tiistai 12. maaliskuuta 2013

JÄRKI HOI

EK vaatii palkka-alea. Pääministeri Jyrki Katainen vaatii matalapalkkatyöpaikkoja lisää. Okei, mitä siitä seuraisi? Kotimainen kysyntä romahtaisi. Mitä siitä seuraisi? Kotimaisen yrittäjät, pienet ja keskisuuret ajautuisivat vaikeuksiin, palvelusektori ja kauppa, ravintolat, baarit, kioskit ja muut panisivat lapun luukulle, tulisi konkursseja ja lisää työttömyyttä.

Tulisi lisää köyhyyttä, kurjuutta ja lisää laskua valtiolle rikollisuuden torjunnassa ja sosiaalimenoissa. Viimeksi mainittuja tietenkin leikattaisiin, "kannustinloukku", että ihmiset menisivät matalapalkkatöihin, joita ei siis olisi konkurssien vuoksi, koska kulutus olisi romahtanut. Koska ihmiset eivät enää tulisi toimeen, ainoa mahdollisuus tehdä rahaa olisi rikollinen toiminta muodossa tai toisessa. Tulisi lisää rikollisuutta, joka lisäisi valtion menoja, josta seuraisi lisää menoleikkauksia. Järkevää?

EK vaatii yritysveron alennusta. Jyrki Katainen vaatii samaa. Se kuulema luo lisää työpaikkoja. Suuryritykset Stora Enso, Fortum, Nokia maksoivat vuonna 2010 alle viisi prosenttia veroa. Kuinka paljon pitäisi vielä alentaa? Mitä suuryritysten vero- ja muista alennuksista on tähän saakka seurannut? Noin 150 000 työtöntä, kokonaisten kaupunkien ja paikkakuntien alasajoja jne. Järkevää?

Entäs jos suuryritysten veroja nostettaisiin ja PK-yritysten verotusta laskettaisiin? Suomeen syntyi 100 000 uutta työpaikkaa samaan aikaan, kun suuryritykset antoivat potkujaan. Kaikki uudet työpaikat syntyivät PK-yrityksiin. Jyrki Kataisen nuoleskelemat suuryritykset eivät luoneet yhtään mitään Suomeen. Ne lakkauttivat tehtaitaan, antoivat potkuja ja investoivat ulkomaille. Ja niille lisää verohelpotuksia? Järkevää?

Entäs jos kaivosalalle perustettaisiin valtion yhtiö, joka ottaisi haltuun kaikki Suomessa olevat kaivokset? Se työllistäisi vain suomalaisia. Se käyttäisivät vain suomalaisia alihankkijoita ja palveluita. Sen työntekijät maksaisivat veronsa Suomeen, kuluttaisivat rahansa Suomeen ja eläisivät Suomessa. Kansallinen kaivosyhtiö tilittäisi voittonsa suoraan valtiolle. Se maksaisi veronsa valtiolle. Se olisi järkevää Suomen ja suomalaisten kannalta.

Sen sijaan valtio maksaa miljoonien tukia ulkolaisille kaivosyhtiöille, jotka eivät maksa mitään valtiolle. Valtio antaa ilmaiseksi maaperän rikkauksia ja maata ulkolaisille suuryrityksille, joskus jopa suomalaisten kotitalojen alta. Australialaisyhtiön edustajan mukaan kaivoksen avaaminen kotimaassa olisi tullut maksamaan yhtiölle 20-22 miljoonaa euroa heti, se olisi siis maksu kaivoksen avaamisesta. Tämän lisäksi pitäisi maksaa veroja. Suomessa kaivosyhtiö saa meidän rahojamme 3-4 miljoonaa vuodessa ilman, että maksaa senttiäkään yhtään mitään valtiolle. Järkevää?

Hallitus ja Kokoomus, demarit, svedupellet, viherniilot ja vasurivammaiset eivät osaa toimia järkevästi, koska heiltä puuttuu järki. He toimivat, minkä lie, mukaan ja unohtavat suomalaiset. He ovat unohtaneet tämän maan. He ovat järjettömiä. He ajavat kaikkien muiden etuja, paitsi suomalaisten. Kansan. Valtion. Tämän maan. Nämä asiat eivät merkitse ministereillemme hevon paskaa. Sinä olet täysin merkityksetön ja olemassa olosi on täysin yhdentekevää hallituksellemme. He eivät ole kiinnostuneet sinusta tai sinun hyvinvoinnistasi, tai edes olemassa olostasi, kansalainen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti