/04/24/plans-were-drawn-up-for-a-european-superstate-5838541/

Euroopassa globalistit eli imperialistit eivät ehkä aloita avointa sotaa, vaan pyrkivät Washingtonissa valtaapitävien neokonien ajattelun mukaisesti destabilisoimaan Euroopan jokaisen kolkan, joka asettuu vastustamaan globalistien agendaa. Natosta kieltäytyneessä Ruotsissa on jo alkanut tapahtua. TTIP-vastaisessa Ranskassa on jo tehty terrori-iskuja CIA:n, Pentagonin ja Mossadin ohjaileman järjestön toimesta. EU on jo uhannut Puolaa, koska siellä on "liian kansallismielinen" hallitus, joka on puuttunut EU:ta peesailevan perustuslakituomioistuimen toimintaan. EU ei ole lainkaan huolissaan siitä, ettei Suomessa edes ole sellaista, koska sitähän ei oikeasti tarvita. Itävallan oikeistopopulistin kanssa ei edes keskustella, ilmoitti Juncker sekaantuen Itävallan presidentin vaaleihin suoraan.

Moni entinen EU:n kannattaja on viimevuosina kääntänyt kelkkansa. Heistä tunnetuimpia on entinen Lontoon pormestari Boris Johnson, joka sanoo ettei tämä ole se EU, jota lupailtiin. Hänen mukaansa EU on ylikansallinen vallankaappausorganisaatio, joka tuhoaa kansojen suvereniteetin, ja siinä hän on aivan oikeassa. Se on EU:n ääneen sanottu agenda ja tavoite. Juuri siksi Kreikassa tapahtuu se mitä siellä juuri nyt tapahtuukin ja juuri siksi Suomikin ajetaan alas, Euroopan Unionin rajamaakunnaksi itsenäisestä hyvinvoineesta suvereenista valtiosta.

https://www.youtube.com/watch?v=r1jvbkf87Tg


1 kommentti:

  1. Obama haluaa diktaattoriksi ja EI halua EUsta supervaltaa. Hän haluaa, että Eurooppa on yhtenäinen Amerikan vasalli, joka tottelee saumattomasti kaikkia Washingtonista tulevia määräyksiä. Sitä varten kaikki kansallismielisyys täytyy hävittää ja sen käy parhaiten sekoittamalla vieraita kulttuureita runsain määrin Eurooppaan. Tässä mielessä hän kiihdyttää Lähi-idän sotia.

    Venäjänkin hallinta USAlle tulee helpommaksi, jos Eurooppa yhtenäisenä suostuu alistamaan Venäjän omaksi vasallikseen. Luonnollisestikin tarvitaan sotaa sen saavuttamiseksi ja Amerikka on aina valmis auttamaan. Tietenkään vasallilla ei saa olla omaa itsenäistä sodanjohtoa vaan sen pitää olla amerikkalaisissa käsissä. Senkin tähden EUsta ei voi koskaan tulla supervaltiota.

    Mutta Suomenkin poliitikot haluavat olla päättävissä poydissä kuuntelemassa mitä Amerikka odottaa Euroopan tekevän seuraavaksi yhtyäkseen kaikkiin toiveisiin innokkaasti.

    Toiveeni on, että EU hajoaa näihin mahdottomiin ja epärealistisiin tavoitteisiin kansojen tyytymättomyyden johdosta.

    VastaaPoista