sunnuntai 24. syyskuuta 2017

EUROOPAN UNIONI

Koska niin monella on edelleen täysin väärä käsitys siitä mikä Euroopan Unioni on ja miten se toimii, ja mikä Suomen asema siinä juridisesti on, kerrataan asia vielä nyt kansantajuisesti.

Euroopan Unioni on liittovaltio, tai kuten orwellilaiset sananselittäjät asian ilmaisevat: valtioliitto. Se ei ole itsenäisten kansakuntien yhteinen hanke, se ei ole kansallisvaltioiden yhteinen projekti, eikä se ole kansakuntien omaisuutta.

Euroopan Unioni on oman perustuslakinsa mukaan ainoa juridinen vallankäyttäjä alueellaan. Jäsenvaltiot eivät EU:n oman perustuslain mukaan päättä mistään asiasta EU:ssa. Euroopan Unioni on siis ylikansallinen valtiorakenne, joka katsoo olevansa kansallisvaltioiden eli jäsenmaittensa yläpuolinen juridinen valtarakenne, jolla on yksinoikeus päätösvaltaan yli jokaisen jäsenmaan.

Mikään ministerikokous tai jäsenmaiden päämiesten kokous ei voi tehdä mitään päätöksiä Euroopan Unionissa tai sen puolesta. Ministerikokoukset voivat vain esittää asioita Euroopan Unionin komissiolle, eli Euroopan Unionin hallitukselle, MUTTA mikään jäsenmaiden ministerien tai valtionpäämiesten kokous ei voi tehdä mitään päätöksiä Euroopan Unionissa.

Euroopan Unionin komissio on se elin, joka tekee päätökset Euroopan Unionin perustuslain mukaan. Esimerkiksi Suomella ei ole mitään vaikutusvaltaa tai päätösvaltaa yli komission päätösten, ilman että Suomi rikkoo Euroopan Unionin ylivaltaa. Puolan ja muutaman muun jäsenmaan päätös olla ottamatta vastaan komission määräämiä pakolaiskiintiöitä on rikos Euroopan Unionin perustuslain mukaan. Jäsenmailla ei ole juridista oikeutta tehdä komission päätösten vastaisia päätöksiä, eli maahanmuuttokiistassa ei ole kyse maahanmuuttajista, vaan siitä, kuka valtaa käyttää.

Euroopan Unionin parlamentti ei edusta Suomea, eikä mitään jäsenmaata. Yksikään suomalainen euroedustaja ei ole parlamentissa edustamassa suomalaisia puolueita tai Suomea, tai suomalaisia äänestäjiä. He kuuluvat europarlamentin ryhmiin, joista suurin osa suomalaisista ei tiedä yhtään mitään ja noudattavat noiden ryhmien politiikkaa. Yksikään suomalainen komissaari ei edusta Suomea, eikä ole koskaan edustanutkaan. Jyrki Katainen ei ole Suomen edustaja komissiossa, vaan suomalaissyntyinen komissaari, joka edustaa vain ja ainoastaan Euroopan Unionin hallitusta, eli komissiota.

Yksikään jäsenvaltio ei voi tehdä lakialotteita Euroopan Unionissa. Europarlamentti ei voi tehdä lakialotteita Euroopan Unionissa. Vain Euroopan Unionin komissiolla on juridinen oikeus tehdä lakialotteita, joista osa vaatii europarlamentin hyväksynnän. Kaikkiin komission päätöksiin ei edellenkään tarvíta edes EU-parlamentin hyväksyntää.

Mikään jäsenmaiden ministerien kokous tai valtionpäämiesten kokous ei voi tehdä lakialotteita Euroopan Unionille tai Unionissa. Jäsenvaltioiden ministereillä ei ole mitään juridista oikeutta tehdä komission ja europarlamentin vastaisia lakeja tai päätöksiä. EU-lainsäädäntö ajaa aina kansallisten lakien ja kansallisparlamenttien päätösten yli. Europarlamentti päätti joulukuussa 2016, että se on ensisijainen parlamentti koko Euroopan Unionissa ja että jäsenvaltioiden parlamentit ovat toissijaisia. Tämä on siis laki Euroopan Unionissa.

Kun se luotettava valtamedia puhuu Suomen europarlamenttiedustajista, se valehtelee joko tahallisesti tai tietämättään. Yksikään europarlamentaarikko ei edusta Suomea. Kun valtamedia puhuu Suomen EU-komissaarista, valtamedia valehtee samalla tavoin. Yksikään komissaari ei edusta yhtään jäsenvaltiota. Kun valtamedia puhuu EU-jäsenmaiden ministerikokousten päätöksistä, se jättää kertomatta ettei noilla päätöksillä ole mitään Euroopan Unionia sitovaa juridista merkistystä. Ne ovat vain ehdotuksia tai suosituksia. Eivät Euroopan Unionia sitovia päätöksiä, tai Euroopan Unionin päätöksiä.
Nämä ihmiset päättävät kaikesta Euroopan Unionissa, myös sinun elämästäsi. Kuinka monta tunnet? Kuinka montaa olet äänestänyt? Aivan, et yhtään. Se johtuu siitä, ettei komissaareja valita vaaleilla, eikä sinulla ole mitään sanomista valintoihin.
Kun saat äänestää EU-vaaleissa, et tosiasiassa äänestä Keskustan, Kokoomuksen tai demarien ehdokasta. Et edes tiedä minkä europuolueen edustajaa äänestät, koska mepit jakautuvat EU-parlamentissa ryhmiin, joista sinulla ei ole mitään tietoa. Et tiedä millaista politiikkaa ne ajavat, et tunne niiden johtajia, eikä sinun äänelläsi ole sinulle mitään merkitystä. Esität vain roolia teatterissa, jotta Euroopan Unionia voitaisiin kehua demokraattiseksi liittovaltioksi.
Tässä ovat EU-parlamentin puolueet ja niiden johtajat. Tiedätkö keitä he ovat ja mitä he ajavat? Et tietenkään tiedä. Tiedätkö mitä nuo europarlamentin puolueet ajavat? Et tietenkään tiedä. Valtamedia kutsuu näitä EU-puolueita ryhmiksi, jotta et ymmärtäisi äänestäväsi jotakin aivan muuta kuin sitä suomalaista puoluetta, jota luulet EU-vaaleissa äänestäväsi.

Koska haluan lukijoiden hieman aktivoituvan, en laita tähän yhtään linkkiä. Menkää ja ottakaa selvää itse, niin näette varsin nopeasti mistä Euroopan Unionissa on kyse ja miksei Suomi ole pariinkymmeneen vuoteen ollut itsenäinen suvereeni valtio tai vallankäyttäjä edes omalla alueellaan.

6 kommenttia:

  1. Kannattaa lukea Jorma Jaakkolan kotisivulta esim. "Suomalainen EU-vaalipetos tiivistettynä "A-nelosella"", http://jormajaakkola.fi/EY-vaalipetos%20A-nelosella (NYKY-Kokoomus-puolueesta olen Jaakkolan kanssa täysin eri mieltä)

    N. neljännesvuosisata sitten itävaltalainen politiikantutkija Karl Steinhauser nimesi yhden kirjansa "EU - huomispäivän Super-Neuvostoliitto"

    Englantia tai saksaa ymmärtäville saksalaissyntyisen tutkijalääkäri Matthias Rath'in vapaasti ladattava kirja "The Nazi Roots of the Brussel's EU", http://www.nazi-roots-of-brussels-eu.org/ - Euroopan Unionin natsi-juuret

    Englantia ymmärtäville britti-patriootti David Noakesin sivusto "Expose the EU dictatorship and its police state", http://www.eutruth.org.uk/ - Paljastus EU-diktatuurista ja sen poliisivaltiosta

    VastaaPoista
  2. Eli tietoa jakamaan. Suoralla kanssakäymisellä omiin ystävä?piireihin. Monta on jo entisiä sellaisia, monta on jäljellä ja ne kuuntelevat eli alkavat itse etsiä tietoa vallanvalheiden ulkopuolelta. Äänestämiseen en tämän ajan oloissa usko. Valta ei vaihdu, syytä en osaa selittää. Onneksi on niitä, jotka osaavat selittää ymmärrettävästi monimutkaisetkin asiat

    http://kuinkakarlmarxtavataan.puheenvuoro.uusisuomi.fi/243419-niin-sanotusta-enemmistomielipiteesta

    Nyt jo Hollannissa, Ranskassa, B-DDR:ssa ja etenkin Visegrad-maissa alkavat kansalaisten simät aueta.
    Toivoa on, syöpä diagnoosiltaan EU voi sittenkin olla parannettavissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "syöpä diagnoosiltaan EU voi sittenkin olla parannettavissa."

      Ainoa parannuskeino on ensin tappaa tuo syöpäsairas monsteri ja sitten perustaa Euroopan itsenäisten valtioiden vapaakauppa-alue esim. Efta-mallin mukaisesti.

      Poista
  3. "Se joka korottaa itsensä, alennettakoon"

    Suomi ei ole edes eu:n jäsen, koska Emu 3 sopimus on jäänyt eduskunnalta hyväksymättä määräaikaan mennessä ja sillä on vain silloisen presidentin Ahtisaaren allekirjoitus. Nyt ollaan ikäänkuin eu:n jäseniä ja tätä kusetusta on jatkunut jo yli 22 vuotta.

    Ainoa lakipykälä mikä eu:sta tulisi hyväksyä koskee sähkönsiirtoa, jossa kolmas osapuoli tulee päästää nyt monopoliasemassa olevien yhtiöiden siirtoverkkoon. "Eu:n laithan menee kansallisten lakien yläpuolelle", miksi se ei tässä tapauksessa sitä tee? Voisi hyvinkin olettaa että siksi, koska Suomi ei ole jäsen eu:ssa ja käyttää omaa päätöksentekoa tässä.

    Euroopan unioin lainsäädännön mukaan kolmannella osapuolella on oikeus siirtää myymänsä sähkön, toisen verkonhaltijan alueella ja ilman ylimääräisiä kustannuksia.

    Yhteisön tuomioistuimen v. 2008 antaman ratkaisun asiassa C-439/06 mukaan, tuomioistuin tulkitsi toisen sähkömarkkinadirektiivin säännöksiä kolmannen osapuolen verkkoon pääsyn edellytyksistä. Tässä niin sanotussa Citiworks-tapauksessa sähkön toimittaja halusi toimittaa sähköä asiakkaalle, joka sijaitsi lentokenttäalueella. Tuomioistuimen ratkaisun mukaan kaikki verkot, riippumatta verkon koosta ja asiakastyypeistä, joilla siirretään sähköä asiakkaille ja jotka eivät ole siirtojännite- tai suurjänniteverkkoja, kuuluvat direktiivin 2003/54/EY – 20 artiklan 1 kohdan säännöksen soveltamisalaan ja ovat siten direktiivissä tarkoitettua sähkönjakeluverkkoa. Tuomioistuimen mukaan Citiworks tapauksessa sähkön myyjällä eli kolmannella osapuolella tulee siis olla oikeus toimittaa sähköä lentokenttäverkossa olevalle asiakkaalle.

    Direktiivi 2003/54/EY - 20 artikla 1 kohta menee yli kansallisen lain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kunhan saadaan Tiitisen listojen, Koiviston konklaavien, Tehtaankadun juoksupoikien ja muiden oopperoiden säveltäjät, sovittajat ja kapellimestarit orkestereineen ensi-iltaan niin eĥkä sitten nuo yllä mainitut, koska parlamentarismi ja rasismi.

      Poista