EUROOPAN YLIKANSALLINEN ONGELMA

Toisin kuin meille usein väitetään, Euroopan sotien takana ei yleensä ole ollut kansallisuus, kansallisvaltio tai kansakunta, vaan nimenomaan ylikansalliseen dominanssiin pyrkiminen. Tälläkin hetkellä Euroopassa käydään sotaa juuri siksi, että ylikansalliset toimijat pyrkivät ottamaan hallintaansa maan. Ukraina on malliesimerkki siitä, ettei ylikansallinen projekti suinkaan tuo rauhaa ja onnea kenellekään, edes 2000-luvulla. Ukrainassahan maata dominoineen Venäjän syrjäyttäminen EU:lla ja USA:lla johti sisällissotaan, joka jatkuu edelleen.

Meille syötetty tarina siitä kuinka kansallisvaltiot ovat ikivanha jäänne menneiltä ajoilta, kuinka kansallisvaltioiden aikakausi oli "tuhoisaa" koko Euroopalle paljastuu roskapuheeksi, kun ryhdymme tarkastelemaan historiaa. Kyse on nimittäin koko ajan ollut ylikansallisesta vallasta Euroopassa.

Kuten vuoden 1871 kartasta näkyy, Euroopassa valta oli ylikansallisissa käsissä. Kaakossa valtaa piti Ottomaanien imperiumi, pohjoisessa Ruotsi ja Venäjä olivat jakaneet maat, kuten ne olivat pyrkineet tekemään vuosisatoja, ja keskisessä Euroopassa valtaa yli kansojen pitivät keisarillinen Saksa ja Itävalta-Unkarin kaksoimonarkia. Italian pikkuvaltiot oli yhdistetty ja Englanti hallitsi Irlantia edelleen. Huomion arvoista on ns. meren takaisen Algerian asema. Pian virallisessa kaanonissa sen ei katsottu olevan siirtomaa, vaan "merentakainen Ranska".

Ensimmäinen maailmansota oli todellisuudessa Iso-Britannian ja Ranskan ylikansallisten imperiumien törmäys Saksan ja Itävalta-Unkarin imperiumien kanssa, jossa mukana oli myös Venäjän imperiumi. Voittajat laajensivat alueitaan, Ranska Algeriassa ja Englanti siirtomaissa, joskin se joutui luopumaan valtaosasta Irlantia verisen sodan jälkeen. Venäjän imperiumi romahti, samoin Saksan, joka hajosi kokonaan, sekä Itävalta-Unkarin, joka sekin hajosi. Vuonna 1925 Eurooppa oli siis kansallisvaltioitumassa, mutta ylikansallisuusaate nousi varsin pian nationalismin sanahelinän ja kansalliskiihkon kaapuun verhottuna.

Saksa, entisen keisarillisen armeijan korpraalin johdolla ja natsionalismin nimissä, ryhtyi suursotaan luodakseen, jälleen kerran, ylikansallisen imperiumin. Kyse ei siis ollut siitä, että kansallisvaltiot olisivat yks kaks ryhtyneet sekoilemaan, vaan siitä, että ylikansallinen imperialistinen aate sai aikaan jälleen kerran uuden suursodan. Saksan liittolainen Italia pyrki sekin luomaan itselleen ylikansallisen imperiumin Kreikkaan ja Afrikkaan. Toisen maailmansodan syy oli siis pyrkimys ylikansalliseen dominanssiin ja valtaan. Kuten tiedämme, Japani yritti luoda omaa imperiumiaan Kaukoitään samaan aikaan, eli sielläkin pyrkimys ylikansalliseen valtaan oli sodan todellinen syy.

Saksan ja sen liittolaisten ylikansalliset projektit kukistettiin, mutta ne korvattiin uusilla ylikansallisilla valtakonstruktioilla. Toisaalla oli itäinen, ylikansallisen Neuvostoliiton johtama ja dominoima ylikansallinen struktuuri ja toisaalla Yhdysvaltojen dominoima ja johtama ylikansallinen struktuuri. Kumpikin loi tämän ylikansallisen valtastruktuurin tueksi myös sotilasliittouman, ylikansallisen sotilaallisen struktuurin yli nimellisten kansallisvaltioiden.

Kun ylikansallinen Neuvostoliitto romahti itäinen ylikansallinen valtadominanssi sortui sen alaisuudessa olleet kansallisvaltiot saivat hetken haistaa itsenäisyyttä. Läntinen ylikansallinen valtastruktuuri ei kuitenkaan jäänyt odottelemaan idän kansojen itsenäistymistä, vaan valtasi hiljattain vapautuneet kansat oman valtarakennelmansa alaisuuteen. Sotilasliitto Nato, joka oli perustettu Varsovan sotilasliiton vastapainoksi, aloitti aggressiivisen laajentumisohjelmansa itään, joka huipentui sitten Ukrainan sotaan. Ylikansalliseksi tarkoitettu Euroopan unioni teki samoin ja se oli merkittävässä roolissa myös Ukrainan sodan aloittajana.

Kuten näinkin lyhyttä historiallista aikajanaa tarkastelemalla huomaamme, Euroopan aseelliset konfliktit ovat todellisuudessa olleet aina ylikansallisia projekteja. Toisen maailmansodan massiivisista tuhoista viisastuneena läntinen ylikansallinen valtakoneisto käytti silkkihansikasta ja propagandaa vallatessaan itäisen Euroopan maita, jotka olivat jo tottuneet alamaisuuteen itäisen ylikansallisen vallan alaisuudessa ja ne alistuivat uudelleen uusille isännilleen vaivatta, Ukrainaa lukuunottamatta. Siellä itäisen valtarakenteen rippeet pitivät tiukasti kiinni omastaan jo siksikin, että Venäjän valtakunta oli perustettu Kiovassa runsaat tuhatkunta vuotta aikaisemmin.

Yleiseurooppalaiset sodat, suursodat ja aseelliset konfliktit eivät siis ole johtuneet kansojen intresseihin liittyvistä seikoista, vaan jokaisen sodan taustalla on ollut jonkin intressipiirin pyrkimys ylikansalliseen dominanssiin ja valtaan. Jokin toimija, aatelisto tai ylikansallinen pääoma, poliititkot tai sotilaat, ovat pyrkineet luomaan ylikansallisen valtarakenteen nurjetamalla pieniä kansallisvaltioita ja kilpailijoikseen katsomiaan. Tästä on kyse Ukrainassakin.

EU on juuri tällainen ylikansallinen valtaprojekti, jonka avulla taloudellinen eliitti, poliittinen eliitti ja vanhan aateliston jäännökset pyrkivät ottamaan koko mantereen haltuunsa ja dominoimaan yksittäisiä kansoja ja etnisiä ryhmiä omien etujensa ja tarpeittensa mukaisesti. Demokratian kaapuun verhottu EU on kehittänyt jopa orwellilaisen kielen, jonka tarkoituksena on peittää pyrkimys ylikansalliseen dominanssiin. Osavaltioita kutsutaan jäsenvaltioiksi ja europarlamentin väitetään takaavan demokratian, vaikka kansojen näkökulmasta se on vain ylikansallinen instrumentti, jonka tarkoitus on lujittaa ja vahvistaa ylikansallista valtarakennetta ja syrjäyttää kansallinen päätöksentekojärjestelmä. Järjestelmä on hyvin samanlainen kuin romahtaneessa Neuvostoliitossakin.

Euroopan meneillään olevat kriisit, eurokriisi ja pakolaiskriisi, ovat taas suoraa seurasta toisen ylikansalliseen dominanssiin pyrkivän tahon toimista, joilla se pyrkii estämään EU:n nousun todelliseksi kilpailijakseen. Yhdysvaltojen näkökulmasta vahva ylikansallinen EU on uhka, joten se on sidottava ja alistettava jollakin tavalla. Transatlanttinen vapaakauppasopimus ja muut vastaavat ovat se juridinen instrumentti, jolla EU:n mahti suitsitaan, mutta jotta ne saataisiin voimaan, EU pitää heikentää ja se tehdään 1990-luvun alussa kehitetyn destabilisaatio- eli libanonisointipolitiikan avulla.

http://www.zerohedge.com/news/2015-08-07/us-destroying-europe

Tämä on siis se eurooppalainen historia, josta pyritään vaikenemaan ja joka pyritään piilottamaan. Ongelmat eivät ole oikeastaan koskaan johtuneet siitä, että jonkin kansa elää itsekseen omillaan, vaan siitä, että joukko toimijoita pyrkii hallitsemaan niitä. Ongelmat eivät ole johtuneet pienistä kansallisvaltioista, vaan siitä että jokin valtio tai valtakoneisto on pyrkinyt luomaan ylikansallisen dominanssin. Esimerkistä käy Katalonia. Vahva itsenäisyysliike ajaa maan itsenäistymistä Espanjasta, mutta Espanja, EU ja Nato ovat ilmoittaneet, että moinen hanke tullaan torppaamaan. Espanja ja Nato ovat vihjailleet myös sotilaallisesta ratkaisusta, jos katalaanit pyrkivät itsenäistymään.

Koska mikään ylikansallinen valta ei voi olla demokraattista, se tarvitsee tuekseen sotilaallista voimaa, ja juuri siksi Natoa ei ole koskaan lakkautettu, toisin kuin Varsovan liitto. EU tarvitsee Naton sotilaallista voimaa ja USA tarvitsee Naton sitoakseen Euroopan alaisuuteensa. Juuri tästä syystä Yhdysvallat onkin viimevuosina lisännyt Euroopassa olevia miehitysjoukkojaan. Tätä perustellaan Venäjän uhkalla, mutta todellisuudessahan kyse on siitä, että sisäisesti horjuva ja taloudellisesti romahdusvaarassa oleva Yhdysvallat pyrkii asein säilyttämään ylikansallisen valtansa Euroopassa. Näin tapahtui Kreikassa konkreettisesti.

https://www.washingtonpost.com/news/worldviews/wp/2015/02/24/u-s-military-vehicles-paraded-300-yards-from-the-russian-border/ 

http://www.hs.fi/sunnuntai/a1454045123955

Kuten huomaamme, Euroopan ongelma ei ole koskaan ollut pienten kansojen itsenäisyys tai itsenäiset kansallisvaltiot, vaan ylikansalliseen valtaan ja dominanssiin pyrkivien tahojen toiminta. Ne ovat aloittaneet sodat, maailmansodat mukaan lukien, johtaneet miljoonien eurooppalaisten tuhoon ja kärsimyksiin kautta vuosisatojen. Ylikansallinen valtapyrkimys on edelleen Euroopan ongelma. EU, USA ja NATO ovat juuri sellaisia projekteja, joiden avulla suhteellisen pieni joukko vaikuttajia, poliittinen ja taloudellinen eliitti, pyrkii pitämään kiinni ylikansallisesta vallastaan ja jopa levittämään sitä. Ja se tapahtuu aina pienten kansojen kustannuksella, tavalla tai toisella.

http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/caruna-ei-ole-perumassa-sahkon-siirtohinnan-korotuksia-pidamme-kohtuullisena/5716786