torstai 28. tammikuuta 2016

EU:N TALOUDELLINEN HYÖTY SUOMELLE

EU-jäsenmaksujen nettotappiot tähän mennessä Eurooppatiedotuksen itsensä mukaan ovat 4  595000 euroa, eli 4 miljardia 595 miljoonaa euroa. Tämä on siis nettotappio kaikkien EU:sta saamiemme tukien jälkeen, siis se absoluuttinen miinus suomalaisille veronmaksajille pelkästä jäsenyydestä. Tasaisella taulukolla olisimme olleet koko EU-ajan noin 229 miljoonaa punaisella joka vuosi kahden vuosikymmenen ajan.



Tästä virallisesta Euroopan Unionin omasta taulukosta puuttuu vuoden 2015 nettotappio, joka nostanee kokonaissumman yli miinus 5 miljardiin. Jos julkisuudessa esitetyt arviot pitävät paikkansa nettotappiot vuoteen 2015 mennessä olisivat noin 5,3 miljardia tai enemmän.

Jos emme olisi olleet EU:n jäsen, valtio eli suomalaiset veronmaksajat olisivat säästäneet tuon viitisen miljardia viimeisen kahden vuosikymmenen aikana.

http://www.eurooppatiedotus.fi/public/default.aspx?contentid=97138&contentlan=1#.VqrQjFKmJOY


Entä kuinka paljon Suomi on hyötynyt yhteisvaluutta eurosta? Euron kokonaisrasitukset kansantaloudelle ovat niin hyvin piilossa, että kokonaiskustannuksista voidaan esittää vain valistuneita arvailuja. On hyvinkin mahdollista, ettei summaa tiedä kukaan edes valtiovarainministeriössä. Finanssiheprea ja eurolatina ovat sen verran juonikkaita asian suhteen. Jotakin aavistusta euroon upotettujen rahamäärien suuruusluokasta voidaan kuitenkin saada, kun katsellaan VM:n itsensä julkaisemia taulukoita. Ensin taulukko vuodelta 2012.


Kuvasta voimme laskea, että vuoteen 2012 mennessä suomalaiset olivat maksaneet eurotukiaisia virallisesti 9  050 000 000 euroa, eli 9,05 miljardia. Olennainen löytyy kuitenkin heti ensimmäisesta luvusta ja alareunan alaviitteestä. Siellä sanotaan suoraan, että maksamme heti pyydettäessä 11,14 miljardia euroa. On melko varmaa, että näin on myös tehty, koska tämän taulukon laatimisen jälkeen tapahtui vielä aika paljon. Jos tuo 11.14 miljardia ja 9,05 miljardia paljon lasketaan yhteen, tulokseksi saadaankin jo messevät 20,19 miljardia euroa, siis vuoteen 2012 mennessä. Mitä sen jälkeen on maksettu, emme tiedä.



Jonkinlaista käsitystä siitä kuinka paljon eurolla suomalaisilta puhallettiin ja kuinka paljon meille on valehdeltu saa käsityksen tästä taulukosta. Jälleen kerran se olennainen summa on oikeassa alareunassa.

http://vm.fi/documents/10623/343500/Suomen+laskennallinen+osuus+Kreikalle+maksetuista+lainoista+p%C3%A4ivitettu+24.8.15/6dab37df-5a58-48f6-9b92-409fb112b274

Jos tämän taulukon ilmoittama "maksettu" pitää paikkansa, ja sitähän me emme tiedä, nettomiinusta Kreikasta olisi tullut vain tuo 222,6 miljoonaa euroa. Hyvin todennäköisesti todellinen summa on tuo alareunan 4,35 miljardia.

Yhteensä nämä eurotukiaiset ovat siis vähintään 9,05 miljardia + 222,6 miljoonaa euroa  ja enintään 20, 412 miljardia euroa. Toki tähän summaan pitää lisätä se 2 miljardia, jotka Jutta Urpilaisen johdolla annettiin suoraan Kyprokselle. Näin ollen minimisumma olisi 11,272 miljardia euroa ja maksimisumma 22,412 miljardia. Tämä tarkottaisi, että vuoden 2008 jälkeen suomalaiset olisivat maksaneet tasaisella taulukolla 1,4 - 2,8 miljardia jokavuosi eurostaan.

Kun tämä kaikki lasketaan yhteen ja katsotaan paljonko tasaisella taulukolla suomalaiset olisivat maksaneet pelkästään näistä kahdesta jokainen vuosi, saadaan summaksi 1,629 miljardia nettomiinusta jokavuosi vähintään, tai jopa 3,029 miljardia nettomiinusta enintään. Tasaisella taulukolla siis joka vuosi miinusta 1 400 000 000 - 2 800 000 000 euroa.

Tämä on siis se summa, jonka suomalaiset ovat konkreettisesti maksaneet eurosta ja EU-jäsenyydestään. Varsinaisiin tähtitieteellisiin lukuihin päästään, jos ryhdytään tarkastelemaan Suomen teollisuuden ja viennin romahtamista liian vahvan valuutan vuoksi tai lasketaan euron tuomia ruoan, asumisen, energian ja muiden hintojen korotuksia. Aika vaikea uskoa, että jonkun mielestä Suomi on hyötynyt eurosta tai EU-jäsenyydestä.



Useat talousnobelistit ovatkin todenneet, että maamme kannalta eurojäsenyys on ollut tuhoisaa. Tosin Suomen eliitin keskuudessa nobelisteja pidetään tietämättöminä moukkina ja idiootteina, sillä kuten suomalaisen talousosaamisen terävimpään kärkeen kuuluva Juhana Vartiainenkin on todennut, nobelistit ja kaiken maailman professorit eivät tiedä mistään mitään, eivätkä ymmärrä mitään. Vartiaisella ei ole Nobel-palkintoa taloustieteestä.

Mutta toisaalta, sanoihan aikoinaan EU:n parhaaksikin kehuttu valtiovarainministeri Jyrki Katainen: Me tienataan tällä! Ja jätti jälkeensä noin 47 miljardia lisävelkaa.




4 kommenttia:

  1. Ei EU turhaan Kataista kehaissut. Kyllä viidelläkymmenellä miljardilla jonnekin pääsee. Minne lienee rahat menneet,emme tiedä. On pankkisalaisuuden verhon taakse. Lisää tietoa Suomen ulkomaisesta velasta löytyy hakusanalla ulkomainen bruttovelka, Suomen pankin tilastot.

    http://www.suomenpankki.fi/fi/tilastot/maksutase/pages/tilastot_maksutase_ja_suorat_sijoitukset_maksutase_um_bruttovelka_fi.aspx

    VastaaPoista
  2. Katainen oli varmasti täysin oikeassa sanoessaan "Me tienataan tällä!". Hän tienasi erittäin hyvin, ja hänen sukulaisensa ja kaverinsa varmastikin myös.

    Ei Katainen koskaan väittänyt että "Me" olisi tarkoittanut koko Suomen kansaa. Pitää muistaa, että Kataisen sanomisissa vastuu on kuulijalla.

    VastaaPoista
  3. Näihin voi vielä lisätä vuotuiset tullitulojen menetykset. Kun tullitulot on viimeksi joskus yli 20 vuotta sitten saatu Suomeen, ne ovat olleet 300 miljoonaa euroa. Koska EU on tulliliitto, nämä ovat menneet siis joka vuonna EU:n kassaan ilman sen kummempia mainintoja. Edellisten summien rinnalla 300 miljoonaa ei tunnu suurelta, mutta sekin on jokaista suomalaista kohti eli 5 miljoonalle tasan jaettuna 60 euroa. Todellisuudessa hintatason nousu ja kaupanköynnin vilkastuminen vähintään kaksinkertaistaa tämän. Silloin se onkin 10 euroa kuussa pois jokaiselta suomalaiselta niin kauan kuin Suomi kuuluu EU:iin. Sa

    VastaaPoista
  4. Sande on aina ajantasalla, pitäisi olla vaan mies tuolla päättäjien joukossa. Ei mulla muuta

    VastaaPoista