SAKSALAISET - ANTISEMITISMIN SYNTIPUKKI

Antisemitismin historiaa vääristellään edelleen varsin aktiivisesti. Koska saksalaiset Adolf Hitlerin ja natsipuolueen johdolla onnistuivat pilaamaan kokonaisen kansan maineen 40-luvun joukkotuhonnallaan, saksalaiset ovat pysyneet pahoina poikina koko toisen maailmansodan jälkeisen ajan. Juutalaisvihan historia on pidetty tiukasti natseisssa ja saksalaisissa, korkeintaan hiukan ryssiä vilauteltu pogromeista, mutta se koko homman alku ja juuri on pyritty peittelemään huolella.

Jos ja kun historiassa on menty hiukan taaksepäin, Martti Luther on kaivettu esiin. Toki mies oli juutalaisvihamielinen, mutta ennen kaikkea hänkin oli saksalainen. Juuri siksi niin moni tutkija niin mielellään esittääkin Lutheria antisemitismin kantaisäksi. Siinä he ovat väärässä, tai sitten vääristelevät historiaa tarkoituksella.

Todellisuudessa eurooppalaisen antisemitismin juuret ovat paljon kauempana. Jotkut rohkeat historijoitsijat ovat uskaltaneet vetää alkuajat ristiretkien aikaan ja silloin tapahtuikin juutalaisten joukkotuhonta Yorkissa 1190. William Marshallin johdolla Yorkin koko juutalaisväestö tuhottiin. Ja tämä tapahtui Richard Leijonanmielen valtakaudella.

http://www.historyofyork.org.uk/themes/norman/the-1190-massacre

Tosin juutalaisia oli jo kurmuutettu Lontossa vuotta aikaisemmin 1189.

https://en.wikipedia.org/wiki/History_of_the_Jews_in_England

Nämäkään eivät suinkaan olleet ensimmäisiä juutalaisvainoja Euroopassa, sillä jo paljon aikaisemmin oli ehditty siellä sun täällä hyökätä tämän erilaisen kansan/uskontokunnan kimppuun.

Niin sanotut Reininmaan joukkomurhat vuonna 1096 esitetään  usein ensimmäisinä varsinaisina juutalaisvainoina lännessä, vaikkakin ne olivat jo alkaneet edellisvuonna 1095. Syyksi esitetään sitä, että juutalaiset rahanlainaajat ottivat korkoa, jonka kristinusko kielsi. Sekään ei pidä paikkaansa. Ortodoksikirkko ei ollut koskaan kieltänyt lainakorkoa ja lännessäkin sitä otettiin, mutta ei koron nimellä. Yleensä se oli naamioitu joksikin lisäkuluksi yms.

Esimerkiksi suurina ristiretkeläisajan supersankareina katolisen kirkon esittelemät Temppeliritarit pyörittivät yhtä maailman laajimmista ja suurimmista pankkioperaatioista itsensä paavin suojeluksessa. Se johti heidän tuhoonsa perjantaina 13.lokakuuta 1307, kun Ranskan kuningas päätti eliminoida velkansa eliminoimalla koko järjestön ja takavarikoimalla heidän varallisuutensa ja omaisuutensa. Ja kyllä, tuosta lähtien perjantai 13.päivä on ollut huonon onnen päivä.

https://en.wikipedia.org/wiki/Rhineland_massacres

Mutta eivät ristiretket tai York olleet suinkaan juutalaisvihan alkujuuri tai alkupiste. Vuoden 1000 tienoilla pitkin poikin läntistä Eurooppaa mellastaneet maailmanlopun odottajien lahkot ja hihhulisakit olivat hyökkäilleet juutalaisten kimppuun. Jo vuonna 992 Limogesissa Ranskassa juutalaisia oli vainottu ja Metzissä oli jo vuonna 888 tehty samaa. Itseasiassa juutalaisten vainoaminen ei ollut koskaan mikään uusi keksintö, vaan syvällä länsimaisen superjärjestön ytimessä ja opetuksissa.

Institutionalistisen juutalaisvihan juuret ja pääperiaatteet ovat peräisin jo myöhäisen antiikin ajoilta. Järjestelmällisen ja perustellun juutalaisvihan alkujuuri oli kristinusko. Kun niin sanotut ensimmäiset "kristittyjen" vainot järjestettiin Rooman valtakunnassa, mitään kristinuskoa ei edes ollut olemassa. Juuri siksi käytetäänkin näppärää termiä "alkukristitty". Todellisuudessa keisari Neron kristittyjen vainot olivat juutalaisvainoja. Pietari, yksi juutalaisen Jeesuksen lähimmistä miehistä, oli saapunut juuri näihin aikoihin Roomaan tyrmäämään hellenistijuutalaisen Paavalin harhaoppia. Pietari kuoli Neron juutalaisvainoissa. Samoin kävi Jeesuksen veljen ja seuraajien Jerusalemista karkoittamalle juutalaiselle Paavalille, joka luuli Rooman kansalaisena saavansa armahduksen itse keisarilta. Ei saanut.

Voidaan sanoa hyvin perustellusti, ettei yksikään muka-kristittyjen vaino ennen vuotta 70 ollut mitään sellaista. Suuren juutalaiskapinan jälkeen, Jerusalemin ja sen temppelin tuhon jälkeen, diasporajuutalaiset omaksuivat yhä laajemmin edesmenneen Paavalin keksimän version juutalaisuudesta. Se perustui Roomassa suosittuihin mysteeriuskontoihin, Mithraan, Osiris-kulttiin, Adoniksen palvontaan ja muuhun vastaavaan kuolleista heräämisineen ja kummallisine numerologisine oppeineen. Tästä muodostui pikkuhiljaa oma uskontonsa, joka tuli tunnetuksi kristinuskona.

Vasta toisen juutalaiskapinan jälkeen, noin vuoden 120 jälkeen, kristinusko erkani juutalaisuudesta ja alkoi tavoitella maailman herruutta. Se taas ei olisi onnistunut, jollei pesäeroa juutalaisuuteen olisi tehty. Uuden uskonnon perustajien piti suorittaa nopeasti kaksi historian väärennöstä. Heidän piti 1) tehdä juutalaisesta rabbista ja davidiaanisen suvun messehistä Yeshusta ei-juutalainen jumalolento kreikkalaisen perinteen mukaisesti, ja 2) pyyhkiä pois roomalaisten osuus tämän uuden jumalan kuolemaan.

Kiistaton historiallinen fakta on tämä: Yeshun pidättivät Jerusalemin varuskunnan sotilaat, yksi kohortti eli 500 miestä. Juutalaisia temppelivartijoita ei ollut kuin muutama kymmenen. Yeshun tuomitsi kuolemaan roomalainen maaherra valtiopetoksesta ja kapinasta. Syy luki ristiin kiinnitetyssä taulussakin: Yeshu Nasaretilainen, juutalaisten kuningas.

Kristinusko pyrki kuitenkin pesemään kaiken tämän pois ja juuri siksi jo alkumetreillä sen perinteeksi tuli avoin juutalaisvihamielisyys.Kun Uusi testamentti luotiin noin vuoden 135 paikkeilla sen perusajatuksena oli nojata Paavalin kirjoituksiin, joissa hän tuomitsi kaikki ne juutalaiset, jotka eivät uskoneet hänen keksimäänsä uuteen uskontoon. Vuoden 150 paikkeilla Paavalin tuomiot alkoivat saada yleisempiä sävyjä ja muokata alkukirkkoa yhä juutalaisvihamielisempään suuntaan.

Dramaattinen käänne tapahtui vuonna 380, kun keisari Theodosius teki krisitinuskosta virallisen valtiouskonnon. Konstantinus Suuri ei ollut tehnyt sitä, toisin kuin väitetään. Mediolaunumin piispa Ambrosius hyökkäsi tuolloin rajusti kaikkien ei-kristittyjen oikeuksia vastaan, erityisesti pakanoiden ja juutalaisten. Hänen mukaansa pakanoilla ja juutalaisilla ei saanut olla kansalaisuutta. Hän saarnasi ankarasti juutalaisia vastaan. Epistola 40: "Kuka kostaa heille (juutalaisille) synagogassaan? Kristus, jonka he tappoivat ja kielsivät?Kostaako heille Isä Jumala, jonka he ovat kieltäneet koska eivät tunnusta Poikaa?".

Paavi Gergorius I aikaan noin vuoden 600 paikkeilla kristityssä valtapiirissä oli jo meneillään juutalaisten pakkokastajaisia. Vuonna 626 Ranskassa kuningas Dagobertin valtakaudella oli jo meneillään hajanaisia juutalaisvainoja. Espanjassa otettiin vuonna 694 käyttöön laki, jonka mukaan juutalaisilla oli kaksi vaihtoehtoa, joko kääntyä kristityiksi tai päätyä orjiksi.

http://www.ushmm.org/research/the-center-for-advanced-holocaust-studies/programs-ethics-religion-the-holocaust/articles-and-resources/christian-persecution-of-jews-over-the-centuries/christian-persecution-of-jews-over-the-centuries

Seuraavien parin sadan vuoden aikana juutalaisia vainottiin eripuolilla kristikuntaa ja perusteena oli juuri se, että kirkon opetuksen mukaan juutalaiset olivat tappaneet kirkon jumalan Jeesuksen. Tämä sama perustelu toimi kaikkien juutalaisvainojen perustana ja pohjalla, ja oli muokkaamassa myös katolisen pojan Adolf Hitlerin käsitystä juutalaisista. Kristinuskon näkemys juutalaisista jumalan murhaajina oli myös taustalla Venäjän pogromeille, paikallisille ja alueellisille juutalaisvainoille. Se oli myös pohjana tsaarin salaisen poliisin antisemitismin perusteoksiin kuuluvalle Siionin viisaiden kirjalle.

Juutalaisten joukkotuhonnan alku oli siis kristinuskossa, Paavalissa ja varhaisen kirkon toimijoissa, ja juutalaisten syyllisyys jumalan murhaajina pysyi kirkon keskeisien opetusten joukossa pitkälle 1800-luvun loppuun. Vasta natsien toimeenpaneman joukkotuhonnan jälkeen kirkko alkoi hillitä antisemitismiään ja pestä historiaansa puhtaaksi tästä. Siinä saksalaiset, natsi-Saksan kansalaiset, auttoivat suuresti. Kuka olikaan parempi syypää kuin saksalainen natsi?

Toisen maailmansodan ajan raaimpiin ja julmimpiin juutalaisvainoihin syyllistyivät myös muutkin kuin saksalaiset. Liettualaiset katoliset olivat erityisen raakalaismaisia ja ottivat innokkaasti osaa juutalaisten tuhoamiseen. Katolisessa Puolassa juutalaisia vainoavia puolalaisia löytyi kohtalaisesti. Katolisen Kroatian Ushtasha oli jopa niin brutaali, että se koetteli jopa natsien hermoja. Länsi-Ukrainan katoliselta alueelta löytyi paljon natsien apureiksi ryhtyneitä, joiden raakuus sai jotkut saksalaisetkin rykimään. Unkarissa oltiin myös innokkaita juutalaisten tuhoajia, eikä juutalaisten tuhoaminen tuntunut mitenkään pahalta Vichyn ranskalaisten katolisten mielestä.

Italiassakin vainottiin juutalaisia ja mikäs oli vainotessa, kun Vatikaani oli solminut hyvä ja läheiset välit sekä Mussolinin fasistihallintoon, että Hitlerin natsi-Saksaan. On toki sanottava etteivät kaikki kirkon papit ja työntekijät suinkaan hyväksyneet juutalaisten tuhoamista ja jotkut jopa vastustivat hankkeita oman henkensä uhalla, mutta virallisesti kirkko oli mukana meiningeissä. 

Nykyisin harva edes muistaa, että kirkko oli mukana näissä peijaisissa tai että länsimaisen juutalaisvainon kehto ja ydin ovat nimenomaan kristinusko ja kirkko. Saksalaiset ovat olleet niin hyviä syntipukkeja.