maanantai 29. helmikuuta 2016

KENRAALIT ROMAHDUTTIVAT PUOLUSTUSTAHDON

Puolustusvoimien nykyinen komentaja, Naton uskollinen juoksupoika Jarmo Lindberg on muiden viideskolonnalaisten avulla onnistunut siinä, mihin Aseistakieltäytyjät ja rauhanliike eivät koskaan kyenneet.

Tekemällä Suomen armeijasta Natolle alistetun palvelijajoukkion ja ottamalla suomalaiset tähtäimeensä, Nato-kiimaiset kenraalimme ja upseerimme ovat saaneet aikaan huomattavan puolustustahdon romahduksen. Se on melkoinen saavutus miehiltä, joiden pitäisi johtaa tämän maan puolustamista.

Useampikin reserviläinen, joukossa myös niitä aktiiveja, on sanonut ettei toiminta enää kiinnosta, koska puolustusvoimat eivät ole enää puolustusvoimat. Ne ovat Nato-turvajoukkoja, joiden pääasiallinen tehtävä on taata Natolle täydet toimintavapaudet Suomessa. Mahdollisen suursodan sattuessa suomalaisten tehtävänä on jälleen kerran, 1600-luvun malliin, kuolla ulkolaisen sotilasmahdin käskyjen mukaisesti, sen puolesta. Kaikki tämä on saanut aikaan sen, että jopa maanpuolustukseen innokkaasti suhtautuvat ovat tulleet siihen tulokseen, ettei nykyinen armeija ole se johon he haluavat kuulua.

Sinänsä tässä ei ole mitään ihmeellistä. Puolustusvoimien komentaja Jarmo Lindberg allekirjoitti kaikkia mahdollisia lakeja rikkovan Nato Isäntämaa-sopimuksen, jossa Suomea ei edes mainita kertaakaan, puhumattakaan Suomen turvallisuudesta. Tuo laiton asiakirja, "sopimus", on puhdas antautumissopimus, jolla koko maa ja Lindbergin johtama armeija annettiin Natolle ilman muodollista vastarintaa tai edes elettä.

Yleensä kun minkä tahansa maan armeijan ylin johto antautuu ehdoitta ulkomaalaisille sotilaille, seurauksena on se että tuon maan armeija hajoaa ja menee koteihinsa, sillä taistelu on päättynyt ja ohitse. Tosin tässä tapauksessa Natolle antauduttiin ilman protestointia, koska Lindberg muiden viideskolonnalaisine upseereineen oli Naton asialla koko ajan. Heidän toimintansa tähtäsi kaiken aikaa siihen, että Suomi miehitetään ja antautuu ulkolaisille sotajoukoille.

Jos tarkastelee Lindbergin jengin viimeaikaista toimintaa kokonaisuutena, asia ei jää kenellekään epäselväksi. Suomen armeijan ylin johto ja useimmat korkeista upseereista eivät ole toimissaan Suomen puolella, suomalaisia puolustamassa. He ovat määrätietoisesti toimineet ulkolaisen sotilasmahdin asiamiehinä, edistäneet ulkolaisen sotilasmahdin valtaa, toimintaa ja tavotteita, vastoin suomalaisten etuja. He eivät siis ole tehneet sitä mitä heidän pitäisi tehdä, vaan juuri päinvastoin. Ja nyt, kun ulkomaalaiset sotajoukot saapuvat maahamme, he haluavat oikeuden suojella asein näitä miehitysjoukkoja. Keneltä? No teiltä, reserviläiset.

Aivan kuten kenraali Häglund on koko ajan sanonut, Nato-maissa puolustustahto romahtaa. Näin on käymässä myös Suomessa. Suurin syyllinen tähän tilanteeseen on puolustusvoimien komentaja Jarmo Lindberg ja hänen samanmieliset kollegansa, sekä maan poliittinen johto. Ja kun suomalaisten puolustustahto romahtaa, tätä maata ei enää kyetä suojelemaan miltään uhkalta. Kiitos kenraali Lindbergin uutteran työskentelyn ulkomaalaisen sotilasmahdin hyväksi.

Pahimmassa tapauksessa reserviläiset toteavat, että heidän onkin pakko puolustaa maataan ulkolaisia sotilaita vastaan itse, ilman Lindbergin maanpetturikolonnaa, ja se voi johtaa sisällissotaan, Pohjois-Irlanti tyyppiseen tilanteeseen, joka olisi tuhoisa meille suomalaisille. Sille ulkolaiselle sotilasmahdillehan se sopisi oikein hyvin, sillä Lindbergin koplalla ei olisi muuta mahdollisuutta kuin pyytää ulkomaalaisia sotilaita auttamaan itseään, eli tappamaan suomalaisia. Se olisi kansallinen tragedia ja se voi hyvinkin olla myös sen ulkolaisen sotilasmahdin tavoitteena, jotta se voisi perustella maan miehittämistä "avunpyynnöllä".

On täysin luonnollista, etteivät suomalaiset halua sotia ulkomaalaisten käskyvallan alla. On aivan normaalia, etteivät suomalaiset halua puolustaa ulkovallan etuja ja tavotteita, joilla ei ole mitään tekemistä heidän itsensä kanssa, tai jotka ovat jopa päinvastaisia. Ulkomaalaisen sotilasmahdin tavoitteet kun ovat monessakin mielessä vastakkaiset suomalaisten turvallisuuden ja hyvinvoinnin kanssa.

Ihmeellisintä on se, ettei Lindberg tai maamme poliittinen johto ole tajunnut, että näillä toimillaan he ovat romahduttamassa sitä tärkeintä ja keskeisintä tekijää, jonka varassa tämän maan turvallisuus on levännyt: kansan puolustustahtoa. Mutta ilmeisesti ulkomaalaisten isäntien jaloissa hyöriminen tuottaa kenraaleille ja poliitikoille sellaista tyydytystä, jota suomalaiset tai isänmaa eivät pysty heille antamaan.

Surkeaa, mutta totta.

4 kommenttia:

  1. Olen vannonut seuraavaa:

    ”Minä NN lupaan ja vakuutan kunniani ja omantuntoni kautta olevani Suomen valtakunnan luotettava ja uskollinen kansalainen. Tahdon palvella maatani rehellisesti sekä parhaan kykyni mukaan etsiä ja edistää sen hyötyä ja parasta.”

    Minä tahdon kaikkialla ja kaikissa tilanteissa, rauhan ja sodan aikana puolustaa isänmaani koskemattomuutta, sen laillista valtiojärjestystä sekä valtakunnan laillista esivaltaa. Jos havaitsen tai saan tietää jotakin olevan tekeillä laillisen esivallan kukistamiseksi tai maan valtiojärjestyksen kumoamiseksi, tahdon sen viipymättä viranomaisille ilmoittaa.

    Joukkoa, johon kuulun sekä paikkaani siinä, en jätä missään tilanteessa, vaan niin kauan kuin minussa voimia on, suoritan saamani tehtävän loppuun. Lupaan käyttäytyä kunnollisesti ja ryhdikkäästi, totella esimiehiäni, noudattaa lakeja ja asetuksia sekä säilyttää minulle uskotut palvelussalaisuudet. Tahdon olla suora ja auttavainen myös palvelustovereitani kohtaan. Milloinkaan en sukulaisuuden, ystävyyden, kateuden, vihan tai pelon vuoksi enkä myöskään lahjojen tai muun syyn tähden toimi vastoin palvelusvelvollisuuttani.

    Jos minut asetetaan esimiesasemaan, tahdon olla alaisiani kohtaan oikeudenmukainen, pitää huolta heidän hyvinvoinnistaan, hankkia tietoja heidän toiveistaan, olla heidän neuvonantajanaan ja ohjaajanaan sekä omasta puolestani pyrkiä olemaan heille hyvänä ja kannustavana esimerkkinä.

    ”Kaiken tämän minä tahdon kunniani ja omantuntoni mukaan täyttää.”

    TÄMÄ PÄTEE EDELLEEN. Mutta laillinen esivalta lopui olemasta vuonna 1995. Laittomalle esivallalle en ole valaa vannonut, saati sitten natojoukoille, vaikka valani annoinkin 2003 silloin ymmärtämättä asioiden todellista tilaa.

    VastaaPoista
  2. Osaako joku selvittää mikä on isäntämaa sopimuksen tilan? En ole kuullut, että eduskunta olisi sitä ratifioinut joten se ei ole pätevä sopimus. Ei yhden kenraalin nimmari sopimuksessa tee meistä NATOn orjajoukkoa automaattisesti. Jos venäjä hyökkää (ei ole pelkoa siitä), niin sitten eduskunta voi ratifioida sopimuksen hyvinkin pikaisesti. Tosin jenkit jo kutsuivat itsensä "harjoittelemaan" joten hallituksen olisi nyt näytettävä millä puolella aikovat seistä.

    VastaaPoista
  3. Ei varmaan ole oikein, että joku kenu heittä meillä nimen soppariin, kuin johonkin patruuna hankintaan. Uutisointi tuolloin sisälti voimakasta manipulointia ja johdattelua harhaan.
    Nyt YLE tarkentaa..kun asia nousee naapurissa käsittelyyn...en kyllä kovin laajasti ole nähnyt uutisen levitystä.

    "Naton isäntämaasopimus herättää Ruotsissa epäluuloja
    Ruotsin eduskunta saa isäntämaasopimuksen eteensä keväällä. Suomessa sopimus hyväksyttiin vähin äänin ilman eduskuntaa.
    http://yle.fi/uutiset/naton_isantamaasopimus_herattaa_ruotsissa_epaluuloja/8709498

    Melkosta johdattelua uutisointi ja luihuilua....
    Suomi ja Ruotsi allekirjoittivat Naton isäntämaasopimuksen
    http://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/suomi-ja-ruotsi-allekirjoittivat-naton-isantamaasopimuksen/4305814

    VastaaPoista
  4. Tuota artikkelia ei liikaa totuudella pilattu. Aika harhaista vuodatusta, jota ei faktat häirinneet. Voisi edes yrittää perustella mihin Lindberg on syyllistynyt allekirjoittaessaan laillisen hallituksen käskystä sopimuksen, jolla ei muuten ole mitään tekemistä johtosuhteiden kanssa.

    VastaaPoista