maanantai 7. maaliskuuta 2022

PUTIN, UKRAINA JA 1900-LUVUN LOPPU

Venäjän presidentti Vladimir Putin on sanonut ääneen mitkä ovat hänen tavoitteensa Ukrainassa. Hän on  kertonut ne Ranskan poresidentille Macronille ja monille muillekin, ja ne ovat seuraavat.


1. Ukrainan NATO-jäsenyyden estäminen. Se onnistunee ainakin lyhyellä aikavälillä, JOS Venäjä voittaa sodan.

2. Ukrainan valtiojohdon vaihtaminen Venäjä-mieliseen johtoon. Tavoite voi onnistua, JOS Venäjä voittaa aloittamansa sodan.

3. Ukrainan liittäminen Venäjään. Vaikka Venäjä voittaisi sodan, tämä ei tule onnistumaan. 

Käydäänpä nämä tavoitteet läpi ja katsotaan ovatko ne 2000-luvun ja tulevaisuuden kannalta olennaisia. 

1. Putinin mukaan NATO oli tuomassa ohjuksia Ukrainaan ja uhkasi Venäjän turvallisuutta, ja siksi Ukraina pitää vallata. Tässä on vain se ongelma, että Eesti on jo NATO-maa ja siellä voi olla ohjuksia joilla pystyy myös iskemään yhtä hyvin Venäjälle, kuin Ukrainastakin. Samoin on Latvian ja Liettuan ja Puolan laita. Romania ja Bulgaria ovat nekin ohjuskantaman päässä Venäjästä, joten tämä näkemys on aikansa elänyt. Venäjällä on myös varsinkin nuorempaa porukkaa, jotka tietävät ja ymmärtävät varsin hyvin, ettei maa-alueilla ole enää sellaista merkitystä kuin 1900-luvulla. 


Yliääniasejärjestelmät, häivedronet, elektroninen sodankäynti, Netti-sota, mediasota, robotit, käsinkannettavat asejärjestelmät, jopa yksittäisen taistelijan ylle puettava häiveominaisuuksin varustettu sirpale- ja luodin kestävä ulkoisella tukirangalla varustettu haarniska pimeänäkölaitteineen ja muiden ominaisuuksieen ovat 2000-lukua. Panssarikolonnat, sotilaat ammuskelemassa siviilikohteita ja tulittamassa rakennuksia muusiksi ovat 1900-luvun sodankäyntiä. Menneisyyttä. Ukrainassa nähdään parhaillaan 1900-luvun venäläisen armeijan ja sodankäynnin loppunäytös. Voittaessaankin taktisesti, tuo armeija häviää sodan strategisesti, koska 1900-luvun parametreillä ei ole enää merkitystä. Siksi Ukrainan NATO-jäsenyyden estäminen on viimevuosisadan ajattelua. Sitä samaa, johon lännen 1900-luvulla kasvaneet johtajat ja kenraalit ovat hekin kompastuneet kerta toisensa jälkeen.

2. Venäjä voi vaihtaa Ukrainan valtiojohdon mieleisekseen väkivalloin, mutta sillä ei ole mitään merkitystä. Se on vain teatraalinen ele, jollaisia harrastettiin 1900-luvulla, mutta joiden merkitys on nolla. 1900-luvun ajatuksin Irakiin ja Afganistaniin hyökänneellä lännellä meni pari vuosikymmentä tajuta, ettei se kykene mitenkään ylläpitämään kansan vihaamaan ja vastustamaan nukkehallintoa. Siksi Afganistanin "uusi hallinto" romahti. Sitä ei ollut oikeasti olemassa. Se eli vain ja ainoastaan lännen asevoimien varassa ja siivellä. Ilman niitä sitä ei ollut ja talebanit ja lähes kaikki afgaanit tiesivät tämän koko ajan.

Jos Venäjä asettaa Ukrainaan uuden johdon, se tekee saman munauksen. Se voi ylläpitää nukkehallitustaan asevoimin seuraavat vuosikymmenet, mutta se ei kykene missään vaiheessa vakuuttamaan ukrainalaisia asettamansa hallinnon legitimiteetistä. Sillä ei ole sellaista. Valtaosa Ukrainan venäjänkielisestä väestöstä vastustaa Venäjän hyökkäystä ja tuhannet taistelevat venäläisiä sotilaita vastaan parhaillaan. Putin ja Venäjän valtiojohto luulivat venäjänkielisten ukrainalaisten ottavan heidät ilolla vastaan ja liittyvän Venäjän sotavoimiin. Näin käynytkään. Ajatus siitä, että kodemaassa on suuri ja mahtava tuki jo valmiina, on aina osoittautunut harhaksi. Asia selvisi amerikkalaisille Vietnamissa, mutta koska hekin olivat jumittuneet 1900-luvun ajatusmalleihin, he yrittivät samaa uudelleen Afganistanissa. Toisin kävi sielläkin, vaikka sota kesti kaksi kertaa niin pitkään kuin Vietnamin sota. 

Neuvostoliitto teki saman munauksen Suomessa 1939 perustaessaan Terijoen hallituksen, koska se uskoi että suomalaiset kommunistit ja punaiset toivottavat heidät avosylin tervetulleiksi, koska sisällissodasta ja valkoisesta terrorista oli vain vajaa kaksi vuosikymmentä. Kävikin päinvastoin. Puna-armeijan ilmavoimat pommittivat Helsingin työläiskaupungin osia. Punikkien pojat, esimerkiksi isosetäni Kalliosta ja Sörkasta, liittyiväkin Suomen armeijaan ja moni heistä kuului puna-armeijan kovimpiin vastustajiin. Isosetäni, jonka oma isä oli ollut kenties pahimmalla keskitysleirillä Tammisaaressa 1918, haavottui kahdesti. Jokainen voi vilkaista millaista vastarintaa Kallion, Sörkan ja Vallilan punikkien pojat tekivät Marjapellonmäessä Kannaksella 1939-40. 


Eli Venäjä häviää voittaessaankin tässäkin, koska sen ideat eivät ole 2000-luvulta, vaan 1900-luvulta. Se joutuu ylläpitämään Ukrainan miehitystä pitääkseen nukkehallintonsa pystyssä ja se lisää ukrainalaisten vihaa ja kaunaa, ja jossakin vaiheessa myös vastarintaa. Venäjä tulee jossakin vaiheessa toteamaan, ettei sille ole Ukrainan miehityksestä mitään todellista hyötyä sotilaallisesti, eikä varsinkaan taloudellisesti. Krimin niemimaa kaasuineen ja öljyineen on toinen juttu, mutta jonkun Kalynivkan tai Kolomakin valtaaminen on täysin älytöntä, ja kuitenkin ne on vallattava ja pidettävä hallinnassa, jos nukke hallinto haluttaisiin pitää vallassa. 

3. Putin on sanonut ääneen, ettei Ukraina ole oikea valtio, mitään Ukrainan valtiota ei ole oikeasti olemassa, vaan on Ukraina, joka on osa Venäjää. Lviv ei ole hänen mielestään ukrainalainen kaupunki vaan puolalainen. Putin on sanonut ääneen, että nykyinen Ukraina on keinotekoinen kyhäelmä, joka ei ole oikea Ukraina. Putin ei tietenkään huomaa sitä, että nyky-Venäjäkin on aivan samalla tavalla keinotekoisesti muodostettu Neuvostoliiton jäänne, aivan kuten Ukrainakin. Miksei hän tajua tätä? Koska hän elää vielä 1900-luvulla.

Putinin Ukraina on puolimyyttinen alue, jossa rusien valtakunta syntyi. Se on russien alkukoti, Venäjän äiti, synnyttäjä. Tämä on 1900-luvun panslavistien mytologiaa. Se on romantisoitu käsitys siitä miten Venäjä syntyi. Todellisuudessa Venäjä syntyi, kun slaavit muuttivat tarpeeksi sankoin joukoin ugrilaisten heimojen maille ja sekottuivat heihin. Ukrainan Kiev ja sen rusit olivat hekin ugrien, slaavien ja skandinaavien sekoitus, eikä siellä koskaan nähty Venäjää omana alueensaan. Itseasiassa nyky-Venäjä oli siinä oikeassa historiassa Kiovan rusien valtaamaan maata, sen alusmaata. Tilanne muuttui oikeastaan vasta moskoviittien eli Moskovan suurruhtinaiden nousun myötä Iivana Julman aikoihin. Siihen saakka Moskovan suurruhtinaat olivat olleet Kiovan rusien alamaisia. 


Mutta koska Putin on venäläinen ja 1900-luvun kasvatti, hänen päässään Neuvosto-aikainen Ukraina ja panslavistien unimaailman Ukraina ovat totta. Hän kuvittelee, että 2000-luvun ukrainalaiset ja venäläiset näkevät samaa unta, jakavat saman satumaailman ja todellisuuden, jota ei ole ollut olemassa sitten Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen. Se on virheajattelua. Nuoremmat, 1990-luvulla ja sen jälkeen syntyneet, eivät enää näe maailmaa samalla tavalla kuin Putin ja hänen sukupolevansa. Putin ja hänen sisäpiirinsä kuvittelevat, että maailmassa vapaasti matkustelleet, globaalisti kommunikoivat ja Netissä operoivat sukupolvet haluavat maata, turvetta ja multaa. Heitä ei enimmäkseen kiinnosta kuka Kiovassa pitää valtaa, kunhan se ei häiritse heidän tubetustaan tai nettimaksujaan. Eikä kyse ole suinkaan pelkästään siviileistä. FSB:n ja armeijan sisällä on nuorta polvea, joka ei ole koskaan omaksunut 1900-luvun mentaliteettia, henkistä maisemaa. Heille Ukrainan sota on strateginen munaus. 

Puolueettomat Suomi ja Ruotsi ovat nojaamassa länteen ja kansalaisten mielipiteet ovat muuttuneet entistä NATO-myönteisemmiksi. Talouspakotteet hankaloittavat kaikkea, myös sotilasoperaatioita ja sotateollisuutta. Kommunikaatio vaikeutuu, vakoilu ja tiedustelu hankaloituvat, ja tavallinen kansa alkaa kysellä mistä on kyse. Toistaiseksi kansa on pystytty pitämään kurissa kovin ottein, mutta nuoremman polven analyytikot ja ammattiupseerit tajuavat varsin hyvin, että Venäjän valtio on jo häviämässä informaatiosodan tuhansista pidätyksistä ja sortolaeista huolimatta. Sotaa käyvät voivat palkata nuoria lausumaan hallinnon haluamia lauseita ja esittämään tukijoukkoa, mutta onko valtaväestön sortaminen ja ahdinkoon ajaminen onnistunut koskaan? Ei ole. Ei edes Neuvostoliiton aikaan. Lopulta systeemi romahti, koska pakkokeinot ja sotavoimat eivät pysty hävittämään niiden vastaista liikehdintää ja aktivismia. Eivät edes Neuvostoliitossa. Ja kun tuohon lisätään talousfiasko, lopputulos on romahdus. Notkeammat tulevaisuuden venäläiset johtajat tajuavat tämän ja jossakin vaiheessa he ottavat vallan ja 1900-luvun miehet siirtyvät tai siirretään sivuun.

Entä ne natsit, tiedättehän? Ukrainalaiset natsit, jotka olivat hyökkäämässä Venäjälle, jotka uhkasivat Venäjää? Vladimir Putinin natsihöpötys on sekin jäänne 1900-luvulta, kummitusjuttu eilisestä, johon uskovat vain ne, jotka eivät itsekään tajua elävänsä vieläkin edellisella vuosisadalla. 


Ukrainassa on uusnatseja. Ukrainassa on uusnatsien palkkasoturioporukoita. Azovin pataljoona on sellainen, Nämä uusnatsit ovat niitä, jotka yrittivät aloittaa etnisen puhdistuksen Ukrainassa Maidanin jälkeen, mutta epäonnistuivat koko maassa. Itäisimmässä kolkassa ukrainalaiset uusnatsit joutuivatkin sitten sotaan noiden alueiden etnisiä venäläisiä vastaan ja syntyi itä-Ukrainan sota, jossa lännen tukemat oligarkkien palkkasoturit ja uudelleen koulutuksessa oleva Ukrainan armeija saivat vastaansa itä-Ukrainan venäläisväestön paikallisjoukot ja Venäjän armeijan erikoisjoukot. Ukrainan uusnatsit hävisivät, koska heidän ideologinen taustansa oli sekin 1900-luvulta, Uusnatsit eivät saavuttaneet tavoitteitaan Ukrainassa. Tätä sotaa käytiin kahdeksan vuotta ja Putin on käyttänyt sitäkin yhtenä sodan perusteista, mutta jokainen normaalijärkinen ymmärtää, etteivät esimerkiksi Klitshkon veljekset ole uusnatseja hyökkäämässä Moskovaan. Valtaosa ukrainalaisista eivät ole uusnatseja, eivätkä ole koskaan olleetkaan. Siksi Putinin natsipuheet ovatkin peräisin seitsemän vuosikymmenen takaa, 1900-luvulta. Sen lisäksi ne ovat höpinää, sillä Venäjällä on omat uusnatsiliikkeensä, jotka ovat vahvempia ja suurempia kuin ukrainalaisten natsien. 


Ukrainassa käytävä sota onkin 1900-luvun loppu, finaali niille ajatusrakenteille ja malleille, jotka syntyivät edellisellä vuosisadalla. Putin voi kuvitella voittavansa sodan, taktisesti se voi onnistua, ehkä Venäjä valloittaa Ukrainan ja liittää sen itseensä, mutta Putin ja muut 1900-luvun tapaan ajattelevat eivät ymmärrä, että Venäjä hävisi jo sodan. Onnistuessaankin Putin häviää, sillä Ukrainasta ei tule kiitollista osaa isoa Venäjää koskaan, vaan vuotava vatsahaava, joka syö Venäjän taloutta ja resursseja piinaavalla tavalla vuosikymmenien ajan, jos niinkään pitkään. Uskomatonta onkin se, että Venäjä on unohtanut Neuvostoliiton kymmenvuotisen sodan Afganistanissa ja sen nukkehallitukset. 1900-luvun kokemukset siis. 


Miljoonat ihmiset lännessä eivät taaskaan pidä Venäjästä. Venäläisistä on taas tullut vihattuja, pelättyjä ja halveksittuja muukalaisia, niitä Toisia. Kun vielä jokin vuosi sitten Venäjästä ja venäläisistä voitiin puhua myönteisesti, nyt molemmista puhutaan avoimen negatiivisesti. Moni lännessä asuva venäläinen pelkää ja moni häpeää. Vielä useampi on hämmentynyt. Miten tässä näin kävi? Miten on mahdollista, että Venäjällä on kavereina vain Intia ja Kiina? 

Koska  valtiojohto eli vielä edellisellä vuosisadalla, koska sen toimet olivat 1900-luvulta ja koska sen ratkaisumallit olivat seitsemän, kahdeksankymmentä vuotta vanhoja. Ja tässä sodassa tuo 1900-luku siirtyy historiaan.



5 kommenttia:

  1. "vain Intia ja Kiina". Pidetäänkö tässä kenties kahta jättiläistä mitättöminä vai luuliko Sande että Venäjä muodostuisi länsimaaksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisäksi moni muukin Usan alistama tai sen väkivallan kohteeksi joutunut valtio on Venäjän puolella. Niistä taitaakin jo muodostua maapallon enemmistö.

      Poista
  2. Sandea on peloteltu joten totuus on saanut väistyä räyhäblogista...surullista..

    VastaaPoista
  3. Toivoisin kaikkien ottavan asiat rauhallisesti. <kolmekymmentä vuotta on ollut sotia ja surmattu valtavat määrät ihmisiä, media ei koskaan ole ollut niin kiinnostunut kuin nyt. Toivon kaikille rauhaa,huomioikaa kaikki sodat tasavertaisesti, ihminen on aina hädässä ja puhumalla asiat selviävät ei aseilla.

    VastaaPoista
  4. Jos on seurannut vähääkään viime vuosien politiikkaa ymmärtää nykyisen tilanteen, miksi kaikki ovat mukamas olleen huomaamatta tilannetta? On vaikea ymmärtää,venäläisten kiusaaminen on ollut valtahupi, mutta seuraukset ovat nyt näkyvillä, se siitä. Eihän maailmassa voi kukaan ymmärtää suurvallan pelottelua ilman seuauksia, näinhän tässä kävi. Kysytään mikä on naapurimme, uhkaako se meitä, kysytään myös minkälainen naapuri me olemme, uhkaammeko me sitä?Naapureita on aina kaksi, mitä sinä teet minulle, sitä teen myös sinulle. Rauhallinen ja toisia ymmärtävä ratkaisu on paras, aina.

    VastaaPoista