Ensimmäinen eurooppalainen unioni, se neuvostounioni, hajosi jo vuosikymmeniä sitten omaan mahdottomuuteensa. Nyt on sen toisen vuoro. Halkeamat ovat jo näkyvillä ja eurostoliittolaisten byrokraattien ja nonemklatuuran harmiksi ongelma ei ole tapetissa eikä edes seinälaastissa, vaan perustassa.
Vetiselle hiekalle pystytetty epädemokratian ja plutokratian kyhäelmä oli alusta saakka eliitin projekti ja on sellaisena pysynytkin. Euroopan Unioni pystyi esiintymään "demokraattisena" ja "länsimaisena" tasan niin pitkään, kun se toinen, sitäkin epädemokraattisempi unioni oli olemassa. Kun se kaatua kosahti, EU jäi ilman suojaa alastomaksi kaikkien nähtäville.
Omasta paljastumisestaan nolostunut eurostononemklatuura ei jäänyt neuvostononemklatuuran tapaan odottamaan väistämätöntä, vaan aloitti rajun kiihdytyksen kohti keskitetympää, ylikansallisempaa ja epädemokraattisempaa eurostoliittoa jokseenkin samoihin aikoihin. Kansallisvaltioiden ryöstö, niiden alistaminen, niiden itsenäisyyden rippeiden tuhoaminen ja propagandan raju lisäys alkoivat jokseenkin samoihin aikoihin kun neuvostounioni katosi.
Viimeisin vaihe on niin sanottujen jäsenvaltioiden, eli osavaltioiden miehittäminen eurostoliiton todellisen isännän Washingtonin johdolla. Tämä miehityksen tarkoituksena on varautua eurostoliiton hajoamiseen. EU-eliitti on siis jo päättänyt aloittaa sodan jokaista sen olemassa oloa uhkaavaa osavaltiota ja entiteettiä vastaan. Suomessa on viime vuosina harjoiteltu yhä kiihtyvään tahtiin Suomessa käytävää sotaa, siis sotaa joka kohdistuu Suomeen ja suomalaisiin.
Mukana Suomea vastaan harjoiteltavassa sotaoperaatiossa ovat tietenkin kaikki maanpetturit ja eurostoliiton paikalliset satraapit, aivan kuten aikoinaan neuvostounionissakin. Siellä tosin järki voitti, eikä veristä ja tuhoisaa hajoamissotaa saatu aikaan. Jugoslavian hajotessa saatiin taas eurooppalaisia joukkomurhia, keskitysleirejä ja muuta perinteistä riemua. Eurostoliiton johto ja Washingtonin neokonit ovat jo siis päättäneet, että sama tapahtuu Euroopan Unionin hajotessa. Juuri siksi Suomessakin ulkolaiset sotajoukot harjoittelevat sotaa suomalaisia vastaan.
Pahaksi onneksi vetinen hiekka eurostoliiton alla on jo saavuttamassa saturaatiopisteensä. Britanniassa EU-erolla on vahva kannattajakuntansa. Itävallassa EU-kriittinen presidenttiehdokas pidettiin poissa vallasta massiivisen vaaliväärennöksen avulla. Ja nyt Hollanti on mukana huojuttamassa eurokraattien valtakuntaa. Kymmenestä hollantilaisesta yhdeksän haluaa kansanäänestyksen EU-jäsenyydestä. EU:n vastustajia vaikuttaa olevan melkoisesti sielläkin. Eikä mikään euroeliitin propaganda tai uhkailu, kiristys ja painostus tunnu auttavan. Halkeamia syntyy koko ajan lisää kautta Euroopan Unionin. Hajoaminen on jo käynnissä.






