keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

SAIRAS SOTE JA MUUT UUDISTUKSET RE-RUN

Hallituksen SOTE-uudistus on ollut taas esillä kovasti. Sitä on esitelty, sitä on kritisoitu, sitä on haukuttu ja hallitus on ajanut sitä kuin käärmettä piippuun, kritiikistä piittaamatta, laadusta piittaamatta. SOTE-uudistuksen tarkoituksena on siis organisoida uudelleen maamme terveydenhuolto ja sen lisäksi sosiaalipalvelut.

Hallitus ja hanketta ajavat virkamiehet ovat kiimaisesti selitelleet hanketta säästösyillä tai milloin milläkin, toiminnan tehostamisella jne. Todellisuudessa kaikki nuo perusteet ovat valehtelua alusta loppuun. Vilkaisu viimeisimpään SOTE-karttaan paljastaa, ettei kyse ole säästöistä tai taloudellisesta pakosta. Kyse on jostakin aivan muusta.

Sipoo, joka on onnistunut järjestämään terveyspalvelunsa ja sosiaalipalvelunsa vaaditulla tavalla, pakotetaan samaan SOTE-alueeseen Helsingin kanssa. Perusteena käytetään Sipoon liian vähäistä väkilukua. Jostakin kumman syystä hallituksen kuntauudistuksessa, jota sitäkin perustellaan aivan samoin argumentein kuin SOTE-uudistustakin, Sipoo liitetään, asukkaiden ja kunnan vastustuksesta huolimatta, Helsinkiin.

Vantaa liitettäisiin SOTE-alueena Tuusulaan ja Keravaan, asukkaiden ja kuntien vastustuksesta huolimatta. Miksi näin? Vantaalla on yli 20 000 asukasta, on yli 50 000 asukasta, ja se kykenee järjestämään kaikki vaaditut palvelut. Miksi sitten Tuusula pilkotaan ja Kerava niputetaan siihen? Koska näin tapahtuu myös kuntauudistuksesta. Mitään taloudellisia tai muitakaan perusteita ei ole olemassakaan.

SOTE-kartoista löytyy myös selkeä todiste siitä, että julkisuudessa esitetyt perusteet ovat valhetta. On sanottu, että kyse on taloudesta ja väkiluvusta. Miksi sitten Salo, tappiollinen kunta jonka väkiluku ei riitä, on yksi oma SOTE-alueensa? Koska se on kokoomuksen ja presidentti Niinistön kotikunta. Siksi Saloa eivät koskekaan ne perusteet, joilla muut pakotetaan uudistukseen.

Samanlaisia kummallisia SOTE-liitoksia ja yhdistelmiä löytyy ympäri maata. Jostakin kumman syystä ne ovat melkein identtisiä kuntauudistuksen karttojen kanssa. Ja jostakin syystä perustelut ovat aina samat, pitivät ne paikkaansa tai eivät.

Kun hallituksen viralliselle psykopaatille Henna Virkkuselle on esitetty faktoja, jotka todistavat että kyseinen kunta a) kestää taloudellisesti b) omaa tarpeeksi suuren väkiluvun, Virkkunen on vain todennut, että kuntien on pakko yhdistyä selvitäkseen. Eli mikään esitetty peruste ei siis pidäkään paikkaansa. Jos kunta on taloudeltaan kunnossa, siellä ei ole tarpeeksi asukkaita. Jos siellä on tarpeeksi asukkaita, sen talous ei ole kunnossa. Jos molemmat vaaditut asiat ovat kunnossa, kunnan on pakko liittyä toiseen "selviytyäkseen". Mistä?

Ministeri Guzenina tietää, että SOTE-uudistus on pelkkä huijaus. Juuri siksi hänen on niin vaikea ottaa siihen kantaa, sanoa mikä on hänen mielipiteensä, naulata kantaansa. Guzenina tietää, ettei SOTE-uudistus ole mikään uudistus, vaan osa uudistusta. Kaikkien näiden uudistusten taustalla on vain se yksi uudistus: hallituksen hallintouudistus.

Tuo mega-mullistus muuttaa Suomea enemmän kuin itsenäistyminen, sisällissota, toinen maailmansota, suuret maaltapaon vuodet tai vaurastumisen aikakausi. Se tekee Suomi-nimisestä valtiosta kansalaisille mahdottoman kokonaisuuden. Kun hallituksen, virkamiesten ja byrokraattien uudistus on ajettu läpi, kansalainen on kyvytön hoitamaan mitään asioitaan ylöspäin. Se on tarkoituskin. Maasta ei ole tarkoitus tehdä kansalaisyhteiskuntaa, vaan yritys.

2009-10 Valtiovarainministeriö tilasi SITRA:lta raportin, jonka kynäili yksi mies, Seppo Määttä. Hän oli entinen Talent Partnersin pomo ja mies erilaisten hallintojen yhdistämisprojektien takana, siis niiden, jotka olivat jo vaikeuttaneet kansalaisten elämää monin tavoin ja heikentäneet palveluiden saatavuutta ja laatua. Määtän, siis yhden miehen, perusajatuksena oli "kuinka valtiosta tehdään yritys."

Jokainen ihminen ymmärtää, ettei valtiosta koskaan voida tehdä yritystä. Se ei ole valtion tarkoitus. Valtio ei ole syntynyt yritykseksi, eikä yritysmaailman työskentelymetodeja, malleja ja menetelmiä voi siirtää sellaisenaan valtioon. Valtion tavoiteena ei myöskään voi olla voiton maksimointi. Ei ilman, että unohdetaan se, miksi valtio on olemassa. Juuri siitä onkin kyse: valtion olemassa olon syy sysätään syrjään, sivutetaan, ja koko organisaatio muutetaan joksikin aivan muuksi.

Poliittiselta puolelta hanketta on vetänyt alivaltiosihteeri Timo Lankinen, joka on haastatteluissa todennut, että hän toivoo kuntauudistuksen ja SOTE-uudistuksen vievän kaiken huomion tältä paljon suuremmalta uudistukselta, joka on itseasiassa syy näihin muihin uudistuksiin. Miksi Lankinen toivoo, ettei tätä paljon suurempaa uudistusta huomattaisi? Koska se merkitsee valtion lakkauttamista.

Lankinen on myöntänyt julkisuudessa, että tavoitteena on luoda yksi virasto hoitamaan koko valtion hallinto. Tämä on se syy, miksi Suomesta pitää tappaa kuntia, riippumatta niiden tilasta tai asukkaiden tahdosta. Tämä on se syy, miksi terveyskeskuksia suljetaan, palveluita "keskitetään" yhä kauemmas kansalaisista yhä vaikeammin saataviksi. Tämä on se syy, miksi yli miljoonan ihmisen Uudellemaalle tulee 8-9 TE-keskusta entisten 34 sijaan. Tämä on se syy, miksi poliisiasemia suljetaan, poliisien määrää vähennetään, kansalaisten turvallisuutta heikennetään.

Tämä on se todellinen syy siihen miksi virkamiesten ja poliitikkojen "palveluiden tehostaminen" tarkoittaa meille kansalaisille niiden heikentymistä ja vähenemistä. Niin on käytävä, niin tapahtuu, koska tämä jäljelle jäävä yksi virasto ei kykene suoriutumaan tehtävistään, mikäli Suomesta ei tapeta kuntia, terveyskeskuksia, sairaaloita, poliisiasemia, paloasemia, kouluja, ammattikouluja, korkeakouluja, yliopistoja jne.

Hallituksen ja virkamiesten tahto on siis se, että sinun asemasi kansalaisena heikkenee. Palveluittesi saatavuus ja laatu heikkenee. Yhtälö on vääjäämätön. Jos valtio on enää yksi virasto, se tarkoittaa juuri tätä: vähemmän, hitaampaa ja huonompaa palvelua sinulle, kansalaiselle, koko touhun rahoittajalle ja laskun maksajalle.

Ainoa todellinen hyötyjä koko uudistuksesta, jonka osia siis SOTE ja muut ovat, on keskusvirasto. Jossakin määrin valtiovarainministeriö. Ja kun seuraa rahavirtoja, käsittää hankkeen taloudellisetkin perusteet.

Tuhansia miljoonia valuu suuryrityksille, ulkomaille, ilman että sinä tai minä tai kukaan muukaan kansalainen hyötyisi noista rahoista yhtään mitään. Noissa meiltä poispäin suuntautuvissa rahavirroissa, noissa miljardeissa ovat ne rahat, joilla palveluitamme olisi voitu kehittää ja ylläpitää.

Hallitus antaa ne mielummin rikkaimmille tulonsiirtoina, suuryrityksille tukina ja ulkomaille ties mihin tarpeeseen. Ei sinulle, eikä minulle, ei vanhemmillemme eikä lapsillemmekaan.

Hallitus on valmis tukemaan Kyproksen veronkiertoparatiisia 200-350 000 000 eurolla tuosta vain. Lastensairaalaan sillä ei ole senttiäkään.

Siinä on hallituksen sairas uudistusmania tiivistettynä, se mihin se johtaa ja mitkä ovat sen tavoitteet. Ottaa sinulta rahasi ja antaa ne johonkin sellaiseen, josta sinä tai lapsesi ette hyödy yhtään mitään.

Se on hallituksen, poliitikkojen ja virkamiesten tahtotila, tahto, arvovalinta. Sinä hävisit, kansalainen. Sinun rahasi varastettiin. Niitä ei käytettykään sinuun, eikä se ole enää edes tarkoitus. Valtio on yritys. Se tekee bisnestä. Ei hoida yhteiskuntaa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti