torstai 19. toukokuuta 2016

"RIKOLLISET MOOTTORIPYÖRÄJENGIT" 2.0

Jokakeväinen liivijengi-uutispläjäys tuli sitten taas. Tällä kertaa KRP:n sanomaa levitettiin lähinnä printtimediassa, mm. Helsingin Sanomissa ja Turun Sanomissa. Hesarin nettisivuilla lehden koko aukeaman lead-juttu oli pantu kahtia, koska se koostui kahdesta osasta.

Ensimmäisessä keskityttiin United Brotherhood -nimellä tunnettuun ryhmään, joka on ollut parrasvaloissa mm. entisen johtajansa paljastuttua Aarnion tuttavaksi. United Brotherhood on myös oikeudessa todettu rikollisjärjestöksi. Se ei siis ole moottoripyöräkerho, eikä ole sellainen koskaan ollutkaan. Toisessa puoliskossa moottoripyöräkerhot ja muut sekoiteltiinkin sitten jälleen kerran keskenään.

Suomessa ei ole edelleenkään yhtään moottoripyöräkerhoa, joka olisi todettu oikeudessa rikollisjärjestöksi. Kerholaisia on tuomittu, heidän muodostamiaan sakkeja on tuomittu, mutta ei kokonaista kerhoa. Itseasiassa Bandidos MC:llä on ilmeisesti ainakin yksi oikeuden päätös, jonka mukaan se EI OLE rikollisjärjestö. Hells Angels MC:llä on useampikin oikeuden päätös siitä, että kerho EI OLE RIKOLLISJÄRJESTÖ.

Silti KRP:n Rabbe von Hertzen sanoo niitä rikollisjärjestöiksi ja rinnastaa ne United Brotherhoodiin jo vuosia sitten poliisin itsensä keksimän liivijengi-termin alle. Helsingin Sanomat toistaa väitteen moottoripyöräjengien rikollisuudesta, vaikka useampienkin tuomioistuinten antamien päätösten mukaan näin ei ole. Onkin Helsingin Sanomien onni, että kerhot ovat mainettaan kiltimpiä, sillä muuten se olisi monen muun lehden ja median kanssa vahingonkorvausvaatimusryöpyn ja kunnianloukkaussyytteiden tsunamin seassa.

Käydäänpä juttu läpi.

"Keskusrikospoliisin rikosylikomisarion Rabbe von Hertzenin mukaan jengit ovat laajentuneet 2000-luvulla merkittävästi. ”Jengit ovat isoja toimijoita ja näkyvin järjestäytyneen rikollisuuden ilmiö”, hän sanoo."

Kuten jo edellä todettua, moottoripyöräkerhoilla on useampiakin tuomioistuinten päätöksiä siitä, etteivät ne ole järjestäytyneitä rikollisryhmiä. Vastaavia päätöksiä löytyy mm. Hollannista ja Sveitsistä.

"Von Hertzen kertoo, että jengit ovat levinneet jopa siinä määrin, että jengeihin kuulumattomilla rikollisilla ei ole paljoa liikkumatilaa."

Tulee mieleen eräs hiljattain oikeudessa hieman isommista kuvioista tuomittu Pekka Perä, jonka liikkumatilaa "jengit" tuskin ovat kauheasti kuristaneet.

”Suomessa on myös voimatoimijoita, jotka eivät liity mitenkään tunnuksellisiin jengeihin. Usein näillä ryhmiin kuulumattomillakin on kuitenkin suhteet jengeihin ainakin perinteisillä rikollisuuden saroilla, kuten huumausainerikollisuudessa.”

Voi olla, mutta me emme tiedä.

"Laajeneminen hyödyttää jengejä monilla tavoilla. Ensinnäkin laajempi jäsenkunta tuo enemmän tuloja ”emoyhtiöön”. Toiseksi kyse on jengien välisistä markkinaosuuksista ja voimannäytöstä."

Mikä on "emoyhtiö"?? Mistä ihmeen markkinaosuuksista puhutaan taas? Mistä voimannäytöstä?

”Helvetin enkelit ja Bandidos ovat maailman suurimpia jengejä, jotka kisaavat suuruudesta maailmanlaajuisesti”, sanoo von Hertzen."

Ja valehtelee. Hells Angels MC sen enempää kuin Bandidos MC:kään eivät ole läheskään maailman suurimpia "jengejä". Kummassakin on jäseniä maailman laajuisesti alta 3000. Los Angelesin Comptonista alkunsa saaneeseen Crips Nationiin arvellaan kuuluvan noin 300 000 jäsentä eripuolilla Yhdysvaltoja. Bloodseihin, toiseen Los Angelesista maailmalle levinneeseen jengiin kuuluu myös kymmeniä tuhansia, jos ei enemmänkin jäseniä.

Mara Salvatruchassa on arviolta noin 70 000 jäsentä. 18th street -jengiin kuuluu yli 65 000 jäsentä. 14K triadissa on noin 25 000 jäsentä. Sun Yee Oniin kuuluu noin 55 000 jäsentä. Japanilaisessa Yamaguchi Gumissa on 20 400 jäsentä ja 18 600 apuria. Sisilian mafiaan kuuluu noin 3500 jäsentä, Napolin Camorraan noin 7 000 ja Calabrian N'dranghetaan noin 6000.

Näihin verrattuna moottoripyöräkerhot ovat korkeintaan keskikokoisia edes kooltaan.

"Leviämisen haittapuolet näkyvät muulle yhteiskunnalle rikollisen toiminnan laajenemisena ja organisoitumisena. ”Kun jengi on osoittanut kykynsä ja valmiutensa väkivallan käyttämiseen, saavutetaan jo pelkillä liiveillä pelotevaikutus.”

Niin, voidaan tietysti kysyä millaista pelotevaikutusta käyttää organisoitu parin sadan hengen Helsingissä toimiva joukko, joka on jo parikymmentä vuotta aivan avoimesti tehtaillut rikoksia perustuslakia ja rikoslakia vastaan, ilman että von Hertzen tai KRP olisivat millään lailla puuttuneet sen toimintaan. Onkin syytä otaksua, että von Hertzen ja KRP pelkäävät juuri tätä ryhmittymää, koska eivät ole edes maininneet sitä koskaan julkisuudessa, puhumattakaan että olisivat milloinkaan ryhtyneet tutkimaan tai edes puuttuneet sen julkiseen rikolliseen toimintaan. Tuo rikollisryhmähän on Eduskunta.

"Von Hertzen huomauttaa, että jengeistä on haittaa myös esimerkiksi yritystoiminnalle, koska jengiläiset pyörittävät yrityksiä, jotka eivät huolehdi velvoitteistaan ja vääristävät näin kilpailua."

Monilla moottoripyöräkerholaisilla on täysin laillisia yrityksiä, joita tarkastellaan tämän tästä. Ylivoimainen enemmistö niistä on täysin laillisia ja tavallisia yrityksiä. Ne ovat myös niin pieniä, etteivät ne kykene vaikuttamaan mihinkään kilpailuun juuta tai jaata, jos verrataan suurten suomalaisyhtiöiden esimerkiksi Eestiin perustamiin bulvani-firmoihin, joiden kautta pyöritetään halpatyövoimabisnestä ja sorvaillaan urakoita mieluisaan malliin.

"Lisäksi on tullut ilmi tapauksia, joissa täysin normaalinkin yrittäjän velka on yhtäkkiä päätynyt jonkin liivijengin perittäväksi, eikä liivijengien suorittamaa perintää rajoita hyvä perintätapa."

Toimittaja olisi voinut pyytää esimerkin tapauksista, joissa moottoripyöräkerhot ovat toimineet näin. Termi liivijengi kun viittaa tässä taas mihin tahansa, ei vain moottoripyöräkerhoihin, joita kuitenkin työnnetään framille jutun kuvituksenakin.

"Krp:n mukaan jengeistä Bandidos on kasvanut viime aikoina eniten. Viimeksi jengi on laajentunut Kuopioon ja Turkuun. Helvetin enkelit sen sijaan eivät ole perustaneet viime aikoina uusia alaosastoja."

Hyvin voi olla näin.

"Suomeen on rantautunut myös kolmas kansainvälinen moottoripyöräjengi Outlaws, joka on perustanut Lappeenrannan Fifteen MC South-Karelia  -alajengin."

Tämä on KRP:n vuodesta toiseen esittämät väite, jonka paikkansa pitävyyden alkeellisimmat journalistin taidot omaavat toimittaja olisi voinut tarkistaa googlaamalla noin minuutissa. Asia nimittäin selviää edelleen Outlaws MC:n omalta nettisivulta. Kas näin.

http://www.outlawsmc.com/links.html

Kuten tuosta linkistä voimme havaita, Outlaws MC ei ole oman ilmoituksensa mukaan tekemisissä minkään Fifteen MC:n kanssa. Ja tästä seuraavasta linkistä voimme tarkistaa senkin, ettei Suomessa ole edelleenkään yhtä ainoaa Outlaws MC:n osastoa. Kas näin.

http://www.outlawsmcworld.com/chapter.htm

KRP on nyt jo muutaman vuoden väittänyt, että Outlaws MC on Suomessa. Se ei ole ollut, eikä ole. Kysymys kuuluukin: miten on mahdollista, ettei yksikään näitä juttuja tekevistä toimittajista ole sitä huomannut tai saanut selville? Asia todellakin selviää parissa minuutissa googlaamalla millä tahansa älypuhelimella tai tabletilla tai koneella.

"Suomessa perustettu Cannonball taas aloitti hiljan kansainvälisen laajenemisen avaamalla osaston ja alajengin Viroon. Lisäksi Cannonball on perustanut alajengejä useilla paikkakunnilla Suomessa."

"Alajengi" on taas joku poliisin termi kannattajakerhoille ja ryhmille.

"Rikollisryhmä Batsissä on nykyään kymmenkunta jäsentä."

Bats ei ole sekään moottoripyöräkerho, eikä mikään liivijengikään.

"UB:ssa puolestaan on krp:n mukaan ollut kuohuntaa huumepoliisin entisen päällikön Jari Aarnion ja UB:n entisen johtohahmon Keijo Vilhusen yhteisten rikosepäilyjen jäljiltä."

Näin voi hyvinkin olla. UB eli United Brotherhood ei ole sekään mikään moottoripyöräkerho, joten voidaan tietysti kysyä miksi moottoripyöräkerhoista ja näistä muista puhutaan samaan hengenvetoon.

Erittäin huomionarvoista on myös se, ettei sisäministeriön hiljattain julkaistussa Sisäisen turvallisuuden selonteossa mainita, perustellusti, moottoripyöräkerhoja kertaakaan. Selontekoon eivät ole mahtuneet edes ne "poliisin rikollisiksi määrittelemät" moottoripyöräkerhot. Jos ne olisivat millään mittarilla merkittävä uhka, olisi varmaa, että selonteossa ne olisi mainittu ja tuotu esille. Nyt niitä ei mainita edes sivulauseessa.

http://www.intermin.fi/download/67644_julkaisu_082016.pdf?b06b2f9eb280d388 

 

5 kommenttia:

  1. Ei moottoripyöräkerholaisissa ole mitään pelottavaa, olen jutellut eräänkin kerholaisen kanssa ihan kuin kenen tahansa kaverin joka sattuu olemaan samassa kapakissa kanssani. Turhaa paniikin lietsomista.

    VastaaPoista
  2. Voisi 100% väittää et viros iha täysvärinen. Et päivitäs tietosi tosi noloa blogata nakki vuode tietoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viittaat varmaan tuohon Rabbe von Hertzenin lausuntoon. Se ei ole minun kirjoittamaani "tietoa", vaan von Hertzenin Helsingin Sanomille antamaa "tietoa". Lainaukset ovat Helsingin Sanomien jutusta suoraan.

      Poista
  3. Mutta missä on JA?

    VastaaPoista
  4. no nyt siellä outlawsin sivulla lukee chaptereissa south karelia ja midland suomessa. poliisilla kun on tota toisenlaista tiedustelu tietoa mitä ei tuolta googlesta aina löydä... alunpitäenki fifteenin omalta fb sivulta löyty viitteitä outlaws kerhosta jos joku ois viittiny tsekata. mietin että kiinnostas uusi blogi artikkeli samaisesta aiheesta näin muutama vuosi myöhemmin jos olet aiheesta yhä kiinnostunut? on kumminki näillä asteilla ollu tapahtumia noihi kerhoihin liittyen tai ainakin kerhoihin liitettyjä tapahtumia.

    VastaaPoista