lauantai 30. maaliskuuta 2019

TÄTÄ SUOMALAINEN VALTAMEDIA EI KERRO - USA:N PRESIDENTIN VAALIT 2016


Suomalainen valtamedia on seurannut innokkaasti amerikkalaista valtamediaa käsitellessään ns. Venäjä-tutkintaa. Nyt, kun tuo kohuttu Muellerin tutkimus valmistui, suomalainen valtamedia vaikenee ja toivoo, että sen puheet Trumpin ja Venäjän vaaliyhteistyöstä, Venäjän sekaantumisesta vaaleihin, ja siitä että Putin ohjailee Trumpia, unohdettaisiin. Syykin on selvä. Muellerin kaksi vuotta kestänyt tutkimus tuli yksiselitteiseen tulokseen: Trump, eikä kukaan muukaan hänen vaalikampanjastaan, ollut yhteistyössä venäläisten kanssa. Yhtään syytettä ei nosteta tästä syystä, eikä ole nostettukaan.

Jopa leikkisästi Clinton Network Newsiksi kutsuttu CNN jouti tunnustamaan tosiasiat, vaikka yrittää urheasti jatkaa valitsemallaan tiellä.

Tosin CNN:n johto myönsi jo vuosia sitten off the record piilokameralle, ettei heillä ole mitään näyttöä mistään Venäjä-yhteistyöstä Trumpin suhteen. Kyse oli ja on edelleen vain ja ainoastaan katsojaluvuista.
https://www.youtube.com/watch?v=jdP8TiKY8dE

Mutta tämä on vain yksi syy siihen, miksi suomalainen valtamedia vaikenee koko aiheesta. Paljon suurempi syy on se, että tosiasia on se, että eräs maa sekaantui suoraan Yhdysvaltain presidentin vaaleihin 2016. Tämä on kiistaton tosiasia. Mutta koska se maa ei olekaan Venäjä, suomalainen valtamedia on hipihiljaa. No, mikä se maa sitten on? Ukraina.


Mistä tiedämme tämän? Koska Ukrainan oikeusviranomaiset tutkivat "korkea-arvoisten" ukrainalaisviranomaisten ja poliitikkojen sekaantumista Yhdysvaltain vaaleihin. Uutinen on siis peräisin Ukrainan oikeusviranomaisilta. Ei Moskovasta, vaan Kiovasta. Nykyhallinnon oikeusviranomaisilta.

Siis selkokielellä: ukrainalaisviranomaiset tutkivat ukrainalaispoliitikkojen ja virkamiesten sekaantumista Yhdysvaltain presidentin vaaleihin 2016.

Mietipä sitä hetkinen. Ei siis Venäjä, vaan Ukraina.

Ukrainalaisten oikeusviranomaisten mukaan ukrainalaiset poliitikot pelkäsivät Trumpin muuttavan Yhdysvaltain politiikkaa Ukrainan suhteen ja syystäkin. Ukrainan nykyjohto on Obaman ulkoministeriön valtaannostama. Yhdysvaltain ulkoministeriö kaatoi vaaleilla valitun venäläismielisen Janukovitsin vallankaappauksessa ja valitsi maalle uuden hallituksen. Mistä tiedämme tämän? Koska meillä on ääninauha, jossa Yhdysvaltain apulaisulkoministeri ja Ukrainan suurlähettiläs päättävät ENNEN Maidanin tapahtumia, ketkä istuvat uudessa hallituksessa. Siihen valittiin myös ulkomaalaisia: yksi puolalainen, yksi liettualainen sekä yksi Yhdysvaltain ulkoministeriön edustaja. Mietipä sitä hetkinen.

Nämä Obaman ja Clintonin valtaanostamat henkilöt olivat niin paniikissa vuoden 2016 vaalien alla, että he päättivät luovuttaa tietonsa Yhdysvaltain demokraattiselle puolueelle Trumpin kampanjapäällikkö Paul Manafortin bisneksistä syrjäytetyn presidentti Janukovitsin kanssa. Ja he myös tekivät niin, tarkoituksenaan varmistaa, ettei Trump voita vaaleja. Tämä on sekaantumista Yhdysvaltojen vaaleihin, suoraa sellaista. 


Yhdysvaltain demokraattinen puolue ja Hilary Clintonin kampanjaväki otti tiedot vastaan mielellään ja käyttivät niitä Trumpia vastaan. Ukrainalaisten tietojen tueksi tilattiin entiseltä brittivakoojalta Christopher Steeleltä törkykansio Trumpista ja hänen lähipiiristään. Kansio ei sisältänyt mitään tietoja, vaan huhuja ja suoranaisia valheita, mutta siitä tehtiin virallinen asiakirja CIA:n johtaja Brennanin avulla. Hän liitti törkykansion presidentti Obaman saamiin tiedusteluraportteihin ja tällä tempulla törkykansiosta tuli virallinen asiakirja. Tämän virallinen "asiakirjan" avulla Yhdysvaltain demokraattinen puolue, Hilary Clinton ja hänen vaaliväkensä, sekä edellinen presidentti Obama pyrkivät kaatamaan vaaleilla valitun presidentin, siis suomeksi sanottuna: he yrittivät valheellisilla ja tekaistuilla tiedoilla kaataa maan presidentin. Tämä on Yhdysvaltain lakien mukaan vallankaappaushanke.

CIA:n johdosta eronnut Brennan kiersi mediaa kahden vuoden ajan ja ilmoitti koko arvovallallaan, että presidentti Trump on tehnyt maanpetoksen vehkeillessään venäläisten kanssa. Koko valtamedia paria poikkeusta lukuunottamatta lähti mukaan kampanjaan, koska media oli kompromentoitu jo vaalien aikana ja värvätty Clintonin vaalikampanjaan. Kokonainen Venäjä-narratiivi luotiin tyhjästä ja syötettiin miljoonille ihmisille, myös suomalaisille, tavoitteena kaataa vaaleilla valittu presidentti.

Monet Trumpia vastustavat, jopa vihaavat toimittajat, mukaan luettuna Pulitzer-palkittu Snowden-paljastusten tekijä Glenn Greenwald, ovat täysin tyrmistyneitä koko sotkusta. 

Ukraina ei kuitenkaan ollut ainoa ulkovalta, joka on sekaantunut yrityksiin kaataa vaaleilla valittu Yhdysvaltain presidentti. Australialaisvirkamiehet ja tiedusteluväki on sekin ollut mukana.

Brittitiedustelu oli sekin mukana kaatamassa Trumpia, siis tukemassa vallankaappaushanketta, omista syistään.

Kaikki edellä esitetty löytyy Netistä, kaikki on julkista tietoa, kaikki on raportoitu ulkomaisissa medioissa, niin valtamedioissa kuin vaihtoehtomedioissakin. Kysymys kuuluu: miksei yksikään suomalaismedia, yksikään toimittaja tai kommentaattori, Yhdysvaltain kirjeenvaihtaja tai kukaan muukaan, ole muka nähnyt mitään tällaista uutista, tai ole edes tietoinen tällaisista uutisista. Olettaisin, että on kohtalaisen kova uutinen, että Ukraina sekaantui suoraan vaaleihin. On aika kovan luokan uutinen, että Venäjä-tutkinnan aloittanut ja syytösten perusteena toiminut ns. Steele-kansio oli roskaa ja täysin perätön, mutta myös Clintonin kampanjaväen tilaama. Mutta jostakin syystä mikään tällainen ei ole sen itseään kovasti joka käänteessä kehuvan suomalaisen valtamedian mielestä uutinen. Miksi?

Ja jotta koko Venäjä-narratiivi saisi arvoisensa lopun, katsotaanpa kuka oikeasti oli valmis tekemään yhteistyötä venäläisten kanssa kaataakseen vapailla vaaleilla valitun Yhdysvaltain presidentin. 


Siis Yhdysvaltojen senaatin tiedustelukomitean demokraattinen johtaja Adam Schiff oli valmis toimimaan venäläisten kanssa kaataakseen vaaleilla valitun presidentin. Schiff on väittänyt koko ajan, että hänellä on kovia todisteita siitä, että Trump todella on venäläisten agentti tai toimii heidän ohjauksessaan. Kuten kahden venäläiskoomikon puhelusta selviää, Schiff oli siis täysin valmis käyttämään venäläisten tarjoamaa tietoa presidentti Trumpin kaatamiseen. 


Puhelun soittajat olivat kuitenkin koomikoita, eivät FSB:n tai minkään muun virallisen venäläistahon edustajia. Mutta senaatin tiedustelukomitean demokraattinen johtaja oli täysin valmis tekemään yhteistyötä venäläisten soittajien kanssa kaataakseen istuvan, vaaleilla valitun presidentin, eli selkokielellä suorittamaan vallankaappauksen venäläisten avulla. Sen itseään luotettavaksi kehuvan suomalaisen valtamedian mielestä tämäkään ei ole uutinen.
Miksi ei ole?

Ymmärrettävästi monelle suomalaiselle, valtamedian huijaamalle Trumpia inhoavalle kaikki tämä voi olla hieman liikaa. Muistutan kuitenkin tässä lopuksi, ettei minulla ole mitään syytä kannattaa Trumpia tai puolustella häntä. Tarkoituksena on vain paljastaa teille mitä kaikkea se suomalainen valtamedia jättää tästäkin kertomatta, tai mistä kaikesta se tietämättään tai tietoisesti valehtelee.

5 kommenttia:

  1. Kiitos tästä! On ilo lukea täyttä ja rehellistä asiaa täynnä blogiasi.

    VastaaPoista
  2. Ja kaikki lähteet tuli luettua läpi...? No, tämän poruksn lähdekriittisyys onkin aika heikkoa... ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhtä lailla kaikki valtamedian sysäämä skeida ei ansaitse sen enempää huomiota, kuin muista lähteistä poimittu tieto. Onhan se aasillekin selvää, että isoa ja järjestäytynyttä mediakoneistoa vastaan pystyy taistelemaan vain tiedon rippeillä. Ja kun näitä rippeitä on tarpeeksi paljon, totuutta ei voi maton alle lakaista. Jos joku kuutioaivo ei tätä pysty ymmärtämään, se varmaan johtunee sen kallon kuutiollisuudesta.

      Poista
  3. Tämä ja paljon muuta vastaavaa on lähes joka päivästä ja tavanomaista Venäjän uutiesten kerrontaa. Venäjällä näihin on jo totuttu. Kaikki riipuu vain siitä kenen joukoissa seisotaan!

    VastaaPoista
  4. Mitäs tähän voi sanoa? Valitako ebola vai syöpä? Mitä jos ei halua kumpaakaan?

    VastaaPoista