lauantai 3. tammikuuta 2015

HESARIN PÄÄKIRJOITUS 3.1.2015


 

Petri Korhonen Helsingin Sanomista on närkästynyt. Häntä kiukuttaa, kun joku kehtaa epäillä tutkijoita ja heidän aikaansaannoksiaan. Niinpä Petri Korhonen puolustaa heitä, koska Helsingin Sanomat on nojannut propagandassaan juuri näihin kritisoituihin tutkijoihin.

Petri on kuitenkin niin fiksu, ettei kirjoita suoraan, että Nato-propagandaa ja hysteeristä ryssäfobiaa ei saa epäillä, ja siksi puolustaakin Ulkopoliittisen instituutin tutkijoita taoustutkimuksella. Tämä tosin osoittaa, ettei Petri itsekään pysty puolustamaan Ulkopoliittisen instituutin valehtelijoita/epäpäteviä tutkijoita heidän omalla tutkimuksellaan. Se tosin ei ole ihme, sillä Ulkopoliittisen instituutin tutkijat ovat olleet arvioissaan ja väitteissään koko ajan metsässä.

Käydäänpä läpi Petrin kirjoitus.

"Pääkirjoitus
Petri Korhonen

Monet poliitikot ovat Ukrainan sodan ajan kiukkuisesti vaatineet Suomeen parempaa ulko- ja turvallisuuspolitiikan tutkimusta. Nykyiset tutkijat ovat joko liian nuoria, hyvähampaisia tai muuten ärsyttävän länsimielisiä ja tekevät kriisihavainnoistaan liian nopeita johtopäätöksiä."

Ei Petri, kiukun takana eivät ole heidän hampaansa, vaan juuri se länsimielisyys, jonka vuoksi he eivät tuota tutkimustuloksia, vaan puhdasta propagandaa.

"Yleisin valituksen aihe on, että "hutkimukset" esimerkiksi Venäjän seuraavista siirroista eivät perustu perinteisiin akateemisen tieteenteon menetelmiin: pitkiin aikasarjoihin, vertailtavuuteen, tilastoihin ja virallisten toimijoiden julkilausumiin."

Ei Petri, yleisin valituksen aihe on se, että Ulkopoliittisen instituutin tutkijat ovat puhuneet paskaa lähes järjestään, tai olleet täysin metsässä arvioineen. Malliesimerkki on se, kun eräs heistä ilmoitti Venäjän jo aloittaneen sotatoimet Ruotsia vastaan koska saarella oli nähty mustapukuinen mies. Tämä mystinen mies oli Ulkopoliittisen instituutin tutkijan mukaan Venäjän erikoisjoukkojen sotilas ja siten Venäjä oli noussut maihin Ruotsissa. Tosin, jo edellisenä päivänä Dagens Nyheter ja Expressen kertoivat, että mustapukuinen mies oli kalastaja Ove, joka asui kyseisellä saarella.

"Moite on outo. Minä opin aikoinaan taloustoimittajana arvostamaan uusklassista taloustiedettä, mutta en ikimaailmassa uskaltaisi tehdä reaalitalouden päätöksiä vain sen varassa."

Niin, toimittajan pitäisi käyttää aina omia aivojaan ja olla aina erittäin kriittinen jokaista asiantuntijaa ja tutkijaa ja poliitikkoa kohtaan. Helsingin Sanomat ei ole ollut, eli siellä ei ole noudatettu edes klassisen journalismin periaatteita viimeaikoina. Juuri siksi Helsingin Sanomien arvostus onkin vajonnut pohjamutiin, kuten laskeva levikkikin kertoo.

"Markkinavoimien päivittäisten tulipalojen sammuttamiseen taloustiede tarjoaa pahasti myöhässä olevia työkaluja – vesiämpäreitä, jotka olisivat todistetusti riittäneet muutama vuosi sitten."

Riippuu taloustietäjästä. Ålands Bankenin edustaja kertoi jo vuonna 2008 kuinka eurokriisissä käy, miten se etenee ja mitä se tulee Suomelle maksamaan. Häntä pidettiin pellenä. Miestä ei ole myöskään liikoja viimeaikoina näkynyt mediassa. Ilmeisesti siksi, että oli oikeassa, toisin Björn Wahlroos ja muut Helsingin Sanomien arvostamat "asiantuntijat".

"Esimerkiksi viime syksynä Euroopan keskuspankki julkaisi ison varallisuustutkimuksensa. Se kertoi muun muassa, että suomalaisperheillä on muita eurooppalaisia vähemmän jemmavaroja."

Miten tuo tutkimus liittyy Helsingin Sanomien tai ulkopoliittisen instituutin Nato-propagandaan? Sitä Petri ei meille kerro.

"Tutkimus on huolellinen. Silti siitä ei ole tammikuun 2015 palkansaajien kriisinsietokyvyn täsmämittariksi: ironisesti siksi, että kyseessä on laadukas akateeminen tutkimus. Tutkimustiedot oli kerätty tilastojen lisäksi kyselyillä vuosina 2009–2011. Espanjalaisten esimerkkiperheiden haastattelut oli aloitettu jo vuonna 2008.
Koululainenkin ymmärtää, että talousnäkymät ovat nyt kaikissa EU-maissa ja monissa perheissä aivan erilaisia kuin tuolloin. Valtiovarainministeri, joka nyt alkaisi ohjata talouspolitiikkaa näiden tietojen pohjalta, ajaisi seinään ja pahasti."

Petri, valtiovarainministerimme ovat ajaneet seinään jo vuodesta 2008 lähtien, kaasu pohjassa ja silmät kiinni, ja sama meno jatkuu edelleen. Se johtuu siitä, että he ovat uskoneet "asiantuntijoita". Kuten sanottua, vuonna 2008 Ålands Bankenin mies kertoi kaiken sen, mitä sen jälkeen on tapahtunut. Petri, on asiantuntijoita ja sitten on "asiantuntijoita".

"Sama pätee ulko- ja turvallisuuspolitiikkaankin. Suomi saa aivan varmasti korkeatasoista akateemista tutkimusta Ukrainan sodan vaikutuksista Itämeren alueen turvallisuuteen. Todennäköisesti ensimmäisiä papereita tästä julkaistaan jo vuonna 2017, jos kiirettä pitää."

En olisi lainkaan niin varma, että saa. Jos annetuista lausunnoista voi mitään päätellä, tulossa on käsittämätöntä Nato-perseilyä ja ryssäfoobista hysteriaa, jossa korkeaa tasoa edustaa lähinnä kirkumisen nuotti.

"Siihen asti alan tutkijoiden velvollisuus on esittää analyyseja ja omaan päättelyyn pohjautuvia ennusteita tulevasta. Moni menee pieleen, jotkin (toivottavasti) osuvat."

Petri, kerro mikä Ulkopoliittisen instituutin arvio on osunut oikeaan. Voin kertoa sinulle: ei mikään. Se ei johdu siitä, etteikö tutkimusta voisi tehdä, tai siitä etteikö tietoa ole. Se johtuu siitä, ettei Ulkopoliittinen instituutti tuota mitään tietoa tai tutkimusta. Se tuottaa Nato-propagandaa.

"Samoin ulkopolitiikan toimijoiden on uskallettava tunnustaa edes itselleen, että ympäristö voi muuttua nopeammin kuin he haluaisivat."

Se lienee tunnustettukin ja siksi onkin tragikoomista, että Ulkopoliittinen instituutti ja Helsingin Sanomat tarjoavat tilanten ratkaisemiseksi sotaa tai lähes 70 vuotta vanhaa sotilasliittoa ja sen oppeja. 

"On lapsellista marmattaa tutkijoille siitä, että nämä yrittävät arvioida muutoksen suuntaa muillakin kuin pysähtyneen maailman mittauskeinoilla."

Ei siitä kukaan marmata, vaan siitä, etteivät tutkijat tee työtään, vaan suoltavat maailmalle hysteeristä roskaa, jonka teini-ikäinen tyttärenikin googlailemalla osoittaa silkaksi paskapuheeksi.  On äärimmäisen noloa ja suorastaan hävettävää, että Helsingin Sanomat puolustaa arvovallallaan tutkijoita, jotka eivät kykene pysyttelemään ajantasalla edes Ruotsin sukellusveneshow'n aikana. 

Malliesimerkki on tämän "vieraan sukellusveneen" kansallisuus, jota kukaan muu ei ole kyennyt vahvistamaan, ei edes Ruotsin armeija. Ulkopoliittisen instituutin jokaisen tutkijan mielestä se oli venäläinen. Kukaan muu, ei edes Ruotsin laivasto, tiedä sitä vieläkään. Tosin, jos Ulkopoliittisen instituutin tutkijoista yksikin olisi seurannut ruotsalaista mediaa, hekin olisivat saaneet selville, että toisin kuin Ruotsi ja Nato ilmoittivat, alueella liikkunut hollantilainen sukellusvene liikkui myös etsintöjen aikaan kyseisellä alueella. 

Nato ja Ruotsin armeija ilmoittivat kyseisen aluksen poistuneen alueelta 16.päivä kyseistä kuuta, mutta saaristossa oleilleet kesämökkiläiset kuvasivat hollantilaisen sukellusveneen myös 19.päivä sekä 21.päivä. Kuvat julkaistiin netissä ja eri lehdissä. 

Tätä tietoa yksikään Ulkopoliittisen instituutin tutkija ei saanut selville. Se kertonee kaiken kyseisen laitoksen tasosta, tilasta ja sen tutkijoiden ammattitaidosta ja kyvyistä.

4 kommenttia:

  1. NÄin se on tämän assian kanssa, suosittelen lukemaan.

    VastaaPoista
  2. Ulkopoliittisen instituutin perusrahoituksesta huolehtii eduskunta.
    Jokainen tajuaa mitä tuo käytännössä tarkoittaa, sen lauluja laulat kenen leipää syöt.

    VastaaPoista
  3. Minkä ihmeen takia hollantilainen sukellusvene uiskentelisi salaa Ruotsin saaristossa, kun saisi tehdä sen ihan luvan kanssa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Esittääkseen venäläistä sukellusvenettä. Paitsi kohde oli tietenkin kalastusalus. Joten hollantilaiset eivät asiaan liittyneet lainkaan.

      Poista