sunnuntai 30. elokuuta 2015

SE ISO KUVA

Suomeen tulee pakolaiskriisi. Kyse ei ole siitä, että suomalaiset olisivat rasisteja tai ulkomaalaisvastaisia automaattisesti. Tämä kriisi luodaan. Tänne tuodaan ulkomaalaisia, joihin suomalaisten ärtymys ja katkeruus kohdistuu. Näin toimitaan muuallakin EU:ssa. Tämä on EU-projekti. Syykin on selvä.

EU on ajautunut erittäin vakavaan legimiteettikriisiin kaikkialla. Horjuvaa liittovaltiota pitää pönkittää ja siksi luodaan kriisi. Kriisi ei alkanut Libyan kaaoksesta tai Syyrian sisällissodasta. Se luotiin nyt, neljä vuotta noiden maiden de-stabilisaation jälkeen. EU ei ollut lainkaan huolissaan Libyan tai Syyrian pakolaisista vuonna 2011, 2012, 2013 eikä suuremmin vuonna 2014. Kriisitunnelma luotiin 2015. Ukrainan kahdesta miljoonasta pakolaisesta EU ei ole vieläkään huolissaan, eikä Suomenkaan osavaltiojohto.

EU on liittovaltioprojekti. Se tarkoittaa kansallisvaltioiden itsenäisyyden menettämistä. Suomi on jo menettänyt itsenäisyytensä ja se näkyy. Meillä ei ole omaa pakolaispolitiikkaa. EU määrää kuinka paljon ja milloin tänne tulee pakolaisia, tai siirtolaisia kuten poliittisesti korrekti termi nykyisin kuuluu. Me voimme sitten sopeutua tilanteeseen.

Meillä ei ole omaa rahaa ja siksi meillä on talouskriisi. Meillä on talouskriisi, koska meillä ei ole mitään omaa talouspolitiikaa. EU määrää ja me sopeudumme sen määräyksiin miten parhaiten pystymme. Siksi leikkaamme suomalaisten verovaroin rahoittamia yhteiskunnan rakenteita ja romutamme yhteiskunnan, joka rakennettiin edellisten sukupolvien hiellä ja verellä. EU haluaa tuhota sen ja niin myös tapahtuu, koska me olemme vain sen osavaltio.

Juuri siksi pakolaiskriisin hoitoon löytyy rahaa. Se on EU-projekti, joka ei perustu inhimilliseen hätään tai humanitaarisiin syihin. Pakolaiskriisin tarkoitus on siirtää euroon ja EU:hun pettyneiden ja niihin kyllästyneitten kansalaisten huomio muualle. Se toimii kuin sveitsiläinen kello. Pakolaiset, pakolaiskeskukset, islam, ihonväri, kaikki tuo on huomion siirtoa ja harhautusta. Kuka muistaa TTIP:ä? Kuka muistaa eurokriisiä? Kuka muistaa EU-kriisiä? Ei kukaan, koska kylälle on pölähtänyt parisen sataa ulkomaalaista ihmeteltäväksi ja vihattavaksi.

Mutta tämä on projektin ensimmäinen vaihe. Kun on tuotu ja luotu vihollinen, se Ulkopuolinen, käynnistyy seuraava hanke. Se on terrorismin nousu koko EU:n alueella. Kansalaisten mielissä terroriaalto ja nämä Ulkopuoliset yhdistyvät ja viha suuntautuu niihin. Vaaditaan kovia otteita, suurempia valtuuksia, viranomaisoikeuksia ja sitten niitä leirejä, uuneja. Fasistinen liittovaltio tulee kansalaisten omasta vaatimuksesta. Ja ennen kuin huomaammekaan, liittovaltiolla on raudan luja turvallisuuskoneistonsa, joka eliminoi toisinajattelijoita, EU-kriitikoita ja sananvapauden puolustajia sen turvallisuuden nimissä.

Jokainen joka epäilee terrorismin tulemista voi miettiä tätä: miten on mahdollista että terroristijärjestö ISIS voi lähettää edustajiaan vapaasti pitkin poikin Eurooppaa? Miten on mahdollista, että Syyriassa hirmutekoihin syyllistynyt terroristi voi palata takaisin lähtömaahansa ilman mitään reaktiota viranomaistaholta? Milloin ja missä on päätetty, ettei tämän terroristijärjestön jäseniä pidätetä heti? Suomessakin jotkut viranomaiset kutsuvat heitä "Syyrian sotaan osallistuneiksi". Miksi?

Jokainen, joka liittyy ISIS:in riveihin, joukkoihin, osallistuu sen toimintaan, on terroristi kaikilla kansainvälisillä määritelmillä, kaikkien kansainvälisten sopimusten mukaan. Miksei heitä pidätetä? Miten on mahdollista, että tällaisia miehiä palaa takaisin Turun Varissuolle tai Espooseen, Ruotsiin, Ranskaan, Saksaan, Isoon-Britanniaan? Se on mahdollista, koska jossakin on tehty päätös että heidät päästetään takaisin. Ja miksi? Juuri siksi, että tarvittaessa käynnistyy koko Euroopan laajuinen rähinä, joka saa vihaiset kansalaiset käymään Ulkopuolisten kimppuun.

Kuullostaako fantasialta, uskomattomalta? Foliopipoilulta? Juuri näin toimittiin natsi-Saksassa. Juuri näin toimittiin Stalinin Neuvostoliitossa. Juuri näin toimitiin Balkanin sodissa 1990-luvulla. Kyse ei ole mistään uudesta jiposta tai visiosta, vaan vanhan koetellun metodin päivitetystä versiosta. Johtajiinsa pettyneiden ja heille suuttuneiden kansalaisten viha suunnataan muualle, muihin, ja sitä varten paikalle rahdataan seuraavan holokaustin tulevat uhrit.

Kannattaa muistaa, että Bosnian sodassa kuoli noin 300 000 ihmistä ja siellä tappamisen yksi kriteeri oli juuri uskonto. Muslimien joukkotuhontaa tapahtui jo siellä. Srebrenicassa tapettiin parissa päivässä 8000 muslimia. Se voi uusiutua koko Euroopan laajuisena teurastuksena. Joka ei usko, että sellaista voi tapahtua, on tavattoman lapsellinen. Toisen maailmansodan kauhujen jälkeen sanottiin, ettei koskaan enää. Euroopassa ei enää koskaan nähdä keskitysleirejä. Nähtiin niitä. Bosniassa. Tappamista, nälkäkuolemaa, kidutusta, kaikkea samaa mitä ennenkin, mutta pienemmässä mitassa.

Miksi EU sitten toimisi näin? Mitä iloa tästä koko Euroopan laajuisesta kaaoksesta ja tuhoamisesta olisi? Se vahvistaisi asemaansa. Se olisi se organisaatio, joka voisi hallita tapahtumia, jolle valta siirtyisi kaaoksen "torjumiseksi". Yksittäiset maat eivät kykenisi siihen, mutta EU:n osavaltioina ne pystyisivät suitsimaan kriisin. Ja terroriaalto ja sitä seuraavat pogromit olisivat juuri koko Euroopan laajuisia kriisejä, juuri sellaisia joihin "vain Euroopan Unioni" kykenisi löytämään ratkaisut.

Ja samaan aikaan toisaalla transatlanttinen vapaakauppasopimus tulisi voimaan, euro vahvistaisi asemaansa, EU:n legimiteettikriisi ja kaikki sitä itseään koskevat epäluulot ja kritiikki voitaisiin painaa upoksiin.

Jokainen valtio on valmis mihin tahansa olemassa olonsa turvatakseen, eikä Euroopan Unioni, yleiseurooppalainen liittovaltio, ole yhtään sen kummempi instanssi.

5 kommenttia:

  1. Nyt olisikin reagoitava tilanteeseen tavalla, joka tekee eliitin "ongelma-reaktio-ratkaisu"-suunnitelman tyhjäksi. Kansalaistottelemattomuus voisi olla kova sana, sillä totuus on, ettei mikään organisaatio/suunnitelma voi toimia kun tottelemattomien määrä ylittää kriittisen massan. Armeijakaan ei voi teloittaa suurinta osaa miehistään tai se on pian entinen armeija.
    Normaalisti kuuliaisuus on hyve missä tahansa yhteisössä. Mutta kun johtajina ja päättäjinä on maanpettureita, ns. luopioita, tuo kuuliaisuus kääntyy toteuttajaansa vastaan. Kaivaa niin sanotusti omaa hautaansa.
    Eli: nykymeininkiin loppu, mutta sillä tavoin ettei se johtaisi eliitin haluamaan lopputulokseen.

    VastaaPoista
  2. Sande jälleen asian ytimessä, enkä minä ole pakolaisvastainen tai rasisti. Mutta eeuu helvettiä vastustan kaikin voimin.

    VastaaPoista
  3. Shokkidoktriini. Se tapahtuu juuri tässä ja nyt. Valitettavasti pahin on vasta edessä.

    VastaaPoista
  4. " Tämä kriisi luodaan. Tänne tuodaan ulkomaalaisia, joihin suomalaisten ärtymys ja katkeruus kohdistuu. Näin toimitaan muuallakin EU:ssa. Tämä on EU-projekti. Syykin on selvä.

    EU on ajautunut erittäin vakavaan legimiteettikriisiin kaikkialla. Horjuvaa liittovaltiota pitää pönkittää ja siksi luodaan kriisi "

    Heh, ihmisen täytyy olla todella vainoharhainen jos uskoo että pakolaiskriisi on luotu EU uskottavuuden pönkittämiseksi.
    Eikö mittava pakolaisten vastaanottaminen juuri luo uskottavuuskriisiä ainakin pakolaisten vastaanottajien vastustajien parissa -- jotka ovat useimmissa tapauksissa myös EUn vastustajia.

    " Mutta tämä on projektin ensimmäinen vaihe. Kun on tuotu ja luotu vihollinen, se Ulkopuolinen, käynnistyy seuraava hanke. Se on terrorismin* nousu koko EU:n alueella "

    Siis islamistisen terrorismin.

    " Kansalaisten mielissä terroriaalto ja nämä Ulkopuoliset yhdistyvät ja viha suuntautuu niihin. Vaaditaan kovia otteita, suurempia valtuuksia, viranomaisoikeuksia ja sitten niitä leirejä, uuneja. Fasistinen liittovaltio tulee kansalaisten omasta vaatimuksesta.

    Ja EUn tavoitteena on siis luoda siitä fasistinen liittovaltio luomalla tahallaan pakolaiskriisi.

    " Jokainen joka epäilee terrorismin tulemista voi miettiä tätä: miten on mahdollista että terroristijärjestö ISIS voi lähettää edustajiaan vapaasti pitkin poikin Eurooppaa?

    Miten on mahdollista, että Syyriassa hirmutekoihin syyllistynyt terroristi voi palata takaisin lähtömaahansa ilman mitään reaktiota viranomaistaholta? Milloin ja missä on päätetty, ettei tämän terroristijärjestön jäseniä pidätetä heti? Suomessakin jotkut viranomaiset kutsuvat heitä "Syyrian sotaan osallistuneiksi". Miksi?"

    Hyviä kysymyksiä mutta syynä on yksinkertaisesti sellainen kulttuurirelativismi missä minkään kulttuurin sinänsä ei uskota voivan olevan sinänsä valloitushaluinen tai terrorismia ruokkiva .
    Sensijaan uskotaan esim daeshin (ISIS) puolelle taistelemaan menneiden olevan vain harhaanjohdettuja yksilöitä jotka voidaan kotouttaa ja valistaa takaisin normaalikansalaisiksi.

    Useimmat salaliittoteoriat , kuten tämäkin, kaatuvat juuri siihen että salaliittoa ei tarvita sekä ihmisten enemmistön että poliitikkojen käsittämättömän tyhmyyden ja laumasieluisuuden vuoksi.

    " Kuullostaako fantasialta, uskomattomalta? Foliopipoilulta? Juuri näin toimittiin natsi-Saksassa. Juuri näin toimittiin Stalinin Neuvostoliitossa. Juuri näin toimitiin Balkanin sodissa 1990-luvulla. Kyse ei ole mistään uudesta jiposta tai visiosta, vaan vanhan koetellun metodin päivitetystä versiosta. "

    Joo niin niin, mutta nyt tässä tapauksessa aivan oikeasti liberaalidemokraattis monikultturistinen poliittinen eliitti ei suunnittela mitään fasistien vallankaappausta itsensä valalsta syöksemiseksi ja tuhoamiseksi.

    " Miksi EU sitten toimisi näin? Mitä iloa tästä koko Euroopan laajuisesta kaaoksesta ja tuhoamisesta olisi? Se vahvistaisi asemaansa. Se olisi se organisaatio, joka voisi hallita tapahtumia, jolle valta siirtyisi kaaoksen "torjumiseksi" "

    Nykyiset EUn poliittiset eliitit eivät ole mitään kaappifasisteja jotka haluaisivat nostaa oikeat fasistit valtaan voidakseen tulla esiin kaapeistaan julkifasisteina. Sensijaan mikä tahansa fasistinen liike tuhoaisi valtaan noustuaan vihaamansa monikulttuurellisuuden kannattajat.

    " Ja samaan aikaan toisaalla transatlanttinen vapaakauppasopimus tulisi voimaan, euro vahvistaisi asemaansa, EU:n legimiteettikriisi ja kaikki sitä itseään koskevat epäluulot ja kritiikki voitaisiin painaa upoksiin. "

    Koska kaikkien epäilyttävien tahojen täytyy olla jotenkin salailltossa kaiken muun epäilyttävän kanssa -- päädytään tässäkin kohti suurta
    yhtenäis salaliittoteoriaa -- vaikka pankkiirit ja USA jäivätkin vielä mainitsematta.

    Nimimerkki tyylistä minut tunnistaa.

    VastaaPoista
  5. Mutta meidän, jotka asiaa ja sen taustoja luulemme paremmin ymmärtävämme, tehtävänä on ohjata kansan viha ja raivo kohditumaan päättäjiin ja hyväveliverkostoon jotka tätä mielestäni USA:n aloittamaan Euroopa upotusta ovat organisoimassa samoihin tavoitteisiin pyrkiessään, mitä Sanden sanoo. Jos USA ei olisi ottanut Gadaffia hengiltä, alkanut sotia ensin Saddamia sitten Assadia vastaan, niin ei tilanne lähi-idässä olisi se mikä se nyt on. Ja pakolaisvirtaa ei olisi Eurooppaan. Samoin voi sanoa USA:n roolista yllyttäjänä EU:lle Ukrainan ja sen kuudenkymmenen miljoonan sivistymättömän alkukantaisen slaavipässin hankkimiseksi Naton jäseneksi, jotta USA voisi ohjussiilonsa asentaa Putinin puuceen taakse.
    Toisaalta ei mikääm viimeisten vuosikymmenien aikana taphtuneista amerikkalaisista täydellisistä epäonnistumisista maailman rauhan "puolustajana" tue sitä, että kaikki tämä olisi näiden typerysten etukäteen suunnittelemaa taktiikkaa. Vaan on satunnaista seurausta muutaman globaalin idiootin järjenkäytöstä.

    VastaaPoista