sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

MACRON - EUROFASISTI

Koska se luotettava valtamedia pitää huolen Ranskan presidentin vaaliehdokas Marine Le Penin haukkumisesta, lataan hieman vastapalloon ja teen sylttyä siitä median kultapojusta. Paljastan mikä miekkonen hän todellisuudessa on.

Median suuresti ihailema Macron on vasemmalle kallellaan olleen lääkäriperheen kasvatti, joka kävi jesuiittakoulua. Yliopistollisen lopputyönsä hän teki Macchiavellistä. Hän oli sosialistisen puolueen jäsen 2006-09 ja sen jälkeen hän oli sitoutumaton. Macron toimi Ranskan talousministerinä vuosina 2014-16, kun Ranskan valtiontalous joutui ongelmiin, eikä sattumalta. Huomion arvoista on se, että hän toimi Rotschildt-pankin investointipankkiirina vuosina 2008-12. Hän oli siis suurpääomista suurimman ytimessä ja tienasi miljoonia mm. junailemalla Nestléln yrityskauppoja. Nestlën arvoihin kuuluu mm. se, ettei vesi ole ihmisoikeus.

Keväällä 2016 Macron perusti oman poliittisen liikkeensä, jonka ideologia oli sekoitelma liberalismia, eurofederalismia ja eurodemokraattisia ideoita ja hyvää mediaesiintymistä. Liikkeen nimi on En Marché. Sen etukirjaimet tulevat Macronin omista nimen etukirjaimista ja liikkeen olemassa olo perustuu Macronin olemassa oloon. Liike on Macron. Sitä ei ole olemassa hänen ulkopuolellaan. Hän sen Johtaja.

Jos Le Pen on perinteinen ääripopulisti, Macron edustaa uutta Light-versiota. Perusideana on propagandistinen positiivisuus ja myönteisyys, joka tosin aina ei oikein toimi varsinkaan työttömyydestä kärsivillä alueilla. Amiensin nolaus on malliesimerkki siitä, kuinka itsensä positiivisena vaihtoehtona esittävä Macron paljastuikin vaihtoehdottomuuden lähettilääksi julistaessaan, ettei Ranska voi sille mitään, että työpaikat katoavat halpatuotantomaihin. Näin tehdessään Macron jälleen kerran toi esiin oman talouspoliittisen ajattelunsa ytimen.

Rotschildt-investointipankkiiri Macron on tietenkin globalisti ja liberalisti. Se tarkoittaa sitä, että hän edustaa talousajattelua, jossa pääomilla ja suuryrityksillä on täydet toimintavapaudet ja työväestön on sopeuduttava niiden toimintaan. Valtio ei saa puuttua asiaan millään tavalla, vaan sen tehtävä on uudelleen kouluttaa työväkeä vapaan pääoman kulloisiinkin tarpesiin. Le Pen on täysin erilinjoilla ja hänen näkemyksensä mukaan valtiolla pitää olla aktiivinen rooli taloudessa. Macronin mielestä ei pidä, eikä saa olla, paitsi suurpääoman etujen vartijana.

Macronin yhteiskunta- ja talousajattelu on meille suomalaisille hyvin tuttua. Samaa olemme kuunnelleet viimeiset 15-20 vuotta omilta poliitikoiltamme ja odottelemme edelleen tämän globalistisen talouspolitiikan hedelmiä suurtyöttömyyden ja valtion talouden romuttajaisten keskellä. Macron lupaa samaa Ranskalle ja ranskalaisille, ja on ilmoittanut senkin, ettei valtio saa puuttua yritystoimintaan millään tavalla. Maassa, jossa valtion yhtiöillä on aina ollut tärkeä rooli, tuollainen lausunto on sodan julistus perinteiselle yhteiskuntajärjestykselle. Onkin hyvin mahdollista, että Macronin visioissa ranskalainen yhteiskunta tuhotaan samojen suuntaviivojen mukaan kuin mitä Suomessa tehdään.

Suomalaisten poliitikkojen puheiden ja tekojen samankaltaisuus Macronin kanssa ei ole sattumaa. Suomalaiset satraapit ovat aina olleet halukkaita tuhoamaan oman maansa ja yhteiskuntansa euroeliitin vaatimusten ja toiveiden mukaisesti, ja käyttämään euronojaa suojanaan tehdessään omia kansallisvaltion vastaisia toimenpiteitään. Lausunnoissaan Macron on korostanut samoja linjauksia, joiden mukaan Euroopan Unioni on tärkeämpi kuin Ranska ja sen yhteiskunta tai talous, tai ranskalaiset ylipäätään.

Kaikkien huolestuttavimpiä ovat olleet Macronin ulkopoliittiset linjaukset. Hän on avoimesti ilmoittanut kannattavansa Britannian satuttamista ja vahingoittamista Brexit-prosessissa, aivan kuten meillä kokoomusjohto. Macronin näkemyksen mukaan Britannia on pettänyt Euroopan Unionin ja sitä pitää rangaista erostaan mahdollisimman paljon, jotta (kuullostaako tutulta) se toimisi varoituksena muille maille.

Miten tämä sopii miehen suuresti huutelemiin eurooppalaisiin ja länsimaisiin arvoihin? Ei mitenkään. Miten se sopii länsimaisen demokratian perusperiaatteiisiin? Ei mitenkään. Miten se sopii siihen propagandapuheeseen, että Euroopan Unioni on vapaaehtoinen? Ei se sovikaan. Se on ylikansallisen vallan ja eurofederalistin puhetta.

Macronin mielestä kansojen, kansallisvaltioiden Eurooppa on mennyttä ja pitää juuria pois. Tilalle tulee ylikansallinen valtiorakenne, joka yhdessä suurpääoman ja suuryritysten kanssa hallitsee. Tämän liittovaltion jäsenvaltioiden tulee toteuttaa ylikansallista politiikkaa ja eurokansalaiset saavat vaeltaa työn perässä maasta toiseen. EU ei ole vaihtoehto, vaan ainoa todellisuus. Siitä ei saa erota, eikä sitä saa kritisoida. Näin siksi, että Macron on Euroopan Unionin ja suurpääomien ehdokas, ylikansallisen vallan edusmies, jonka tehtävänä on pitää Ranska saumoistaan ratkeilevan unionin tukena.

Ulkopolitiikassaan Macron on idiootti. Hän on useampaan kertaan vaatinut roheampia sotatoimia Syyriassa ja hiljattain hän vaati maahyökkäystä Syyriaan. Se, että laajamittainen Naton hyökkäys Syyriaan voisi johtaa ydinsotaan ja maailman tuhoutumiseen, ei Macronin arvioiden mukaan ole mahdollista. Se johtuu siitä, että Macron kuvittelee, ettei Venäjä ole tosissaan tai ettei Venäjästä ole vastaanpanijaksi. Jonkun pitäisi kertoa pikapikaa Macronille venäläisten RS-28 ja RS-34 ohjuksista. Macron ilmeisesti myös kuvittelee, että hänen johdollaan EU-Ranska voisi käydä voittoisan sodan, jonka voiton paraatissa Macron sitten ratsastaisi paraatijoukkojen kärjessä pitkin Champs Elyséetä.

Se, että eurosentrinen media tukee aukottomasti Macronia maasta toiseen, ei ole ihme. Hän on globalisti ja eurofederalisti, Media palvelee ylikansallista valtaa, Hän edustaa kaikkea sitä, mikä Euroopan Unionissa on mennyt vikaan ja mikä on saanut aikaan kansallismielisten liikkeiden nousun ja synnyn KAIKISSA EU-maissa. Suuryritysten, suurpääoman ja Euroopan Unionin ehdokas Macron on etenkin suomalaisen valtamedian mieleen juuri samoista syistä: koska suomalaismedia ei ole vieläkään tajunnut, että Euroopan Unionissa on valuvika, se pitää Macronia tilanteen pelastajana.

Suomalaistoimittajat antavat nännit jäykkinä Macronia ylistäviä lausuntojaan ja kuvittelevat, jopa ääneen sanoen, että Macronin voitto on merkki siitä, että kansat haluavat suurpääomien ylivaltaa ja kansallisen päätäntävallan ja itsemääräämisoikeuden tuhoamista. Tästä on kyse, mutta toimittajat, jotka tekevät juttujaan unelmiensa ja toiveittensa perusteella, eivät sitä halua ymmärtää, tai kieltäytyvät ymmärtämästä. Ilmiö on hieman sama kuin 1970-luvulla, jolloin moni suomalaistoimittaja teki ylistysjuttuja Neuvostoliitosta samalla paatoksella, vaikka olisi tiennytkin missä oikeasti mennään.

Macron on ylikansallisen vallan edusmies. Hän ei halua kansojen, kansalaisten parasta, eikä edistää kansalaisyhteiskuntaa. Päinvastoin, hänen ideologiassaan mitään kansoja ei ole olemassakaan. On vain vapaasti toimiva suurpääoma, vapaasti toimivat suuryritykset sekä Euroopan Unioni, joka hallitsee Eurooppaa edellisten toiveiden mukaisesti ja varmistaa, ettei yksikään Euroopan maa pane hanttiin tai estä suuryritysten toimintaa. Kansalaisia ei tässä yhtälössä ole todellisuudessa olemassakaan, muuta kuin kuluttajina ja yritystoiminnassa vapaasti hyödynnettävänä resurssina.

Macronin, kuten suomalaistenkin samalla tavalla ajattelevien ihmisten, ideologia on vanha tuttu. Sitä suomalaistoimittajat eivät oikein ymmärrä, koska he ovat poliittiselta tietotasoltaan niin kovin heppoisia. Tai ainakin toivoa sopii. Nimittäin jos he ymmärtäisivät Macronin ideologian, mitä se todellisuudessa tarkoittaa, juttujen sävy olisi hieman toisenlainen. Macron, kuten hänen kaltaisensa stubbit ympäri Euroopan, ovat oikeasti fasisteja.

Äkkiseltään ajatus kuullostaa huimalta, mutta näin on. Suuryritysten ja suurpääomien sovittaminen valtiohallinnon rakenteisiin, valtioiden sulauttaminen suurpääomiin, on fasismia. Toimittajat eivät tätä ymmärrä, tiedä, tai halua sanoa ääneen, mutta näin asia on. Ei ole sattumaa, että saman talousajattelun myötä turvallisuusviranomaisten valtuuksia lisätään koko ajan kaikkialla Euroopassa, myös meillä. Sekin on osa fasistista kehitystä. Näin homma toimii ja menee, fasismissa.

Se, että Macron ja hänen kaltaisensa sutkit esiintyjät eivät räyhää kaduilla ja huutele rasistisia iskulauseita, hämää yleisöä ja toimittajia. Se, että Macron ja muut stubelot käyttäytyvät hyvin, pukeutuvat siististi ja vetoavat olemuksellaan stylisteihin, ja puhuvat tauotta "todella fantastisia" juttuja, hämää. Todellisuudessa tuon siistin positiivisuuden takana Macron ja kaikki hänen kaltaisensa ovat fasisteja. He ovat fasismin päivitetty versio 2.0.

Mihin tällaisen väitteen voi perustaa? Miten voin väittää, että suurpääoman ja ylikansallisen vallan edustaja Macron on fasisti? No, asiaa pitänee kysyä mieheltä, joka loi, kehitti ja synnytti fasismin. Ole hyvä. Benito. Kerro meille mitä fasismi tarkoittaa.



7 kommenttia:

  1. Nopeasti se on noussut liri päähän herra Macronilla. Miestä ei ole vielä edes valittu, mutta jo nyt hän uhkailee Puolaa rangaistuksilla, jos tämä ei ota vastaan siirtolaisia muista EU-maista (http://beta.oikeamedia.com/o1-16628). Ranskan presidentin asiako tämmöiset sanktiot toista EU -maata kohtaan ovat? Voi vain toivoa, että jos Macron valitaan, niin Puola lähtee Unionista ja vetää ehkä vielä Orbanin Unkarinkin mukaansa.

    VastaaPoista
  2. Sande, ihmettelen hinkuasi hajoittaa EU.
    Ei se hajoaminen toisi parannusta eurooppalaisten elämään.
    Ei kännyköitä ruvettaisi uudestaan tekemään - suuressa mitassa - Suomessa,
    Jos Suomi olisi yksin suljettu markkina,
    Se olisi ehkä itsenäisempi, mutta elintaso alhaisempi.
    Ostat varmaan itse vempaimia?
    Missä ne on tehty? Kiinassa? Vietnamissa?
    Niitä haluaisit sittenkin kun Suomi olisi suljettu markkina?
    Hyvä. Saisit kyllä ostaa, mutta kalliimmalla tullimuurien takaa.
    Mutta Suomessa niitä ei valmistettaisi.
    Ei valmistettaisi edes Mersuja, jos oltaisiin EUn ulkopuolella...
    Ja jos haluaisit,
    voisit kirjoittaa yhtä ikävästi Marine Le Pennistä.
    Hän on yhtäläillä Ranskan etuoikeutetuista piireistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. sinulla on outo käsitys Euroopan yhteistyöstä. On olemassa EFTA EUn ulkopuolella. Siihen kuuluu myös Suomi ja voi kuulua jatkossakin. On myös Pohjoismaiden yhteistyö, joka voisi vaan kasvaa.
      Eivätkä kaikki, varsin hyvin pärjäävät Euroopan maat (Norja, Sveitsi, Islanti) kuulu EUhun. Sen sijaan EUssa on lähes kaikki Euroopan köyhimmät maat, joita pitää elättää, enää vaan Albania on sen ulkopuolella. Ja taas, Britannia pääsi pois EUsta. Pannaako miettimään?
      Kiinassa valmistetuista tavaroista sen verran, että nyt, kun työt karkasivat sinne ja on suurtyöttömyys, meillä monella on enää vaaraa ostaa ainoastaan halpaa kiinalaista.

      Poista
    2. Britanian onni on vielä näkemättä.
      Skotlanti haluaa pysyä EUssa.
      Norjalla ja Sveitsillä on millä pärjätä.
      Suomella ei. Valitettavasti.
      Monet murheet Suomessa on itse aiheutettuja.
      Suomalaiset kun ovat valinneet Stupidon ja Pisilän kaltaisia...

      Poista
  3. Peukutan Sandelle siitä, että hän otti tämän esille, ainoana Suomessa.
    On hyvä tietää. Jos tieto lisää ongelmia, ei tietämättömyys niitä ainakaan vähennä.
    Johtopäätökset tehkööt kukin itse.

    VastaaPoista
  4. Kylläpä se tuas osu niin nappiin,
    että tästä on taas roskamedia ihan
    visusti hiiskahtamatta.

    VastaaPoista
  5. Liikkeen nimi on En Marche! = Liikkeelle!

    Mutta freudilaisittain lipsautit ihan osuvasti En Marché, sillä se oli suomeksi Markkinoille!

    VastaaPoista