lauantai 5. lokakuuta 2019

SUOMALAISET PÄÄSTÖHUIJAUKSEN UHREJA

Ja seuraavaksi maallikon näkemys tästäkin asiasta.

Olemme kaikki kuulleet, lukeneet ja joutuneet kuuntelemaan puheita suomalaisten hirvittävästä vastuusta ilmastonmuutoksen pääpyöveleinä. Hiilijalanjälkemme on täysin astronomista luokkaa ja on ihan meidän syytämme, että lapsia ahdistaa ja heidän tuleva maailmansa tuhotuu. Syyksi on kerrottu milloin saunan lämmittäminen, takan käyttäminen, autoilu, elämä ylipäätään ja kynttilät. Hiilihysteerikoiden juttujen mukaan suomalaiset ovat yksi maapallon pahimmista päästögangsteri-järjestöistä, joiden tulee maksaa verisesti synneistään ennen kuin heidän aiheuttamansa katastrofi on tuhonnut maailman.

No, totuushan on taas kerran täysin toisenlainen. Suomi on jo nyt hiilineutraali maa. Teitä on siis huijattu ja huijataan koko ajan. Olette suuren päästöhuijauksen uhreja. Suomen metsien pelkkä kasvu syö kolme kertaa enemmän hiilidioksidia kuin koko Suomen autokanta vuodessa tupruttelee. Siis kolme kertaa enemmän. Liikenteemme ei siis aiheuta ilmastonmuutosta, koska metsien kasvu syö sen ja jäljelle jää vielä kahden vuoden autoilun päästövara. Eli liikenne voisi kasvaa kolminkertaiseksi ennen kuin pelkkä metsien kasvu lakkaisi tuottamasta meille hiilipäästöreserviä ja olisimme hiilineutraaleja autoilun suhteen. Upsista.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005917064.html

Metsiemme hiilinielukkuus on ylittänyt kaikki aikaisemmat arviot ja jos yhtälöön otettaisiin mukaan ne neljä miljoonaa hehtaaria hiilinieluja, joita jostakin syystä ei olekaan laskettu mukaan, olisimme plussalla aika isosti.
https://www.talouselama.fi/uutiset/taas-yksi-omituisuus-nielulaskemissa-suomen-ojittamattomia-luonnontilaisia-soita-ei-laskelmiin-hyvaksyta/bcfa2162-ea1b-4f5d-9058-6b9c9a601970

Meidän ei siis todellisuudessa tarvitsisi lainkaan tehdä ilmastotekosia. Suomen ei tarvitsisi maksaa kenellekään yhtään mistään, eikä suomalaisten. Me voisimme itseasiassa myydä päästökrediittejä pitkin poikin maailmaa ja ottaa oman siivumme 144 miljardin päästöbisneksestä.
https://www.reuters.com/article/us-global-carbontrading-report/value-of-global-co2-markets-hit-record-144-billion-euros-in-2018-report-idUSKCN1PA27H

Mutta näinhän ei suinkaan tehdä. Kuka ja miksi on päättänyt, ettei näin toimita? Miksi suomalaiset makselevat täysin perusteettomia ilmastomaksuja, veroja, lisäkustannuksia, miksi energiatehokkuusvaatimusviidakot kuristavat talon rakentajia ja muita? Hyvä kysymys. Valtion rahan halun ymmärtää. Lisäverot ja "väliaikaiset" maksut ovat aina kelvanneet poliitikoille ja niin nytkin. Koska valtava propagandatsunami on saanut ihmiset uskomaan suomalaiset hiilidioksidin superoksentajiksi, päästörajoitusten nimissä voidaan lätkiä lisämaksuja käytännössä minne tahansa.

YK:n ilmastopaneeli on tietenkin tässä se alfa ja omega. Se on myös se instanssi, joka on käskyttänyt mm. Tilastokeskuksen käyttämään omia "menetelmäohjeitaan." Mistä lienee kyse. Kenties tästä hiilidioksidiritarien "raakadatan kalibroinnista", joka selkokielellä tarkoittaa tulosten ja laskelmien muuntelemista halutuksi. Ongelmalliseksi tämän tekee tietenkin se, että YK:n ilmastopaneelilla ja sen jäsenillä on oma taloudellinen etu ratkaisemassa asioita. Tara Halosenkin Valkoisen ruusun ritarimerkillä palkitsema ilmastopaneelin intialainen johtaja, rautatieinsinööri, oli ilmastopaneelin johtamisen ohessa myös Intian suurimman pääästöpankin suuromistaja. Mutta se lienee sitä parempaa kapitalismia se. Ja oikea taho sanomaan miten pitää laskea asioita.
https://www.stat.fi/til/khki/2018/khki_2018_2019-05-23_kat_001_fi.html?fbclid=IwAR0kiGKIwPj9SuqjaoPc6pjvqQe2InFgsXahn_OcRUEApayC3DBkhQQAzQk

Yksityissektori on sekin mukana tässä huijauksessa, koska se voi laskutella asiakkailtaan mitä tahansa ilmastonmuutoksen vastustamisen nimissä. Jotkut ravintolatkin keksivät laittaa asiakkailleen vapaaehtoisen lisälaskun ateriasta, jolla "aterian aiheuttamat päästöt" kompensoidaan. Ihan oikeasti, hei. Nyt eiku maksamaan, niin tulee parempi olo syöjälle ja ravintolan omistajalle.

Euroopan Unioni on tietenkin se sortaja, joka tässäkin huijauksessa tsuhnia polkee. Se katsoo, että Suomi ei ole hiilineutraali ja että Suomen pitää erityisesti rankaista itseään. Millä perusteella joku keskieurooppalainen saastuttaja katsoo oikeudekseen määräillä meitä tässä asiassa? Luulisi berliiniläisen tai pariisilaisen, milanolaisista puhumattakaan, olevan ihan hiljaa kotiseutujensa saastepilvien alla. Toisin on.
https://www.aamulehti.fi/a/200257725
Bryssel, jossa suomalaisia on päätetty rangaista päästöistä. Huomaa kirkas ja kuulas, vähähiilinen ilma. .

EU rokottaa suomalaisia, koska meidän poliitikkomme ja virkamiehemme eivät enää puolusta meitä tai aja meidän etujamme. He tekevät hommia EU:lle ja edustavat tässäkin asiassa sitä ja toteuttavat sen linjauksia. Me emme ole itsenäinen maa, suvereeni kansakunta, vaan satraappien valvoma ja kontrolloima alusmaa, jonka asioista päätetään tuhansien kilometrien päässä. Ja kuten aina, siirtomaa ja sen alkuasukkaat kärsivät ja maksavat emämaan, tässä tapauksessa EU:n, hiilipäästötkin keinotekoisessa asetelmassa. Siis suomeksi sanottuna huijauksessa.
https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/metsa/artikkeli-1.453472?fbclid=IwAR1J5IZG3B0zuQDSsZ4xdMGTgyblH2sMP__DYhLZH_xCBp6dO22bjauOJIE
https://tekniikanmaailma.fi/punaisen-lihan-syomisella-ei-olekaan-terveyshaittoja-vaittaa-kohua-herattanyt-tutkimus-vahingoittaa-ravintotieteiden-uskottavuutta/?shared=1011730-63a74546-500&fbclid=IwAR3B4KMWiXNs_juEKp3lSEvr8fbz-moA-1zOPZHt-erMv4664Q0d3dhY_ME


Ja niin kauan kun olemme Euroopan Unionin siirtomaa tämä ja kaikki muut hulluudet tulevat jatkumaan ja te olette maksajia. Me kaikki suomalaiset siis. Aivan kuten siihen vanhaan hyvvään aikaan, kun Saksalla, Ranskalla, Portugalilla, Italialla ja Espanjalla oli alusmaita - sellaisia kuin Suomi nyt.

11 kommenttia:

  1. Pitäisi kirjoittaa oodi hiilidioksille, tälle elämän antajalle jota kasvit hengittävät ja yhdessä valon kanssa antavat happea takaisin meille ihmisille ja eläinkunnalle, jotka sitä hengitämme ja luovutamme hiilidioksidina takaisin kasveille.

    Tämä on sitä elämän kiertokulkua ja ellei hiilidioksidia olisi, emme nekään hengittäisi ilmasta happea jonka kasvit meille antaa hengittäessään hiilidioksidia.

    No minä en ole kynämies, mutta avatkaa

    https://www.windy.com/fi/-CO-konsentraatio-cosc?cosc,53.226,23.027,3,m:fpmagNP

    ja ihmetellään reaaliaikaisesti, miksi Suomessa on lähes sama hiilidioksidi määrä kuin pohjoisnavalla, Huippuvuorilla Grönlannissa ja joissa tunnetusti ei ole kasvillisuutta, liikenteen päästöjä, teollisuutta, ihmisiä ja eläimiä. Suomessa on sama hiilidioksidipitoisuus kesät ja talvet mitä napaseudulla. Mistä sitä vähentää kun Brysselistä tuulet tuovat kaiken ylimääräisen hiilidioksidin?

    Tyhjästä on huono nyhjästä.

    VastaaPoista
  2. Todellisuudessa jääkarhu-populaatio on vaan suorastaan lisääntynyt 30 viime vuoden aikana, kun sen metsästys kiellettiin- tässä viimeisintä tilastoa

    VastaaPoista
  3. Todellisuudessa jääkarhu-populaatio on vaan suorastaan lisääntynyt 30 viime vuoden aikana, kun sen metsästys kiellettiin- tässä viimeisintä tilastoa-https://www.thegwpf.org/content/uploads/2019/02/State-of-the-polar-bear2018.pdf

    VastaaPoista
  4. Sande on oikeilla jäljillä, vaikka eihän autokannan päästöt ole kuin 7% kaikista CO2-päästöistä.
    Se ei kuitenkaan muuta tosia-asiaa päästökauppaviritelmä missä niulujen sitomasta hiilestä ei makseta on kusetusta.
    Havainto siitä että ilmaston nimissä myydään kiihtyvällä tahdilla ilmastoystävällisitä tavaraa, jonka elinkaarivaikutukset ovat pikemminkin päästöjä lisäävä kuin niitä vähentäviä.
    Valtiolla ei kuitenkan ole varaa haluja pienentää ajamisen tarvetta tai kulutusta, puhumattakaan siitä että päästörahoja siirrettäisiin maaseudulle hiilinielujen toiminnan maksimoimiseen.

    VastaaPoista
  5. Ei pidä paikkaansa että metsien vuotuinen kasvu tuo Suomelle kolme kertaa liikenteen kokonaispäästöjen verran hiilinieluja - joka vuosi. Suomessa myös hakataan metsiä ja käytännössä kaikki kasvava puumäärä poistuu metsästä. Nykyiset metsäinventoinnit laskevat puumassan lisäksi yleisen biomassan eli kaikki vesakot ja taimikot ja puumäärä on tästä vain osa (n. 70 milj.m3 on puumäärän kasvu).
    Luonnolliset hiilivarastot eivät kompensoi mitenkään ihmistoiminnasta aiheutuvia päästöjä. Jokainen toimi luonnollisten hiilivarastojen suojelemiseksi on tärkeätä mutta ihmiskunnan ansioksi ei voida laskea niiden olemassa oloa. Suomessa metsiä on hakattu niin rankasti, että niiden hiilivarastosta on tuskin kolmatta osaa jäljellä. Tämä 2/3 on siis metsien hiilivelka.

    VastaaPoista
  6. No nyt on kyllä Sandella mennyt puurot ja vellit sekaisin sekä tullut vielä nautittua aimo annos metsäteollisuuden propagandaa :D ....

    Jälleen loistava esimerkki siitä, miksi luonnonsuojelu ja ilmastonmuutos pitäisi erottaa toisistaan.

    VastaaPoista
  7. 1970 alkuvuosina maapalloa kohtasi katastrofi - "öljyn loppuminen". Moottoriajoneuvokilpailut kiellettiin, öljyn kulutuksessa alettiin säästää. Sitten seurasi suuri ihme: Öljyä on edelleenkin, eikä sen loppumisesta meluta. Melutaan sen suuren kulutuksen aiheuttamaa "hiilijalanjälkeä". Kahdeksankymmenluvulla maapallon ihmisiä kohtasi toinen suuri uhka: Otsonikato! Siitäkin on selvitty. Nyt vihreitä kauhistuttaa naudanlihan ja älykkäiden kalojen syötnti. Eväkkäät pitää saada pois lautaselta.- Onko seuraava uhka ihmiskunnan kaksineuvoistuminen, jota kasvikunnassa jo esiintyy. Kuitenkaan kaikki eivät pelkää sitä, mutta siitä ei saisi puhua eikä kirjoittaa.

    VastaaPoista
  8. eikö suuret koneet ole uhka sekä suuret metsä palot joita ei saada samumaan hornetit töihin jos niitäpitää saada ja jotain veneitä. ne ovat aivan turhaa

    VastaaPoista
  9. Anonyymille: Miksi kirjoitat soopaa ? Metsävaramme lisääntyvät tällä hetkellä enemmän kuin metsiä hakataan ! Tämä on faktaa , joten lopeta väärän tiedon levittäminen ! Ja Satu Kauramäelle : Kannaisko faktat ottaa selville, ennenkuin alkaa puhumaan propagoinnista !

    VastaaPoista
  10. Ehkä joku muistaa, kun ilmasto väliaikaisesti kylmeni 1970-luvulla.
    Pelättiin uutta jääkautta.
    Ennuste:
    1990 neljä(4)astetta kylmempi
    2000 yksitoista(11)astetta kylmempi
    Ehdotetut keinot ilmastonmuutoksen hillitsemiseen.
    - hiilidioksidin tuotannon lisääminen (!!)
    - Beringin salmen sulkeminen padolla Neuvostoliiton ja Alaskan välillä
    - padon rakentaminen Norjan ja Grönlannin välille
    - napa-alueiden kattaminen mustalla kelmulla
    - metallipölyn sirottaminen ilmakehään
    - jättimäisten peilien lähettämistä maata kiertävälle radalle
    - kaliunpölystä tehdyn keinorenkaan rakentamista (vertaa Saturnus)
    - Färsaarten luona olevien vedenalaisten vuorien räjäyttäminen
    vetypommilla
    - Grönlannin lämmittäminen ydinreaktoreilla
    - napajään sulattaminen vetypommeilla
    Millaisia uusia ehdotuksia tämä ilmastohumppa saa vielä aikaan?

    VastaaPoista
  11. Tämäkin keskustelu on turhaa, poterot on syvällä ja pysyy, mä ajelen 17v. vanhalla dieseli volvolla, poltan takassa/saunassa puita, syön makkaraa/nautaa, possua ja muutaman kaalinkin joskus, juon viinaa, lentelen etelään, ostelen vaatteita, kodinkoneita yms. ja haistatan paskat koko vouhotukselle...

    VastaaPoista