tiistai 26. heinäkuuta 2022

XENOFOBIAA JA RASISMIA SUOMESSA

 Viimeaikoina olemme saaneet lukea lehdistä ja kuulleet ja nähneet valtamediasta kuinka huolestuttavaa on venäläisten turistien tulo Suomeen. Moni kansanedustaja on rientänyt vaatimaan itärajan sulkemista, moni "asiantuntija" on kertonut millaisia vaaroja venäläisiin liittyy, ja kaikki ovat perustelleet venäläisten matkustuskieltoa sillä, että maa käy sotaa. Tämä on siis se virallinen ja ääneen sanottu peruste: nämä ihmiset tulevat sotaa käyvästä maasta ja ovat sen kansalaisia. Tämä argumentti on kuitenkin kakalle haisevaa tekopyhyyttä ja kaksinaismoralismia.

Kun Suomeen tuli 2015 kymmeniätuhansia "pakolaisia", he tulivat sotaa käyvistä maista ja olivat niiden kansalaisia, joista moni oli ollut sotimassa ja osa syyllistynyt sotarikoksiin. Kuka vaati rajojen sulkemista heiltä? Aivan. Kun Suomi osallistui aktiivisesti Afganistanin sotaan yli kymmenen vuoden ajan, ketkä vaativat matkustuskieltoja suomalaisille? No, eivät ketkään. Kun Yhdysvallat hyökkäsi Lähi-itään ja Afganistaniin ja soti siellä 2003-2021 vaadittiinko Suomessa rajojen sulkua amerikkalaisilta, koska hehän olivat hyökkäyssotaa käyvän maan kansalaisia? No, ei tietenkään.

Sanoiko yksikään kansanedustaja ääneen, että norjalaisille pitää asettaa matkustuskielto Suomeen, koska he olivat mukana pommittamassa Libyaa vuonna 2011? Ei muistaakseni. Halusiko joku sulkea rajamme tanskalaisilta, jotka olivat hekin sotimassa Afganistanissa? Entä ranskalaisilta, jotka soivat Syyriassa, pommittivat Libyaa ja sotivat Malissa, Nigerissä ja monissa muissakin Afrikan maissa tappaen afrikkalaisia? Entä ruotsalaisilta? Hekin sotivat Afganistanissa suomalaisten tavoin. Eikö? Miksei? Hehän olivat hyökkäyssotaa käyvän maan kansalaisia. Entä ukrainalaiset? Hehän ovat kaikki sotaa käyvän maan kansalaisia. Pitäisikö maamme rajat sulkea ukrainalaisilta tällä samaisella perusteella? No ei tietenkään. 

Kyse ei siis ole sodasta tai siihen osallistumisesta, hyökkäämisestä toiseen maahan, sodan aloittamisesta tai mistään muustakaan. Kyse on puhtaasta rasismista. 

Kun ulkomaalaisvihamielisyys kohdistuu tiettyyn etniseen ryhmään, tavallinen xenofobia muuttuu rasismiksi, ja siitähän tässä on kyse. Venäläisten pääsy Suomeen on estettävä, koska he ovat venäläisiä. Tämä on se oikea syy ja vaatimuksen esittäjät ovat avoimen rasistisia. He kohdistavat rajoitustoimensa tiettyyn etniseen ryhmään, sen kaikkiin jäseniin, riippumatta siitä ovatko he sodan vastustajia tai eivät, ovatko he osallistuneet sotaan tai kannattavatko he sitä, vai ovatko he kenties mielipidevainottuja. Venäläisten pääsy Suomeen on estettävä. Piste. 

Tämä on avointa puhdasta rasismia. Tiettyyn, tarkasti rajattuun etniseen ja kulttuurilliseen ja kielelliseen ryhmään kohdistuvaa perusihmisoikeuksiin kuuluvan vapaan matkustamisen rajoittamista puhtaasti etnisin eli rodullisin perustein.

Jos venäläisten torjumisen kannattajat perustelisivat tahtoaan avoimesti venäläisten etnisyydellä asia olisi sillä selvä. He vihaavat venäläisiä ja haluavat rajoittaa näiden perusoikeuksia siltä pohjalta. Mitäpä siihen olisi sanomista? Mutta asiahan ei ole näin. 

Useimmat venäläisten perusoikeuksien torppaajat ovat sitä samaa sakkia, joka vuonna 2015 huusi kurkku suorana, ettei rajoja voi laittaa kiinni. Nämä samat tekopyhät teeskentelijät kiljuivat, että vapaa liikkumisoikeus kuuluu ihmisoikeuksien perusoikeuksiin. He syyttelivät kaikkia toisinajattelijoita rasisteiksi ja natseiksi ja ties miksi, koska jokaisella ihmisellä on oikeus matkustaa vapaasti. Vai niin. Jostakin kumman syystä näiden samojen poliitikkojen ja "asiantuntijoiden" mielestä venäläisillä ei ole näitä perusoikeuksia, tai ainakin ne pitää ottaa heiltä pois, koska... Niin, koska he ovat venäläisiä.

Yksi tämän tekopyhyyden apostoleista on professori Martin Scheinin, joka on esiintynyt ihmisoikeuksien puolustajana jo vuosikymmeniä. Hän on ollut hyvin aktiivinen ja kertonut kaikille halukkaille ja haluttomille kuinka rasisteja suomalaiset ovat, jos he eivät päästä maahan vapaasti laittomia siirtolaisia tuhatpäisin joukoin ja kuinka terroristijärjestön jäseninä jesidivähemmistön kansanmurhaan osallistuneiden ihmisoikeuksia ei saa rajoittaa. Ja nyt tämä sama mies vaatii venäläisten vapaan liikkuvuuden pysäyttämistä. Voiko tekopyhempää teeskentelijää olla? No, totuuden nimissä on sanottava ettei Schein ole ainoa lajiaan. Hänen kaltaisensa moralistit ja valhetelijat ovat hyvin edustettuina valtamediassa ja he saavat olla avoimen vapaasti niin rasisteja kuin vain haluavat. Koska he ovat Oikeassa. He ovat Hyviä ihmisiä.

Eräästä kansanedustajasta kehnon vitsin perusteella tutkintapyynnön poliisille tehnyt Scheinin ei luultavasti itse edes ymmärrä olevansa avoimesti umpirasisti monen muun kaltaisensa tapaan. Sellainen hän kuitenkin on. Yhteen tarkasti rajattuun etniseen ryhmään erityistoimenpiteitä vaativa ihminen, joka perustelee vaatimuksiaan toimenpiteiden kohteeksi joutuvien etnisellä alkuperällä ja kansalaisuudella. Se on rasismia.

Kun väitetään, että Schengen maat ovat sopineet ettei venäläisille myönnetä viisumeita, valehdellaan. Mitään sellaista päätöstä ei ole tehty, On sovittu, että jäsenmaat voivat tehdä niin jos haluavat. Eli mitään EU:n tai Schengen-maiden virallista viisumikieltoa ei ole tehty. Ainakaan sellaista ei googlaamalla löydy. Sensijaan löytyy tällaista tekstiä: https://dip.org.ua/en/visas/the-window-to-europe-is-closing-all-eu-countries-can-stop-admitting-russian-tourists/

Tällainen valehtelu on tietenkin täsyin normaalia silloin, kun vaatimusten esittäjä on ihminen, joka haluaa kätkeä rasistisen ajattelunsa hyveellisyyden kaapuun. Yhdysvalloissa moni tutkija on havainnut, että niiden valkoisten joukossa, jotka ilmoittavat taistelevansa rasismia vastaan, rasistiset uskomukset ja harhaluulot ovat yleisempiä kuin valtaväestön keskuudessa. Moni akateemisen tason valkoinen rasismin vastustaja pitää mustaa vähemmistöä tietämättömänä ja avuttomana, osaamattomana ja pelkkänä uhrina, joka ei voi itse tehdä yhtään mitään, mikä on tietenkin puhdasta rasismia. https://www.youtube.com/watch?v=yW2LpFkVfYk 

Näillä itsensä hyviksi ihmisiksi korottamilla ihmisillä on halu olla Hyvän puolella Pahaa vastaan, hyvin juvenaali käsitys maailmasta siis, ja koska he ovat asemoimeet itsensä Hyviksi, he eivät voi olla Pahoja, esimerkiksi rasisteja. Ja kuitenkin, kuten tästä venäläisten rodullisesta profiloinnistakin näemme, he ovat nimenomaan rasisteja. Rasismiahan ei vähennä tai himennä se, että kohteena ovat valkoiset ihmiset. Se on tarkasti rajattuun etniseen ryhmään kohdistettua vihaa ja sortotoimia, perusoikeuksien eväämistä ja vainoa. Huvittavaa, eikö?

No entä professori Scheinin. Tässä on kuvakaappaus hänen kommenteistaan itärajaa ja venäläisiä koskien. Apukoululainenkin näkee välittömästi, että kyse on vain ja ainoastaan rasismista.

(kuva: Keskipohjanmaa)

Jotta asia tulisi hieman selkeämmin esille, vaihdetaanpa venäläisten tilalle jokin toinen etninen ryhmä ja katsotaan miltä puhe vaikuttaa, kun sitä ei voi enää piilotella päivänpolitiikan maastopukuun:

"Suomi on nyt afrikkalaisille EU:n itärajan vapaavyöhyke - Kansainvälisen oikeuden professori Martin Scheinin muistuttaa, että Suomella on nyt vapaus ja vastuu päättää afrikkalaisten viisumeista.

Kansainvälisesti ansioitunut ihmisoikeusjuristi Martin Scheinin pitää Suomeen kohdistettua kritiikkiä oikeutettuna. Suomen itäraja vuotaa ja tekee tyhjäksi muiden Schengen maiden matkailijoihin kohdistuvat Afrikka-pakotteet.

EU:n itäinen sivusta on kiinni afrikkalaisilta".

Vaikuttaa hiemn erilaiselta, eikö, vaikka kyse onkin vain yhden etnisen ryhmän nimen vaihtamisesta toiseen tekstissä. Itse sisältöä ei ole muutettu laisinkaan. Ja jos tuo ei vielä avannut asiaa tarpeeksi selkseästi tehdäänpä toinen rotuhygieninen testi. Vaihdetaan sana "afrikkalainen" johonkin sellaiseen, jonka viitekehyksen jokainen ymmärtää välittömästi.

"Suomi on nyt juutalaisille EU:n itärajan vapaavyöhyke - Kansainvälisen oikeuden professori Martin Scheinin muistuttaa, että Suomella on nyt vapaus ja vastuu päättää juutalaisten viisumeista.

Kansainvälisesti ansioitunut ihmisoikeusjuristi Martin Scheinin pitää Suomeen kohdistettua kritiikkiä oikeutettuna. Suomen itäraja vuotaa ja tekee tyhjäksi muiden Schengen maiden matkailijoihin kohdistuvat juutalais-pakotteet.

EU:n itäinen sivusta on kiinni juutalaisilta".

Miltäpä tuo kuullosti? Jokseenkin rasistiselta, eikö?




10 kommenttia:

  1. Oliks sulla muuta Putinin natsipaska?
    Missä muuten asut natsipaska?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä on nyt varmaan jokin väärinkäsitys. Kirjoituksenihan on nimenomaan rasismin vastainen. Venäläisyys ei suinkaan ole jutun pointti, kuten yritin selventää tekstin lopussa, mutta et ehkä huomannut sitä. En siis ole Putinin, tai kenenkään muunkaan venäläisen, enkä ole koskaan ollutkaan. En ole koskaan käynyt Venäjällä, enkä osaa venäjää. En myöskään ole kansallissosialisti, enkä rasisti, enkä muutenkaan fasisti tai muu sellainen. Ehkä ymmärsit kirjoituksen väärin? Lue se uudelleen ajatuksen kanssa, niin ehkä jutun pointti avautuu paremmin. Hyvää kesän jatkoa t. Sande

      Poista
    2. Ad hominem - argumenttien eliittiä <3

      Poista
    3. Äly oikein loistaa, liekö Kumiluotisilmä itse keksinyt noin ylevän ilmaisun vai oliko muropaketissa päivän mietelauseena?

      Poista
  2. Samaa mieltä, laillisesti tulevat päinvastoin kuin useimmat afrikkalaiset.

    VastaaPoista
  3. Rasismi on kyllä hyvä sana ja sitä kannattaa vaalia nimenomaan venäläisiä kohtaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hybridikeskuksen sontakärpäset täällä näköjään pörisee. Sandelta erinomainen pläjäys. Scheinista tulee mieleen muuan Eva Biaudee, niin samanlaista.

      Poista
    2. Eli et tosiaan ole paljoa elämää nähnyt jos kaikki venäläiset ovat sinusta pahoja. Olet rasisti. Meneppä käymään esimerkiksi Afganistanissa. Sinulla tosiaan ole mitään faktaa paljonko ihmisiä pelkästään U.S on tappaanut - kun suurin osa siellä hallitukoistuneista omistaa asetehtaitten osakkeita. Ei taida sulla pää pelata.

      Poista
  4. Samaa mieltä,en millään ymmärrä tuota venäläisten viisumikieltoa,eihän kansa ole sodan aloittaja.Taas haukutaan väärää puuta,kuten meni mönkään nämä pakotteetkin,Suomi on suurin kärsijä. Venäjä myy kaasua ja öljyä Kiinaan ja muihin Aaasian maihin,niinpaljon kuin sielu sietää.

    VastaaPoista
  5. On myönnettävä, että oon samaa mieltä.
    Jossain nettikeskustelussa taivasteltiin, kun tänne tulee niitä "laittomia" venäläisiä sotaa pakoon! Siis aivan kauheeta!
    Vittu että menee hermo näihin ihmisiin.

    VastaaPoista