perjantai 2. toukokuuta 2014

AVOIN KIRJE MINISTERI ERKKI TUOMIOJALLE

Arvoisa ministeri Tuomioja.

Olette julkisuudessa hyvin pontevasti kiistäneet sen, että helmikuussa Maidanin aukion rajuihin mellakoihin ja vallankumoukseen osallistuneet joukkiot olisivat olleet miltään osin uusnatseja tai fasisteja. Olette toistaneet julkisuudessa moneen kertaan, että kyse oli länsimaisten arvojen puolustajista. Olette sanoneet moneen kertaan kaikella arvovallallanne, että me olemme samalla puolella ja jaamme samat arvot.

Nyt, kun Maidanilla pääosaa esittäneen Oikean sektorin joukot ovat polttaneet Odessassa kostoksi ammattiyhdistysliikkeen talon ja yli kolmekymmentä venäjämielistä ihmistä sen sisälle, kysyn Teiltä, arvoisa ministeri, oletteko todellakin sitä mieltä, että nämä joukot jakavat kanssanne länsimaiset arvonne?

Oletteko todellakin sitä mieltä, että ihmisten polttaminen elävältä on Teidän arvojenne mukaista toimintaa, jota olette valmis tukemaan? Te olette julkisuudessa sanoneet, että meidän (eli länsimaalaisten) tulee tukea näitä voimia, jotka jakavat Teidän arvomaailmanne.

Pidän erittäin merkillisenä sitä, että sosialidemokraattisen puolueen johtohahmoihin vuosikymmeniä lukeutunut henkilö on koko ajan kiistänyt näiden joukkojen uusnatsiuden, jonka länsimaiset mediat ovat todistaneet jo moneen kertaan.

Pidän erittäin merkillisenä sitä, että Te olette koko arvovallallanne asettunut puolustamaan näiden joukkojen toimintaa Ukrainassa ja että edelleen olette toistaneet useaan otteeseen, että nämä joukot jakavat yhteisen arvomaailman kanssanne.

Kiitos ja hyvää päivän jatkoa,

yst.terv. Sami Parkkonen, kansalainen

https://www.youtube.com/watch?v=vv9_z6Cdf3g

1 kommentti: