lauantai 25. toukokuuta 2013

HUSBY OLI JO HELSINGISSÄ

Viime päivät suomalainen media on taivastellut Tukholman siirtolaislähiöissä remeltäneitten nuorisojoukkojen mellakointia ja yrittänyt selittää ilmiötä milloin milläkin. Harvoissa väläyksissä ääneen ovat päässeet ne maahanmuuttajat, joilla ei ole osaa eikä arpaa koko mekkalointiin, ja jotka joutuvat riehumisen maksumiehiksi. He eivät ymmärettävästi pidä mellakoinnista. Autokauppiaan autot on poltettu, siis maahanmuuttajan, kaupan ikkunat on särjetty, siis maahanmuuttajan kaupan, ja kerhotilat on poltettu, siis lähiöläisten oma kerhotila.

Syyksi on tarjottu poliisin rasisimia, yhteiskunnan rasismia, yhteiskunnan epäonnistumista, liian vähäisiä töitä, liian vähäisiä tiloja, sitä sun tätä. Hyvin harvassa mediassa on nostettu esiin sitä näkökulmaa, jonka ruotsalainen Husbyssä asuva maahanmuuttaja esitti tuoreeltaan. Hänen mukaansa paikalliset huligaanit halusivat kuuluisaksi ja nyt he saivat sitä mitä tilasivat. Muissa lähiöissä vastaavat ryhmät päättivät matkia heitä. Tämä oli siis nuoren maahanmuuttajan analyysi tapahtumille.

Mutta eihän se kelpaa. Siksi syyksi on nostettu portugalilaistaustaisen, suomalaistaustaisen naisen aviomiehen, humalassa olleen puukko kädessä riehuneen miehen ampuminen. Vaikuttaa aika lapselliselta. Siis se, että poliisi menee ampumaan humalaisen puukkomiehen, ja se, että mellakointi olisi alkanut siitä. Ehkä se oli kiva tekosyy, mutta väitän, että paikalliselle lähiöjengille oli yksi lysti mitä miehelle tapahtui. Väitän, ettei lähiöjengi edes tuntenut koko ukkoa.

Miksi käytän Husbyn mellakoitsijoista termiä lähiöjengi? Koska se on sellainen. 20-50 nuorta, joista nuorimmat olivat 12-vuotiaita. Kooltaan ja koostumukseltaan se on juuri tyypillinen lähiöjengi. Ihmettelen suuresti mitä ruotsalainen poliisi oikein teki, kun ei saanut kuriin noin pientä sakkia. Se jengi, jossa itse teininä hengailin, oli monin verroin isompi ja taatusti vähintäänkin yhtä kriminaali kuin Husbyn sakki. Itseasiassa joku kotilähiöni nuorista poltti yhden illan aikana yhdeksän pienempää roskista ja kansakoulun roskiksen. Siis tunnin sisään. En nähnyt otsikoita edes paikallislehdessä tuohon aikaan. Myös poltettuja autoja löytyi silloin tällöin, etupäässä varastettuja. Ei niistäkään kerrottu valtamediassa sanaakaan.

Ruotsalainen yhteiskunta on rasistinen. Se on ollut sitä aina. Suomalaisethan olivat ruotsalaisille mongoleita, jotka kelpaavat kyllä raskaisiin töihin ja sotilaiksi, mutta siinä se. Suomen kieli oli kielletty Ruotsissa vuosisatojen ajan, ruotsalaiset kieltävät edelleen, että nykyisestä Uppsalasta pohjoiseen asui suomalaisia satoja vuosia ennen Tree Kronoria ja että suomenkieli on yksi Ruotsin kotimaisista kielistä. Siksi Tornion-jokilaakson länsimurre ei ole Ruotsissa suomea, vaan ihan oma vekkuli kielensä, meän kieli. Näin Ruotsin ei tarvitse hyväksyä suomenkieltä, joka ei taida edelleenkään kuulua virallisiin vähemmistökieliin kuten farsi, kurdi tai arabia.

Voi olla, että Ruotsin rasistinen yhteiskunta, luokkayhteiskunta on osa syy mellakoihin, mutta ei selitä niitä. Paljon todennäköisempi syy on paikallisen lähiöjengin turhautuminen. Sanoihan yksi ainakin kolmekymppinen "mellakoitsija" tuoreeltaan, että he ovat kyllästyneet siihen, kun poliisi pidättää heitä huumeista. Siis heitä ottaa päähän, kun poliisi ei anna heidän huseerata huumeiden kanssa. Lisäksi tämä alle puolensadan nuoren porukka halusi ja sai myös mainetta. Ja mikäs sen helpompi keino tekopyhässä ja valheisiin nojaavassa Ruotsissa olisikaan kuin Pariisin mellakoista apinoitu toisten maahanmuuttajien autojen polttaminen ja syyksi aina kelpaava rasismi.

Suomalainen media on nyt pöksyt märkänä yllyttänyt suomalaisia lähiönuoria leikkimään samaa leikkiä suomalaisissakin lähiöissä. Luemme ja kuulemme lähes päivittäin, että kohta tulee, ihan kohta, kohta mullekin tulee, aaah... Lähiömellakka!! Uuh, tuleeko se jo? Tuutsä jo? Tuu vaan, lähiönuori, anna tulla aah... Huoh puh äh, anna tulla, mediatäti ottaa vastaan. Argh, mediasetä tulee sitten samaan aikaan, aaaarrrrhhhh...

Poliisijohtaja Paatero, joka Putin skandaalissa näytti taas kuinka pihalla hänen asemassaan oleva voikaan olla, on antanut jo medialle sitä mitä media kiimaisesti haluaa. Paateron mielestä samanlainen voi tapahtua myös Suomessa. Voi olla, että ihan kohta tulee... Aaah... Ihan on huulilla jo... Vielä vähän, aaaah... Tulis nyt jo!! Media ei jaksa olla kosteena kauheen pitkään, kohta media veltostuu ja menettää mielenkiintonsa asiaan. Päätä alkaa särkeä. Ei sitten. Unohda koko juttu.

Media, poliisi, psykologit, virkamiehet, sossutädit, ammattiselittäjät, poliitikot ja kaikki ovat paljastaneet taas kerran, ettei heidän päässään ujella muu kuin tuuli. Mikään ei sinne mene, eikä mikään siellä pysy.

Sen lisäksi, että ainakin pääkaupunkiseudulla on ollut lähiöjengeja siitä saakka kun ne rakennettiin ja että kantakaupungissa jengien kulta-aika oli jo 1950-70 -luvuilla jolloin esimerkiksi Muskan jengissä oli satoja nuoria kuten muissakin jengeissä, nämä nuorisosakit ovat aina osanneet rähinöidä, heitellä poliisia kivillä ja pulloilla, polttaneet milloin mitäkin ja rikkoneet paikkoja. Meillä siitä on vain käytetty termiä ilkivalta ja hulinointi. Sitä se on ollutkin ja sitä se on Husbyssäkin. Husbyn hulinoista mediaseksikkäämmän tekevät kuitenkin maahanmuuttajanuoret. Siksi näistä rettelöistä kertoviin juttuihin saadaan "yhteiskunnallisesti merkittävä näkökulma".

Hyvä on, suomalaisten lähiönuorten hulinoinnista puuttui ja puuttuu tuo "yhteiskunnallisesti merkittävä näkökulma". Siksi ne eivät ole vielä saaneet samanlaista huomiota osakseen, vaikka niitä on ollut jo ainakin viimeiset 40 vuotta. Media kuitenkin unohtaa, että meillä on ollut jo vuosia sitten aivan samanlainen mellakka. "Yhteiskunnallisesti merkittävän" tuosta mellakasta teki jo pelkästään sen sijainti ja se, että mukana oli ainakin jokunen aktivistinuori.

30.5. 2006 Perusturvan puolesta järjestettyyn mielenosoitukseen osallistuvia nuoria kerääntyi vaihtoehtokulttuurin tyyssijaksi muodostuneille VR:n vanhoille makasiineille Helsingin ydinkeskustaan. Paikalle kerääntyi myös sitä nuorisoa, jota mielenosoitukset ja poliittiset kysymykset eivät kiinnostaneet paskan vertaa. Olihan vappuaatto, suuri suomalainen ryyppyjuhla ja perinteinen hulinointi-ilta.

Jossakin vaiheessa joku pisti makasiinipihalle nuotion pystyyn ja eipä aikaakaan, kun nuotiosta tuli kokko sinne heitetyn rojun ja huonekalujen vuoksi. Lieskat yltyivät ja palokunta saapui paikalle sammuttamaan kokkoa. 200-300 nuorta eivät tykänneet siitä ja estivät palokunnan työskentelyn. Palokunta olisi voinut lain suomissa rajoissa suihkutella sekä kokon että nuorison sammuksiin, mutta päätti soittaa virka-apuun poliisin. Poliisi saapui paikalle turvaamaan sammustustyötä, mutta nuoriso heitteli poliisiakin kivillä ja kaikella käteen osuvalla. Kesti aikansa, ennen kuin poliisi sai tilanteen haltuunsa. 17 rettelöitsijää pidätettiin ja 2 vangittiin. Jos en nyt aivan väärin muista niin nykyinen kulttuuriministeri Arhinmäkikin oli ollut paikalla jossakin vaiheessa. Häntä ei pidätetty, tai vangittu, jos hän paikalla ylipäätään enää oli.

Muutama päivä myöhemmin makasiinit paloivat "vahingossa" maantasalle ja parempi väki pääsi roskajoukoista eroon ja sai rakentaa itäsaksalaista arkkitehtuuria tyylipuhtaasti edustavan Musiikkitalonsa samalle paikalle. Olennaista on, että kaikki tämä tapahtui keskellä Helsinkiä, eduskuntatalon edessä, rautatieaseman kupeessa, kansakunnan paraatipaikalla. Se oli nuorisomellakka, jossa nuoriso tuhopoltti, heitteli kivillä poliisia ja palokuntaa, ja riehui muutenkin. Lehdet kirjoittivat hulinasta sivutolkulla, aukeamien leveydeltä, päiväkausia. Ja nyt samainen media, samat selittäjät ja "asiantuntijat" kyselevät toisiltaan, että koska tällaista tapahtuu Suomessa. Onko se ylipäätään mahdollista? Oih ja voih.

HALOO IDIOOTIT! HUSBY OLI HELSINGISSÄ JO SEITSEMÄN VUOTTA SITTEN! TOIMITTAJALAISKURIT, KIPAISKAAPA ARKISTOIHIN. SELITTÄJÄT, MENKÄÄ MUKAAN. ASIANTUNTIJAT, HÄVETKÄÄ!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti