keskiviikko 18. lokakuuta 2017

KANSOJEN ITSEMÄÄRÄÄMISOIKEUS ON PERUSIHMISOIKEUS

Nyt, kun Kataloniaa potkitaan kuin haisevaa lumppupalloa ja EU on selkeästi asettunut vastustamaan katalonialaisten itsenäisyystoiveita, on syytä katsoa kuinka tämä pienen kansan alistamisprojekti istuu niin länsimaisiin arvoihin, joita ylikansallista pakkovaltaa edustavan EU:n väitetään meillä niin usein edustavan.

EU:n suhtautuminen Iso-Britannian itsenäistymispäätökseen eli Brexitiin on sekin hyvin paljastava. EU on asettanut neuvottelujen etukäteisehdoksi sen, että Britannia hyväksyy kaikki sen asettamat ehdot ENNEN NEUVOTTELUJA. Tuohan ei siis ole mitään neuvottelemista ja tulee kopsahtamaan unionin omaan nilkkaan ennemmin tai myöhemmin ja on siis YK:n perusihmisoikeuksien vastaista.

Mutta mitä sanovat YK:n päätökset asiasta? No, nehän sanovat näin:

1. Kaikilla ihmisillä on vapaus itsemääräämisoikeuteen poliittisissa ja taloudellisissa asioissa, ja jokaisella on oikeus toimia tämän periaatteen mukaisesti.

2. Kaikilla kansoilla on oikeus itsemääräämisoikeuteen. YK toteaa vielä erikseen, että kaikilla kansoilla on tämä oikeus, jotta ne voivat "vapaasti päättää poliittisesta statuksestaan, taloudellisesta, sosiaalisesta ja kulttuurillisesta kehityksestään".

3. YK korostaa tätä erityisesti niissä tapauksissa, joissa kansalla ei ole ollut tai sille ei ole annettu mahdollisuutta itsemääräämisoikeuteen ja tuohon itsemääräämisoikeuteen liittyvään vapauteen päättää poliittisesta statuksestaan, tai kehityksestään. YK korostaa myös sitä, että alueita hallitsevilla valtioilla on velvollisuus varmistaa, että itsemääräämisoikeutta kunnioitetaan ja että se toteutuu.

4. Edelleen YK toteaa, että vain aito ja vapaa itsemääräämisoikeus takaavat kansojen ja kansakuntien rauhanomaisen rinnakkaiselon ja ystävälliset suhteet, ja lisää siten myös kansainvälistä rauhaa ja ymmärrystä. Eli juuri päinvastoin, kuin meitä vastaan suunnatussa globalistien hybridisodankäynnin informatiovaikuttamisessa päivästä toiseen meille hoetaan.

http://www.refworld.org/docid/453883f822.html

Ja mitenköhän tämä Espanjankin valtion hyväksymä periaate toteutuu parhaillaan Kataloniassa? Entä Brexit-neuvotteluissa?

Kuinka usein teille onkaan kerrottu, että Euroopan Unioni on rauhanprojekti, joka perustuu vapaaehtoisuuteen ja jonka keskeinen tavoite on ylläpitää rauhaa Euroopassa? Suhtautuminen Britanniaan kertoo kaiken. EU:n toiminta Ukrainassa kertoo kaiken. EU:n suhtautuminen Kataloniaan kertoo kaiken. EU:n asenne Puolaa, Unkaria, Tsekkiä ja Itävaltaa kohtaan kertoo kaiken.

Ja huomatkaa: kaikki EU-maat ovat hyväksyneet nämä Yhdistyneitten Kansakuntien sopimukset.


Seuraavan kerran, kun joku sanoo teille ettei Suomi voi erota Euroopan Unionista, tai että Unioni kohtelisi suomalaisia niin ja näin jos lähdemme, voitte sanoa: EU siis rikkoo YKn ihmisoikeuksia vastaan.

Ja lopuksi niille, joiden mielestä kansoilla ei ole oikeutta päättää itse omista asioistaan, lisää YKn päätöksiä, jotka myös Suomi ja kaikki EU-maat ovat allekirjoittaneet ja hyväksyneet:

"International Covenant on Civil and Political Rights adopted and opened for signature, ratification and accession by General Assembly resolution 2200A (XXI) of 16 December 1966,

entry into force 23 March 1976,

1. All peoples have the right of self-determination. By virtue of that right they freely determine their political status and freely pursue their economic, social and cultural development."


3 kommenttia:

  1. "Älkää tehkö niin kuin minä, vaan tehkää niin kuin minä sanon".

    Yhdistyneet Kansakunnat eli YK... hakee ilmaista suomenkielistä harjoittelijaa Brysseliin. Millähän tämäkin parka aikoo elää ja asua, kun työnantaja itse on määritellyt orjuuden seuraavasti:

    Kansainvälisten (YK, ILO, OECD, ihmisoikeusjärjestöt jne.) määritelmien mukaan ORJUUS ON:

    1. TYÖTÄ, JOSTA EI VOI KIELTÄYTYÄ.
    2. TYÖTÄ, JOSTA EI SAA RIITTÄVÄÄ TOIMEENTULOA.
    3. TYÖTÄ, JOHON EI VOI VAIKUTTAA.
    4. TYÖTÄ, JOTA EI VOI VALITA.
    5. TYÖTÄ, JOHON JOUTUU PAKOTETTUNA.
    6. TYÖTÄ, JOSTA KIELTÄYTYMISESTÄ SEURAA RANGAISTUS.

    Palkatonta orjatyötä teettävien yritysten lista:

    https://m.facebook.com/Orjafirmat/?refid=13
    https://www.orjafirmat.fi/boikottilista/

    Boikottilistalta löytyy niin suuria kuin pienempiä yrityksiä, säätiöitä, kaupunkeja. Tässä muutama teeveestä tuttu poimittuna kuten Barona, Berner, Finnair, Fazer, Kesko, Handelsbank, Hesburger, Ikea, Masku, ISS, Iin Kotipizza, Korkeasaari, Naisasialiitto Unioni, Nestle, Oulun kaupunki, Raahen kaupunki jne.

    VastaaPoista
  2. Nyt jos vimeistään nähdään se teräsnyrkki silkkihanskan alta. Näin EU suhtautuu Itsenäisyytä tavoitteleviin alueisiinsa. Meuhkattiin Kosovosta, meuhkataan ukrainasta ja kai joku meuhkaa ossetipossetiastakin, mutta kun espanjan hallitus tuo pamppuja kaduille kyseesä on Espanjan sisäinen asia, Koko edellinen revohka alkoi Kataloniasta ja sieltä kait se alkaa nytkin. VIVA CATALUNIA!

    VastaaPoista
  3. Ranskankin puolella on itsenäisyydestä haaveilevia katalaaneja.
    Siitä ei puhuta, mutta varmasti yksi syy EU-johdon diibadaaba-linjauksiin.
    Niin paljon helpompi neuvoa Ukrainasta…

    VastaaPoista