torstai 14. elokuuta 2014

KOLMAS MAAILMAN SOTA - sinun sotasi

Yhdysvaltojen ja Venäjän välille pyritään rakentamaan aseellista yhteenottoa. Washingtonissa valtaapitävien uuskonservatiivien, neoconien, mukaan Yhdysvallat voittaisi sodan. Juuri siksi uuskonservatiivit kuten varaulkoministeri Victoria Nuland ovat tehneet kaikkensa, että sota leimahtaisi Ukrainassa. Tälle suursodalle tarvitaan syy ja syy on Venäjän väitetty uhka.

Venäjää painostetaan sotilaallisesti raskaalla kädellä sijoittamalla Baltiaan hyökkäysjoukkoja. Eestin amerikkalaisen presidentin johdolla tuo pikkuruinen maa on asettunut amerikkalaisten sotilaalliseksi keihään kärjeksi kohti Pietaria. Maahan tuodaan amerikkalainen panssariosasto, joka on nimenomaan hyökkäyskalustoa. Sama tehdään kaikissa Balttian maissa. Jokainen voi kysyä itseltään miten amerikkalaiset reagoisivat, jos Venäjä toisi armeijansa raskaasti varustettuja joukkoja Meksikoon Yhdysvaltain rajalle.

Uuskonservatiivien motiivit suursodalle ovat selvät. Yhdysvallat on menettämässä valta-asemansa BRICS-maille. Dollari on kaatumassa. Yhdysvaltojen sisäpoliittinen tilanne on kuilun reunalla. Kansa varustautuu sisällissotaan paikallistason ja liittovaltion välillä. Ainoa tie pelastukseen on aloittaa suursota Venäjää vastaan. Bonuksena voitosta ovat Venäjän suunnattomat luonnonrikkaudet, jotka uuskonservatiivien suunnitelmissa siirtyvät amerikkalaisyhtiöiden haltuun, aivan kuten Ukrainassa jo nyt. 

Suomessa uuskonservatiivit Alexander Stubbin ja puolustusministeri Haglundin johdolla ovat jo lähteneet mukaan sotaan Ulkopoliittisen instituutin tukemina. He ovat jo luovuttaneet maamme USAn sotilaskäyttöön solmimalla laittomasti niin sanotun Isäntämaa-sopimuksen Naton kanssa. Sopimus takaa Natolle oikeuden käyttää Suomea sotatoimissaan, RIIPPUMATTA SIITÄ MITÄ SUOMALAISET SANOVAT TAI HALUAVAT. Tämä sopimus tehtiin perustuslain vastaisesti, eli ministeri Haglund syyllistyi rikokseen, mutta koska hallitus ja eduskuntapuolueet ovat hyväksyneet Suomen osallistumisen sotaan amerikkalaisten puolella, kukaan ei ole kiinnostunut laillisuuskysymyksistä.

Ensimmäisten tuntien aikana tässä suursodassa tuhoutuvat Lontoo, Manchester, Pariisi, Berliini, Oslo, Kööpenhamina, Tukholma, Helsinki, Tallinna, Riika, Rooma, Ateena ja Istanbul. Sadat muut paikka kunnat ympäri Eurooppaa joutuvat myös ydiniskun kohteeksi. Kuolleita on kymmeniä miljoonia. Venäjällä tuhoutuvat Moskova ja Pietari, Murmansk, Vladivostok ja lukemattomat muut kaupungit. Kuolleita on kymmeniä miljoonia.

Yhdysvalloissa ydinaseiskut tuhoavat ensimmäisten tuntien aikana Washingtonin, New Yorkin, Los Angelesin, Miamin, New Orleansin, Baltimoren, Bostonin, Seattlen, San Diegon ja satoja muita kaupunkeja. Kuolleita on kymmeniä miljoonia.

Suursodassa Kiina ei jää ulkopuolelle, halusi se sitä tai ei. Niinpä Peking, Hongkong, Shanghai ja moni muu kaupunki joutuu ydinaseiskujen kohteeksi. Kuolleita on kymmeniä miljoonia. Tokio, Jokohama, Osaka, Korean Soul ja Pusan joutuvat nekin ydinaseiskujen kohteeksi. Kuolleita on kymmeniä miljoonia. Intia ei sekään säästy. Delhi, Mumbai ja Kalkutta tuhoutuvat ydiniskuissa ja kuolleita on kymmeniä miljoonia. Lahore ja monet Pakistanin suurkaupungit tuhotaan nekin. Kuolleita on kymmeniä miljoonia. Iranin Teheran tuhotaan sekin ja kuolleita on miljoonia.

Kolmannen maailmansodan ensimmäisen vuorokauden aikana tapetaan satoja miljoonia ihmisiä. Sadat miljoonat ovat pahoin haavottuneita, säteilyn ja kuumuuden käristämiä eläviä kuolleita. Kaikki tietoliikenne on poikki. Vesitalous on kadonnut. Elintarvikehuoltoa ei enää ole. Sairaanhoitoa ei ole olemassa. Säteily, tuhoutuneista laitoksista vuotavat myrkyt ja kaasut tekevät ympäristöstä tappavan helvetin. Tämä kaikki tapahtuu ensimmäisten tuntien aikana.

Tätä uuskonservatiivit haluavat, sillä he uskovat voittavansa tämän sodan. He ovat laskeneet, että Yhdysvalloissa kuolee noin 80 miljoonaa ihmistä, mutta Yhdysvallat tuhoaa Venäjän, dollari säilyttää asemansa ja alkaa uusi Yhdysvaltain vuosisata. Tähän uskovat myös Alexander Stubb, puolustusministeri Haglund, Nato-jäsenyyden kannattajat, kokoomus ja sen nuorisosiipi, demareitten nuorisokaarti, osa oikeistodemareista, sekä tuhannet suomalaiset. Todellisuudessa maastamme jäisi jäljelle hyvin vähän.

Ydinsodan jälkeen Suomessa asuisi joitakin tuhansia korpien suojissa lymyileviä metsäläisiä. Heistäkin suurin osa eläisi lyhyen ja tuskaisan elämän säteilysyöpiä sairastellen. Elinolosuhteet olisivat jokseenkin samanlaiset kuin parisen sataa vuotta sitten, tai oikeammin tuhat vuotta aikaisemmin, sillä mitään suuria kaupunkeja ei enää olisi, ei Suomessa eikä muuallakaan. Olisi vain niukka elämä kituutettavana. Ei lääkkeitä, ei lääkäreitä, ei keskuslämmitystä eikä juoksevaa vettä. Ei televisiota, ei radiota, ei lehtiä, ei mitään. Kaukaa järven vastarannalta kuuluisi säteilysairauteen kuolevan hirven tuskaisaa mölinää, kunnes sekin hiljenisi. Ja tämä olisi hyvää elämää.

Tätä Alexander Stubb haluaa ja janoaa. Hänen ulkopolitiikkansa tähtää juuri tähän tavoitteeseen. Hänen tukenaan on koko eduskunta. Suuri valiokunta siunasi eilen juuri tämän suursotaan pyrkivän ulkopolitiikan. Koko Suomen eduskunta on ilmoittanut, että se haluaa ydinsotaa keinolla millä hyvänsä ja että se siunaa Yhdysvaltain pyrkimykset suursodan aikaansaamiseksi. Eduskunnassa taisi olla kaksi soraääntä. Se moneen kertaan haukuttu ja parjattu Vasenryhmä, nuo änkyrät. Kaikkien muiden mielestä amerikkalaisten johtama suursota, ydinsota, Harmageddon on hieno asia, johon Suomi haluaa ehdoitta mukaan.

Niinkö? Haluatko sinä?

On lapsellista ja typerää kuvitella, etteikö suursota olisi ydinsota. Sellainen se tulee olemaan. Kukaan ei sitä muka halua, mutta kaikki tietävät, että sellainen siitä tulee. Ei ole olemassa muita vaihtoehtoja. Suurvallat ovat valmistautuneet ydinsotaan vuodesta 1945 lähtien. Niillä on se valmius. Venäjä on ilmoittanut vuodesta 1992 lähtien, että aseellinen yhteenotto sen ja Naton välillä on ydinasesota. Sillä ei ole mitään merkitystä mitä Alexander Stubb uskoo tai toivoo. Sillä ei ole mitään merkitystä mitä sinä uskot tai kuvittelet. Suursota on ydinsota.

Sitäkö haluat? Katso lapsiasi silmiin ja sano heille, että vaikka he luultavasti tulevatkin kuolemaan suursodassa, se on silti sinun tahtosi. Sano heille, että kun he lojuvat ydinsaasteiden tuhomissa raunioissa kituen, kaikki se tapahtuu hyvän asian puolesta.

Haluatko todella lastesi kokevan ydinsodan, sen jonka pelon varjossa sinä kasvoit?

Se nimittäin tulee, jos amerikkalaisten uuskonservatiivien suunnitelmat toteutuvat Euroopassa ja suursota alkaa.

9 kommenttia:

  1. Tätä samaa pelkään minäkin. Ketkä todellisuudessa ovat tämän Venäjän ahdistelun takana ja haluavat sotaa? Kasaarit, Venäjän vanhat viholliset. Heidät tunnetaan myös rasistisen poliittisen ideologiansa nimestä, se on sionismi. Nämä sisäsiittoiset psykopaatit ovat saaneet aikaan jo kaksi maailmansotaa toimillaan, nyt ne ovat aloittamassa sitä kolmatta. Toivon hartaasti, että ne itse kuolevat mahdollisimman tuskallisesti säteilyyn, mikäli onnistuvat himoitsemansa sodan aloittamaan. Minä en halua mitään sotaa. Lainaan tässä kohtaa Albert Einsteinia:

    "En tiedä millä aseilla kolmas maailmansota tullaan käymään, mutta neljännen tiedän: Se käydään kivillä ja kepeillä."

    Eero Tillanen

    VastaaPoista
  2. Hienosti kirjoitettu ja tuoltahan se vaikuttaa, kun väkisin keksitään vikoja ja provosoidaan sen kun ehditään. Venäjä tuomitaan automaattisesti ilman mitään faktoja ja Yhdysvallat heiluu ylijumalana brittien ollessa Jeesus.

    Luin juuri kirjan "Metro 2033" ja nyt on menossa sen jatko-osa "Metro 2034" ja pahasti alkaa vaikuttaa siltä, että kyseessä ei suinkaan ole mikään scifitarina vaan puhdasverinen ennustus.

    VastaaPoista
  3. Rankkaa tekstiä, mutta täytyy myöntää että olen samaa mieltä. Se. että jenkkilässä on kaikki päin persettä tekee 3. maailmansodasta pelottavan todellisen. Valtamedia ei uutisoi esimerkiksi Missourin Fergusonissa tapahtuvaa kansannousua oikein mitenkään. Samoin jää amerikan poliisivoimien militarisointi täysin uutispimentoon. No, samasta "uutistoimistostahan" ne uutiset tännekin tulee...
    Trollit trollaa joka paikassa, kunhan muistaisivat sen, että kyllä se itku tulee varmasti simmuun kun pommit alkaa putoilemaan, eikä turvaa ole missään...

    VastaaPoista
  4. Anonyymille, amerikkalaiset kanavat uutisoivat monta tuntia päivittäin tuosta Missourin tapahtumasta. Mitä tähän blogipostaukseen tulee niin aika hiljaiseksi vetää. Ei voi oikein sanoa kuin että Verkkomedian ääripuolueelliselta hölmöjenkalastelu-höpöhöpöltä haiskahtaa. Putkonen: http://i.imgur.com/380Xh4B.gif

    Aikaisemmat blogipostaukset olivat ihan asiallisia mutta nyt tuli kyllä aikamoinen pohjanoteeraus.

    VastaaPoista
  5. Tuosta Metro 2033 on tehty kirjan lisäksi tietokonepeli. Suosittelen pelaamaan jos ei ennestään tuttu ole.

    VastaaPoista
  6. Ei tunnu minunkaan mielestäni kovin uskottavalta. Eskaloitumista pitää tapahtua todella paljon että moiseen mentäisiin, eikä varmaan sittenkään. Perustelua sille miksi juuri näin kävisi ei tässä postauksessa ainakaan juuri ole, maailmanlaajuinen ydinsota on vain jonkinlainen annettuna nieltävä itsestäänselvyys. Tulevaisuudesta puhuttaessa "ei ole muita vaihtoehtoja" on aina kauniisti sanottuna höpöhöpöä.

    Uusi kylmä sota sensijaan voi hyvinkin alkaa.

    Erityisen hatara ajatelma on esim. Stubbin kaltaisten järjestelmän huipulla olevien yksilöiden kohdalla. Heidän on mahdollista hyötyä nykytilanteesta monilla tavoilla, kun taas kaiken tuhoaminen voi syöstä heidätkin tuhoon. Olisi loogista ajatella, että nämä ihmiset pyrkisivät säilyttämään status quon, mutta vähitellen kurjistamaan työtä tekeviä ihmisiä omaksi hyödykseen.

    Yksittäisenä asiana voisi todeta, että mielestäni Suomen "tulevaisuudenkuvaus" osoittaa huonoa tietämystä ydinaseista ja säteilystä. Vaikutukset olisivat lopulta melko paikallisia, eikä liene syytä odottaa koko maan joutuvan iskun kohteeksi. Ydintalvet ja ilmakehän hiukkasten vaikutus ruoansaantiin sensijaan olisivat vakava ongelma. Mutta tämä tietysti näin ajatusleikkinä.

    VastaaPoista
  7. Ei tämän kirjoittaja tosissaan ole. Kyse on narsismista - haetaan huomiota ja nostetaan omaa profiilia olemalla yhteiskunnan vastainen, ja Suomessa sen muoto on länsimainen. Kohudosentti Bäckman, Hellevig yms. häiriköt ovat osittain samanlaisia, paitsi että saavat myös rahaa Kremlistä. Tämä Sande on vaan joku luuseri, joka vetää kaljaa työttömänä ja keksii tarinoitaan. Venäjä hakee suurvalta-asemaa takaisin sisäpoliittisista syistä ja siinä kaikki. USA on vetänyt joukkojaan pois Euroopasta jo vuosia, maailman tulisi taistella ilmastonmuutosta yms. megaluokan ongelmaa vastaan, minne suunta monilla mailla jo onkin. Valitettavasti homman estää pikkupoikamaiset Putinit, sairaat Isikset ja Pohjois-Koreat ja muut hullut. Länsi ei ole täydellinen, eikä demokratiakaan, mutta paljon parempia kuin vaihtoehdot. Sotaa ei länsi tietenkään halua, koska sehän sotkee markkinat :).

    VastaaPoista
  8. No huhhuh. Täyttä paskaa koko kirjoitus.

    VastaaPoista
  9. Melkosta paskaa tuli tällä kertaa kirjoiteltua. Aiemmat kirjoituksesi ovat oleet jossakin määrin ymmärrettäviä ja jopa provokatiiviudessaan asiaa. Tämä on kuitenkin silkkaa paskaa, toivottavasti oli kännissä tämän kirjoittaessasi.

    VastaaPoista