maanantai 5. toukokuuta 2014

EUROKUSETUS

Itsenäisen valtion, maan tunnuksia ovat aina olleet oma lainsäädäntö, oma sisä- ja ulkopolitiikka, oma raha ja talouspolitiikka, sekä oma lippu. Euroopan Unionin myötä meiltä on viety oma lainsäädäntö. Meiltä on viety oma raha. Meiltä on viety oma talouspoliitkka. Meiltä ollaan viemässä omaa ulkopolitiikkaa. Omaa lippua saamme vielä heiluttaa.

Euroopan Unionin jäsenyyden piti laskea elintarvikkeiden hintoja. Ne ovat nousseet joissakin tapauksissa jopa 80% vuosittain, kuten esimerkiksi peruna.

Euroopan Unionin edeltäjän perustajat sanoivat jo vuonna 1950, että tämä on alkusysäys kohti liittovaltiota. Sen jälkeen jokainen merkittävä johtaja on ollut samaa mieltä. Euroopan liittovaltiosta puolestaan pyritään kehittämään Euroopan yhdysvaltoja. Tähän liittyy keskeisesti suuryritysten vallan kasvattaminen ja kansan etujen minimointi.

Euroopan Unioni on epädemokraattinen järjestelmä, jossa yksittäisen kansalaisen oikeudet minimoidaan suhteessa suuryritysten oikeuksiin. Rikkaimpien valtaa pyritään kasvattamaan suhteessa köyhiin. Tämä ei ole sattumaa. Tämä on koko eurooppalaisen projektin idea ja ajatus.

Eurooppalaisen yhteiskuntamallin romuttaminen on osa tätä hanketta. Tarkoituksena on muuttaa Eurooppa Yhdysvaltojen kaltaiseksi maaksi, jossa ei ole minimipalkkaa, työttömyysturvaa, sosiaaliturvaa ja jossa suuryrityksillä on valtion tuki. Oikeammin sanottuna, valtio, tässä tapauksessa Euroopan Unioni, muodostaa yhdessä suuryritysten kanssa samanlaisen korporaation kuin Yhdysvalloissa.

Mistään tästä teille ei ole kerrottu, eikä tulla kertomaankaan. Teille valehdellaan täysin tietoisesti. Syy valehtelemiseen on se, että itsenäisyys on suomalaisille oikeasti pyhä asia. Kymmenet tuhannet suomalaiset miehet ja tuhannet naiset ovat kuolleet itsenäisyyden puolesta. Maasta tuskin löytyy perhettä, jonka jäseniä ei olisi kuollut itsenäisyyden puolesta. Suomalaiselle eliitille heidän uhrauksensa on kärpäsen paskan veroinen juttu. Sillä ei ole mitään merkitystä.

EU-vaaleissa ei valita suomalaisia edustajia Brysseliin edustamaan Suomea. Suomalaiset euroedustajat edustavat europarlamentissa sen poliittisia ryhmiä. He eivät puhu Suomen puolesta tai puolusta suomalaisia, vaan eurooppalaisen ryhmänsä puolesta.

Olemme jo nyt liittovaltion osavaltio, joka on alistettu liittovaltiolle. Suomi ei eroa mitenkään Australian liittovaltion osavaltioista. Olemme vain yksi osavaltio EU:ssa, aivan kuten mikä tahansa osavaltio USA:ssa. Olemme samassa asemassa kuin mikä tahansa Venäjän federaation osavaltio. Tästä eliittimme valehtelee teille jokapäivä, jokaisessa lausunnossaan.

1 kommentti:

  1. Jälleen kerran - asiaa! Mutta kuka välittää, tässä "armaassa Isäinmaassamme"? Työttömät alistettu kohtaloonsa ja monet alkoholisoituvat hyvää vauhtia. Eläkeläiset uskovat kaiken, mitä mediassa kerrotaan ja nykynuoriso - pah!
    1%

    VastaaPoista