maanantai 4. elokuuta 2014

USA, DOLLARI JA KOLMAS MAAILMANSOTA

Joitakin vuosia sitten Yhdysvaltain senaatin talouskomitea huomasi lähes vahingossa, että Yhdysvaltain liittovaltion kassasta (Federal Reserve) oli kadonnut 9 000 000 000 000 dollaria. Komitean järjestämässä kuulemistilaisuudessa kukaan valtiovarainministeriön virkamiehistä ei kyennyt selittämään missä rahat olivat ja minne ne olivat kadonneet, ja milloin niin oli käynyt. 9 000 000 000 000 dollaria Yhdysvaltain liittovaltion varoja oli kadonnut selittämättömästi, mutta Suomessa tämä ei ollut mikään uutinen, eikä ole vieläkään.

Vuonna 2012 Kiina alkoi johdonmukaisesti luopua dollarivelkakirjoista ja Yhdysvaltain liittovaltion velkakirjoista, ja kaikista dollaripohjaisista sijoituksistaan, ja ryhtyi muuttamaan niitä kullaksi. Tämäkään ei ollut Suomessa mikään uutinen, eikä ole vieläkään.

Vuonna 2013 Kiinan taloushallinnon johto ilmoitti, ettei dollarilla ole mitään katetta. Se oli siis arvoton. Tämä ei ollut Suomessa mikään uutinen missään, eikä ole vieläkään. Samana vuonna Kiina ja Venäjä päättivät luoda yhdessä dollarin tilalle kansainvälisen vaihtovaluutan. Tämäkin on jäänyt Suomessa hyvin vähälle huomiolle, jos sitä on uutisoitu juuri ollenkaan.

Vuoden 2014 alusta saakka suursijoittajat ja Venäjä ovat luopuneet dollaripohjaisista sijoituksistaan ja velkakirjoistaan, siis jo ennen Ukrainan kriisiä. Kiina ei ole enää lainkaan lainoittanut Yhdysvaltoja tai ostanut sen velkakirjoja. Amerikkalaisekonomistit ennustivat jo keväällä, että dollari tulee romahtamaan elokuun tai syksyn aikana. Kanadalainen taloustieteen professori on tullut samaan johtopäätökseen ja arvioi dollarin romahtavan viimeistään 2016. Tämäkään ei ole ollut mikään uutinen Suomessa.

Hiljattain kerrottiin, että lännen pakotelistalle päätynyt oligarkki oli sulkenut Visa-tilinsä ja vaihtanut sen kiinalaiseen luottokorttijärjestelmään. Itseasiassa kyseinen oligarkki on lakkauttanut kaikki läntiset luottotilinsä ja ilmoittanut syyksi sen, että kiinalaisten tarjoama on luotettavampi ja turvallisempi vaihtoehto. Eikä suinkaan pakotteiden vuoksi, vaan dollarin huteruuden vuoksi.

Ylivelkaantunut Yhdysvallat, joka on myös siis "hukannut" 9 000 000 000 000 dollaria käteisvarojaan, on yrittänyt luoda toivoa tilanteeseen puhumalla maan huomattavista liuskekaasu- ja öljyesiintymistä. Valitettavasti amerikkalaiset tutkijat ovat huomanneet, että liittovaltio on arvioinut ne noin 80% yläkanttiin, joten nekään eivät riitä pelastamaan tilannetta. Tätäkään ei Suomessa ole kauheasti mediassa huudeltu.

Useiden ekonomistien ja tutkijoiden mukaan Yhdysvalloilla on edessään kolme mahdollisuutta. Se voi antaa asioiden mennä omalla painollaan, kokea romahduksen ja taantua isoksi maaksi Brasilian tapaan. Se voi yrittää taistella talousmarkkinoilla dollarin puolesta, mutta siihen se ei enää kykene, koska sillä ei ole varaa eikä lainottajia, Kiinan perääntyessä dollarista. Ilmeisesti Yhdysvallat on päättänyt taistella dollarin puolesta sillä ainoalla keinolla, joka sen käytettävissä on: sota.

Yhdysvallat on ryhtynyt aggressiiviseen kampanjaan eripuolilla maailmaa. Tarkoituksena on luoda maailmanlaajuinen sotilaallinen epätasapaino romahduttamalla valtioita, jotka pystyisivät mahdollisesti nousemaan dollarin romahtaessa alueellisiksi mahtitekijöiksi. Tätä operaatiota Yhdysvallat on käynyt luomalla alueellisia valtiorakenteista riippumattomia toimijoita, kuten Boko Haram Afrikassa ja ISIS Lähi-Idässä.

Näiden lisäksi Yhdysvallat on pyrkinyt kaikin keinoin horjuttamaan Venäjän taloutta ja yrittänyt saada sen sekaantumaan sotaan Ukrainassa. Suunnitelma ei ole kuitenkaan onnistunut, sillä Venäjä ja Kiina ovat jo karanneet Yhdysvaltain vaikutuspiiristä. Yhdysvalloilla on käytettävissään enää yksi keino vastustajiensa lyömiseen: kolmas maailmansota.

Kuvitteletteko te että NATO:n puheet Venäjän uhkasta ja vaatimukset uudesta varustelukierteestä ovat peräisin tanskalaispellen aivoista? Kuvitteletteko te, että läntisessä mediassa rumputulena tuleva Venäjän uhkaa hehkuttava propaganda on sattumaa? Ne ovat kaikki osa sotavalmisteluja. Eurooppalaiset on saatava uskomaan, että heidän on hyökättävä Venäjälle, ennen kuin Venäjä hyökkää heidän kimppuunsa.

Yhdysvallat haluaa uskoa ja toivoa, että se selviää tulevasta sodasta voittajana ja että dollari säilyttää asemansa maailman finanssitalouden ankkurivaluuttana. Juuri siksi uuskonservatiivien ajatushautomot syytävät nyt tutkimuksia, joissa päädytään juuri tähän päätelmään: Yhdysvallat voi voittaa suursodan Venäjää vastaan, jos se iskee säälittä ja ensimmäisenä. Juuri siksi Iltalehti ja muu suomalaismedia pommittaa meitä suomalaisia Venäjän uhkaa lietsovilla "uutisilla". Juuri siksi meidän on "arvioitava uudelleen turvallisuuspolitiikkaamme". Meidät halutaan mukaan sotaretkelle Venäjää vastaan.

Yhdysvaltain suunnitelmassa on vain yksi iso Mutta. Kiina. Kiinalla ja Valko-Venäjällä on jo voimassa oleva puolustusyhteistyösopimus. On melko varmaa, että Venäjän ja Kiinan solmimat taloussopimukset ovat vain osa sopimuksista noiden kahden valtion välillä. Onkin luultavaa, että kun NATO aloittaa suorat sotatoimet Venäjää vastaan omien Mainilan laukaustensa avulla, Kiina ilmoittaa olevansa Venäjän kanssa liitossa. Ja siitä Yhdysvallat ei enää selviä. Eikä Eurooppa.

Malesialaiskoneen alasampuminen vaikuttaa yhä enenevässä määrin lännen masinoimilta Mainilan laukauksilta. Jos Yhdysvalloilla tai Kiovan hallituksella olisi kiistatonta näyttöä Venäjän osallisuudesta tuhoon, me olisimme jo nähneet ne moneen kertaan. Sensijaan Kiovan medialle toimittamat sateliittikuvat olivatkin peräisin tietokonepelistä, kuten valppaat hakkerit huomasivat, ja Valkoisen talon lehdistöavustaja joutui tunnustamaan, että heidän "kiistattomat" tiedustelutietonsa olikin peräisin twitteristä ja Youtubesta.

Sekään ei ollut Suomessa uutinen millään kanavalla tai missään lehdessä, tai muussakaan suomalaismediassa. 

Vaikuttaa kuitenkin siltä, että Yhdysvallat on päättänyt käydä sotaan Venäjää ja sen liittolaisia vastaan palauttaakseen luhistuvan maailmanherruutensa ja dollarin arvon. Sillä ei ole mitään muuta vaihtoehtoa. EU:n on nyt päätettävä onko se valmis tuhoutumaan tämän tavoitteen puolesta. Suomen ja suomalaisten on valittava sotilaallisen tuhon, tai edes jonkinlaisen selviytymisen välillä. Valitettavasti maamme korkein poliittinen ja sotilaallinen johto ovat jo tehneet valinnan puolestamme. Me tuhoudumme suursodassa Yhdysvaltain dollarin puolesta.

lähde: amerikkalaismedia 2012-2014



22 kommenttia:

  1. Jenkit laskee, että ei ole merkitystä sillä vaikka Eurooppa, Aasia ja Afrikka tuhoutuvat, Amerikan manner säilyy. Väärin laskettu. Vaikka yhtään pommia ei ehdittäisi Amerikan mantereelle laukaista, muiden mantereiden tuho ja saasteet tekevät elämän mahdottomaksi koko maapallolla.

    Sitten vaan odottelemme, että jossakin päin avaruutta taas joku supernova räjähtää ja sen jätteistä muodostuu uusi aurinkokunta ja uusi Tellus jonne, toivottavasti, ei koskaan synny ihmisen "älyllä" varustettua elämää.

    VastaaPoista
  2. "Lähteet: amerikkalaismedia 2012-2014" ei oikein vakuuta. Linkkejä alkuperäisiin, kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. http://www.youtube.com/watch?v=1QK4bblyfsc

      Poista
  3. hyvä kirjotus, arvostan. siis kirjottajaa.

    VastaaPoista
  4. Toisia se ei mikään vakuuta tai kiinnosta -- ennen kuin kaikki onkin jo myöhäistä. Mutta tästä se tulee olemaan viime lopussa kysymys. Ikävä kyllä.
    Irak ja Libya yrittivät luopua dollarin käytöstä öljyvaluuttanaan ja miten niille sitten muuten kävikään ? Arvostan Sami Parkkosen asiantuntemusta.

    VastaaPoista
  5. Putinin Venäjä varustautuu sotilaallisesti ja puuttuu Ukrainan sisäisiin asioihin tuomalla rajalle armeijan. Lentokoneen tutkintaa häiritään. Onko Venäjä halukas yhteistyöhön ja rauhaan? Väitteet USA:sta voivat olla totta, mutta todisteet? Miksi syytät vain yhtä maata eli Amerikkaa? Maailmassa on monia roistovaltioita ja yksi on Suomen rajalla.

    VastaaPoista
  6. Kadonnut? Ei siis tiedetä tai ei kerrota mihin rahaa on mennyt/käytetty?

    Tuskin tarkoitetaan, että kukaan ei ole saanut 'kadonnutta' rahaa?

    http://www.trueactivist.com/gab_gallery/9-trillion-dollars-missing-from-federal-reserve/

    VastaaPoista
  7. "Lähteet: Amerikkalaismedia 2012-2014"

    - Vakuuttavat lähteet. Sen vuoksi uskon kaiken mitä tässä lukee.

    VastaaPoista
  8. Ihan viihdyttävää tekstiä, mutta ei ne 9 biljoonaa mihinkään kadonnut. Subprime-kriisi on ehkä yksi eniten uutisoiduista tapahtumista edellisten vuosien aikana. Valvontaviranomaisten sotkut oli vain jäävuoden huippu valtavassa kaaoksessa. Tästä syystä myös uutisointi on jäänyt vaikeaksi tulkita. Tässä Bloombergin keräämä lista kadonneista biljoonista:

    http://www.bloomberg.com/apps/news?pid=newsarchive&sid=a7484bxHz7Bk

    Kun Yhdysvaltojen pankit romahti oli luonnollista että muut otti etäisyyttä dollariin useilla eri keinoilla. Sellaista on maailmanpolitiikka. En näkisi tässä vielä kovin isoja siemeniä kolmanteen maailmansotaan :D

    VastaaPoista
  9. http://money.cnn.com/2010/12/01/news/economy/fed_reserve_data_release/

    VastaaPoista
  10. Koko kirjoituksen uskottavuus romahti ensimmäiseen kappaleeseen. "Lähde: amerikkalaismedia " , kirjoita samantien lähteeksi: "kuulit kaverilta". Tieto on jo lähes 4 vuotta vanhaa ja siitä on hieman täsmällisempääkin tarjolla. Se myönnettäköön että pankkijärjestelmät jenkeissä on jo pahasti mädän puolella. (Lähde: mielikuva), mutta sen osasyynä onkin säädösten puutos joten LESS LAWS, MORE JUSTICE, on ikävä kyllä kaiken tämän aiheuttajana.

    VastaaPoista
  11. Hyvä kirjoitus!!
    Linkkejä on, niin netti pullolaan.

    Ja sitä mitä ei 20.30 uutissa puhuva pää sano ei 99% ihmisisille ole edes olemassa..Eikä ne tajua yhtälöittää sitä siihen, että aina ennenkin propaganda paskaa on suut ja korvat syötetty täyteen.

    Kun ajat sitten jo jenkeissäkin myönnettiin, että todisteet näitä irakin joukkotuhoasisiin ei ole, niin silti jenkeissä 40% uskoo VIELÄKIN, että ne aseet on ollut olemassa!

    VastaaPoista
  12. Uutisissa tv ja lehdissä kerrotaan sellaisia uutisia mitä katsojat haluavat lukea. Se siitä " vapaasta tiedonvälityksestä" Aivan sama kriteeri valinnassa on idässä keski idässä ja Euroopassa ja lännessä.

    VastaaPoista
  13. Ja aina puhutaan, että Eurooppa mukaan sotaan eikö ne jenkit vois vittu hyökätä Venäjälle sieltä Alaskan kautta? Ois joukkojen siirrot halvempia ja lähempänä ne luonnonvarat joita nää spedet kuitenkin tavoittelee.

    VastaaPoista
  14. Vaikka kommenttien mukaan "lähteitä on netti pullollaan", niin voisiko kirjoittaja linkata oikeasti spesifiset lähteet? Kirjoitus menetti täysin arvonsa sitä myöten kun lähteiksi lueteltiin "amerikkalaismediat".

    En nyt yritä vittuilla, vaan oikeasti haluaisin niitä lähteitä, jotta voisin tutustua tekstissä esitettyihin väitteisiin tarkemmin.

    VastaaPoista
  15. Tässä nyt vingutaan lähteitä, MUTTA tämmöisen mielipidekirjoituksen lähteistäminen on aika toivotonta. Kirjoitus on käsitettävä suuntaa antavaksi hahmotelmaksi eri vihtoehtojen välillä, eikä niinkään tutkimukseksi. Tyyliin: "Tämmöinenkin mahdollisuus on olemassa, tai näinkin asiaa voidaan tulkita."

    VastaaPoista
  16. Oli hyvä teksti, tästäkin kannattaa ottaa pointit talteen, ja vertailla niitä eri uutis-sivustoiden uutisiin, miettiä motiiveja ja perspektiivejä. Ei tätä absoluuttisena totuutena kannata lukea, niinkuin ei mitään muutakaan, missään, ikinä.

    VastaaPoista
  17. Muuten ihan ok, mutta Venäjä ja Kiina liittolaisineen ei tule vielä ikiaikoihin suursodassa pärjäämään kahdelle sotilasliitolle (NATO & POTA). Saksalla yksistään on niin paljon rahaa ja kaverit tunnetusti osaavat sotia, että uskoisin nykytilanteessa Saksan jopa yksinään pieksevän Venäjän.

    VastaaPoista
  18. Lähteitä kyselevät lähinnä ne, jotka ovat aivan kuutamolla siitä mitä maailmassa tapahtuu, eli kirjoituksessa useasti viitattu "Tämäkään ei ole ollut mikään uutinen Suomessa". Sande taas selvästikään ei ole kuutamolla.

    Suomeksi voi lukea Verkkomediaa. Mikä tässä on tärkeää, että lähteet on aina tai ainakin useimmiten mainittu ja niiden kautta pääsee lähteille; täytyy tehdä ero uutisten ja mielipidekirjoitusten välillä, jotka julkaistaan Blogit-osiossa.

    Joitakin erityisesti mieleen jääneitä laadullisesti hyviä ovat
    http://www.counterpunch.org/ (jos pitäisi listata vain yksi, niin tämä)
    http://www.zerohedge.com/ (talous)
    http://orientalreview.org/
    http://www.paulcraigroberts.org/
    http://www.informationclearinghouse.info/
    http://www.stratfor.com/

    Alternet oli joskus aikoinaan hyvä, mutta nykyään taantunut USA-sentriseksi partisaanipolitiikaksi ja feelgood-artikkeleiksi. Prisonplanet ja infowars sisältävät likaa disinfoa ja foliohattujuttuja.

    Ja lopuksi, http://RT.COM/ enemmän sieltä kuulee totuutta, kuin läntisistä korporaatioiden omistamista valtamedioista. Tämä herättää yleensä vahvoja reaktioita dinosauruksissa, jotka eivät ole vielä huomanneet ettei Venäjällä ole ollut kommunismia neljännesvuosisataan.

    VastaaPoista
  19. Lukaisin tämän blogin ihan uteliaisuutta ja huomasin täydellisen yhteneväisyyden Amerikkalaisiin uutisiin. Olen myös täysin varma siitä, että Amerikan hallinto haluaa nimenomaan sotaa.
    Amerikan hallinto provosoi rankasti esim venäjää ja samalla myös kiinaa.
    https://www.youtube.com/watch?v=9nKARl12OZo tässä yksi esimerkki.

    Suurin "false flag" suoritettiin 2001 kun "lentokoneet" lennettiin wtc torneihin sekä pentagoniin (pentagonin "lentokoneiskussa" ei jäänyt jälkeen edes yhtä matkalaukkua, ruumista taikka vaatekappaletta ja kone muka hävisi pentagonin sisään ja reikä oli vain noin 5m halkaisijalta).
    Näin päästiin hyökkäämään "laillisesti" Irakiin ja Afganistaniin.
    Olen tässä viimeisen vuoden aikana katsellut kaikki mahdolliset videot wtc ja pentagon iskuista, enkä voi kiistää moniakaan havaintoja ja todisteluja että isku on ollut Amerikan oma isku omia vastaan.
    Jos epäilet niin katso esim youtubesta wtc dokumentit joissa selitetään hyvin tarkasti ettei lentokone lennä pilvenpiirtäjän läpi, eikä se siihen pystyisikään.

    Nyt 2015 jenkkilässä suoritettu historian suurin "sotaharjoitus" JADE HELM 15,
    ei sitä turhaan käytettäisi satoja miljoonia noinkin laajaan harjoitukseen jos ei mielessä olisi harjotus kolmanteen maailmansotaan.
    Dollari tulee romahtamaan ja Jenkit tulee taistelemaan sen vuoksi.
    Amerikan todellinen velka on tällä hetkellä noin 70-80 triljoonaa, siitä on paljon helpompi alkaa sotimaan, kuin että alkaisi maksaa tuollaista summaa takaisin, se tulisi köyhdyttämään valtion totaalisesti.

    Amerikassa myös valmistaudutaan kolmanteen maailmansotaan näyttävästi. Kaikki valtavat maanalaiset tunnelit, bunkkerit sekä asuintilat on aika hyvä esimerkki. Tosin nämä tulee olemaan vain Amerikan eliittejä ja rikkaita varten. Tavallisilla tallaajilla ei niihin ole asiaa, se on myös hyvä keino pudottaa populaation määrää kun antaa suurimman osan menehtyä.
    Myös FEMAn "keskitysleirit" sekä valtavat uudet betonihautuumaat kielii jostain suuresta.
    Ja miksi Amerikan valtio on teettänyt miljoonia muovisia ruumisarkkuja joihin yhteen mahtuu 3-4 ruumista? Lapsille/nuorille on oman kokoisia "arkkuja".

    Mikään maa ei varustaudu tuollaiseen ellei tiedossa ole jotain täysin varmaa tapahtumaa joka tulee vaikuttamaan suuresti ihmisiin ja valtioon.

    Myös Venäjä on rakentanut valtavia maanalaisia tiloja myös siviileille,
    samoin Sveitsi.

    Jännä odotella että miten tämä kaikki tulee vaikuttamaan suomeen ja suomalaisiin.
    Epäilen että tekee Suomi päätöksen minkä hyvänsä niin jalkoihin jäämme
    ja pahasti.
    Ja ennen kuin alat dissaamaan kirjoitustani, toivoisin että otat itse selville nämä samat asiat, kaikki löytyy internetin ihmeellisestä maailmasta kun vain jaksaa etsiä.

    VastaaPoista
  20. Epäselväksi vaan jäivät tämän hypoteettisen Venäjän-hyökkäyksen seuraukset; ikäänkuin Putin ja co. katsoisivat sormi suussa sivusta - kyllä sieltä alkaa pian taktista ydinohjusta suihkia länteen, mikäli hyökkäys todetaan. Kirjoitukselta puuttuu realistinen pohja, spekulaatiota.

    VastaaPoista