keskiviikko 17. kesäkuuta 2020

MIKSI FIXIT ON AINOA MAHDOLLISUUS

Suomi liitettiin 1995 Euroopan Unioniin massiivisen ja valheellisen kampanjan avulla. Meille valehdeltiin suoraan, ettei markka katoa, vaikka valtiojohto tiesi jo 1992 että niin tulee käymään. Meille valehdeltiin, että ruoan hinta tulee laskemaan, vaikka toisin kävi. Mikään EU-jäsenyysvalheista ei pitänyt paikkansa ja kaiken kukkuraksi järjestettiin ei-sitova kansanäänestys, jonka perusteella liittymispäätös tehtiin. Tämän jälkeen ei tässä maassa ole kansanäänestyksiä näin tärkeistä asioista järjestetykään ja kansalaisaloitteetkin jätetään yleensä käsittelemättä, lain vastaisesti nekin.

Samana vuonna 1995 Suomi rekisteröitiin sekä Suomen yritysrekisteriin, että Yhdysvaltojen pörssien ylläpitämään yritysrekisteriin. Meille valehdeltiin, että asia ei merkitse mitään, koska se auttaa vain helpottamaan Suomen EU:lle tekemiä alv-tilityksiä. Se oli ja on valhe. Yritysrekisterissä Suomen valtio -nimisen yrityksen toimialaksi on nimetty Kaikki valtiollinen toiminta. Se siis tarkoittaa koko valtiota ja sen kaikkia toimintoja. Tämä oli ja on rikos. Tällä päätöksellä Suomen perustuslaillinen valtiojärjestys kumottiin, sillä yrityslainsäädäntö koskee myös Suomen valtio -nimistä firmaa. 

Vuonna 2002 Suomi liitettiin lain vastaisesti euroon ja omasta valuutasta, rahasta, luovuttiin. Asian teki helpoksi sekin, että asia oli päätetty jo kymmenen vuotta aikaisemmin. Meille ei vain koskaan kerrottu sitä. Nykyinen presidentti Niinistö ilmoitti suureen ääneen, että jäämällä euron ulkopuolelle, Ruotsi tulee maksamaan "erittäin raskaan hinnan" taloudellisesti. Toisin kävi. Meidän kansantaloutemme on kärsinyt hirvittäviä menetyksiä ja massiivisen velkaantumisen. Ruotsi ei. Vientimme tökkii, Ruotsin ei. Ruotsilla on oma raha.

Vuoden 2015 eduskuntavaaleja edeltäneessä televisioidussa täysistunnossa silloin pääministeri Alexander Stubb ilmoitti painokkaasti, että "olemme luovuttaneet rahapolitiikan päätösvallan Brysseliin." Hän myös toisti lauseen painottaen. Yksikään kansanedustaja ei reagoinut asiaan millään tavalla, eikä yksikään media tarttunut aiheeseen. Lausehan tarkoitti koko talouspolitiikan päätösvallan siirtymistä Brysseliin. Toki näin oli ollut jo aikaisemmin.

Kukaan ei koskaan kertonut meille, että kun Suomi liittyi Euroopan Unioniin, yksi ehdoista oli se, ettei Suomi enää voi lainata rahaa omalta keskuspankiltaan. Kaikki valtion ottama laina tuli ottaa "markkinoilta" eli yksityisiltä liikepankeilta. Vuoteen 2015 näiden lainojen korkoja oli maksettu  noin 70 miljardia. Muitakin massivisia menetyksiä on ollut. Suomen talouden lopullinen tuho varmistui, kun EU perusti Euroopan keskuspankin EKP:n, jonka johto miehitettiin amerikkalaisen liikepankki Goldman Sachsin entisillä johtajilla. Tämän jälkeen Suomella ei ollut enää omaa  talouspolitiikkaa.

EU-jäsenyys tarkoitti myös Suomen tasavaltaisen demokratian kaatumista. Korkeinta päätösvaltaa ei enää käyttänyt kansan valitsema eduskunta, vaan EU-komissio ja europarlamentti. Teille valehdeltiin ja valehdellaan asiasta edelleen. EU-parlamentti vahvisti asian julkilausumallaan vuonna 2016, jolloin se totesi olevansa "ENSISIJAINEN PARLAMENTTI KOKO EU:N ALUEELLA". Yksikään suomalainen poliitikko, virkamies tai päättäjä ei edes kommentoinut asiaa, vaikka se teki Suomen eduskunnasta toissijaisen parlamentin Suomessa. 

Itsenäisyyden menettäminen on jo itsessään hirvittävä asia, mutta kun siihen yhdistyy koko valtion talouden tietoinen tuhoaminen, olemme tekemisissä totaalisen katastrofin kanssa. Teille ei vain kerrota mitään, tai valehdellaan päin naamaa. Onneksi viralliset ja julkiset numerot puhuvat puolestaan. Meidän ei tarvitse spekuloida lainkaan, ei esittää arvioita eikä mielipiteitä. Voimme katsoa kylmiä lukuja ja todeta, että EU on ollut suomalaisille taloudellinen katastrofi. Velkaa oli toukokuussa yli 123 miljardia euroa virallisestikin.
Voimme tarkastella Suomen "hyötyä" EU-jäsenyydestä erilaisin taulukoin. Tässä viimeisimpiin lukeutuva pylväsdiagrammi, joka sisältää myös ennusteen lähivuosille. Velkaantuminen jatkuu.
Lyhyemmälläkin tarkastelujaksolla näemme, että valtio on ottanut koko finanssikriisin jälkeisen ajan lisää velkaa.
Kun tarkastelemme pidempää aikajakso, käy selvästi ilmi, että EU-jäsenyys on syy valtion talouden velkaantumiseen. EU-valmisteluthan aloitettiin jo 1980-luvun lopulla ja pantiin toimeen juuri ennen 1990-luvun alun lamaa, syventäen velkakriisiä pahimmalla mahdollisella tavalla ns. valuuttalainoilla. Ne olivat seurausta poliitikkojen ja virkamiesten EU-valmisteluista, joilla maata pantiin EU-kuntoon.
Kun tilannetta tarkastellaan vuosikymmenien aikajanalla, tilanteen karmeus käy sitäkin selvemmäksi. Jokainen voi katsoa paljonko Suomella oli velkaa hävityn toisen maailmansodan jälkeen ja paljonko jälleenrakennuskaudella velkaannuttiin. Kun Suomea ryhdyttiin muokkaamaan EU-kuntoon, yksi ehdoista oli pääomaliikenteen vapauttaminen. Niin myös tehtiin ja kun katsotte tilastoa, näette että massiivinen velkaantuminen alkoi juuri silloin, 1980-luvun lopulla. Tästä syystä lamastakin tuli niin paha kuin siitä tuli. Mikäli valtio olisi ollut entisensä, olisi 90-luvun lamakin jäänyt kevyemmäksi.


Jokainen täyspäinen, lukutaitoinen normaali ihminen näkee kylmistä luvuista, että puheet siitä että Suomi hyötyy EU:sta ovat täyttä roskaa. Jokainen lukutaitoinen näkee, että jokainen niin sanova valehtelee. Näin meille vakuuttelevat poliitikot ja virkamiehet toinen toisensa perään, mutta kenen etua he ajavat? Kenelle he tekevät töitään? Eivät tälle maalle tai kansalle. Kokonaisuutena tämä maa ja kansa ovat kärsineet taloudellista tappiota ja velkaantuneet merkittävästi. Velan lisääntyessä on jouduttu ajamaan kotimaista infraa alas rahapulaan vedoten. Samaan aikaan, kun suomalaisten palveluista on leikattu kymmeniä miljardeja on otettu lisävelkaa kymmeniä miljardeja Kun laskette hallitusten tekemien leikkausten määrän yhteen otetun velan määrän kanssa, saatte loppusummaksi loppulaskun. Sen verran EU teille maksaa. Se on totuus siitä kuinka paljon hyödytte EU:sta. Ja nämä ovat pelkkiä lukuja. Kyse ei ole mielipiteestä. Kyse ei ole arviosta. Kyse on kylmistä luvuista.

Ja jos joku siellä yrittää selitellä jotakin EU:lta saaduista tuista, todettakoon ettemme saa senttiäkään. Me saamme vain osan sinne antamastamme rahasta takaisin. Juuri siksi olemme niin sanottuja nettomaksajia. Pelkissä jäsenmaksuissa olemme ottaneet puhdasta peränettoa yli kuusi miljardia. Eli jokainen joka sanoo, että EU antaa meille tukea, valehtelee tai ei tiedä mistä puhuu. EU ei anna meille yhtään mitään. Me saamme vain jokusen murusen takaisin sinne kippaamistamme rahoista.


Voimme tarkastella jopa puoluekohtaisesti miten paljon mikäkin puolue on ollut velkaannuttamassa meitä kaikkia. Eli mitkä puoleet ovat olleet innokkaimpia ottamaan lisävelkaa ja olleet mukana ottamassa sitä meidän kaikkien maksettavaksi. Tämä tilasto ulottuu valitettavasti vain vuoteen 2017, mutta on paljon puhuva. Tämä sopii muistaa varsinkin nyt, kun kokoomus kovaan ääneen moittii valtiota velkaantumisesta. Sillä ei olisi varaa sanoa yhtään mitään.

Ainoa keino päästä eroon tästä katastrofista on EU-ero eli FIXIT. Finn Exit. Jos pysymme Euroopan Unionissa, maamme on tuhottu ja katoaa kartalta hiljakseen. Minä en halua sitä. Haluatko sinä?

keskiviikko 10. kesäkuuta 2020

POSITIIVISTA RASISMIA

BBC kertoi juuri HBO:n poistaneen klassikkoelokuva Tuulen viemää valikoimistaan. Syyksi HBO kertoi, että elokuva on rasistinen ja loukkaa kaikkia. Siitä viis, että elokuvassa nähdään myös ensimmäisen Oscarin voittaneen mustan näyttelijän roolisuoritus. Onkin hyvin mahdollista, että kiellosta päättäneet ja sitä vaatineet tahot eivät ole tarpeeksi sivistyneitä ja teräväkatseisia katsellessaan elokuvan mustien näyttelijöiden roolisuorituksia. Pienet vivahteet, vinkit ja vihjeet jäävät huomaamatta, kun ihmisen ihonväristä tulee ainoa merkittävä tekijä ja ammatillinen taito unohdetaan tarkoituksellisesti. 

Jos joku kuvittelee että leffan mustat hahmot ovat rasistisia minstrel-irvikuvia, katsokoot tätä still-kuvaa. Katsokaa tarkkaan miten musta orjapalvelija katsoo valkoista omistajaemäntäänsä. Voisin väittää, että kyse on muustakin kuin pilakuvasta, jolla ivataan tarkoituksellisesti kaikkia mustia ihmisiä. Väitän, että roolisuoritus on kaikkea muuta kuin yksiulotteinen irvikuva,  jonka tarkoitus on vahvistaa rotuennakkoluuloja. Rasisti näkee vain ihonvärin, ei muuta. Juuri siksi tämä elokuva pitää kieltää. Koska rasistit haluavat niin, koska heille vain ihonväri on kaikki kaikessa. 

Yksi hulluimmista uutisista kuultiin hiljattain, kun Lontoon nykyinen pormestari ilmoitti käynnistäneensä selvityksen suurkaupungin katujen nimistä. Kaikki rasistiset ja orjuuteen liittyvät nimet pitäisi poistaa ja korvata uusilla, pormestarin mielen mukaan. Just joo.
Hiljattain tyttäreni kertoi kuinka joku oli julkaissut eräässä sosiaalisessa mediassa hienon kuvan liljasta. Kuvan poistamista vaadittiin välittömästi, sillä se esitti valkoista liljaa. Vaatijoiden mukaan valkoinen lilja loukkasi mustia, ilmeisesti ihmisiä. Mielenkiintoista, eikö? Pitäisikö siis kaikki valkoiset kukat kieltää ja hävittää luonnosta?
Kuulemme jatkuvasti tällaisia vaatimuksia. Kuulemme syytöksiä täysin älyttömissä yhteyksissä, eikä näissä tunnu olevan päätä eikä häntää. Termi Valkoiset yöt tulee varmaan sekin kohta kieltolistalle, koska joku ns. rasismin vastustaja kokee sen loukkaavan ei-valkoisia jollakin täysin ihmeellisellä tavalla. Voisin kuvitella afrosuomalaistenkin olevan hieman hämillään tästä touhusta.

Jostakin syystä patsaiden kaatajat, kuvien kieltäjät, kirjojen polttajat ja historian hävittäjät kuvittelevat poistavansa nykyiset ongelmat hävittämällä jäljet siitä kuinka tähän on tultu. Hieman sama kuin poistaisimme vanhempamme ja isovanhempamme kokonaan ja keksisimme sitten jonkin uuden selityksen sille miksi olemme täällä. Jokainen käsittää, että tuo olisi mielipuolista. Historian poispyyhkiminen on aina sitä.
Historian poispyyhkimistä ja uudelleen kirjoittamista on harjoitettu sellaisissa maissa kuten Natsi-Saksa, Neuvostoliitto, Kiina, punakhmerien Kamputsea ja Pohjois-Korea. Niissäkin poisteltiin poliittisesti epäsopivia asioita maiden historiasta ja nykyisyydestä, ihmiset mukaan lukien. Ja kuten nytkin, noissa maissa sensuroitiin kaikki se, joka ei sopinut poliittiseen ohjelmaan.

Tämä nykyinen rasismin vastaisuus onkin itseasiassa rasismia. Kutsun tällaista rasismia positiiviseksi rasismiksi, koska nämä rasistit kokevat olevansa hyvällä asialla. He eivät ole oikein sisäistäneet sitä mistä rasismissa on nimenomaan kyse ja juuri siksi pyrkivät kaikin tavoin vahvistamaan rasistista diskurssia, mutta hymyillen ja suunnatonta itseonnea tuntien.
Jos ja kun ihmisen ihonväristä tai etnisestä taustasta tehdään keskeinen elämää määrittelevä asia, ollaan rasismin ytimessä. Jos ihmisen ihonväri on syy kaikkeen mitä hänelle tapahtuu, selitys koko hänen elämälleen ja ainoa tapa määritellä ihmisen kokemusta, ollaan rasismin ytimessä. 
Ihonväri ja etnisyys ajavat kaiken muun yli ja edelle, juuri kuten siinä vanhassakin rasismissa. Mustasta ihosta tulee jälleen kerran ainoa merkityksellinen ominaisuus, aivan kuten oli vanhankin rasismin aikoihin. Ihminen ei ole vapaa, itsenäinen toimija, vaan ikuisesti ihonvärinsä ja etnisen alkuperänsä vangitsema orja, jolla on kohtalonsa, jonka ihonväri tai etninen tausta määräävät.
Tätä on rasismi. 

Se, että ollaan hyviä ihmisiä, että rasismilla perustellaan kaikkea kivaa ja hyvää, ei poista sitä ongelmaa, että ollaan rasisteja. Rasismilla tarkoitan edelleen sitä, että ihonväri tai etninen tausta nähdään ihmisen merkittävimpänä ominaisuutena ja määrääväna tekijänä kaikessa. Tämä on siis kaikenlaisen rasismin, niin sen vanhakantaisen kuin tämän uudenkin positiivisen rasismin ydin, sen ideologinen peruskallio.
Jostakin kumman syystä itseään rasismin vastustajina pitävät ovat usein äänekkäimpiä rasismin ylläpitäjiä. He pyrkivät kaikin keinoin korostamaan ihmisten eroavaisuuksia melaniinin määrän perusteella ja vetävät siitä toisinaan hyvinkin kummallisia johtopäätöksiä. 
Tämä ei ole mikään ihme. Positiivisen rasismin kotimaahan on Yhdysvallat, jossa jo 1960-luvulla mustat ääriliikkeet vaativat rotuerottelua ja edelleen puhuvat mustasta rodusta ja sen kunniasta, aivan kuten valkoiset ääriliikkeet puhuvat valkoisesta rodusta ja sen kunniasta, ja vaativat hekin rotuerottelua. Yhdysvaltojen rakenteellinen rasismi alkaakin jo kaavakkeista. 

Lähes kaikissa kaavakkeissa on oma kohtansa rotumääritelmille, jotka ovat peräisin 1800-luvulta. Valkoinen on "kaukasialainen", koska erä belgialainen rasisti keksi päästään, että kaukasialaiset ovat blondeja sinisilmiä ja puhtaimpia ihmisiä, vaikka jokainen tietää etteivät armenialaiset, georgialaiset tai tsetshenit ole kovinkaan vaaleaa kansaa. Tarkemmissa määritellään jopa kansallisin perustein italialaiskreikkalaisiksi tai portugalilaissaksalaisruotsalaiseksi. 
Kaikki latinalaisen Amerikan asukkaat ovat amerikkalaisissa rotumääritelmissä espanjalaisia, koska hei, nehän puhuvat espanjaa. Nykyisin useimmin käytetty termi on Latino, latinalainen. Sillä ei ole merkitystä ettei Amerikan mantereen asukkailla ole mitään tekemistä Latiniumin kanssa tai sillä, että Amerikoissa on satoja alkuperäisiä etnisiä ryhmiä. Kaikki muut ovat tuontitavaraa.
Aasialaisia ovat taas kaikki ne, jotka voi ulkonäön perusteella yhdistää Kiinaan tai Japaniin. Pakistanilaiset, niin aasialaisia kuin ovatkin, eivät ole Amerikoissa aasialaisia, koska eivät muistuta kiinalaisia, intialaisista tai afgaaneista puhumattakaan. 

Tämä on siis osa siitä pohjasta, josta nykyinen "rasismin vastainen liike" ponnistaa. Ei olekaan ihme, että sekin on rasistinen, aivan kuten sen viholliseksi nimetty rasismikin.
"Rasismin vastainen" liike on kuitenkin positiivista rasismia. Se julistaa poistavansa rasismin sensuurilla, kielloilla, rangaistuksilla ja muilla täysin mielivaltaisesti päätetyillä toimilla missä tahansa kontekstissa rotuomaisuuksiin pohjautuvan arvoasteikon perusteella. Kielokin voi siis olla rasisti, koska se on valkoinen. Siksi valkoisen kukan kuva tulee poistaa sosiaalisesta mediasta. 
Kertauksen vuoksi: positiivinen rasismi on sitä, että ihonvärin tai etnisen alkuperän katsotaan olevan syy kaikkeen mitä ihmiselle tapahtuu. Jos hän ei kohtaa arjessaan "rasismia", hänen katsotaan voittaneen ihonvärinsä ja etnisen taustansa synnyttämät ongelmat, olipa niitä ollut tai ei. Jos ihminen joutuu vaikeuksiin, syynä ei ole yhteiskunnan rakenteellinen epätasa-arvo, taloudellinen eriarvoisuus tai muu syy, vaan vain ja ainoastaan ihonväri. Kaikki johdetaan rodullisiksi ominaisuuksiksi mielletyistä ominaisuuksista. Eli: rasistiset perusteet ovat aina lähtökohta.
Kuitenkin Martin Luther King ja Malcolm X tajusivat elämänsä loppuvaiheessa, ettei kyse olekaan vain ihonväristä. He ymmärsivät, että kyse oli koko Systeemistä. Jokainen voi tarkistaa asian herrojen puheista ja kirjoituksista. 

Malcolm X ymmärsi, että värillisten ghettojen ja valkoisten roskaväen ongelmien taustalla oli taloudellista etua havittelevien piirien verkosto, joka hyötyi köyhyydestä. Tuolla etupiirillä ei ollut ihonväriä, vaan dollarin väri. Hieman tämän jälkeen mies ammuttiinkin Mustien muslimien toimesta.

King oli ryhtynyt puhumaan enemmän ja enemmän järjestäytyneen rikollisuuden ja poliitikkojen yhteispelistä suurkaupunkien ghettojen hallinnassa ja huumekaupassa, suuryritysten ja pankkien toimista taloudellisen eriarvoisuuden suhteen, ja pian mies ammuttiin.

Mustien pantterien johtajia tapettiin, heti sen jälkeen kun he alkoivat puhua köyhyydestä ja yhteiskunnallisista asioista laajemmin ihonvärin sijaan. Näin tapahtuu edelleen.
Kuka tahansa saa Yhdysvalloissa puhua rasismista maailman tappiin saakka, ihonväristä saa puhua niin paljon kuin haluaa, mutta kerropa kuulijoille yhteiskunnan epätasa-arvoisesta rakenteesta ja kuinka se on viritetty ylläpitämään köyhyyttä. Kerro kuulijoille kuinka köyhät hajoitetaan roturajoja pitkin vastakkaisiin leireihin ja pääset hyvin äkkiä hengestäsi. 
Juuri siksi positiivinen rasismi onkin Pop. Sillä voi tehdä uransa. Todellisesta yhteiskunnallista muutosta ajavasta tulee hyvin nopeasti vainaja. Nykyäänkin.

Ne, jotka puhuvat rasismista ja määrittelevät ihmiset ihonvärin perusteella ja perustelevat kaiken etnisillä ominaisuuksilla, ovat unohtaneet mistä rasismin vastaisen taistelun suurimmat hahmot puhuivat. Mitä he ajoivat. Mihin he pyrkivät. 
Kenties jokaisen rasismin vastustajankin on syytä katsoa se kaikkein kuuluisin rasismin vastainen puhe uudelleen. Mistä King ja muut unelmoivat? King sanoo sen puheessaan suoraan, eikä se suinkaan ole rotueroja korostava tulevaisuus. 

maanantai 1. kesäkuuta 2020

HYVIEN IHMISTEN MORAALIDILEMMA

Kuvitellaanpa hetkinen.

Kansainväliseksi terroristijärjestöksi julistettu uusnatsijärjestö aloittaa valloitussodan Namibiassa. Järjestö saa miljoonien tukea ulkomailta ja sitä avustavat useat läntiset tiedustelupalvelut. Pian länsimaat aloittavat Namibian hallituksen joukkojen ja kohteiden pommitukset, ja julistaa uusnatsijärjestön olevan vapautensa puolesta taisteleva kansannousu.
Namibiaan matkustaa Suomesta kymmeniä, jopa satoja uusnatseja taistelemaan järjestön riveissä. Vallattuaan suuren osan Namibiasta, järjestö ilmoittaa perustaneensa Neljännen valtakunnan ja ottavansa käyttöön natsien lait ankarimmassa muodossaan. Julkiset hirttäjäiset ja teloitukset alkavat Windhoekissa ja niitä videoidaan ja kuvataan järjestön omasta toimesta ja niitä levitetään järjestön omilla nettisivuilla ja Netissä.
Samaan aikaan uusnatsit aloittavat vähemmistöjen massamurhaamisen ja hillittömän siviileihin kohdistuvan terrorin, sekä julistavat aloittaneensa orjakaupan uudelleen. Orjakauppaa mainostetaan julkisesti ja siitä julkaistaan kuvia ja videoita Netissä. Länsimaat pitävät uusnatsijärjestöä vielä tässäkin vaiheessa vapaustaistelijoina.
Vasta kun käy ilmi, että uusnatsit ovat surmanneet yli 300 000 vähemmistökansaan kuuluvaa ja hillitön terrori ylittää valtamediankin uutiskynnyksen, länsi julistaa uusnatsien Neljännen valtakunnan terroristijärjestöksi. Suomalainen valtamedia puhuu edelleen vapaustaistelijoista ja oppositiosta. Namibian hallituksen pommittaminen lännen toimesta jatkuu edelleen.
Namibian liittolaismaa lähettää paikalle omia koneitaan ja sotilaitaan, jotka kukistavat Neljännen valtakunnan kolmessa viikossa ja lopettavat uusnatsien hirmuhallinnon vallatuissa kaupungeissa. Uusnatsit jäävät alakynteen lännen massiivisesta avusta huolimatta ja heidän valtakuntansa kaatuu. Peittääkseen oman osallisuutensa Neljänen valtakunnan toimintaan, länsimaat surmaavat Neljänen valtakunnan fûhrerin omassa sotilasoperaatiossaan.
Hajalle lyötyjen uusnatsien pyrkiessä pakoon Nambiasta, Suomessa ryhdytään kertomaan laajasti Neljättä valtakuntaa rakentamaan lähteneiden naisten ahdingosta ja hädästä. Heidät esitetään uhreina, vaikka yksi heistä on ollut naimisissa uusnatsien johtoon kuuluvan henkilön kanssa. Lisäksi naiset kertovat kannattavansa edelleen uusnatsien ideologiaa ja jatkavansa sitä Suomeen palattuaankin. Tällä ei ole mitään vaikutusta mihinkään.
Suomalaistoimittajat ja media jatkavat kertomustaan uusnatsinaisten hädästä ja valtio päättää pelastaa heidät voittajiensa kostotoimilta ja mahdollisilta oikeudenkäynneiltä. Suomalaiset ihmisoikeusaktvistit ilmoittavat, etteivät namibialaiset pysty mihinkään oikeudenkäyntiin, koska he eivät tiedä mitään ihmisoikeuksista ja heidän oikeuskäsityksensä ja laitoksensa ovat vääriä. Lopulta Suomen ulkoministeriö ryhtyy pelastamaan uusnatsinaisia ja avustaa heitä palaamaan Suomeen.

Niin, Syyriassa tapahtui jokseenkin noin. Jostakin täysin merkillisestä syystä moni suomalainen ihmisoikeusaktivisti ja itseään humanistina pitävä on ollut äärettömän huolissaan ISIS-vaimojen oikeuksista ja kohtalosta, kun taas heidän järjestönsä murhaamille ja kiduttamille sadoille tuhansille ihmisille ei ole herunnut yhtä kyyneltäkään.

Olisi erittäin hauska kuulla ne moraaliset perusteet tähän valintaan. Mikä tekee lähihistorian hirvittävimpiin ihmisoikeusrikoksiin syyllistyneen järjestön suomalaisjäsenistä erityisen suojelun ja huolenpidon kohteita? Miksi juuri heitä pitää auttaa, kun tavallisetkaan suomalaiset eivät yleensä saa mitään tukea tai apua valtiolta ulkomailla vaikeuksiin jouduttuaan?

On aivan turha väittää, ettei suomalainen nainen vuonna 2012 tai 2014 muka tiennyt mitä Syyriassa tai Irakissa tapahtuu, mistä ISIS:issä oli kyse. Netti oli täynnä todistusaineistoa. Ja nämä naisethan ovat kertoneet innostuneensa Kalifaatista sen omien videoiden ja nettisivustojen propagandasta. Ja noilla samoilla sivuilla ja saiteilla julkaistiin kurkunleikkausvideoita, joukkomurhavideoita, kidutusvideoita jne.

Miten suomalainen ihmisoikeusaktvisti perustelee itselleen sen, että Pohjoismainen vastarintaliike piti kieltää ja sen jäsenet tuomita, mutta nämä naiset, jotka ovat konkreettisesti osallistuneet kansanmurhaan, homojen massamurhaamiseen, lasten ja naisten kiduttamiseen ja orjakauppaan ainakin tukemalla järjestön toimintaa ja miehiään, jotka ovat puolestaan sitten ominkäsin noita tekoja tehneet, pitää pelastaa? Miksi juuri nämä naiset ovat ansainneet erityiskohtelun ja huolenpidon, josta tavallisetkaan suomalaiset eivät pääse osallisiksi?

Miten tämä on moraalisesti ja ajatuksellisesti mahdollista?