maanantai 31. elokuuta 2015

SUOMI NOUSUUN - OIKEASTI

Miten maamme saataisiin taas nousuun, kurjistumiskierre katkaistua? Mikä olisi se ihmelääke? Mitä me muka voisimme tehdä?

Asia on paljon yksinkertaisempi kuin kukaan kehtaa ääneen sanoa, juuri siksi että meillä on tehty juuri päinvastoin ja tehdään koko ajan. Sipilän hallituksen politiikka on pelkkää kurjistamista. Se ei johda kasvuun, investointeihin, tuottavuuden lisääntymiseen, vaan kurjistumisen kiihtymiseen. Mistä tiedän sen? Koska samaa paskaa on tehty parikymmentä vuotta, viimeiset 15 vuotta urakalla. Viimeiset 10 vuotta ei muuta ole tehtykään.

Miksi sitten sitä ihmeellistä ja yksinkertaista ei tehdä? Koska maamme poliittinen johto on täynnä idiootteja, pelkureita ja kansakunnan vastustajia. Meillä on eduskunta täynnä poliitikkoja, joista ei olisi edes jädekiskan myyjiksi, omistajuudesta puhumattakaan. Meillä on eduskunta väärällään pikkusieluisia itsetunnottomia pelkureita, joiden kaikkea toimintaa ohjailee pelko: pelko Venäjästä, pelko EU:sta, pelko Natosta, pelko siitä mitä meistä muualla ajatellaan jne. Meillä on eduskunnassa ja presidentinlinnassa poliitikkoja, jotka ajattelevat kaikkien muiden hyötyä ja etua kuin Suomen. He samaistuvat ylikansallisiin valtarakenteisiin, eikä Suomi ole heille muuta kuin verkkaritakki.

Kun meille hoetaan ettei vaihtoehtoja ole, se tarkoittaa selkokielellä että niitä nimenomaan on. Tuon hokeman ideana on aivopestä äänestäjä. Pelottelun tehtävä on hallita. Pelokasta laumaa on helppo ohjailla. Ja juuri niin tehdään.

Poliitikkojemme päätöksiä ohjailee teoria ja uskomus. Viimeiset 15 vuotta, kymmenen vuotta, on vedetty friedmanilaista uskontoa noudattaen ja jäljet näkyvät. Tottakai Suomi tuhoutuu, koska niin tapahtuu friedmanilaisen talouspolitiikan seurauksena. Katsokaapa Yhdysvaltoja. Maa on raunioina ja supervelkaantunut. Kiitos Milton Friedmanin opetuslasten ja seuraajien. Menkää katsomaan Detroitia, parin miljoonan asukkaan teollisuusjättiläistä. Jäljellä on rauniokaupunki, jonka väkiluku on kolmasosa entisestä ja keskusta muistuttaa Bagdadia.

Kaiken kukkuraksi meidän mielipidejohtajissamme on Yhdysvaltoihin paenneen venäläispakolaisen Ayn Randin (oma keksimä nimi, väitti sen olevan suomalainen) sekavien horinoiden kannattajia ja niin sanottuun randilaisuuteen, eli pseudofilosofiaan, uskovia. Randin vuosikymmeniä jatkunut amfetamiiniorjuuskaan ei ole heitä saanut epäilemään naisen horinoiden järkevyyttä. Nykyinen valtiovarainministerimme on yksi tämän narkomaanin ideoiden kannattajista.

Jopa puolustusvoimien ylin johto koostuu nykyisin pelkureista ja ulkomaalaisia estoitta nöyristelevistä selkärangattomista, joiden suurin unelma on toimia ulkomaalaisten hyväksi ja heidän edukseen. Tätä voisi kutsua jo totaaliseksi rappiotilaksi ja sitä se onkin. Alistuminen ulkolaisten sotajoukkojen orjaksi ja apuriksi on rappiota, alennustila vailla vertaansa. Jatkosodankaan aikana armeijamme ei nuoleskellut ja mielistellyt näin pahasti natsi-Saksan armeijaa, kuin nykyinen armeijan johtomme tekee.

No mitä me voimme tehdä? Meille sanotaan, ettemme voi tehdä mitään. Meille sanotaan ettei vaihtoehtoja ole. On. Itseasiassa on yksi vaihtoehto, joka muuttaisi kaiken.

Se olisi se, että jokaisessa päätöksessä Suomen ja suomalaisten etu olisi etusijalla. Jokaisen virkamiehen päätös perustuisi tähän. Jokainen poliittinen päätös perustuisi vain ja ainoastaan suomalaisten etuun. Ei kenenkään eikä minkään muun. Ei Europan Unionin, ei suuryritysten, ei ylikansallisten pankkien, eikä minkään mystisen "valtion", joka muka on erillään suomalaisista.

Ei ole mitään valtiota, jonka talous tai toiminta olisi erillään meistä. Me olemme se valtio. Olemme vain luovuttaneet sen kontrollin paskahoususakille, joka toimii meitä vastaan. Meidän tulee ottaa se takaisin. Se on aivan mahdollista.

Joka väittää ettei se ole mahdollista, joka uskoo tuon paskahoususakin väitteitä, unohtaa sen mitä Islanti teki. Se teki juuri niin. Se heitti pihalle kaikki poliitikot, presidenttiä myöten, jotka olivat ajamassa maan samaan kuseen jossa me olemme nyt. Islantilaiset marssivat parlamenttiinsa, heittivät kaikki ulos, järjestivät uudet vaalit, kirjoittivat uuden perustuslain, panivat pankkiirit linnaan jne.

Islantilaisia on muutama satatuhatta. Heillä ei ole armeijaa. Heidän luonnonvarojaan ovat kala ja tulivuoret. Jos sellainen kansa kykenee tekemään tuon, miksi emme me, viiden miljoonan kansakunta?

Tottakai pystymme tekemään saman. Kunhan lakkaamme uskomasta siihen paskaan mitä paskahoususakki meille syöttää. Kunhan lopetamme pelkäämisen. Kunhan ryhdymme taas ajattelemaan kaikkien suomalaisten hyväksi.

Meille sanotaan, ettei paluuta pohjoismaiseen hyvinvointivaltioon ole. On. Se on meistä kiinni. Älä tue nykyistä paskahoususakkia. Vastusta sitä kaikin tavoin. Ole erimieltä. Esitä vaihtoehtoja. Älä tottele vaaleissa galluppeja, "mielipidekyselyjä" tai "mielipidejohtajia".

Ajattele omilla aivoillasi ja mieti mitä kaikkea voisimme tehdä toisin, suomalaisten ja Suomen hyväksi. Siitä se lähtee, Suomi nousuun - oikeasti.

sunnuntai 30. elokuuta 2015

SE ISO KUVA

Suomeen tulee pakolaiskriisi. Kyse ei ole siitä, että suomalaiset olisivat rasisteja tai ulkomaalaisvastaisia automaattisesti. Tämä kriisi luodaan. Tänne tuodaan ulkomaalaisia, joihin suomalaisten ärtymys ja katkeruus kohdistuu. Näin toimitaan muuallakin EU:ssa. Tämä on EU-projekti. Syykin on selvä.

EU on ajautunut erittäin vakavaan legimiteettikriisiin kaikkialla. Horjuvaa liittovaltiota pitää pönkittää ja siksi luodaan kriisi. Kriisi ei alkanut Libyan kaaoksesta tai Syyrian sisällissodasta. Se luotiin nyt, neljä vuotta noiden maiden de-stabilisaation jälkeen. EU ei ollut lainkaan huolissaan Libyan tai Syyrian pakolaisista vuonna 2011, 2012, 2013 eikä suuremmin vuonna 2014. Kriisitunnelma luotiin 2015. Ukrainan kahdesta miljoonasta pakolaisesta EU ei ole vieläkään huolissaan, eikä Suomenkaan osavaltiojohto.

EU on liittovaltioprojekti. Se tarkoittaa kansallisvaltioiden itsenäisyyden menettämistä. Suomi on jo menettänyt itsenäisyytensä ja se näkyy. Meillä ei ole omaa pakolaispolitiikkaa. EU määrää kuinka paljon ja milloin tänne tulee pakolaisia, tai siirtolaisia kuten poliittisesti korrekti termi nykyisin kuuluu. Me voimme sitten sopeutua tilanteeseen.

Meillä ei ole omaa rahaa ja siksi meillä on talouskriisi. Meillä on talouskriisi, koska meillä ei ole mitään omaa talouspolitiikaa. EU määrää ja me sopeudumme sen määräyksiin miten parhaiten pystymme. Siksi leikkaamme suomalaisten verovaroin rahoittamia yhteiskunnan rakenteita ja romutamme yhteiskunnan, joka rakennettiin edellisten sukupolvien hiellä ja verellä. EU haluaa tuhota sen ja niin myös tapahtuu, koska me olemme vain sen osavaltio.

Juuri siksi pakolaiskriisin hoitoon löytyy rahaa. Se on EU-projekti, joka ei perustu inhimilliseen hätään tai humanitaarisiin syihin. Pakolaiskriisin tarkoitus on siirtää euroon ja EU:hun pettyneiden ja niihin kyllästyneitten kansalaisten huomio muualle. Se toimii kuin sveitsiläinen kello. Pakolaiset, pakolaiskeskukset, islam, ihonväri, kaikki tuo on huomion siirtoa ja harhautusta. Kuka muistaa TTIP:ä? Kuka muistaa eurokriisiä? Kuka muistaa EU-kriisiä? Ei kukaan, koska kylälle on pölähtänyt parisen sataa ulkomaalaista ihmeteltäväksi ja vihattavaksi.

Mutta tämä on projektin ensimmäinen vaihe. Kun on tuotu ja luotu vihollinen, se Ulkopuolinen, käynnistyy seuraava hanke. Se on terrorismin nousu koko EU:n alueella. Kansalaisten mielissä terroriaalto ja nämä Ulkopuoliset yhdistyvät ja viha suuntautuu niihin. Vaaditaan kovia otteita, suurempia valtuuksia, viranomaisoikeuksia ja sitten niitä leirejä, uuneja. Fasistinen liittovaltio tulee kansalaisten omasta vaatimuksesta. Ja ennen kuin huomaammekaan, liittovaltiolla on raudan luja turvallisuuskoneistonsa, joka eliminoi toisinajattelijoita, EU-kriitikoita ja sananvapauden puolustajia sen turvallisuuden nimissä.

Jokainen joka epäilee terrorismin tulemista voi miettiä tätä: miten on mahdollista että terroristijärjestö ISIS voi lähettää edustajiaan vapaasti pitkin poikin Eurooppaa? Miten on mahdollista, että Syyriassa hirmutekoihin syyllistynyt terroristi voi palata takaisin lähtömaahansa ilman mitään reaktiota viranomaistaholta? Milloin ja missä on päätetty, ettei tämän terroristijärjestön jäseniä pidätetä heti? Suomessakin jotkut viranomaiset kutsuvat heitä "Syyrian sotaan osallistuneiksi". Miksi?

Jokainen, joka liittyy ISIS:in riveihin, joukkoihin, osallistuu sen toimintaan, on terroristi kaikilla kansainvälisillä määritelmillä, kaikkien kansainvälisten sopimusten mukaan. Miksei heitä pidätetä? Miten on mahdollista, että tällaisia miehiä palaa takaisin Turun Varissuolle tai Espooseen, Ruotsiin, Ranskaan, Saksaan, Isoon-Britanniaan? Se on mahdollista, koska jossakin on tehty päätös että heidät päästetään takaisin. Ja miksi? Juuri siksi, että tarvittaessa käynnistyy koko Euroopan laajuinen rähinä, joka saa vihaiset kansalaiset käymään Ulkopuolisten kimppuun.

Kuullostaako fantasialta, uskomattomalta? Foliopipoilulta? Juuri näin toimittiin natsi-Saksassa. Juuri näin toimittiin Stalinin Neuvostoliitossa. Juuri näin toimitiin Balkanin sodissa 1990-luvulla. Kyse ei ole mistään uudesta jiposta tai visiosta, vaan vanhan koetellun metodin päivitetystä versiosta. Johtajiinsa pettyneiden ja heille suuttuneiden kansalaisten viha suunnataan muualle, muihin, ja sitä varten paikalle rahdataan seuraavan holokaustin tulevat uhrit.

Kannattaa muistaa, että Bosnian sodassa kuoli noin 300 000 ihmistä ja siellä tappamisen yksi kriteeri oli juuri uskonto. Muslimien joukkotuhontaa tapahtui jo siellä. Srebrenicassa tapettiin parissa päivässä 8000 muslimia. Se voi uusiutua koko Euroopan laajuisena teurastuksena. Joka ei usko, että sellaista voi tapahtua, on tavattoman lapsellinen. Toisen maailmansodan kauhujen jälkeen sanottiin, ettei koskaan enää. Euroopassa ei enää koskaan nähdä keskitysleirejä. Nähtiin niitä. Bosniassa. Tappamista, nälkäkuolemaa, kidutusta, kaikkea samaa mitä ennenkin, mutta pienemmässä mitassa.

Miksi EU sitten toimisi näin? Mitä iloa tästä koko Euroopan laajuisesta kaaoksesta ja tuhoamisesta olisi? Se vahvistaisi asemaansa. Se olisi se organisaatio, joka voisi hallita tapahtumia, jolle valta siirtyisi kaaoksen "torjumiseksi". Yksittäiset maat eivät kykenisi siihen, mutta EU:n osavaltioina ne pystyisivät suitsimaan kriisin. Ja terroriaalto ja sitä seuraavat pogromit olisivat juuri koko Euroopan laajuisia kriisejä, juuri sellaisia joihin "vain Euroopan Unioni" kykenisi löytämään ratkaisut.

Ja samaan aikaan toisaalla transatlanttinen vapaakauppasopimus tulisi voimaan, euro vahvistaisi asemaansa, EU:n legimiteettikriisi ja kaikki sitä itseään koskevat epäluulot ja kritiikki voitaisiin painaa upoksiin.

Jokainen valtio on valmis mihin tahansa olemassa olonsa turvatakseen, eikä Euroopan Unioni, yleiseurooppalainen liittovaltio, ole yhtään sen kummempi instanssi.

lauantai 29. elokuuta 2015

UHRILAMPAAT

Viime vuonna todenteolla alkanut pakolaisvyöty Eurooppaan herättää kiivaita tunteita puolin ja toisin. Muukalaisviha nostaa päätään ympäri Eurooppaa, myös Suomessa. Pakolaiskeskusten kimppuun käydään Saksassa, rasismi nousee, viha sumentaa järjen. Se on tarkoituskin.

Libya suistui kaaokseen, kiitos Yhdysvaltojen ja NATO:n, jo vuonna 2011 eli viisi vuotta sitten. Syyrian sisällissotaa on käyty vuodesta 2011 lähtien, jo viisi vuotta. Miksei palkolaisvyöry ole alkanut jo tuolloin? Miksi pakolaisvyöry on alkanut todenteolla vasta tänä vuonna? Koska EU:n eliitti tarvitsee sitä juuri nyt.

Ranskassa Front du National on suurin puolue. Se on EU-skeptinen, euro-vastainen puolue. Hollannissa puhutaan avoimesti EU:n ongelmista. Britanniassa järjestetään kansanäänestys EU-erosta. Espanjassa euro-skeptinen Podemos kasvattaa suosiotaan. Useassa maassa EU:n liittovaltiokehitys nostattaa niskavilloja pystyyn ja jopa Suomessa euro- ja EU-vastaisuus ovat nousussa. Saksassa, koko EU:n ja euron kivijalassa, on puhuttu avoimesti kummastakin eroamisesta jo useamman vuoden ajan.

Kansalaiset ympäri EU:ta ovat huomanneet, ettei se olekaan sellainen projekti kuin kansalaisille on väitetty. Viha eliittiä kohtaan on nostanut päätään kaikkialla ja liittovaltiokehitys on tökkinyt. Euro-huijaus on paljastunut kaikessa raakuudessaan Kreikassa. Kansallismielinen liikehdintä vasemmalla ja oikealla on voimistunut. Kansakunnat ovat alkaneet kysellä itsemääräämisoikeutensa perään.

Kaikki tämä on haitaksi euroeliitille. EU-johtajien pallit heiluvat. Europarlamentin legitimiteetti on kyseenalaistettu. EU toimii jopa omien direktiiviensä, lakiensa vastaisesti. EU ei olekaan demokratia, vaan oligarkia, plutokratia, jossa kansalaiset ovat lehmiä, joita lypsetään eliitiin tarpeita varten ja lehmät ovat havainneet tämän. Se on bad busines. Kansalaisten nouseva euroviha pitää saada suunnattua muualle. Se pitää siirtää pois junckereista, schultzeista, komissaareista, EU-institutioista ja EKP:stä muualle. Kansalaisten katkeruudelle pitää osoittaa toinen kohde.

Kuin tyhjästä, ikään kuin luonnonvoimana, Eurooppaan alkaa vyöryä pakolaisia tuhansittain. Heitä hukkuu Välimereen tuhansittain. Heitä "salakuljettavat" sadat, tuhannet alukset ja sadat "salakuljettajat". Pakolaiset maksavat suuria summia "salakuljettajille", jotka toimivat päivänvalossakin aivan avoimesti. Bisnes is bisnes.

Ja mikä näiden tuhansien onnettomien rooli on? EU-eliitti on jo päättänyt, että he ovat kansalaisten vihan sijaiskärsijöitä. Heistä tulee halpatyövoiman reservi, kunhan tomu laskeutuu. Kyse ei ole humanitaarisesta kriisistä, vaan Euroopan Unionin ja euron kriisistä. Jotta kansalaiset unohtaisivat kansallisvarantojen ryöväämisen, liittovaltiokehityksen, vallan siirron pois heiltä ylikansallisille elimille, tarvitaan vihollinen. Varsinaista sotaa EU ei tohdi aloittaa, joten se tuo viholliset kotikonnuille, lähelle, vihan maalitauluiksi.

Nämä tuhannet ja tuhannet pakolaiset tulevat Eurooppaan EU-eliitin uhrilampaiksi. Euro- ja EU-kauna, viha vallanpitäjiä kohtaan, tulee suuntautumaan näihin uhrilampaisiin, myös meillä Suomessa. Heihin kohdistetut veriteot ja vainot, joita tulee tapahtumaan, antavat eliitille lisää syitä kiristää kansalaisten valvontaa ja kansalaisvapauksien kavennuksia. Sananvapautta tullaan rajoittamaan vihapuheitten vastaisena kamppailuna, kokoontumisvapautta rajoitetaan mellakoinnin torjumiseksi, kontrollia kiristetään. Natsismista ja rasismista lohtua hakevat ovat oivia syntipukkeja, joilla tullaan ratsastamaan sen todellisen poliisivaltion luomiseksi.

Kaiken tämän hulinan ja liikehdinnän takana, kaikessa hiljaisuudessa, liittovaltiojuna puskuttaa eteenpäin. Euro-show jatkuu. Transatlanttinen vapaakauppasopimus ratifioidaan. Kansalaiset menettävät rahansa, työpaikkansa, perusturvansa, kaiken sen mitä toisen maailmansodan jälkeen Euroopassa on luotu. Eurooppalainen yhteiskuntasopimus, eurooppalainen yhteiskuntamalli tuhotaan.

Se on ollut tavoitteena koko ajan ja siihen on pyritty, mutta kansalaiset ovatkin heränneet vastustamaan noita operaatioita. Siksi pitää keksiä jokin ulkoinen uhka. Siksi kärttyisille kansalaisille pitää osoittaa konkreettinen, ihmisen kokoinen uhkakuva, maalitaulu.

Se tehdään raijaamalla Eurooppaan tuhansia ja tuhansia pakolaisia. He ovat sijaiskärsijöitä, he ovat se maalitaulu, huomionvarastajat, hämäys ja harhautus.

Pakolaiset ovat EU-eliitin ja ylikansallisen pääoman uhrilampaita.

perjantai 28. elokuuta 2015

"KREIKKA-LAINAT OVAT SUOMELLE HYVÄ BISNES"

Matti Vanhasen hallituksessa valtiovarainministerinä toiminut Jyrki Katainen loihe vuosia sitten lausumaan tuon nyt jo legendaarisen kommentin, jota jo tuoreeltaan pidettiin monien asiantuntijoiden ja kommentaattoreiden parissa käsittämättömänä. Jo tuolloin oli selvää, ettei Kreikka ole meille mikään hyvä bisnes ja ettei näillä lainoilla suinkaan pönkitetä Kreikkaa, vaan pankkeja, pääasiassa saksalaisia pankkeja. Kriittiset äänet vaijennettiin huutamalla etteivät lainojen arvostelijat tiedä mitään ja että nyt alkaa tulla rahaa.

Myöhemmin valtiovarainministerinä toiminut Jutta Urpilainen väitti, että Suomella oli takuut Kreikalta. Ei ollut, eikä ole vieläkään. Kun sellaista tivattiin, Urpilainen sai kinuttua vierailulla olleelta kreikkalaisministeriltä epämääräisen paperilappusen, jossa sanottiin jotakin sen suuntaista, mutta joka ei suinkaan ollut mikään sopimuspaperi kahden valtion välillä. Urpilainen väitti eduskunnassa kivenkovaan, että olimme jo tienanneet Kreikka-lainoilla satoja miljoonia, vaikka kyse oli tukitalletustilin summista. Kreikkaan oli pantu 2 miljardia, joista kreikkalaiset olivat ottaneet 800 miljoonaa perustamalleen tilille, eli tuolla tilillä olevat rahat olivat peräisin suomalaisilta nekin.

Urpilaista seurannut Antti Rinne yritti väittää samaa tuolloin oppositiossa olleelle Timo Soinille, vaikka oli jo täysin selvää, että Kreikka-lainat ja takaukset olisivat tuomassa suomalaisille miljardilaskun. Myöhemmin pääministerinä toiminut Alexander Stubb väitti kivenkovaan, ettei Kreikkaan ollut mennyt senttiäkään suomalaisten veronmaksajien rahaa. Joko hän valehteli vaalien lähestyessä, tai sitten hänen tietämättömyytensä oli mykistävää tasoa.

Nyt tiedetään, että suomalaisilta on kupattu Kreikka-peliin huomattavasti suurempia summia kuin mitä kukaan on osannut aavistaa, tai mitä meille on kerrottu.

http://yle.fi/uutiset/valtiovarainministerio_paivitti_kreikka-luvut_suomen_osuus_kasvoi_429_miljardiin/8258743

Kyse ei olekaan kahdesta miljardista, eikä koskaan ole ollutkaan, ei edes silloin kun Katainen, Urpilainen, Rinne tai Stubb ovat niin väittäneet. Me emme ole koskaan tienanneet senttiäkään. Me olemme menettäneet miljardeja. Kysymys kuuluu: onko meille valehdeltu tietoisesti, vai ovatko valtiovarainministeriön virkamiehet valehdelleet kansanedustajille? Selvää on, että joku on valehdellut päin naamaa sekä eduskunnalle, että kansalle.

Tuon uutisen mukaan suomalaisten osuus Kreikan veloista, siis se jonka maksumiehiä me olemme, onkin jo 4,29 miljardia. Tämä on siis se "päivitetty" summa. Todellisuudessa Kreikka-törttöilyn hinta on paljon suurempi. Jo viimevuonna valtiovarainministeriön virkamiehet tiesivät kertoa, että suomalaisten lasku Kreikasta voi nousta jopa seitsemään miljardiin.

http://yle.fi/uutiset/suomen_kreikka-vastuut_yli_seitseman_miljardia_euroa__nain_suomi_tukee_kriisimaata/7712867

Se on se summa joka meidän maksettavaksemme laukeaa, jos Kreikka ei kykene maksamaan lainojaan, eikä se pysty siihen ikinä, menipä Kreikan taloudella kuinka hyvin tahansa. Kreikan kokonaisvelka on jo reippaasti yli 300 miljardia euroa. Kreikan kansatalous ei kykene koskaan maksamaan tuota velkaa takaisin, tapahtuipa mitä tahansa. Niinpä tuon velan maksaminen lankeaa niiden maiden kontolle, jotka ovat taanneet Kreikka-lainoja, tai ovat eri euromekanismien myötä mukana takaamassa tuota lainavuorta. Me olemme.

Kun kuulette yhdenkään poliitikon tai liike-elämän johtajan selittävän missään, että Suomen on pakko tehdä menoleikkauksia koska olemme elelleet yli varojemme, tiedätte hänen valehtelevan. Me emme ole eläneet yli varojemme. Meidän poliittiset päättäjämme ovat antaneet rahamme europeliin ja hävinneet siellä kymmeniä miljardeja meidän rahojamme. Eduskunta, puolueet, hallitukset ja ministerit ovat tuhlanneet kansalliskassamme euroon, valuuttaan jonka he ottivat omamme sijaan perustuslain vastaisesti.

Juha Sipilän hallituksen hurjat menoleikkaukset kohdistuvat suomalaisiin ja Suomeen täysmääräisinä. Kreikka-menoista tai eurotappioista pidetään kiinni. Juuri siksi meiltä otetaankin pois. Jyrki Kataisen hallitus leikkasi sekin menoja jo miljardeilla, mutta vain suomalaisilta. Ei eurolta, eikä EU:lta, eikä Kreikalta. Niin tekivät myös Matti Vanhasen hallitukset. Näissä hallituksissa ovat häärineet kaikki eduskuntapuolueet vasemmalta oikealle, vihreistä vasureihin, persuista RKP:hen. Muistakaa se.

Kaikki eduskuntapuolueet ovat hyväksyneet sen, että samaan aikaan kun suomalaisten peruspalveluita ja yhteiskuntaa ajetaan alas rajuin miljardileikkauksin, euroon upotetaan miljardi toisensa jälkeen. Jokainen kansanedustaja on ollut mukana tässä pelissä, jonka häviäjä ja maksumies on suomalainen. Meille on otettu lisää velkaa tätä euro- ja EU-peliä varten, samaan aikaan kun meiltä on otettu pois terveyskeskuksia, sairaaloita, kouluja, tarhoja, vanhustenhoitoa, terveydenhoitoa, perusturvaa jne. Nyt meiltä otetaan lomia, palkkoja, työttömyysturvaa jne. ja samaan aikaan hallitus ottaa lisävelkaa maksellakseen eurotukia ja EU-jäsenmaksuja. Mieti sitä.

Me emme siis ole menettäneet Kreikkaan yhtä miljardia, kahta miljardia, vaan 4,29 miljardia ja tulemme menettämään noin 7 miljardia, koska se on meidän osuutemme europelissä. Emmekä me ole koskaan tienanneet senttiäkään millään tavalla. Joka niin väittää, on höpöhöpöpopulisti.


torstai 27. elokuuta 2015

MAAHANMUUTTOVASTAISUUDEN SYNTY

Nyt kun meiltäkin on löytynyt ihan oikeita natseja ja kaikkia ihan kauheasti huolestuttaa rasismi ja maahanmuuttovastaisuus, olisi varmaan hyvä hetki miettiä mistä moiset ilmiöt sikiävät. Mikä on se suuri yhteiskunnallinen tekijä, joka nostattaa kansalaisten keskuudessa ulkomaalaisvastaisuutta?

Mikä saa eläkeläismummon muuttumaan mukavasta rupattelijasta raakalaismaiseksi ulkomaalaisvihaajaksi? Miksi työtön viisivitonen katsoo karsaasti nuorta Ferrari-aurinkolaseihin sonnustautunutta pakolaista, joka turisee upouuteen iPhoneensa? Miksi nuori haluaa heittää tulijat mereen?

Kyse on epävarmuudesta. Kyse on siitä, että vuosikymmenien ajan suomalaisille on huudettu poliittisten johtajien, yritysjohtajien, yhteiskunnan eliitin toimesta epävarmuuden epistolaa. Pääministereistä presidentteihin, yritysjohtajista Elinkeinoelämän suurvaikuttajiin, kaikki ovat huutaneet tauotta, ettei mitään varmaa ole enää olemassa. Ei ole varmoja työpaikkoja, ei ole varmoja opiskelupaikkoja, ei ole varmoja eläkkeitä, ei ole varmoja sairaalapaikkoja, ei varmoja terveyskeskuksia, ei kouluja, eikä yhtään mitään. Mitään varmaa ei enää ole. On vain epävarmaa, ajoittaista, pätkittäistä, väliaikaista, ohimenevää. Meille on opetettu, ettei mihinkään voi enää luottaa, koska kaikki on epävarmaa. Miksi kukaan luottaisi maahanmuuttajiin, kun omiinkaan ei voi luottaa, ei edes kirkkoon?

Kyse on siitä, etteivät päättäjät ja maahanmuuton ympärillä hyörivät koskaan kuunnelleet kansalaisia ja heidän huoliaan. Mitä tahansa epäkohtia kansalaiset yrittivät tuoda esiin, heille ilmoitettiin ettei pidä paikkaansa. Vaikka olisit puhunut omasta kokemuksestasi, sinulle kerrottiin asiantuntijoiden taholta ettei se ole totta. Jos ei muuta, niin sinut on leimattu rasistiksi. Eikä tämä alkanut eilen. Se alkoi jo 90-luvulla. Tietyt tahot päättivät, ettei maahanmuuttoon liity mitään ongelmia, eikä sellaisia ole olemassa. On ollut koko ajan. On edelleen. Nyt niitä ei vain enää kyetä kieltämään tai vaikenemaan pois. Nyt ne huudetaan, väkisin, keinolla tai toisella.

Epäreiluuden tuntu saa ihmiset suuttumaan. Se tekee vihaiseksi. Viha on yltynyt vuosi vuodelta, koska se on kiellettyä vihaa. Vaikka esimerkkejä on kuinka paljon, meille on kerrottu ettei niitä ole. Maahanmuuttajat saavat vain sen minkä kantaväestökin. Voin sanoa, ettei kantaväestö saa. Olin sosiaalituen piirissä hiljattain. Minulle kerrottiin, ettei puhelinlaskuja yms. makseta enää. Kysyin toimistosta ulostullessani paikalla olleelta maahanmuuttajalta kuka maksaa hänen puhelinlaskunsa ja hän kertoi ystävällisesti hymyillen, että sosiaalitoimi. Pieni asia, mutta tämänkin joku tulee kiistämään. Miksi kantaväestölle ei järjesteä asuntoja?

Helsingin kaupungin asuntojonossa on ollut kantaväestöä vuosia. Joillekin on sanottu suoraan, että asunnon saamisessa menee kolmekin vuotta. Maahanmuuttaja saa asunnon myönteisen lupapäätöksen jälkeen muutamassa kuukaudessa. Miksi? Eikö tämä ole epäreilua?

Onhan se, mutta se vasta onkin epäreilua että kaikki tämä kiistetään ja kielletään. Ihmisten omat kokemukset mitätöidään. "Baarihuutelua", "luuloja", "huhupuheita", "todista". Miten todistat, jos ei ole virkamies, joka näkee paperit? Sinä näet maahanmuuttajalla auton, ajokortin, joihin sinulla ei ole varaa. Näet maahanmuuttajaperheen asuvan tilavassa kolmiossa tai neliössä. Kukaan ei käy töissä. Tiedät, että heidän täytyy elää yhteiskunnan tukien varassa, aivan kuten sinunkin. Paitsi ettei sinulla ole uutta iPhonea, eikä ole lapsillasikaan. Noilla on. Miten sen selität itsellesi? Että se ei ole totta? Näet harhoja? Puhut paskaa?

Kokemuksia omaavat ovat huomanneet ettei kannata kertoa kenellekään. Kokemukset kielletään. Kun kerroin erittäin hyvän ystäväni tapauksesta, nimettömänä (koska hän ei halua tulla julkisuuteen), minulle sanottiin että keksin koko jutun. Keksin, että hiljattain maahanmuuttaneet ilmoittivat kantasuomalaiselle perheelle, että näiden on parempi muuttaa koska he, maahanmuuttajat, eivät suvaitse hepreaa puhuvaa juutalaisperhettä naapurustossaan.

Tapaus on tosi, mutta kieltäjien mielissä se on keksitty juttu. Olisi hauska nähdä kieltäjien naamat, kun tämä yksinhuoltajaäiti kertoisi oman kokemuksensa heille. Niin ei tule tapahtumaan. Tämä henkilö ei halua kertoa julkisesti kohtalostaan. Miksikö? Juuri siksi, että se on kiellettyä. Häntä ei uskota. Hänen oma kokemuksensa on kiistetty ja saatettu naurunalaiseksi. Se on leimattu valheeksi.

Kaikki tämä herättää katkeruutta, kaunaa, vihaa. Se purkautuu nyt. Tämä kaikki johtuu siitä, ettei näillä ajatuksilla, tuntemuksilla, havainnoilla ole muuta tilaa tai tietä ulos. Ne on kielletty. Pyyhitty pois. Kiistetty. Ja kuitenkin ne ovat olleet olemassa jo vuosia ja vuosia. Sensijaan että nousevaa rasismia ja maahanmuuttovastaisuutta taivastellaan tekopyhästi voitaisiin tunnustaa, että syy on peilissä. Syy on niiden, jotka ovat kiistäneet maahanmuuton ongelmat. Syy on niiden, jotka ovat kieltäneet epäreilun kohtelun tukiviidakoissa.

Nyt, kun maassa on 700 000 köyhää, 380 000 työtöntä, yhteiskunnan tukiverkkoja tuhotaan rytinällä, ihmisiä on heitteillä tuhatmäärin ja hoidettavissa olevia ihmisiä kuolee hoidon puutteeseen, tänne tuodaan 15 000 pakolaista ja kuvitellaan, ettei se herätä mitään reaktiota?

Jokainen, joka kuvitteli niin tai kuvittelee niin, voi katsoa peiliin ja sieltä tuijottaa se, joka on tämän ongelman luonut kieltämällä sen olemassa olon.

Ja tosiaan, olen asunut ulkomailla, minulla on useita maahanmuuttajataustaisia kavereita ja tuttuja pikimustista afrikkalaisista lakanaa valkeampiin pohjoismaalaisiin. Olen matkustellut paljon, nähnyt paljon, tutustunut toisiin kulttuureihin, uskontoihin, tapoihin, kieliin, enkä usko rotubiologiaan tai rotuihin. Olen kiivennyt pyramidin huipulle, lentänyt ilmalaivalla, syönyt intialaista ruokaa Lontoossa, keskustellut lakota-intiaanien kanssa Minneapolisissa, ja viettänyt iltaa Jerusalemin vanhassa kaupungissa. Olen väänätnyt vitsiä kurdien kanssa, puhunut lätkästä kosovolaisten kanssa, kävellyt käsi kädessä vietnamilaisen kanssa ja neuvonut togolaista punttisalilla. 

En vain kiellä ongelmia, joita maahanmuuttoon liittyy.


keskiviikko 26. elokuuta 2015

SUOMI ANTAUTUI EHDOITTA

Koska kovin moni suomalainen ei vieläkään käsitä, että valtiojohtomme ja armeijamme johto antautuivat ulkomaiselle sotilasmahdille viimevuonna täysin ehdoitta, lienee syytä vääntää tämäkin asia rautakangesta. Seuraavassa käydään läpi se ns. Nato-isäntämaa -sopimus, joka on siis käytännössä ehdoton antautumisasiakirja.

Heti sopimuksen alkajaisiksi todetaan, että " Ottaen huomioon periaatteen (käsitteen, concept) NATO-joukkojen ja yhteistyökumppanien joukkojen komentamisesta ja kontrolloinnista NATO-komennon alla Suomen tasavallan maaperällä tai sen läpi rauhan, kriisin, hätätilan tai konfliktin aikana NATOn sotilaallisen toiminnan tukena;".

Asia sanotaan jo tuossa aivan suoraan: Nato-komennon alla. Koska Suomi on jo yhteistyökumppani, se tarkoittaa vain ja ainoastaan sitä, että koko Suomen armeija on suoraan Nato-komennon alla.  

Kun luette sopimusta  ymmärrätte, että tällä sopimuksella maamme poliittinen ja sotilaallinen johto luovutti koko valtiomme Naton käyttöön. Asiasta ei tarvitse edes saivarrella. Sopimusta ei tarvitse edes "tulkita". Kaikki sanotaan aivan suoraan.

"3.4. Isäntämaa tulee tukemaan täysin voimin, riippuen saatavuudesta ja käytännöllisistä rajoitteista kussakin tilanteessa, lähetettyjä joukkoja NATO-johtoisissa sotilastoimissa. Tuen yksityiskohdat käsitellään jatkodokumenteissa."

Suomen velvollisuus on siis tukea täysin voimin Natoa sotilastoimissa. Piste. Siinä se on sanottu suoraan. Ja huomaa: tässä ei sanota sanallakaan, että Nato tukisi Suomea mitenkään, tai että Naton sotilasoperaatiot liittyvät millään tavalla Suomen turvallisuustarpeisiin. Ei sellaista sanota missään tässä sopimuksessa. Tämä sopimus turvaa vain Naton edut ja antaa sille täydet toimintavaltuudet, komennon ja määräysvallan Suomessa.

Huomion arvoista on sekin, ettei missään tässä sopimuksessa mainita sanallakaan Suomen kansallista turvallisuutta, alueellista koskemattomuutta, Suomen puolustamista tai mitään muutakaan sellaista seikkaa.

"g. NATO-komentaja määrää henkilöstön ja muut vaatimukset isäntämaahan perustettavien kohteiden operaatioita varten." 

Siinä se sanotaan uudelleen suoraan. Nato-komentaja määrää. Hän ei neuvottele tai kysele lupia. Hän määrää. Piste. Suomalaisten tehtävänä on totella Nato-komentajaa.

"1.6. Kansalliset esikunnat. NATOn komennossa olevien kansallisten joukkojen esikunnat."

Siinä se sanotaan suoraan: kansallisten joukkojen esikunnat ovat Naton komennossa. Piste. Tuon suorempaan asiaa ei voi ilmaista. Kansallisten joukkojen, myös Suomen armeijan, esikunta on Naton komennossa. Nato siis käskyttää Suomen armeijan esikuntaa. 

"1.20. Toiminnalliset kohteet (Operational Sites). Kohteet isäntämaassa, toiminnallista ja/tai logistista tukea varten NATO-johtoisten sotilaallisten toimien joukoille. Nämä kohteet ovat strategisen johdon erillisyksiköitä ja toimivat NATO-komentajan komennon alla."

Tuossa täsmennetään, ettei suomalaisilla ole mitään käskyvaltaa suhteessa Naton joukkoihin, toimintaan, tukikohtiin, tai yhtään mihinkään. Nato-komentaja on se joka päättää ja määrää.

"1.21. Osallistujat ovat tietoisia siitä, että jos jotakin termiä ei ole määritelty tässä yhteisymmärryssopimuksessa, NATOlle ovat voimassa NATO-sanasto (NATO Glossary) ja määritelmät (AAP-6)."

Tässä sanotaan suoraan, että Nato on se taho joka määrittelee kiistakysymyksissä tai ongelmatilanteissa jopa sanojen merkitykset. Se siis yksipuolisesti tulkitsee sopimustekstit ja sanat ja käsitteet, eikä suomalaisilla ole näihin mitään sanomista. 

"2.1. Tämän yhteisymmärryssopimuksen tarkoitus on sopia periaatteet ja menettelytavat toiminnallisten kohteiden perustamiseksi ja isäntämaatuen antamiseksi NATO-joukoille isäntämaassa, tai isäntämaan tukemana, NATOn sotilaallisten toimien aikana.

Nato siis voi perustaa milloin niin aiheelliseksi katsoo tukikohtia Suomeen, tai tuoda joukkojaan tänne milloin niin haluaa.

"2.2. Tämä yhteisymmärryssopimus ja sen jatkodokumentit on tarkoitettu suunnittelun pohjaksi asianomaisille isäntämaan tahoille ja NATOn johdolle ennakoimaan isäntämaatukea erilaisille NATOn sotilaallisille toimille. Nämä tehtävät sisältävät toimet, joihin lähetettävät joukot ovat tiedossa, sekä ne, joihin joukot eivät vielä ole tiedossa."

Tässä sanotaan vielä sama. 

Jos joku vielä kuvittelee, ettei kyseessä ole antautumisasiakirja, käskyvallan luovuttaminen ulkolaiselle sotilasmahdille, voi lukea käännöksen tästä perästä. Suosittelen myös tutustumaan niihin Naton omiin asiakirjoihin ja sopimuksiin, joihin tässä sopimuksessa viitataan. Ne löytyvät Netistä ainakin englanniksi. 



"   YHTEISYMMÄRRYSSOPIMUS (MOU)





                       SUOMEN TASAVALLAN HALLITUKSEN


                                                     JA


                            TRANSFORMAATIOESIKUNNAN
        (Headquarters, Supreme Allied Commander Transformation)


                                                     JA


               NATON EUROOPAN JOUKKOJEN ESIKUNNAN KESKEN  (Operaatioesikunnan, Supreme Headquarters Allied Powers Europe)


                       KOSKIEN ISÄNTÄMAAN TUKITOIMIA


NATO-OPERAATIOILLE / HARJOITUKSILLE / VASTAAVALLE                                       SOTILAALLISELLE TOIMINNALLE











Sisällysluettelo

Johdanto
Osa 1            Määritelmät
Osa 2            Tarkoitus
Osa 3            Laajuus
Osa 4            Viiteasiakirjat
Osa 5            Vastuut
Osa 6            Taloudellinen tuki
Osa 7            Juridiset näkökohdat
Osa 8            Joukkojen suojaus
Osa 9            Turvallisuus ja informaation julkaiseminen
Osa 10          Aloitus, kesto ja lopetus
Osa 11          Muuttaminen ja tulkinta
Osa 12          Yhteys kansalliseen ja kansainväliseen lakiin
Allekirjoitus
Liite




Johdanto

Suomen tasavallan hallitus, jota edustaa puolustusministeriö (Ministry of Defence, MoD), Transformaatioesikunta (Headquarters, Supreme Allied Commander Transformation, HQ SACT) ja NATOn Euroopan joukkojen  esikunta (Supreme Headquarters Allied Powers Europe, SHAPE), joihin tästä lähin viitataan Osapuolina:

Ottaen huomioon Pohjois-Atlantin valtiosopimuksen (North Atlantic Treaty, NATO-sopimus), päivätty 4.4.1949, ja erityisesti sen artiklan 3;

Ottaen huomioon Rauhankumppanuus-dokumentin (Partnership for Peace), jonka 10.1.1994 NATOn neuvoston kokouksessa mukana olleiden valtioiden päämiehet hyväksyivät;

Ottaen huomioon sopimuksen NATO-liittolaisten sotajoukkojen asemasta (Status of their Forces, NATO SOFA), päivätty 19.6.1951, Pöytäkirjan kansainvälisten sotilasesikuntien asemasta NATOssa (Pariisin protokolla), päivätty 28.8.1952, Sopimuksen NATO-valtioiden ja Rauhankumppanuus-valtioiden sotajoukkojen asemasta (PfP SOFA), päivätty 19.6.1995, edellisen lisäpöytäkirjan (Additional protocol to the PfP SOFA), päivätty 19.6.1995, ja tämän sopimuksen ylimääräisen lisäpöytäkirjan (Further Additional Protocol to the PfP SOFA), päivätty 19.12.1997;

Ottaen huomioon Sopimuksen turvallisuusyhteistyöstä Suomen ja NATOn välillä, päivätty 22.9.1994 ja Hallinnollisen sopimuksen luottamuksellisen informaation välittämisestä Suomen hallituksen ja NATOn välillä, päivätty 3.7.2012;

Ottaen huomioon periaatteen (käsitteen, concept) NATO-joukkojen ja yhteistyökumppanien joukkojen komentamisesta ja kontrolloinnista NATO-komennon alla Suomen tasavallan maaperällä tai sen läpi rauhan, kriisin, hätätilan tai konfliktin aikana NATOn sotilaallisen toiminnan tukena;

Ottaen huomioon periaatteen (käsitteen, concept) harjoituksista ja operaatioista, joiden oletetaan tapahtuvan NATOn, Rauhankumppanuusjoukkojen (Partnership for Peace, PfP) tai muiden NATO-komentoisten joukkojen kanssa;

Ja huomioiden Suomen tasavallan, tästedes "isäntämaa", tarpeet, ja Naton Euroopan joukkojen (Allied Command Operation, ACO) ja Naton transformaatio-osaston (Allied Command Transformation, ACT), tästedes Strategiset (strategic commands, SCs), tarpeet;


OSALLISTUJAT OVAT PÄÄTYNEET SEURAAVAAN YHTEISYMMÄRRYKSEEN:



OSA 1

1.        Määritelmät


Tälle yhteisymmärryssopimukselle ja sen jatkodokumenteille pätevät seuraavat määritelmät:

1.1 Joukot. Kaikki osat NATO-komentoisista ja muitten valtioiden NATOn komennon alla olevista joukoista, sisältäen kaiken henkilökunnan, eläimet, materiaalin ja varusteet, sekä kaikki siviiliosat kyseisistä joukoista kuten on määriteltynä NATO SOFA:ssa, Pariisin protokollassa ja PfP:ssä. Tämä sisältää kaikki alukset, lentokoneet, ajoneuvot, varastot, välineet ja ammukset, kuten ilma-, maa- ja meriliikenneresurssit, sekä näihin liittyvät palvelut mukaanlukien näitä joukkoja lähettävät tai tukevat alihankkijat.

NATOn alihankkijat. Ei-suomalaiset yritykset, yksilöt ja järjestöt, jotka eivät asu Suomessa, jotka palkkaa NATO, NATOn liittolaisvaltiot ja operaatioita tukevat ei-NATO-valtiot, ja jotka järjestävät tarvikkeita ja/tai palveluita millä tahansa toimialalla Suomen maaperällä osana NATO-operaatiota, harjoitusta tai vastaavaa NATO-johtoista sotilaallista toimintaa. Tämä sisältää alihankkijoiden työntekijät sekä heidän alihankkijansa ja työntekijänsä operaation puitteissa, mutta ei sisällä paikallisia yrityksiä, heidän työntekijöitänsä, heidän alihankkijoitaan tai heidän työntekijöitään.

1.2 NATOn sotilaallinen toiminta. Joukkojen suorittama sotilaallinen toiminta sisältäen harjoitukset, koulutuksen, operationaalisen kokeilun ja vastaavat toimet, tai strategisen, taktisen, huolto-, koulutus- tai hallinnollisen sotilaallisen tehtävän; taisteluun johtava prosessi mukaan lukien hyökkäys, joukkojen siirrot, huolto ja järjestelyt, jotka tarvitaan tavoitteiden saavuttamiseen missä tahansa taistelussa tai kampanjassa.

1.3. NATO-komentaja. Sotilaskomentaja NATOn sotilashierarkiassa.

1.4. NATO-organisaatiot. Esikunnat ja organisoidut yksiköt NATOn komennon ja hallinnan alla.

1.5. Kansainväliset sotilasesikunnat. Kansainväliset sotilasesikunnat NATOn integroidussa rakenteessa tai joille on myönnetty tämä status NATOn Neuvoston/Puolustuskomitean (NAC/DPC) toimesta. Tämä voi sisältää väliaikaisesti irrotettuja yksiköitä esikunnasta.

1.6. Kansalliset esikunnat. NATOn komennossa olevien kansallisten joukkojen esikunnat.

1.7. Kansainväliset esikunnat. Esikunnat, joissa on henkilöstöä useammasta kuin yhdestä valtiosta, toteutettuna osallistuvien valtioiden sopimuksella ja NATOn komennon alla.

1.8. Lähettävät valtiot (SNs). Ne valtiot tai Kansainväliset esikunnat tai näiden osat, jotka lähettävät joukkoja isäntämaahan NATOn sotilaallisten operaatioiden tueksi.

1.9. Isäntämaa (HN). Suomen tasavalta.

1.10. Strategiset komentajat tai komennot (Strategic Commanders or Commands, SCs). Naton Euroopan joukkojen ylin komentaja (Supreme Allied Commander Europe, SACEUR), NATOn Euroopan joukkojen komentaja (Commander of Allied Command Operations, ACO), ylin transformaatiokomentaja (Supreme Allied Commander Transformation, SACT), transformaatiokomentaja (Commander of Allied Command Transformation, ACT).

1.11. Isäntämaatuki (Host Nation Support, HNS). Isäntämaan antama siviili- ja sotilastuki rauhan, hätätilan, kriisin ja konfliktin aikana NATO-joukoille ja organisaatioille, jotka sijaitsevat, toimivat tai liikkuvat  isäntämaan maaperällä, aluevesillä tai ilmatilassa.

1.12. Joukkojen suojelu (Force Protection, FP). Kaikki toiminta ja keinot, joita käytetään minimoimaan kaikenlaiset henkilöstöön, tiloihin, kalustoon ja toimintoihin kohdistuvat riskit kaikissa tilanteissa, jotta toimintavapaus ja joukkojen operatiivinen tehokkuus säilyisi.

1.13. Kulut. Ne kulut, jotka liittyvät kansallisen, monikansallisen tai kansainvälisen esikunnan, joukkojen tai NATOn organisaatioiden perustamiseen, tukemiseen ja ylläpitämiseen. Tätä yhteisymmärryssopimusta ja sitä seuraavia dokumentteja varten:

a. NATOn yhteiset kustannukset. Ne kustannukset, jotka on hyväksytty etukäteen NATO-liiton yhteisiksi kustannuksiksi.

b. Jaetut kustannukset. Ne kustannukset, jotka on hyväksytty etukäteen useamman kuin yhden valtion kustannuksiksi. Jaetut kustannukset perustuvat yleensä kaavaan, joka on kuvattu asianomaisessa Teknisessä sopimuksessa (Technical Arrangement, TA) ja/tai yhteisessä toteutussopimuksessa (Joint Implementation Arrangements, JIA).

c. Suorat kansalliset kustannukset. Ne kustannukset, jotka ovat yhden lähettävän maan (SN) vastuulla.

1.14. NATOn yhteinen rahoitus. Rahoitus, joka annetaan NATO-mailta NATO-budjetin kautta siinä määriteltyihin NATOn sotilaallisen toiminnan aiheuttamiin kustannuksiin.

1.15. Liittymissopimus (Note of Accession, NOA). Sopimus, joka kuvaa lähettävän maan sitoutumisen isäntämaasopimukseen tämän yhteisymmärryssopimuksen puitteissa tiettyä NATO-johtoista sotilaallista toimintaa varten.

1.16. Aiesopimus (Statement of Intent, SOI). Dokumentti, joka ilmaisee lähettävän maan aikomuksen osallistua isäntämaasopimukseen tämän yhteisymmärryssopimuksen puitteissa, mutta tietyin varauksin. Isäntämaa vahvistaa ovatko vai eivätkö varaukset ole hyväksyttäviä isäntämaasopimuksen määräysten perusteella.

1.17. Tekninen sopimus (Technical Arrangement, TA). Kahdenvälinen jatkosopimus tiettyä NATOn sotilaallista toimintaa varten. Se kuvailee isäntämaan vastuut ja menettelyt isäntämaatukea varten NATOn johdolle ja lähettäville maille.

1.18. Yhteinen toteuttamissopimus (Joint Implementation Arrangement, JIA). Kahdenvälinen jatkosopimus, joka määrittää allekirjoittaneiden velvollisuudet isäntämaatuen antamisessa ja vastaanottamisessa. Se sisältää tarkan tiedon vaaditusta ja tarjotusta tuesta, kohdekohtaisista toteutustavoista ja korvausten ja maksujen ehdoista.

1.19.           Yhteinen isäntämaatuen ohjausneuvosto (Joint Host Nation Support Steering Committee, JHNSSC). Vartavasten perustettu ohjausneuvosto, jonka johdossa ovat isäntämaa ja NATO-komentaja yhdessä. Neuvosto koostuu valtuutetuista edustajista kaikista lähettävistä maista, isäntämaasta ja NATOn johtajista, ja kokoontuu koordinoimaan tarvittavat seikkaperäisesti kehiteltävät isäntämaatukea koskevat toimet kuten teknisen sopimuksen (TA) ja yhteisen toteuttamissopimuksen (JIA).

1.20. Toiminnalliset kohteet (Operational Sites). Kohteet isäntämaassa, toiminnallista ja/tai logistista tukea varten NATO-johtoisten sotilaallisten toimien joukoille. Nämä kohteet ovat strategisen johdon erillisyksiköitä ja toimivat NATO-komentajan komennon alla.

1.21. Osallistujat ovat tietoisia siitä, että jos jotakin termiä ei ole määritelty tässä yhteisymmärryssopimuksessa, NATOlle ovat voimassa NATO-sanasto (NATO Glossary) ja määritelmät (AAP-6).



OSA 2.

2.        Tarkoitus


2.1. Tämän yhteisymmärryssopimuksen tarkoitus on sopia periaatteet ja menettelytavat toiminnallisten kohteiden perustamiseksi ja isäntämaatuen antamiseksi NATO-joukoille isäntämaassa, tai isäntämaan tukemana, NATOn sotilaallisten toimien aikana.

2.2. Tämä yhteisymmärryssopimus ja sen jatkodokumentit on tarkoitettu suunnittelun pohjaksi asianomaisille isäntämaan tahoille ja NATOn johdolle ennakoimaan isäntämaatukea erilaisille NATOn sotilaallisille toimille. Nämä tehtävät sisältävät toimet, joihin lähetettävät joukot ovat tiedossa, sekä ne, joihin joukot eivät vielä ole tiedossa.



OSA 3.

3.        Laajuus ja yleiset järjestelyt


3.1. NATO, PfP SOFA, Pariisin protokolla, PfP SOFA:n ylimääräinen lisäpöytäkirja ja muut mahdolliset oleelliset voimassa olevat sopimukset NATO-esikunnan ja isäntämaan välillä ovat voimassa kaikissa NATO-johtoisissa sotilaallisissa toimissa.

3.2. Isäntämaa tunnustaa operationaalisten kohteiden, jotka perustetaan tämän yhteisymmärryssopimuksen puitteissa, olevan NATO-esikunnan erillisyksiköitä, ja näiden erillisyksiköiden toimien olevan NATO-esikunnan toimia. Perustettavat kohteet yksilöidään jatkodokumenteissa. Komento- ja hallinnointijärjestelyt määritellään soveltuvissa operaatiosuunnitelmissa.

3.3. Tämän yhteisymmärryssopimuksen on tarkoitus olla yhtäpitävä (in accord with) NATO-doktriinin ja käytäntöjen kanssa ja määrittää puitesopimuksen ja rakenteen isäntämaatuelle.

3.4. Isäntämaa tulee tukemaan täysin voimin, riippuen saatavuudesta ja käytännöllisistä rajoitteista kussakin tilanteessa, lähetettyjä joukkoja NATO-johtoisissa sotilastoimissa. Tuen yksityiskohdat käsitellään jatkodokumenteissa.

3.5. Tämän yhteisymmärryssopimuksen pykälät ovat voimassa rauhan, hätätilan, kriisin ja konfliktin sekä kansainvälisen jännitteen aikana, kuten isäntämaa ja NATOn johto yhdessä määrittävät.

3.6. Vaikka lähettäviä maita kannustetaan osallistumaan NATOn sotilaallisiin toimiin ja hyväksymään tämä yhteisymmärryssopimus yleisenä rakennedokumenttina, jonka puitteissa isäntämaa antaa isäntämaatukea, isäntämaa voi ottaa erilliset kahdenväliset sopimukset yksittäisten maiden kanssa tapauskohtaisesti huomioon.

3.7. Isäntämaa ja NATOn strateginen johto (SCs) voivat valtuuttaa edustajia neuvottelemaan jatkodokumenteista, jotka tukevat ja vahvistavat tätä yhteisymmärryssopimusta.

3.8. Tämän yhteisymmärryssopimuksen tukemat NATOn sotilaalliset toimet saattavat vaatia monikansallisia tukitoimia lentokoneilta ja helikoptereilta, ja satamien tapauksessa kaupallisilta aluksilta ja sota-aluksilta. Isäntämaa tiedostaa, että tällaisten lentokoneiden, helikoptereiden, alusten ja niiden miehistöjen kulku isäntämaahan ja sen alueen kautta, tapahtuu yleisen kulkuvapauden puitteissa NATOn sotilaallisen toiminnan aikana. Isäntämaa hallinnoi ja kontrolloi kaikkia osa-alueita tästä kulkuvapaudesta.



OSA 4.

4.        Viiteasiakirjat


Viiteasiakirjat, jotka voivat soveltua tähän yhteisymmärryssopimukseen, ovat Liitteessä A.



OSA 5.

5.        Vastuut


Tämän yhteisymmärryssopimuksen ehtojen mukaan:

5.1. Isäntämaa

a. Jatkodokumenttien kehittämistyön aikana, ja kun tapahtuu muutoksia,  ja näiden dokumenttien valmistumisen jälkeen isäntämaa antaa ajankohtaisia tiedotuksia asianosaiselle NATO-komentajalle isäntämaan valmiuksista tai niiden puutteista. Isäntämaa ottaa huomioon, että NATOn suunnittelijat tukeutuvat tämän yhteisymmärryssopimuksen jatkodokumentteihin ja vaativat ajankohtaisia ilmoituksia suunnitelluista muutoksista kansalliseen järjestelmään ja valmiuksiin.

b. Järjestääkseen tukea isäntämaa tekee vaadittavat järjestelyt tuen toimittajien kanssa siviili- ja kaupalliset toimijat mukaan lukien. Kaupallisesti hankittu tuki hankitaan kilpailutuksen kautta edullisimman hyväksyttävän tarjouksen tekijältä.

c. Isäntämaa tulee pitämään hallinnollista ja taloudellista kirjanpitoa, joka vaaditaan korvauksen maksamiseen isäntämaalle joukoille annetusta tuesta. Asiakirjat NATO-budjettien kautta rahoitetuista liiketoimista tulee olla saatavilla NATOn kirjanpitoa varten.

d. Vaatimustaso isäntämaan järjestämille tuotteille ja palveluille tullaan määrittämään jatkodokumenteissa.

e. Isäntämaa tulee pitämään hallinnan omista isäntämaatuen resursseistaan, ellei näiden resurssien hallintaa irroteta.

f. Isäntämaa toimittaa ennen NATOn sotilaallista toimintaa hinnaston tarvittavalle isäntämaatuelle.

g. Isäntämaa tulee kutsumaan lähettäviä maita hyväksymään tämän yhteisymmärryssopimuksen pykälät Liittymissopimuksella (Note of Accession) tai Aiesopimuksella (Statement of Intent).

h. Isäntämaa, NATO-komentajan kanssa koordinoiden, tulee antamaan joukoille terveydenhoitoa ja hammaslääketieteellistä tukea isäntämaan sotilashenkilöiden toimesta ja armeijan toimipaikoissa samoilla ehdoilla kuin isäntämaan armeijalle.

i. Isäntämaa huolehtii terveyspalvelujen käytännön järjestelyistä isäntämaan ja lähettävien maiden välillä siviilihenkilökunta (POC, Protection of Civilians) mukaan lukien.

j. Jatkodokumenttien laadinnan aikana isäntämaa tulee antamaan NATO-komentajalle englanninkieliset kopiot terveys-, turvallisuus-, ympäristö- ja maataloussäädöksistä, joilla saattaa olla merkitystä NATOn sotilaalliseen toimintaan, kuten myös vaarallisten aineiden säilöntää, liikuttamista ja hävitystä koskevat säädökset.

k. Isäntämaa hyväksyy, että kopiot lähettävien maiden tarvikkeiden rahtilistoista, sekä sotilaallisista että henkilökohtaisista, kuten NATO SOFA määrää, ovat riittäviä tullin tarkoituksiin.


5.2. NATO-komentaja

a. NATO-komentaja varmistaa, niin pitkälle kuin mahdollista, että jatkodokumentit määrittävät tarvittavan tuen lajin, määrän ja laadun. On otettava huomioon, että tehtävää ja joukkojen kokoonpanoa ei voida määritellä ennen Operaatiosuunnitelmaa (Operation Plan, OPLAN), Operaatiomääräystä (Operation Order, OPORD) tai Harjoitusoperaatiomääräystä (Exercise Operational Order, EXOPORD). NATO-komentaja antaa isäntämaan suunnittelua varten välttämätöntä lisätietoa niin pian kuin se on käytännössä mahdollista.

b. NATO-komentaja pitää isäntämaan ajan tasalla olosuhteiden  muutoksista ja ehdottaa tarpeen mukaan muutoksia jatkodokumentteihin.

c. NATO-komentaja selvittää onko yhteistä rahoitusta olemassa, ja mitkä tarpeet voidaan hoitaa yhteisellä rahoituksella.

d. NATO-komentaja täsmentää ja priorisoi vaadittavan isäntämaatuen ja hyväksyy hinnoittelun yhteisiin kustannuksiin.

e. NATO-komentaja takaa korvauksen isäntämaalle sovitusta isäntämaatuesta, jos se maksetaan yhteisistä kustannuksista. Muissa tapauksissa NATO-komentaja auttaa niin pitkälle kuin mahdollista selvittämään isäntämaan ja lähettävien maiden välisiä taloudellisia kysymyksiä.

f. Mikäli lähettävien maiden vaatimukset eroavat NATO-komentajan resurssienjakoprioriteeteista, asianosainen NATO-komentaja selvittää ristiriidan kyseisten lähettävien maiden kanssa.

g. NATO-komentaja määrää henkilöstön ja muut vaatimukset isäntämaahan perustettavien kohteiden operaatioita varten.

h. NATO-komentaja avustaa tukivaatimusten ja kustannusten standardisoinnissa käytäessä neuvotteluja ja/tai yhteisessä isäntämaatuen esikuntayksikössä (JHNSSC:ssä, Joint Host Nation Support Staff Cell).


5.3. Lähettävät maat

a. Lähettävät maat voivat valita osallistua isäntämaatuen rakenteeseen ja käytäntöihin hyväksymällä tämän yhteisymmärryssopimuksen Liittymissopimuksella (NOA) tai Aiesopimuksella (SOI) tiettyä NATOn sotilaallista toimintaa varten.

b. Lähettävät maat täsmentävät isäntämaatuen vaatimukset isäntämaalle ja asianomaiselle NATO-komentajalle.

c. Suorien kansallisten kustannusten vaatimusten osalta lähettävä maa tavallisesti osallistuu isäntämaatuen neuvotteluihin JHNSSC:ssä tai suoraan isäntämaan kanssa mikäli JHNSSC:tä ei ole perustettu. Lähettävät maat suorittavat isäntämaalle suoria maksuja tai korvauksia isäntämaatuesta vain sotilaallisista palveluista ellei muista rahoitusmenettelyistä ole sovittu. Mikäli isäntämaan ja lähettävän maan välillä on sopimusvelvoite, lähettävät maat maksavat siviili- tai kaupallisen tuen suoraan isäntämaalle.

d. Lähettävät maat lähettävät valtuutetut henkilönsä osallistumaan isäntämaatuen kokouksiin yhteisessä isäntämaatuen esikuntayksikössä JHNSSC:ssä sen toiminnan aikana, mikäli yksikkö perustetaan.

e. Lähettävät maat raportoivat muutoksista isäntämaatuen vaatimuksiin isäntämaalle ja asianosaiselle NATO-komentajalle sitä mukaa, kun niitä ilmenee, ja esittävät näille muutetut isäntämaatuen vaatimukset ja/tai tilannekatsaukset (status reports).

f. Lähettävät maat vastaavat isäntämaan järjestämän armeijan ulkopuolelta tulevan terveydenhoidon ja hammashoidon kustannuksista.

g. Lähettävien maiden tulee noudattaa isäntämaan terveys-, turvallisuus-, ympäristö- ja maataloussäädöksiä ja käytäntöjä, jotka on määritelty  operaatiokohteille, sekä isäntämaan säädöksiä vaarallisten aineiden säilytyksestä, liikuttamisesta ja hävittämisestä.



OSA 6.

6. Taloudelliset ehdot


6.1. Kuten on sovittu NATO/PfP SOFA -asiakirjassa ja/tai Pariisin protokollassa ja/tai Ylimääräisessä lisäpöytäkirjassa ja/tai keskinäisessä sopimuksessa ja/tai kuten on sovittu kansainvälisessä yleissopimuksessa, kansainvälisen sotilasesikunnan toimet, operaatiopaikat, NATOn omistamat tai lähettämät joukkojen käyttöön annetut alukset, lentokoneet, ajoneuvot ja poltto- ja voiteluaineet (POL) ovat vapaita veroista, tulleista, maksuista ja muista vastaavista kuluista.

6.2. Pariisin protokollaa ja Ylimääräistä lisäpöytäkirjaa, jotka määrittelevät koskemattomuussuojan ja erioikeudet (privileges) Kansainväliselle esikunnalle, tullaan soveltamaan kaikkiin esikunnan osiin ja erillisjoukkoihin, jotka lähetetään isäntämaahan NATOn sotilaallisen toiminnan seurauksena.

6.3. Kalusto, varusteet, tuotteet ja materiaalit, jotka väliaikaisesti tuodaan tai viedään isäntämaan alueelta NATOn sotilaallisen toiminnan yhteydessä, ovat vapaita kaikista tulleista, veroista ja maksuista. Muut tullikäytännöt tullaan määrittämään soveltaen NATOn tai PfP:n SOFA:a (NATOn sisäistä tai rauhankumppanuuteen kuuluvaa sopimusta joukkojen asemasta), Pariisin protokollaa ja Ylimääräistä lisäpöytäkirjaa.

6.4. Milloin täydellinen vero-, tulli- tai maksuvapaus ei ole mahdollista isäntämaasta tehdyille ostoksille, perityt maksut eivät ole korkeampia kuin isäntämaan armeijan tapauksessa, ja kaikki maksatus tulisi hoitaa mahdollisimman vähäisillä hallinnollisilla kustannuksilla (requirements).

6.5. Finanssitoiminnot, sisältäen varojen siirron ja tilien perustamisen, missä tahansa yksityisessä tai valtion pankissa, tulee hoitaa ilman mitään julkisen hallinnon vaatimia maksuja.

6.6. Lopulliset taloudelliset järjestelyt, erityisesti ne, jotka liittyvät NATOn yhteiseen rahoitukseen, tullaan todennäköisesti päättämään vasta juuri ennen NATOn sotilaallisen toiminnan alkamista. Kuitenkin kaikissa etukäteen käytävissä finanssijärjestelyjä koskevissa neuvotteluissa tulee täsmällisesti määritellä NATOlle tulevat suurimmat mahdolliset kustannukset. Kulut, joista ei erityisesti ole sovittu NATO-kustanteisina ennen kustannusten toteutumista, eivät saa NATOn yhteistä rahoitusta.

6.7. Jatkodokumentit tulevat antamaan perustan kustannuslaskelmille ja luokitteluun NATOn yhteisiksi kustannuksiksi (jos sellainen tulee kysymykseen), jaetuiksi kustannuksiksi tai pelkästään kansallisiksi kustannuksiksi.

6.8. Missä NATO-komentaja päättää, että tietyt kustannukset ovat hyväksyttäviä ja edullisia NATOn yhteiselle rahoitukselle (hyväksyttyjen budjettien perusteella), asianomainen komentaja (SC, Strategic Commander) tulee oikeuttamaan yhteisen rahoituksen näille kuluille ja joko maksaa suoraan tai korvaa kustannukset jälkeenpäin isäntämaalle.

6.9. Missä tiettyjen kulujen katsotaan jakautuvan useammalle maalle, nämä kulut voidaan katsoa yhteisiksi kuluiksi, ja voidaan keskinäisen sopimuksen perusteella jakaa käyttäen kustannustenjakokaavaa, joka hyväksytään Teknisessä sopimuksessa (TA) tai muissa jatkodokumenteissa.

6.10. Kustannuksia isäntämaan antamasta siviili- tai sotilasmateriaalista tai palveluista ei tule laskuttaa korkeammalla hinnalla kuin isäntämaan armeijan ostamana, eikä laskujen tule sisältää hallinnollisia kustannuksia tai ylihintaa, mutta ne voivat perustua toimitusaikataulujen, toimituspaikkojen tai vastaavien tarkennuksiin. Sotilashenkilöstön antamasta tuesta ei makseta korvausta.

6.11. NATO-komentaja ja lähettävät maat voivat tehdä suoraan sopimuksia kaupallisten toimijoiden kanssa tarvikkeista, palveluista tai muusta tuesta.

6.12. NATOn omistamat ajoneuvot ja lähettävien maiden sotilasajoneuvot ovat itsevakuutettuja (self-insured) ja voivat täten toimia ilman kaupallista vakuutusta.

6.13. Isäntämaan ei tule saattaa itseään taloudelliseen edesvastuuseen NATO-komentajan tai lähettävien maiden puolesta, ellei valtuutettu edustaja erikseen etukäteen pyydä näin tekemään, ja ellei kustannusvastuusta ole sovittu. Lisäksi korvausta ei suoriteta ennen kuin tilanteen mukaan joko ylin esikunta tai lähettävät maat hyväksyvät tarvittavat jatkodokumentit ja ohjaavat niiden panemisen täytäntöön.

6.14. Rahoitusta ei ole kohdennettu tämän yhteisymmärryssopimuksen yhteydessä, eikä tämä sopimus sisällä rahoitusvelvoitteita NATO-komentajan tai lähettävien maiden osapuolelle. Täsmälliset rahoitusjärjestelyt ja korvausmenettelyt määritellään jatkodokumenteissa.

6.15. Operationaalisten kohteiden perustaminen NATOn sotilaallisen toiminnan tukemiseen ei tarkoita (contemplate) infrastruktuurin rakentamista tai parantamista.



OSA 7.

7. Juridiset näkökohdat


7.1. Ylin esikunta tulee tekemään, tai saattaa delegoida, edustustojen toiminnan kannalta tärkeitä juridisia toimia kuten, mutta ei rajoittuen näihin, olemaan osapuolena sopimuksissa, olemaan mukana juridisissa tai hallinnollisissa oikeusprosesseissa ja hankkimaan ja myymään omaisuutta.

7.2. Isäntämaahan lähetettyjen joukkojen laillinen asema määritellään  NATO- tai PfP SOFA:n, Pariisin protokollan ja/tai Ylimääräiseen lisäpöytäkirjan mukaisesti.

7.3. Ei-sopimuspohjaiset vaatimukset, joita ilmenee tästä yhteisymmärryssopimuksesta tai sen seurauksena, käsitellään perustuen NATO- tai PfP SOFA:n pykäliin.

7.4.  Sopimusvaatimukset käsitellään ja päätetään isäntämaassa, sopimuslainsäädännön ja kansallisen lain nojalla, NATO-komentajan tai lähettävien maiden maksaessa soveltuvin osin hyvitystä prosessikustannuksista.



OSA 8.

8.        Joukkojen suojaus


8.1. Kattava ja tehokas joukkojen suojaus (FP) suunnitellaan NATOn kiinteälle esikunnalle ja muille vastaaville sotilaallisille toimille, ja se määritellään tarpeen mukaan Operaatiosuunnitelmissa (OPLANS), Harjoitusten suunnitteluohjeissa (EXPIs) tai lisäsopimuksissa. Joukkojen suojaus toteutetaan NATOn periaatteiden ja menettelytapojen mukaan ja NATO- tai PfP SOFA-sopimusten (NATOn sisäinen sopimus joukkojen asemasta ja Rauhankumppanuuteen liittyvä sopimus joukkojen asemasta) raameissa. Missään olosuhteissa tarvittava tai järjestettävä joukkojen suojaus ei tule olemaan NATO- tai PfP SOFA-sopimusten tai isäntämaan lakien vastaista.

8.2. Kun on aiheellista, niin isäntämaa tiedottaa lähettäville maille ja NATO-komentajalle suunnitelluista joukkojen suojausmenetelmistä, rajoitteista ja esteistä.

8.3. Jokainen lähettävä maa on soveltuvin osin vastuussa isäntämaalle ja NATO-komentajalle joukkojen suojausvaatimusten ja -rajoitusten määrittämisestä.

8.4. Tavanomaisen NATO-joukkojen suojausvastuun lisäksi, joka on  kuvailtu dokumentissa NATO FP polycy and procedures, NATO-komentaja on vastuussa kaikesta isäntämaalta ja lähettäviltä mailta vaadittujen ja toteutettujen joukkojen suojaustoimien koordinoinnista.



OSA 9.

9. Turvallisuus ja informaation julkaiseminen


9.1. Luokiteltuun tietoon, joka tallennetaan, käsitellään, tuotetaan, siirretään tai vaihdetaan tämän yhteisymmärryssopimuksen toteutuksen seurauksena, tullaan soveltamaan Suomen ja NATOn välistä Turvallisuussopimusta ja Hallinnollista sopimusta luokitellun informaation välittämisestä Suomen hallituksen ja NATOn välillä. Liittouman maiden välillä luokiteltuun tietoon, joka tallennetaan, käsitellään, tuotetaan, siirretään tai vaihdetaan tämän yhteisymmärryssopimuksen toteutuksen seurauksena, tullaan soveltamaan sopimusta C-M (2002) 49 "Turvallisuus NATOn sisällä", päivätty 17.6.2002, virallinen versio, kaikki liitteet ja muutokset ja olemassaolevat turvallisuussopimukset ja käytännöt mukaan lukien.

9.2. Osapuolen tai lähettävän maan toiselle antama luottamuksellinen tieto, ja luottamuksellisuutta vaativa näiden tahojen tuottama tieto, tulee säilyttämään alkuperäisen turvaluokituksensa, tai sille määrätään turvaluokitus, joka takaa toisen Osapuolen tai lähettävän maan vaatiman suojan julkistamista vastaan.

9.3. Kukin Osapuoli ja lähettävä maa tulee käyttämään kaikki sille mahdolliset lailliset keinot välttääkseen luottamuksellisesti vaihdetun tiedon julkistamista, paitsi jos toiset Osapuolet ja/tai lähettävät maat suostuvat julkistamiseen.

9.4. Helpottaakseen halutun suojauksen määrittämistä, jokainen Osapuoli tai lähettävä maa tulee merkitsemään toisille lähettämänsä luottamuksellisen tiedon saatteella, jossa kerrotaan sen lähde, turvallisuusluokitus, julkaisun ehdot, sen että informaatio liittyy tiettyyn NATOn sotilaalliseen toimintaan, ja että se annetaan luottamuksellisesti.

9.5. Henkilöstön vierailut järjestetään sopimuksen C-M (2002) 49 korjatun version mukaisesti.

9.6. Kaikki tämän osan kattama luokiteltu tieto tulee säilymään suojattuna jonkin osapuolen irtautuessa sopimuksesta tai tämän yhteisymmärryssopimuksen purkautuessa.



OSA 10.

10. Aloitus, kesto ja lopetus


10.1. Tämä sopimus astuu voimaan viimeisen allekirjoituksen päivämäärästä ja pysyy voimassa ellei joku Osapuolista pura sitä antamalla 6 kuukautta etukäteen kirjallisen ilmoituksen kaikille Osapuolille.

10.2. Kaikki osien 6,7 ja 9 säädökset pysyvät voimassa jonkin Osapuolen erotessa tai tämän yhteisymmärryssopimuksen päättyessä, kunnes kaikki velvollisuudet on täytetty. Lähettävät maat tulevat täyttämään kaikki velvollisuutensa sopimuksen päättymisen tai irtisanoutumisen tapauksessa.



OSA 11.

11. Muuttaminen ja tulkinta


11.1. Tätä yhteisymmärryssopimusta voidaan muuttaa tai täydentää kaikkien Osapuolten kirjallisella suostumuksella.

11.2. Mahdolliset ristiriidat tämän yhteisymmärryssopimuksen tulkinnassa ja soveltamisessa tullaan ratkaisemaan neuvottelulla Osapuolten kesken mahdollisimman matalalla tasolla, eikä sitä tulla viemään kansalliseen tai kansainväliseen tuomioistuimeen tai kolmannelle taholle ratkaistavaksi.

11.3. Tämä yhteisymmärryssopimus on allekirjoitettu kolmena kappaleena englannin kielellä.



OSA 12

12. Yhteys kansalliseen ja kansainväliseen lakiin


12.1. Tämän yhteisymmärryssopimuksen ei ole tarkoitus olla Osapuolia sitovien kansallisten lakien tai kansainvälisten sopimusten yläpuolella. Osapuolet tiedottavat toisilleen kaikista tästä yhteisymmärryssopimuksesta nousevista ristiriidoista.

12.2. Tätä yhteisymmärryssopimusta ei voida rekisteröidä Yhdistyneiden Kansakuntien peruskirjan artiklan 102 alla.






Edellä oleva ilmaisee yhteisymmärryksen, joka on saavutettu Suomen tasavallan hallituksen, Transformaatioesikunnan ja NATOn Euroopan joukkojen esikunnan välillä käsitellyistä asioista.

Suomen tasavallan hallituksen puolesta


_________________
JARMO LINDBERG
KENRAALI,
PUOLUSTUSVOIMIEN KOMENTAJA, SUOMEN PUOLUSTUSVOIMAT

Päiväys:    4.9.2014 


Suomen tasavallan ilmoitus

Tämän yhteisymmärryssopimuksen ja sen jatkodokumenttien puitteissa Suomen tasavalta ei tunnusta alihankkijoita osana joukkoja tai siviiliosaa kuten on määriteltynä NATO/PfP SOFA :ssa ja Pariisin protokolla/Ylimääräinen lisäpöytäkirja sopimuksissa.


NATOn Euroopan joukkojen esikunnan
Ja Transformaatioesikunnan puolesta




____________________
PHILIP M. BREEDLOVE
KENRAALI, YHDYSVALTAIN ILMAVOIMAT
EUROOPAN JOUKKOJEN KOMENTAJA

Päiväys:    4.9.2014


NATOn Euroopan joukkojen esikunnan ilmoitus

Suomen tasavallan ilmoitus ymmärretään soveltuvaksi niin kauan, kuin NATOn sotilaalliset toimet pysyvät funktionaalisina NATOn Neuvoston määräysten mukaisesti.

(Selkosuomeksi: Suomen ilmoitusta kunnioitetaan siihen saakka, kunnes NATOn Neuvosto toisin määrää.)





LIITE A

Viitedokumentit
(Reference Documents)

a. North Atlantic Treaty, 4.4.1949. (Pohjois-Atlantin liiton valtiosopimus, NATO-sopimus)

b. Partnership for Peace Framework Document Issued by the Heads of State and Government Participating in the Meeting of the North Atlantic Council (Framework Document), 10.1.1994 (only for MOU with PfP Nation). (Yhteistyö rauhan puolesta kehysdokumentti, NATOn neuvoston kokoukseen osallistuneiden valtioiden päämiesten ja hallitusten julkaisema, kehysdokumentti, vain rauhankumppanuusmaan Yhteisymmärryssopimusta varten)

c. Agreement among the Parties to the North Atlantic Treaty and Regarding the Status of their Forces, (NATO SOFA), 19.6.1951. (Sopimus NATOn valtiosopimukseen osallisten välillä ja koskien heidän joukkojensa asemaa)

d. The Protocol of the Status of International Military Headquarters set up Pursuant to the North Atlantic Treaty, (Paris protocol), 28.8.1952. (Pöytäkirja NATO-sopimuksella perustetun kansainvälisen sotilasesikunnan asemasta, Pariisin protokolla)

e. Agreement among the States parties to the North Atlantic Treaty and other States Participating in the Partnership for Peace regarding the Status of their Forces (PfP SOFA), 19.6.1995. (Sopimus joukkojen asemasta NATO-sopimukseen osallisten valtioiden ja Rauhankumppanuusvaltioiden välillä)

f. Additional Protocol to the Agreement among the States parties to the North Atlantic Treaty and other States Participating in the Partnership for Peace regarding the Status of their Forces (Additional Protocol to the PfP SOFA), 19.6.1995. (Lisäpöytäkirja joukkojen asemaa koskevaan sopimukseen NATO-sopimukseen osallisten valtioiden ja Rauhankumppanuusvaltioiden välillä)

g. Futher Additional Protocol to the Agreement among the States parties to the North Atlantic Treaty and other States Participating in the Partnership for Peace regarding the Status of their Forces (Further Additional Protocol), 19.12.1997. (Ylimääräinen lisäpöytäkirja joukkojen asemaa koskevaan sopimukseen NATO-sopimukseen osallisten valtioiden ja Rauhankumppanuusvaltioiden välillä)

h. MC 319/2 - NATO Principles and Policies for Logistics. (NATOn logistiikan periaatteet ja käytännöt)

i. MC 334/2 - NATO Principles and Policies for Host Nation Support (HNS). (NATOn periaatteet ja käytännöt isäntämaatuelle, Isäntämaasopimus)

j. Applicable NATO STANAGs and Policy Directives for Logistics Support, Force Protection and Financial Reimbursement. (Soveltuvat NATOn standardointisopimukset ja käytäntöjen ohjeistukset logistiikkatukea, joukkojen suojausta ja rahallista korvausta varten)

k. C-M(2002)49 - Security within NATO, 17.6.2002. (Turvallisuus NATOn sisällä)

l. BI-SC Directive 15-3 Preparation of International Agreements. (Direktiivi kansainvälisten sopimusten valmistelusta)

m. AJP-4.5 (B) - Allied Joint Doctrine for Host Nation Support and Procedures. (NATOn yhteisdoktriini isäntämaatuelle ja käytännöille)

n. CM(2002)50 - Protection Measure for NATO Civil and Military Bodies, Deployed NATO Forces and Installations (Assets) Against Terrorist Threats. (Suojaustoimet NATOn siviili- ja sotajoukoille, käyttöönotetuille NATOn joukoille ja rakenteille terroristiuhkia vastaan)

o. BI-SC Force Protection Directive 80-25, 1.1.2003. (Joukkojen suojausdirektiivi)

p. BI-SC Functional Planning Guide for Force Protection. (Käytännöllinen suuunnitteluohje joukkojen suojaukseen)

q. AAP-6 - NATO Glossary of Terms and definitions. (NATOn sanasto termeille ja määritelmille)".

Lopuksi on syytä todeta vielä sekin, että tämä sopimus on ja oli sekä perustuslain vastainen, että rikkoi tuoreeltaan rikoslain 12. luvun pykäliä 1 ja 10. Sopimus rikkoi myös Suomen laissa olleita puolueettomuussopimuksia. Asiasta tehtiin tuoreeltaan tutkintapyyntö Suojelupoliisille, joka keväällä 2015 oli ilmeisesti nimittänyt jo tutkinnanjohtajan.

Joitakin lakeja on ilmeisesi muuteltu jälkikäteen, ja muutellaan, mutta se on merkityksetöntä valkopesua jo tapahtuneen jälkeen. Lait ovat olleet voimassa tekohetkellä ja voimassaolleiden lakien mukaan tämän sopimuksen tekeminen rikkoi maamme lakeja suoraan. Lisäksi sen allekirjoittanut upseeri rikkoi sotilasvalansa ja luultavasti myös Suomen armeijan kantahenkilökunnan toimintaa sääteleviä lakeja, säädöksiä ja asetuksia.

Lakia rikkoivat myös koko Eduskunnan ulkopoliittinen valiokunta ja kaikki sen jäsenet, jotka antoivat tälle antautumisasiakirjalle hyväksyntänsä, lakiemme vastaisesti siis.

Lakia rikkoivat myös sopimuksen allekirjoitustilaisuudessa läsnäolleet tasavallan presidentti sekä silloinen puolutusministeri, joiden maan korkeimpiin luottamustehtäviin valittuina olisi pitänyt nimenomaan valvoa, että maamme lakeja noudatetaan.

Toki on myönnettävä, että käsitys lakien rikkomisesta on kirjoittajan ja vain yhden juristin näkemys asiasta, mutta juuri siksi teinkin jo ennen sopimuksen allekirjoitusta tutkintapyynnön. Sen jälkeen niitä on tehty useampiakin.

Ja sitten aivan lopuksi se pointti, joka tekee tyhjäksi argumentin jonka mukaan tämä asiakirja parantaa Suomen turvallisuutta, puolustusta tai sotilaallista asemaa: TÄSSÄ SOPIMUKSESSA EI MAINITA SANALLAKAAN SUOMEN TURVALLISUUTTA, SUOMEN PUOLUSTAMISTA TAI SUOMEN SOTILAALLISTA ASEMAA.

maanantai 24. elokuuta 2015

SUOMEN TALOUDEN ONGELMA

Koska Etelärannan pojat, hallitus, eduskunta, valtiovarainministeriö, ay-liike ja tietämättömät toimittajat eivät vieläkään ymmärrä miksi maamme talous ja vienti ovat ongelmissa, tai jos tietävät niin valehtelevat, niin lienee syytä vääntää asia rautakangesta. Olen jo aikaisemmin vääntänyt sitä rautalangasta, mutta sekin lienee liian monimutkainen ymmärrettäväksi. Niinpä tässä tulee rautakanki-malli.

Suomen vienti ei vedä tarpeeksi, koska viennistä huomattava osa menee euro-maihin. Me emme voi kilpailla hinnoilla, koska meillä on euro. Euro on se syy viennin tökkimiseen.

Suomalaisten työntekijöiden palkat eivät ole korkeammat kuin muuallakaan. Esimerkiksi Saksassa on paremmat palkat, enemmän lomapäiviä ja halvempi ruoka ja asuminen. EK ja poliitikot valehtelevat väittäessään toisin.

90-luvun lamasta ei päästy EU-jäsenyydellä, eikä palkkakilpailulla. Siitä päästiin devalvoimalla markka yli 30%. Sen jälkeen Nokian kännykät hakkasivat maailmalla Ericsonit ja Motorolat. Ne olivat niin paljon halvempia. Nyt me emme voi devalvoida. Olemme jumissa euron kanssa.

Mitä taas tulee valtion talouden ongelmiin, niin ne liittyvät suoraan EU-jäsenyyteen ja euroon.

EU-jäsenyyden myötä valtio ei enää voinut lainata rahaa omalta keskuspankiltaan. Velkaa oli otettava yksityisiltä pankeilta ja nimenomaan ulkomailta. Näiden lainojen korkoja on maksettu viimeisen kahden vuosikymmenen aikana arvioijasta riippuen 30-70 miljardia. Siis 30 000 000 000 viiva 70 000 000 000 euroa.

EU-jäsenmaksuista oli tullut vuoteen 2014 mennessä nettotappiota, siis puhdasta persnettoa suomalaisille, 4,3 miljardia. Siis 4300 000 000 euroa. Vuonna 2014 nettotappiota jäsenmaksuista tuli 1,4 miljardia. Se tekee yhteensä 5,7 miljardia, eli 5700 000 000 euroa. Kuluvan vuoden jäsenmaksu on 2 miljardia brutto, josta nettotappio on ainakin 1 miljardia eli 1000 000 000 euroa. Tämä tekee yhteensä 6,7 miljardia euroa nettomiinusta. Eli pelkistä jäsenmaksuista on tullut noin 6700 000 000 euroa miinusta suomalaisille veronmaksajille.

Euroon Suomi oli tunkenut veronmaksajien rahaa vuoteen 2012 mennessä 9,3 miljardia eli 9300 000 000 euroa. Lisäksi jo tuolloin oli päätetty, että maksetaan heti pyydettäessä 11,14 miljardia. Tämä lienee jo maksettu. Tietoja vuosilta 2013 ja 2014 ei ole löytynyt. Lisäksi Suomi antoi Kyprokselle 2 miljardia suoraan, eli 2000 000 000 euroa. Viimeisimmästä Kreikka-lainasta Suomen osuus on mediassa esillä olleiden tietojen mukaan 1,4 miljardia.

Eli euroon on mennyt viimeisen runsaan kymmenen vuoden aikana yhteensä 23,84 miljardia euroa, eli suomalaiset veronmaksajat ovat hävinneet 2384 000 000 euroa netto.

Kun laskemme yhteen 23,84 miljardia plus 6,7 miljardia saamme luvuksi 30,54 miljardia euroa nettomiinusta. Suomalaiset ovat siis maksaneet viimeisen parin vuosikymmenen aikana EU- ja eurojäsenyydestään 30 540 000 000 euroa nettomiinusta.

Jos tähän summaan lisätään EU-sääntöjen määräämät lainat, eli ulkolaisille pankeille maksetut lainankorot, nettomiinus suomalaisille onkin jo melkoinen. Jos alimmat korkomenoarviot pitävät paikkansa, summa on 60,54 miljardia. Jos korkein arvio korkomenoista pitää paikkansa, summa onkin jo melko muheva 100,54 miljardia euroa.

Eli laskutavasta ja arvioista riippuen euro ja EU ovat tulleet maksamaan suomalaisille nettomiinusta viimeisen parin vuosikymmenen aikana 60,54 miljardia, tai jopa 100,54 miljardia.

Jos joku väittää, ettei tällä summalla ole merkitystä, voi epäillä väitteen esittäjän älykkyyttä, laskutaitoa ja ymmärrystä yhtä paljon kuin rehellisyyttäkin. Suomalaiset ovat hävinneet jokaisena Euroopan Unionin jäsenyysvuotena 3,54 - 5,54 miljardia euroa netto. Se on melkoinen lovi valtion varoihin, nettomiinusta.

Vaatiikin melkoista pokkaa väittää, että Suomen valtiontalouden ongelmat ovat kotikutoisia ja johtuvat pääasiassa suomalaisten laiskuudesta, elämisestä yli varojen, liian suurista palkoista tai liian hyvästä sosiaaliturvasta tai terveydenhoitojärjestelmästä. Jokainen voi laskea mielessään kuinka monta sairaanhoitajaa tällä nettomiinuksella olisi voitu palkata. Jokainen voi laskea kuinka moni terveyskeskus tai sairaala olisi edelleen pystyssä. Jokainen voi laskea mitä muita yhteiskunnan palveluita tällä ulkomaille syydetyllä massiivisella summalla olisi voitu järjestää.

Niin ei kuitenkaan tehty. Suomalaiset poliitikot ja virkamiehet ovat kaataneet surutta suomalaisten rahat tahoille ja hankkeisiin joista ei ole ollut mitään hyötyä meille. Me olemme nettotappiolla kaikkien EU-tukien jälkeenkin ja kiitos euron, meillä ei ole mitään tietä ulos tästä  mustasta aukosta, joka vie varallisuutemme, itsenäisyytemme ja tuhoaa yhteiskuntamme vääjäämättä.

Tässä blogissa esitetyt luvut löytyvät Valtiovarainministeriön omista tilastoista, Eurooppatiedotuksen sivuilta ja lehtien arkistoista. Menkää etsimään. Tai lueskelkaa aikaisempia tämän blogin tekstejä. Linkit löytyvät sieltä.


sunnuntai 23. elokuuta 2015

RASISMISTA JA PAKOLAISISTA

Onko todella niin, että pakolaiskeskustelussa Suomessa on havaittavissa rasistisia piirteitä? Tokihan niin. Moni rasisti on tuohtunut pakolaisten afrikkalaisuudesta ja ihonväristä, mutta se on pientä sen varsinaisen pakolaisasiaan liittyvän rasismin suhteen.

On nimittäin olemassa yksi valtava pakolaisongelma, joka ei juurikaan saa huomiota viranomaisilta, virallisilta auttajilta, maailmanhalaajilta, viherkaaderilta ja Välimeren pakolaisten kohtaloa surkuttelevilta ammattilaisilta. On olemassa yksi etninen ryhmä, joka on täysin kadonnut julkisuudesta, jonka hätää ja kurjuutta valtamedia tuskin edes huomaa, ja kuitenkin kyse on Euroopan suurimmasta ja akuuteimmasta pakolaisongelmasta.

Syy on rasismi. Näillä pakolaisilla on väärä uskonto, väärä ihonväri ja väärä etninen tausta. He kuuluvat pääosin virallisen Suomen ja vihreiden kansakunnan vihollisiksi julistamaan etniseen ryhmään. Juuri siksi heidän tragediansa on taiottu olemattomiin, eikä heitä edes noteerata. Ja tämä on juuri sitä rakenteellista, hallinnollista, virallista ja poliittista rasismia. Juuri tämä rasismi on sitä, joka on täysin unohtunut niiltä, jotka niin mielellään huutavat muiden rasismista ja suvaitemattomuudesta.

Vihreät etunenässä ovat käyneet vihakampanjaansa tätä etnistä ryhmää vastaan jo vuosikausia ja käyvät edelleen, ja juuri siksi tämä etninen ryhmä ja sen pakolaistragedia on siivottu kadoksiin virallisesta pakolaistarinasta, joka keskittyy Välimeren ja Syyrian, ja jopa Afganistanin tragedioihin.

Valtamedia ja valtiovallan edustajat ovat jo vuosia käyneet kampanjaansa tätä etnistä ryhmää vastaan ja vähätelleet heihin kohdistuneita joukkomurhia ja siviilien pommituksia ja tappamista. Jopa ministeritasolta on osoitettu avointa rasismia tätä etnistä ryhmää kohtaan juuri vähättelemällä tämän etnisen ryhmän kokemaa vainoa. 

Näitä pakolaisia on eri arvioiden mukaan runsaasta 700 000 jopa 2 000 000, mutta he eivät saa osakseen virallisia voivotteluja. Pekka Haavisto ei ilmesty aamu-televisioon itkemään heidän kohtaloaan, vaan murehtii sujuvasti afrikkalaisista pakolaisista. Yksikään pakolaisjärjestö, maahanmuuttoviranomainen tai mikään muukaan virallinen taho ei ole puuhaamassa näille pakolaisille vastaanottokeskuksia pikapikaa, eikä mikään kansalaisjärjestö ole kiljumassa hätämajoituksia näille pakolaisille.

Syykin on selvä. He kuuluvat pääosin virallisen Suomen virallisesti vihollisiksi leimaamaan etniseen ryhmään. He kuuluvat etniseen ryhmään, jota vastaan valtamedia on käynyt jo useamman vuoden vihakirjoituskampanjaansa. Heillä on väärä ihonväri. Kaikki rasismin perusteet osuvat heihin ja siihen kohteluun, jonka he ovat saaneet osakseen suomalaisessa pakolaiskeskustelussa.

Kaikki ne tahot, jotka ovat karjuneet suu vaahdossa immosten ja halla-ahojen rasismista, ovat itse omissa toimissaan ja puheissaan toimineet perinteisen institutionalistisen rasismin mukaisesti tätä etnistä ryhmää kohtaan. Vaikeneminen, syyllistäminen, syyttäminen, syrjiminen, vähättely ja kaikki näitä pakolaisia koskeva toiminta erityisesti vihreiden ja pakolaisasioita hoitavien viranomaisten taholta paljastaa maassamme muhivan todellisen rasismin.

Mikä on tämä virallisen Suomen, valtion, virkamiesten, poliitikkojen ja valtamedian vihapuheiden ja rasismin kohteeksi joutnut etninen väestöryhmä? Mikä on tämä etninen pakolaisten joukko, jota virallinen Suomi ja sen viralliset auttajakaaderit kohtelevat juuri niin rasistisesti kuin vain ylipäätään voi kohdella?

Tämä etninen ryhmä on tietenkin Ukrainan pakolaiset ja erityisesti Ukrainan venäläiset pakolaiset.

Kuinka monta kertaa sinulla on ollut hätä näiden pakolaisten kohtalosta? Kuinka monta kirjoitusta tai puheenvuoroa olet pitänyt näiden pakolaisten puolesta, kuinka monelle olet vaatinut välitöntä turvapaikkaa Suomesta?

Jos et ole tehnyt niin, olet rasisti. Olet tahallisesti päättänyt jättää heidät pakolaisvouhotuksesi ulkopuolelle vain siksi, että heillä on väärä ihonväri. Olet päättänyt, etteivät he ole oikeita pakolaisia vain siksi, että heillä on väärä uskonto. Olet päättänyt, etteivät he tarvitse apua tai huolenpitoa, koska he ovat venäläisiä ja ukrainalaisia.

Ja se, hyvä maailmanhalaaja, on juuri sitä rasismia se.

Mieti sitä.

Mieti millä perusteella olet päättänyt, että gummivenheellä Libyasta Eurooppaan pyrkivä parempaa elämää etsivät afrikkalainen nuori mies on pakolainen, mutta henkensä edestä Donbassista pakeneva äiti lapsineen ei ole. Mieti miksi Syyriasta sotaa pakeneva nuori mies, tai perhe, on sinun mielestäsi pakolainen, mutta itä-Ukrainasta pakeneva ei ole.

Mikä on se syy, miksi ukrainalainen, olipa hän sitten ruteeni tai etninen venäläinen, ei sinun mielestäsi ansaitse paikkaa tästä maasta pakolaisstatuksella? Miksi olet sitä mieltä, ettei ukrainalaisille pakolaisille tarvitse avata pikapakolaiskeskusta Vihtiin, mutta Välimeren eteläpuolelta tuleville pitää? Onko perustelusi ihonväri? Uskonto? Etninen alkuperä?

Olipa selityksesi mikä tahansa, se täyttää rasismin määritelmät. Sinä et pidä ukrainalaisia pakolaisina, joita pitäisi auttaa ja syy on se, että he eivät ole sinun mielestäsi pakolaisia, koska he ovat valkoisia eurooppalaisia. Tai sitten se, että he ovat slaaveja. Tai jopa se, että he ovat enimmäkseen venäläisiä, eli ryssiä.

Niin tai näin, se on juuri sitä rasismia, josta niin mielelläsi tuohdut ja muita syyttelet.

http://www.euronews.com/2015/04/22/ukraine-crisis-has-created-more-than-2-million-refugees-un-reports/

http://www.kyivpost.com/content/ukraine-abroad/euronews-ukraine-crisis-has-created-more-than-2-million-refugees-un-reports-386897.html

http://www.bbc.com/news/world-europe-29029060

http://www.unhcr.org/54d4a2889.html

http://www.nytimes.com/2014/09/03/world/europe/more-than-a-million-ukrainians-have-been-displaced-un-says.html?_r=0

http://www.reuters.com/article/2014/10/07/us-ukraine-crisis-refugees-idUSKCN0HW0UP20141007

perjantai 21. elokuuta 2015

LEIKKAUSLISTAA JA MENOLISÄYKSIÄ

Kun palkasaajien, lasten, sairaiden, vammaisten ja vanhusten on nyt pakko sopeutua leikkauksiin ja tuntuviin sellaisiin, suomalaisten avunsaajien ja avun varassa elävien vain hyväksyttävä se, että enää apua ei saa tai se vähenee tuntuvasti, on aika merkillistä että ulkomaalaisia avustetaan sadoilla lisämiljoonilla samassa maassa.

Minulla ei ole mitään ulkomaalaisia vastaan. En vastusta pakolaisia. En usko rotubiologiaan enkä rotuhierarkioihin. En vastusta laillista maahanmuuttoa, enkä maahanmuuttajia kategorisesti. Se mitä vastustan, on epäreiluus ja epärehellisyys.

Samaan aikaan kun yhteiskuntamme heikoimmat ja vähäväkisimmät saavat hallitukselta armotonta ruoskaa, samaan aikaan lisätään ilmoitusluontoisesti pakolaispolitiikkaan satoja miljoonia.

Tässä ovat häviäjät:

http://www.hs.fi/kotimaa/a1432787147539?ref=hs-art-artikkeli

"HÄVIÄJÄT:

Lapset, nuoret ja opiskelijat:

 Lapsilisien indeksit jäädytetään
 Päivähoidon subjektiivista oikeutta rajoitetaan
 Päivähoitomaksuja korotetaan tai lisätään uusi ylin maksuluokka
 Koululaisten iltapäivätoiminnasta perittävät maksut nousevat
 Koulujen ryhmäkoot suurenevat
 Koulutuksesta merkittävät leikkaukset
 Oppisopimusrahoitus tiukkenee
 Opintotuki nousee, mutta lyhenee

Eläkeläiset:

 Jäävät vaille veronkevennyksiä
 Asumistuki heikkenee
 Tehostettujen palveluasuntojen ja vanhainkotien henkilöstön vähimmäismäärää pienennetään
 Lääkäri- ja matkakorvaukset heikkenevät
 Sähkö- ja kiinteistö- sekä lämmityspolttoaineiden verot nousevat
 Palvelumaksuja nostetaan
 Takuueläkettä korotetaan

Yhteiskunnan palvelujen käyttäjät:

 Monet palvelumaksut nousevat
Tulonsiirtoja ja etuuksia saavat
 Tukien indeksikorotuksia jäädytetään, mutta ei toimeentulotukea
 Lääkekorvauksista leikataan
 Vuorotteluvapaata tiukennetaan
 Ansiosidonnaista työttömyysturvaa leikataan

Asuminen:

 Jäteveroa, energiaveroa ja kiinteistöveroa nostetaan(se määritellään myöhemmin)
 Asuntolainojen korkovähennysoikeutta pienennetään

Häviäjien määrä kasvaa merkittävästi, jos yhteiskuntasopimusta ei synny.
 Silloin kansalaisilta leikataan lisää 749 miljoonaa euroa:
Korotetaan veroja 454 miljoonalla eurolla. Lisäksi muun muassa lapsilisiä, opintotukea, aikuiskoulutustukea, työttömyysturvaa ja eläkkeiden indeksikorotuksia leikataan. Vuorotteluvapaasta luovutaan.
 Yhteensä 210 miljoonaa euroa leikataan yrityksiltä, yliopistoilta ja väylähankkeista.
Jos yhteiskuntasopimus syntyy:1,5 miljardin lisäleikkaukset perutaan ja ansiotuloveroja kevennetään miljardilla eurolla." (muokattu linkin artikkelista)

Samaan aikaan kun näitä leikkauksia tehdään kantaväestön heikompiin, pakolaisbudjettiin tehdään miljoonalisäyksiä. Julkisuudessa esitetty 15 lisämiljoonaa ei pidä paikkaansa. Jos Suomi ottaa vastaan 15 000 uutta pakolaista ja jos yhden pakolaisen vuosikustannukset ovat 15 000 euroa, kuten julkisuudessa on kerrottu, tämä tarkoittaa 225 miljoonaa lisää.

http://www.ita-savo.fi/uutiset/kotimaa/suomi-valmistautuu-tana-vuonna-jopa-15-000-turvapaikanhakijan-tuloon-304473

http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/pakolainen-kiintiopakolainen-turvapaikanhakija-kansalaisen-aapinen-maahanmuutosta/5271844

Siis samaan aikaan, kun vanhuksille sanotaan ettette enää saa asumistukia, hoitoa, kotiapua jne. koska määrärahoja leikataan. Samaan aikaan kun lapsiin, nuoriin, koululaisiin kohdistetaan rajuja menoleikkauksia.

Miten tätä voidaan perustella moraalisesti? Ovatko ulkomaalaiset pakolaiset arvokkaampia kuin vanhuksemme tai lapsemme? Siitähän tässä on kyse. Valinta on: kyllä, ulkomaalaiset pakolaiset ovat arvokkaampia ja saavat siksi tukea satoja miljoonia, samaan aikaan kun satoja miljoonia otetaan kantaväestöltä pois.

15 000 "lisäpakolaista", joista jokainen maksaa noin 15 000 euroa tekee yhteensä 225 000 000 euroa. Tämä siis samaan aikaan, kun eläkkeet jäädytetään, vanhusten asumistukia leikataan, lääkekorvauksista leikataan, terveyskeskus- ja palvelumaksuja korotetaan.

Miten perustelet tämän itsellesi? Kuinka selität tämän omalle äidillesi? Minä en pysty sanomaan omalle asumistuen varassa pikkuriikkisellä eläkkeellä sinnittelevälle diabetesta sairastavalle äidilleni, että on ihan oikein ottaa sinulta pois ja antaa ne 15 000 ulkomaalaiselle, jotka tulla tupsahtavat tänne tuosta noin. Se on epäreilua. Se ei voi olla oikein.

Ihan turha tulla huutelemaan rasismia, maahanmuuttovastaisuutta, sitä tai tätä. Olen kiertänyt maailmaa ihan riittävästi, asunutkin ulkomailla, tunnen ulkomaalaisia, minulla on ulkomaalaisia ystäviä, tunnen Suomessa asuvia maahanmuuttajia, entisiä pakolaisia ja muuten vaan tänne tulleita, vietnamilaisista kosovolaisiin, briteistä irkkuihin ja kurdeihin. Ihan turha tulla huutelemaan etten tiedä millaista on pakolaisuus. Oma äitini oli pakolainen aikoinaan ja vietti kolme viikkoa paskat housuissa evakkoreessä talvipakkasella. Että se pakolaisuusteema on ihan tuossa vieressä.

Mutta vaikea on sanoa tälle entiselle pakolaiselle, että sinä et sitten syö sitäkään vähää mitä ennen söit, tai vaihtoehtoisesti et sitten hanki lääkkeitä, koska reimat ulkomailta sotaa paenneet miehet tarvitsevat satoja miljoonia ylläpitoonsa. Se ei vain ole oikein. Se ei ole reilua. Ja tämä, arvon poliitikot ja muut ylemmyydentuntoiset, on juuri se mikä aiheuttaa närää ja katkeruutta, kaunaa ja ulkomaalaisvihaa. Teidän politiikkanne, teidän valintanne.

Jos kantasuomalaista potkitaan ja samaan aikaan juuri maahantulleelle annetaan, se herättää kiukkua. Se herättää suuttumusta. Se on ihan luonnollista. Se herättää kysymyksen: miksi minulta otetaan pois vaikka olen maksanut veroja koko ikäni, samaan aikaan kun tuolle juuri tänne tulleelle annetaan?

Miten te voitte katsoa peiliin? Miten te nukutte yönne? Mikä on se henkinen masturbaatio, joka tyynnyttää teidän mielenne?

Mikä on se ajatusakrobatia jolla selitätte itsellenne, että on ihan ok että suomalainen mummeli jää vaille ruokaa tai lääkkeitä ja ajautuu aliravitsemustilaan tai menehtyy lääkinnän puutteessa, kunhan riuskat nuoret miehet saavat asuinpaikan ja terveydenhuollon ja kolmesataa kuussa käteen kieltä osaamattomina juuri maahan pölähtäneinä?

Jos vanhuksilta, sairailta, lapsilta ja koululaisilta otetaan pois, ei meillä ole silloin varaa vastaanottaa pakolaisia. Näin minä ajattelen. Saat toki ajatella ihan vapaasti toisin. Saat olla erimieltä. Ihan vapaasti. Mutta minä en hyväksy sitä, että sairaalta äidiltäni otetaan pois ja samaan aikaan 225 000 000 euroa löytyy kuin taikaiskusta pakolaisia varten.

Toki ymmärrän, että suomalaiset poliitikot tekevät mitä tahansa ja nielevät minkä tahansa paskan mitä EU:sta tulee, mutta ei minun tarvitse sitä hyväksyä. Ei minun tarvitse olla paskannielijä.

Kun vanha äitini  itkee hädissään kuinka hän nyt pärjää ja mitä hän nyt tekee, mistä hän saa rahaa asumiseen, joutuuko hän luopumaan kodistaan, lääkkeistään vaiko ruoastaan, minä en sano hänelle, että on ihan oikein että itket iltaisin tai purskahtelet itkuun hädissäsi, kunhan pakolaisia autetaan.

Hädällä on myös suomalaiset kasvot. Niistä ei vain tämäkään hallitus välitä hevonvittua. Paljon tärkeämpää on hoidella pakolaiskiintiö, jonka Euroopan Unioni niskoillemme dumppaa. Siitähän on kyse. Kansainvälisten pakolaissopimusten mukaan pakolaisista huolehtii se ensimmäinen turvallinen maa, jonne he saapuvat. Valitettavasti tämä tarkoittaa Italiaa, Espajaa ja Kreikkaa. Euroopan Unionin mielestä näin ei ole. Meidän pitää huolehtia "omasta osastamme".

Viiden miljoonan kansakunta on jo avustanut Euroopan Unionia viimeisen kahden vuosikymmenen aikana kymmenillä miljardeilla. Sekö ei riitä? Kuinka monta pakolaista Eesti, Latvia, Liettua, Puola, Romania, Bulgaria jne. vastaanottavat?

Mielestäni ei ole reilua, että äitini itkeskelee hädissään hallituksen leikkausten vuoksi ja samaan aikaan kuin taikalaatikosta löytyy 225 000 000 euroa tämän "pakolaiskiintiön" hoitamiseen.

Tästä on konkreettisesti kyse. Tämä on todellisuutta. Tämä on sen valinta, joka tehdään. Kumpaa sinä auttaisit? Hieman yli parikymppista nuorukaista, joka ei halua sotia kotimaassaan, vai omaa äitiäsi?

Minä valitsen oman äitini milloin tahansa. Sinä voit toki valita toisin.