keskiviikko 22. marraskuuta 2017

MINISTERI HAUTASI SOTEN


YLEn uutislähetyksessä puhunut ministeri Risikko toi julki taas kerran hallituksen närkästyksen Merilapin kuntien päätöksestä säilyttää Länsipohjan sairaala Kemissä. Kysehän ei oikeasti ole siitä, että hallitusta hatuttaisi lainkaan terveydenhoidon yksityistäminen tai raha, vaan siitä. että kunnat päättivät säilyttää terveyspalvelunsa ja sairaalansa. Hallitushan oli jo päättänyt ajaa länsi-Lapin sairaalan alas ja osoittanutkin sen, jättämällä vastaamatta alueen kuntien edustajien tiedusteluihin ja kyselyihin.

Se mikä hallituspuoleita ja nimenomaan keskustaa ja kokoomusta harmittaa on se, että he eivät nyt pääse vatuloimaan tulevissa järjestelyissä, eli mahdolliset palkkiovirat ja rahapalkkiot puolueiden saamissa tukirahoissa terveydenhuollon yksityistämisestä jäivät nyt Merilapin osalta saamatta. Keskustalle taas tuli nokkaan sen suuressa unelmassa maamme valtaamisesta maakuntien avulla. Kepun suunnitelmanahan on ohittaa suurten kaupunkien kokoomukset, vihreät ja demarit ympäristökuntien avulla, ja siten hallita maakuntien kautta koko maata.

Pahaksi onneksi kunnissa on herätty tajuamaan niiden perustuslaillinen asema ja oikeudet suhteessa hallitukseen. Kunnilla on perustuslaillinen itsemääräämisoikeus, eikä hallitus voi pakottaa niitä kuntaliitoksiin tai soteen tai mihinkään muuhunkaan. Kuntiahan on hakattu polvilleen viimeiset parikymmentä vuotta vähentämällä niiden rahoitusta ja siirtämällä niille valtion tehtäviä. Näin eduskunnassa ja hallituksissa on ajateltu kiristää kuntia suosiollisiksi ja siksi nytkin on puhuttu kiristyslain kiristämisestä, ikään kuin olisi aivan normaalia että maan hallitus kiristää kuntia.

Eilisessä YLEn uutisissa puhunut ministeri Risikko totesikin yks kantaan, että kunnilla on oikeus päättää asioistaan. Tämä oli ikäänkuin sivulause, toteamus ohimennen, mutta se oli tunnustus: hallitus ei pysty pakottamaan kuntia SOTEen. Helsingin suurvisiiri Jan Vapaavuori tietää tämän varsin hyvin ja kun Helsingillä on vielä rahaakin miljarditolkulla, Vapaavuori pystyi jo joitakin aikoja sitten ilmoittamaan, ettei Helsinki liity koskaan mihinkään SOTE-alueeseen. Piste.

Ja nyt ministeri, kenties itse sitä tajuamattakaan, tunnusti avoimesti, että kunnat tekevät ratkaisunsa ja siihen niillä on oikeus. Niin on, perustuslaillinen oikeus. Suomeksi tämä tarkoittaa koko SOTEn hautaamista, jos kunnat niin haluavat. Hallituksen ainoa mahdollisuus estää SOTEn kaatuminen kuntien itsenäisten päätösten vuoksi on muuttaa perustuslakia, eikä se ole mahdollista. Viiden kuudesosan enemmistön saaminen perustuslakia ja koko maan yhteiskuntajärjestystä muuttavassa äänestyksessä olisi varsin epätodennäköistä.

Miksi yksikään kunta luopuisi terveyspalveluistaan vapaaehtoisesti? Miten yhdenkään kunnan päättäjät perustelisivat asukkaille, että terveyskeskus suljetaan ja jatkossa asioidaan sadan kilometrin päässä, kun niin ei ole pakko tehdä?

Moinen on onnistunut vain keskustan täysin hallitsemassa Kainuussa, jossa maakuntamalli tuhosi terveydenhuoltojärjestelmän ja vei lääkärit kymmenien kilometrien päähän asukkailta. Muualla se ei olisi ollut mahdollista ja siksi Kepu yrittääkin sitä nyt hallituksen kautta. Se ei kuitenkaan onnistu, jos kunnissa päätetään asioista kuntalaisten hyväksi.

Onkin siis todettava, että ministeri Risikko hautasi eilen koko SOTEn yhdellä rysäyksellä, yhdellä lauseellaan.
https://yle.fi/uutiset/3-9942007

4 kommenttia:

  1. Enpä kuitenkaan usko, että monikaan kunta lopulta haluaa hylätä sotea, koska menot ovat paisuneet hallitsemattomasti siihen jamaan, että soste hallitsee kuntia.

    VastaaPoista
  2. Arvon blogistillakin tuntuu olevan tuttu ja yleinen harhakäsitys, että palvelun läheisyys olisi yhtä kuin hyvä saatavuus. SOTE-uudistuksen tärkeimpiä tavoitteita on turvata hoidon oikean hoidon saaminen oikeassa ajassa. Se kilometrin päässä oleva terveysasema ei auta hevon vittua jos sinne ei saa aikaa lääkärille silloin kun tarvitsee ja sitten kun ajan saa niin siellä ei pystytä tekemään mitään verinäytteen ottoa suurempia tutkimuksia saati hoitamaan mitään.

    VastaaPoista
  3. Kuntien ja ministeriön väliin ei tarvita mitään maakuntahallintoa, nykyisen informaatioteknologian aikana. Jos jotain tarvitaan, on elinkelpoisia kuntia. Kuntia kannattaa yhdistää, suuremmiksi, että niitä voi pitää elinkelpoisena. Yksi kriteeri voisi olla että voidaan ylläpitää toimivaa terveyskeskusverkostoa ja 7x24 päivystävää sairaalaa.

    VastaaPoista
  4. "Kunnilla on perustuslaillinen itsemääräämisoikeus, eikä hallitus voi pakottaa niitä kuntaliitoksiin tai soteen tai mihinkään muuhunkaan."
    Onnistuihan se eurostoliittoon liityessäkin...
    http://anttipesonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/86363-eu-jasenyys-pysyy-laittomana-vaikka-se-kirjataan-perustuslakiin

    VastaaPoista