SPIRIT OF 39

Vuonna 1939 suurvalta ja suuri sotilasmahti ehdotti Suomelle isäntämaasopimusta. Sopimus olisi antanut kyseiselle supervallalle oikeuden liikutella sotilasjoukkojaan Suomen maaperällä, sen ilmatilassa ja aluevesillä. Sopimuksen mukaan kyseinen suurvalta olisi perustanut Suomen alueelle tukikohtiaan, mutta maksanut niistä todella suuren rahallisen korvauksen. Sopimus olisi myös taannut Suomelle kyseisen suurvallan sotilaallisen tuen ulkoisen uhan edessä ja turvannut maamme alueellisen koskemattomuuden myös asevoimin. Olisimme olleet suurvallan liittolaisia hyvin vaaralliseksi käyneessä kansainvälisessä tilanteessa.

Ja jos olisimme oikein halunneet, olisimme voineet liittyä suurvallan johtamaan valtioiden liittoon, unioniin, joilla oli yhteinen valuutta ja talousalue, yhteinen lainsäädäntö ja yhteinen ylikansallinen parlamentti. Lisäksi tuolla valtioliitolla oli yhteinen keskuspankki, pitkälle viety harmonisointi yhteiskunnan erialoilla, sekä yhteinen sisä- ja ulkopolitiikka. Suomi olisi ollut mukana päättämässä asioista, Suomen edustajat olisivat kuuluneet korkeimpaan neuvostoon, istuneet niissä pöydissä, joissa asioita päätettiin. Suomi olisi ollut mukana valtavassa talousunionissa, joka oli yksi maailman edistyneimmistä.

Vuonna 1939, vain parikymmentä vuotta verisen ja erittäin traagisen sisällissodan jälkeen, Suomesta ei löytynyt kuin kourallinen ihmisiä, jotka halusivat tuota. Lähes jokainen suomalainen oli valmis kieltäytymään tarjouksesta. Suomen poliittiset päättäjät ja lähes koko eliitti olivat vankkumattomasti itsenäisyyden kannalla. Lähes koko kansa, pientä ja kenties osittain syystäkin katkeroitunutta osaa lukuunottamatta, oli yksimielisesti samalla kannalla. Tärkeintä oli Suomen itsenäisyys, vapaa Suomi, jossa ei ole ulkomaalaisia sotajoukkoja ja ulkomaalaisen armeijan tukikohtia. Tärkeintä on itsenäinen ja vapaa Suomi, jolla on oma raha, oma parlamentti, oma yhteiskuntajärjestys ja oma lippu. Tärkeintä oli se, että suomalaiset päättivät omista asioistaan itse, omalla tavallaan, omassa maassaan.

Vuonna 1939 suurvalta ei hyväksynyt ajatusta liittoutumattomasta Suomesta. Se painosti Suomea. Se uhkasi Suomea. Vuonna 1939 Suomi ei taipunut. Edessä oli sota kansakunnan itsenäisyydestä, elämästä ja kuolemasta. Suurvalta ei uskonut, että Suomi haluaisi tai kykenisi taistelemaan vapaudestaan ja itsenäisyydestään. Suurvalta uskoi, että parikymmentä vuotta aikaisemmin käyty verinen sisällissota jakoi edelleen suomalaisia ja että suomalaiset luopuisivat vapaudestaan ja itsenäisyydestään hyvin helposti. Suurvalta uskoi, että suomalaiset antautuisivat hattua heiluttamalla.

Vuonna 1939 miehet, jotka olivat vain parisenkymmentä vuotta aikaisemmin yrittäneet tappaa toisiaan, jotka olivat ampuneet toisiaan, teloittaneet toisiaan, tappaneet toisiaan keskitysleireillä, tiesivät, että edessä oli taistelu kaiken sen puolesta, jonka edestä he olivat vuotaneet verta jo kerran aikaisemmin. Nyt oli kyse vapaudesta. Nyt oli kyse siitä, oliko itsenäistä Suomea olemassa. Entiset punikit, heidän orvoiksi jääneet poikansa, valtaosa kommunisteista, IKL:n kannattajat, suomalaiset fasistit ja natsit, demokraatit, sosialistit, kapitalistit, oikeistolaiset ja vasemmistolaiset olivat valmiit antamaan kaikkensa vapaan ja itenäisen maan puolesta. He olivat valmiit kuolemaan toistensa ja perheittensä puolesta. Rinta rinnan. Vain siksi, että itsenäinen ja vapaa Suomi oli heille kaikille se kaikkein tärkein asia.

Seuraavien 105 päivän aikana entiset lahtarit näkivät entisten punikkien kaatuvan kotimaata puolustaessaan, entiset punikit näkivät entisten lahtarien kaatuvan jokaisen suomalaisen puolesta. Punikkien pojat, lahtarien pojat seisoivat rinta rinnan juoksuhaudoissa, pelkäsivät, kokivat kauhuja ja hirveyksiä joita voimme vain kuvitella. He taistelivat ja kaatuivat yhdessä, yhtenä miehenä, tekivät kaikkensa, että Suomi, heidän kotimaansa, säilyttäisi itsenäisyytensä. Heitä kuoli kymmeniä tuhansia sadassa viidessä päivässä. Kymmenet tuhannet vuodattivat verensä katkerissa taisteluissa, kokivat hirvittäviä tuskia, menettivät silmiään, käsiään ja jalkojaan. Moni menetti mielenterveytensä lopuksi iäkseen, moni ei koskaan toipunut kokemastaan. He antoivat kaikkensa sen puolesta, että heidän lapsillaan ja perheillään olisi oma maa, vapaa ja itsenäinen Suomi.

Vuosikymmeniä myöhemmin heidän lapsensa ja lapsenlapsensa liittivät Suomen toiseen unioniin, toiseen valtioiden liittoon. He luopuivat omasta rahastaan, omasta lainsäädännöstään, omasta päätäntävallastaan. He luovuttivat itsenäisyyden ja kansan vapauden tälle liitolle ilman kansan ääntä, ilman kansanäänestystä, kuin varkaat yön hämärissä. He valehtelivat, huijasivat ja juonivat ja suolsivat ilmoille sokaisevan määrän propagandaa tekojaan peitelläkseen. Moni uskoi heitä ja moni uskoi tämän valtioliiton edustajia, aivan kuten jotkut olivat uskoneet vuonna 1939 sen toisen valtioliiton edustajia ja heidän puheitaan.

Vuonna 2014 nämä samat miehet luovuttivat isänmaansa vieraalle sotilasmahdille. He tekivät jälleen kansalta piilossa sopimuksen, jossa luovuttivat kaiken vieraan valtion sotilaskäyttöön. Sopimuksessa kaikki suomalaiset resurssit kuuluvat vieraalle sotilasmahdille, jos se päättää käyttää Suomea sotilastoimissaan. Sopimuksen mukaan sotilasmahti päättää milloin se tekee niin, riippumatta siitä mitä mieltä suomalaiset ovat tai mitä he tahtovat. Suomalaisten on tarjottavat sotilasmahdille kaikki mahdollinen apu, sotilaansa ja tarvikkeensa, rahansa ja ruokansa, jos niin halutaan. Tämä kaikki on kirjattu sotilasmahdin johtaman sotilasliiton asiakirjoihin.

Nuo miehet, jotka tämän sopimuksen tekivät, jotka luovuttivat isänmaansa ulkomaalaisille laukaustakaan ampumatta, jatkavat edelleen propagandaansa, aivan kuten jatkettiin niissä maissa, jotka vuonna 1939 tekivät sopimukset silloisen sotilasmahdin kanssa. He vakuuttelevat, ettei kyse ole vieraan sotilasmahdin edessä antautumisesta, vaan liittoutumisesta sen kanssa. Juuri samoin sanottiin vuonna 1939. He sanovat, ettemme menetä itsenäisyyttämme. Samoin sanottiin vuonna 1939. He väittävät, että me itse päätämme jatkossakin asioistamme. Niin sanottiin myös vuonna 1939.

Kuinka siinä kävikään?

Vuonna 1939 tuskin yksikään suomalainen uskoi suurvallan ja sen johtaman valtioliiton propagandaan. Vuonna 1939 käytännössä kaikki suomalaiset, poliittiseen tai uskonnolliseen vakaumukseensa katsomatta, halusivat itsenäisen ja vapaan maan, oman maansa, valtionsa, lippunsa, rahansa, armeijansa. Vuonna 1939 kukaan suomalainen ei halunnut maahansa vieraan maan sotajoukkoja. Se oli vuoden 1939 henki.

Nyt, vuonna 2014, maamme maanteillä ajelee vieraan vallan sotilaita ja sotilaskolonnia. Vieraitten valtioitten sotalaivat purjehtivat kymmenittäin aluevesillämme. Meillä ei ole omaa rahaa, ei omaa päätäntä valtaa, ei omaa talouspolitiikkaa, eikä enää ulkopolitikkaa. Meillä ei ole enää omaa puolustuspolitiikkaa. Kaikki se, minkä vuoksi punikin ja lahtarin poika, miksi entinen lahtari ja entinen punikki kaatuivat rinta rinnan epätoivoisissa taisteluissa vuonna 1939, on annettu pois. Se on vuoden 2014 henki.

Suomen sotilasvalassa sanotaan:

" Minä N.N. lupaan ja vakuutan

(valassa) kaikkivaltiaan ja kaikkitietävän Jumalan edessä,

(vakuutuksessa) kunniani ja omantuntoni kautta,

olevani Suomen valtakunnan luotettava ja uskollinen kansalainen. Tahdon palvella maatani rehellisesti sekä parhaan kykyni mukaan etsiä ja edistää sen hyötyä ja parasta.

Minä tahdon kaikkialla ja kaikissa tilanteissa, rauhan ja sodan aikana puolustaa isänmaani koskemattomuutta, sen laillista valtiojärjestystä sekä valtakunnan laillista esivaltaa. Jos havaitsen tai saan tietää jotakin olevan tekeillä laillisen esivallan kukistamiseksi tai maan valtiojärjestyksen kumoamiseksi, tahdon sen viipymättä viranomaisille ilmoittaa.

Joukkoa, johon kuulun sekä paikkaani siinä, en jätä missään tilanteessa, vaan niin kauan kuin minussa voimia on, suoritan saamani tehtävän loppuun.

Lupaan käyttäytyä kunnollisesti ja ryhdikkäästi, totella esimiehiäni, noudattaa lakeja ja asetuksia sekä säilyttää hyvin minulle uskotut palvelussalaisuudet. Tahdon myös asetovereitani kohtaan olla suora ja auttavainen. Milloinkaan en sukulaisuuden, ystävyyden, kateuden, vihan tai pelon vuoksi enkä myöskään lahjojen tai muun syyn tähden toimi vastoin palvelusvelvollisuuttani.

Jos minut asetetaan esimiesasemaan, tahdon olla alaisiani kohtaan oikeudenmukainen, pitää huolta heidän hyvinvoinnistaan, hankkia tietoja heidän toiveistaan, olla heidän neuvonantajanaan ja ohjaajanaan sekä omasta puolestani pyrkiä olemaan heille hyvänä ja kannustavana esimerkkinä.

Kaiken tämän minä tahdon kunniani ja omantuntoni mukaan täyttää."