lauantai 30. elokuuta 2014

ILMOITUS

Täten ilmoitan:

Sotilasvalani velvoittamana olen pakotettu ilmoittamaan maamme hallitukselle, etenkin sen puolustusministerille, etten tule koskaan missään tilanteessa tai milloinkaan tarttumaan aseeseen ulkomaalaisen käskystä, komentamana tai alamaisena.

Lisäksi ilmoitan, etten tule koskaan hyväksymään ulkomaalaisten sotajoukkojen läsnäoloa kotimaani kamaralla, enkä tule koskaan avustamaan tai auttamaan sellaisia missään olosuhteissa, sillä se olisi vastoin sotilasvalaani.

Tulen aina vastustamaan jokaista ulkomaalaista sotajoukkoa, joka astuuu maamme rajojen sisäpuolelle, sotilasvalani vaatimalla, rauhan aikana rauhanomaisin keinoin.

En tule koskaan hyyväksymään sitä, että yksikään sotilasviranomainen Yhdysvalloista, EU:sta, Venäjältä tai mistään vieraasta valtiosta hallitsee pienintäkään kotimaani aluetta edes väliaikaisesti, enkä tule koskaan hyväksymään yhdenkään ulkomaalaisen sotilaan tai poliisin käskyvaltaa suhteessa itseeni tai kehenkään muuhunkaan Suomen kansalaiseen nähden maamme rajojen sisäpuolella, enkä myöskään tule koskaan hyväksymään heidän käskyvalta-asemaansa ylipäätään minkään suhteen maamme rajojen sisäpuolella.

Katson, että maamme alueellisen koskemattomuuden, maamme lakien ja yhteiskuntajärjestyksen tahallinen alistaminen ulkolaisen sotilasjoukon alle rikkoo maamme lakeja ja sen hyväksyminen rikkoo vannomaani sotilasvalaa. Siksi olenkin pakotettu antamaan tämän ilmoituksen.

Ilmoitan tämän julkisesti ja avoimesti sotilasvalani velvoittamana.

3 kommenttia:

  1. Sama täällä ! Näitä tulee lisää !

    VastaaPoista
  2. Kannattaa erota armeijasta, http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2011/10/26/armeijasta-voi-erota-intin-jalkeenkin

    VastaaPoista
  3. eipä sotilasvalaa tosiaan tehty natojoukkojen käskyttämisen hyväksymiseksi, antaa aihetta miettimiseen josko itse myös mitätöisin lupauksen itsenäisen suomen puolustamisesta.

    VastaaPoista