lauantai 16. tammikuuta 2016

SUOMALAISEN JÄRJESTÄYTYNEEN RIKOLLISUUDEN RASKAIN SARJA

Toisin kuin media ja valtaapitävät sekä viranomaiset antavat ymmärtää, Suomen järjestäytyneen rikollisuuden raskain sarja eivät ole mystiset "moottoripyöräjengit" ja "liivijengit", joista paria ei edes ole Suomesssa viranomaisten ilmoituksista huolimatta.



Euroopan Unionin määritelmän mukaan rikollisryhmän järjestäytyneisyys edellyttää, että ryhmä täyttää vähintään kuusi oheisen listan kriteereistä. Näihin kuuteen sisältyvät pakollisina kohdat 1, 3, 5 ja 11. 

Kriteerit ovat seuraavat:
1. Useamman kuin kahden henkilön yhteistyö.
2. Jäsenillä on määrätyt tehtävät.
3. Toimii pitkän tai määräämättömän ajan.
4. Käyttää sisäistä kuria.
5. Epäillään törkeistä rikoksista.
6. Toimii kansainvälisellä tasolla.
7. Käyttää väkivaltaa tai muita uhkailukeinoja.
8. Käyttää peiteyhtiöitä.
9. Harjoittaa rahanpesua.
10. Pyrkii vaikuttamaan poliitikkoihin, julkiseen hallintoon, tiedotusvälineisiin, oikeusviranomaisiin tai talouselämän edustajiin.
11. Toiminnassa taloudellisen hyödyn tai vallan tavoittelu on määräävä tekijä. 

Eli järjestäynyt rikollisryhmä on sellainen, jossa on enemmän kuin kaksi jäsentä. Ryhmä toimii pitkän tai määräämättömän ajan. Ryhmää epäillään törkeistä rikoksista. Ryhmän toiminnan MÄÄRÄÄVÄ TEKIJÄ on taloudellisen hyödyn tai vallan tavoittelu.



Suomi liitettiin Euroopan Unionin jäsenvaltioksi perustuslain vastaisesti vuonna 1995. Perustuslakia muutettiin vasta vuonna 2011 niin, että sinne lisättiin lause "Suomi on Euroopan Unionin jäsenvaltio". Suomi oli siis perustuslain vastaisesti liittovaltiossa 16 vuotta. Toimintaan osallistuivat käytännössä kaikki eduskuntapuolueet.



Suomessa on valuuttana euro, joka otettiin perustuslain vastaisesti käyttöön seteleinä ja kolikoina vuonna 2002, mutta edelleen perustuslain vastaisesti tilivaluuttana jo 1999 Perustuslain mukaan Suomen valuutta oli markka. Asialla olivat käytännössä kaikki eduskuntapuolueet, joko tuoreeltaan tai päätösten jälkeen. Yksikään ei ole vaatinut asian korjaamista lailliselle tolalle rikoksen tapahduttua.



4.9. 2014 Suomi allekirjoitti niin sanotun Nato Isäntämaa-sopimuksen. Sopimus oli sekä perustuslain, että rikoslain 12.luvun, että laissa olevien puolueettomuusmääräysten vastainen. Sopimuksen allekirjoitti lakien vastaisesti puolustusvoimien komentaja Jarmo Lindberg, jolla ei ollut mitään laillisia oikeuksia tai valtuuksia minkäänlaisten valtiosopimusten tekemiseen missään tilanteessa. Paikalla olivat julkisuudessa olleiden tietojen mukaan myös presidentti Niinistö, joka on juristi, sekä puolustusministeri Carl Haglund. Sopimuksen hyväksyi eduskunnan ulko- ja turvallisuuspoliittinen valiokunta lainvastaisesti. Eduskunta siunasi perustuslain, rikoslain ja puolueettomuussäädösten vastaisen sopimuksen, eli rikkoi lakia. 



Useiden hallitusten ajamat kuntien pakkoliitokset olivat perustuslain vastaisia. Kuntien itsemääräämisoikeus oli taattu perustuslaissa. Useat hallitukset ja eduskunnat rikkoivat tätä perustuslaillista oikeutta jatkuvasti ja ohjelmallisesti. 

SOTE-hanke on ilmeisesti sekin perustuslain vastainen, eli rikos.

Euroopan Unionin järjestäytyneen rikollisuuden määritelmän pakolliset kohdat ovat siis:
1. Useamman kuin kahden henkilön yhteistyö.
3. Toimii pitkän tai määräämättömän ajan.
5. Epäillään törkeistä rikoksista.
11. Toiminnassa taloudellisen hyödyn tai vallan tavoittelu on määräävä tekijä.

Suomen hallitukset, eduskunnat ja eduskuntapuolueet täyttävät kohdan 1 määritelmän organisaatioillaan.

Suomen hallitukset, eduskunnat ja eduskuntapuolueet täyttävät kohdan 3 määritelmän toiminnallaan.

Suomen hallitukset, eduskunnat ja eduskuntapuolueet täyttävät kohdan 5 määritelmän pelkästään perustuslain vastaisilla rikoksillaan.

Suomen hallitukset, eduskunnat ja eduskuntapuolueet täyttävät kohdan 11 määritelmän täydellisesti.



Kuten edellä olevasta huomaamme, Suomn järjestäytyneen rikollisuuden ylivoimaisesti suurin ja voimakkain osa ovat hallitukset, eduskunta ja eduskuntapuolueet. Ne koostuvat useammasta kuin kahdesta henkilöstä, jotka ovat jatkuvassa yhteistyössä. Ne ovat toiminnassaan jatkuvasti syyllistyneet perustuslain vastaisiin rikoksiin, eikä perustuslain vastaisia rikoksia törkempiä voi tehdä, ja noita rikoksia on jatkettu vuosikymmenien ajan, eli toiminta on ollut pitkäkestoista. Sen keskeisenä tavoitteena on ollut taloudellisen hyödyn ja vallan tavoittelu.  

Olipa EU-jäsenyydestä, Nato Isäntämaa-sopimuksesta tai eurosta poliittisesti mitä tahansa mieltä, kysymys kuuluu: onko todellakin niin, että maan lakeja ei tarvitse noudattaa?

Kysymys kuuluu: miksei yksikään poliisi- tai lainvalvontaviranomainen puutu tämän järjestäytyneen rikollisuuden toimintaan? 

Tämä on millä tahansa mittarilla mitattuna Suomen ylivoimaisesti suurinta, rahakkainta ja mahtavinta järjestäytynyttä rikollisuutta. 

Jos joku siellä nyt protestoi, niin tuo EU:n järjestäytyneen rikollisuuden määritelmä on ratifioitu myös Suomessa, eli se on täysin legitiimi määritelmä. Valitettavasti hallitukset, eduskunnat ja eduskuntapuolueet ovat juuri sen tarkoittamaa järjestäytynyttä rikollisuutta.

 

9 kommenttia:

  1. Juuri näin, minäkin asian ymmärrän ja tiedän olevan.

    VastaaPoista
  2. Tätä minä olen pojallekin koettanut tolkuttaa jo pitkän aikaa. Ei tuollainen teini kyllä korvaansa lotkauta tämmöisille jutuille, mutta minun toivoni onkin siinä, että jotain jäisi pojan muistin pohjalle kypsymään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anna pojan odottaa kansalaissodan syttymistä. Silloin silmät aukeavat. (Ehkä)

      Poista
  3. Virallinen tutkintapyyntö täytyy tehdä noilla perusteilla jokaisen joka näkee kuvatun ongelman. Jos tulee tuhatkin tutkintapyyntöä samasta aiheesta, pakkohan on alkaa tutkia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole asioita ei tulla tutkimaan koska valheet ovat kasvaneet liian suuriksi. Koko korruptoitunut virkamieskoneisto pankit ja elnkeinoelämä on niin sisäsiittoisessa tilassa ettei kenelläkään ole kykyä/halua puuttua oikeasti tärkeisiin asioihin. Heillä kun on liikaa menetettävää, on velkarahalla(Talouswelhojen luomalla taikarahalla)ostetut autot, talot ja eläkesijoitukset. Valheet kasvavat joskus liian suuriksi, siksi poliitikot vasemmalta oikeaan ovat pelkästään näyttelijöitä jotka näyttelevät sotalääkepankkiteollisuuden (taikarahalla)maksamassa mustassa komediassa jonka nimi voisi olla vaikka Hölmölän taloustaikurit. Mehän olemme keskellä mittavaa Ponzi-huijausta.
      https://en.wikipedia.org/wiki/Ponzi_scheme

      Poista
  4. Hallitus ja Eduskunta ovat toimineet tarkoituksenmukaisesti.

    VastaaPoista
  5. Eduskunta toimii muutenkin perustuslain vastaisesti, äänestyksissä on käytössä "ryhmäkuri", joka on lain vastainen:
    Suomen perustuslaki 11.6.1999/731
    3. Luku
    29 §
    Kansanedustajan riippumattomuus
    Kansanedustaja on velvollinen toimessaan noudattamaan oikeutta ja totuutta. Hän on siinä velvollinen noudattamaan perustuslakia, eivätkä häntä sido muut määräykset.

    VastaaPoista
  6. Olette yhtäaikaa oikeassa ja väärässä.
    Se on niin pitkä asia omaksua ja ymmärtää , ettei 1-kirja riitä.
    Oleellisia asioita olisi ymmärtää , mitä raha on?
    Miksi Rokkefeller & co suostuivat luopumaan Saudeille Maailman suurimman öljykentän , pilkka hinnalla ( takataskusta verotonta Jenkeille , joka ei missään kirjanpidoissa )Aramco.n tase , jos sellainen edes ilmoitettaisiin Länsimaisen "ekonomian/finanssi oppien mukaisesti" on niin valtava , että arvion mukaan noin 10% on samaa luokkaa kuin Usa.n 3 suurinta yhtiötä.
    Eli oikeassa elämässä se maalaa jolla pensselit , maalit , taulut.
    Jos et ymmärtänyt , en voi auttaa.

    VastaaPoista
  7. Satakunnan Kansa- lehti kertoo kuvassa jossa on Paavo Lipponen kertomassa yllättävän ulostulonsa: ""Valehtelimme Suomen kansalle EU:sta ja eurosta.""
    Ainutlaatuisessa haastattelussa Lipponen kertoo kuinka 1994 he yhdessä Niinistön kanssa kansainvälisen pankkieliitin käskystä valehtelivat kaikesta mikä ... SATAKUNNANKANSA.FI

    VastaaPoista