lauantai 2. syyskuuta 2017

VALTAMEDIAN JÄTTIMUNAUS: "YHDYSVALLOISSA EI OLE PRESIDENTTIÄ."

YLEn aamussa 2.9.2017 toimittaja jänkkää presidentti Niinistöltä siitä kuinka Yhdysvallat auttaisi Suomea jos Venäjä hyökkää. Toimittaja kyselee millaista toivoa on EUn yhteisestä puolustuksesta on meille ryssiä vastaan. Todella noloa ja hävettävää jälleen kerran YLE:ltä, mutta ei mikään ihme. Suomalaiselta valtamedialta meni kokonaan ohitse presidentti Niinistön USAn vierailun aikainen suurin uutinen.

Eläkeyhtiö Varman johtaja Risto Murto sanoi nettilehti Bloombergin haastattelussa 27.8. 2017 ettei Yhdysvalloissa ole presidenttiä. Siis kertauksen vuoksi: SUOMEN SUURIMMAN ELÄKERAHASTON JOHTAJA SANOO ETTEI YHDYSVALLOISSA OLE PRESIDENTTIÄ.
https://www.bloomberg.com/news/articles/2017-08-27/-no-president-in-the-u-s-leads-53-billion-fund-to-sell-stocks

Kysymys kuuluu: MITEN ON MAHDOLLISTA ETTEI SE ITSEÄÄN ERINOMAISENA PITÄVÄ ITSEÄÄN LUOTETTAVAKSI MAINOSTAVA VALTAMEDIA OLE EDES HUOMANNUT TÄTÄ UUTISTA?

On täysin poikkeuksellista, että minkään maan suurin eläkerahasto kommentoi minkään toisen maan valtiojohtoa ja ilmoittaa myyvänsä kyseisen maan omistuksiaan ja osakkeita juuri siksi, että katsoo ettei maan vaaleilla valittu presidentti ole oikea presidentti. Tämähän on sensaatiomaista.

Miten on mahdollista ettei yksikään, ei yksikään ainoa suomalaismedia noteeraa tällaista, varsinkin kun Murto antoi haastattelunsa presidentti Niinistön vierailun aikaan??

Se, että Suomen suurimman eläkerahaston johtaja Murto erikseen vielä lisää, että presidentti Trumpin reagointi Charlottesvillen tapahtumiin oli "olki joka katkaisi kamelin selän", ja toteaa haastattelussa: "Jos katson mikä on moraalinen ja käytännöllinen valta, (Yhdysvalloissa) ei ole enää presidenttiä perinteisessä mielessä."

Tämä uutinen on ollut laajasti esillä nimenomaan talousjulkaisuissa kautta maailman, mutta silti YLEn toimittajatäti vain jänkkää jänkkäämistään mitäs Putin ja mites Trump, mites ryssät, mites Trump, saadaanko lahjoja ryssiltä jne. Oikeasti, YLE. Onko tämä teidän tasonne? Onko tämä sitä "huippujournalismia"??

Koko suomalainen valtamedia jätti uutisoimatta presidentti Niinistön Yhdysvaltojen vierailun ajan suurimman uutisen. Kenelläkään ei ole mitään käsitystä siitä oliko kyse journalistisesta ammattitaidottomuudesta, vai poliittisesta propagandasta. Oliko kyse kehnoudesta työssä vai mistä?

Varma on siis myynyt satojen miljoonien edestä sijoituksiaan Yhdysvalloissa, koska se on tehnyt poliittisen analyysin ettei USA:ssa ole presdenttiä. Tämä on täysin poikkeuksellista suomalaisessa yritysmaailman historiassa.

Yksikään suomalainen yritysjohtaja ei ole koskaan antanut tällaisia lausuntoja Yhdysvaltain presidentistä.

Eikö tämä ole uutinen?


 

2 kommenttia:

  1. Varma erehtynee. Euro ja jeni kuolevat ennen dollaria ja silloin raha pakenee USAhan. Siinä vaiheessa USAn sijoitukset ovat viimeinen hukkuva oljenkorsi.

    VastaaPoista
  2. Se on uutinen, ikävä sellainen. Viime aikoina ei-politiikan saralla olevat sivistyksen keulakuvat ovat tehneet näyttäviä ulostuloja poliitikkojen tapaan (usen munanneet itsensä). Ei tarvinne kaivaa linkkejä.
    Presidenttimme teki valtiovierailun Akateemisessa kirjakaupassa maailmankuulun kirjallisuuden profeetan (Paul Auster) kutsumana. Presidentti ilmaisi lukeneensa profeetan jonkun teoksen. Olisiko ehkä ollut parempi lukea Lawrence Austerin tuotantoa?
    http://ylewatch.blogspot.fi/2017/09/yle-hehkuttaa-presidentti-niiniston.html

    VastaaPoista