maanantai 9. heinäkuuta 2018

TRUMP JA PUTIN - GLOBALISTIEN KAUHISTUKSEN KANAHÄKKI

Normaalijärkisen ihmisen mielestä on erittäin onnellista, että jännittyneessä maailman tilanteessa suurvaltajohtajat tapaavat kasvokkain. Se kun vähentää fataalin väärinkäsityksen mahdollisuutta ja ennen kaikkea mahdollistaa jatkoyhteydenpidon, joka on sekin erittäin tärkeä asia ydintuhon välttämisessä.

Suomalaisen toimittajakaartin ja lähes koko mediankentän mielestä tällainen on kauhistuttavaa ja pelottavaa. Se on tietenkin väärin jo lähtökohdiltaan, mutta myös pelottavaa. Miksi näin? Koska suomalaistoimittajat ovat sivistymättömiä moukkia, jotka ovat globalistien hyväuskoisia hölmöjä. He ovat nappuloita, joita panellaan kuin pelimannin haitaria ja ilmoille roikaa aina haluttu sävelmä siitä kuinka hirveää on, että vaaleilla valitut presidentit tapaavat.

Pääasiassa tähän hyvin lapselliseen ja hysteeriseen pelko-kampanjaan osallistuvat YLE, Sanomat sekä Iltalehti, joiden hysteria on todellakin tragikoomista. Koomista sen absurdiuden takia ja traagista koska joskus nämäkin mediat olivat ihan laadukkaita. Hiljattain Iltalehti kertoi kuin Putinin on kiero neuvottelija ja kuinka pelottavaa on että Trump tapaa tämän maksimushuijarin naamakkain.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/201807052201055794_pi.shtml

Iltasanomat Sanoma-median osana osallistuu kauhufantasiointiin täysin palkein sekin.
https://www.is.fi/politiikka/art-2000005748954.html

Toimituspäällikkö Paunonen kirjoittaa kuinka Suomen pitää olla nyt hereillä. Uusi Molotov-Ribbentrop sopimus on mahdollinen. Suomi jaetaan. Ryssät raiskaavat kaikki. Trump imee veret neitsyistä ja nauraa inhasti kun suomalaisia viedään Siperiaan tai jotakin. Jos tämä juttu olisi julkaistu Pahkasiassa nauraisin, mutta kun Iltasanomien toimituspäällikkö julkaisee jotakin näin vainoharhaista ja mielipuolista tekstiä, on syytä huolestua.

Juttunsa lopussa tämä epätoivoinen globalisti ja amerikkalaisdemarien talutusnuorassa kipittävä suomalaisjournalisti satuilee kuinka amerikkalaiset kävivät kaksi kertaa voittamassa maailmansodan Euroopassa ja pelastivat kaikki. Paunonen unohtaa amerikkalaisten olleen toisessa maailmansodassa nimenomaan Suomen vihollisia. Asia jota natolaiset ja globalistit ja Yhdysvaltojen demokraattien uutterat pikkuapurit eivät jostakin syystä kauheasti halua muistella.

Hän myöskin valehtee sanoessaan että amerikkalaiset voittivat natsit. Ne olivat kylläkin ne karmeat neukut jotka Saksan kaatoivat. Ja se Normandian hautuumaa on pikku puistikko kun sitä vertaa 18 miljoonaan kaatuneeseen puna-armeijan sotilaaseen. Valitettavasti.

Ensimmäisessa maailmansodassa Ranska ja Britannia kantoivat raskaimman taakan ja kun amerikkalaiset vihdoinkin ehtivät mukaan, Saksa oli jo kaatumassa. Toki jenkit asiaa nopeuttivat.  Mutta näin siis toisen suuren suomalaisen iltapäivälehden toimituspäällikkö valehtelee tekstissään aivan avoimesti ja vain siksi, että Putin ja Trump.

Poliitikoista suurimassa äänessä ovat olleet entinen kommunistisen Neuvostoliiton suuri ja sumeilematon kokoomusystävä Ilkka Kanerva sekä demari Liisa Jaakonsaari. Kanervahan on tottunut aina juoksentelemaan jonkun suurvallan asioilla Suomessa ja ilmeisesti niin on ollut nytkin, mutta Trumpin hallinto ei olekaan tehnyt kuten tämä entinen neuvostolobbari oli uumoillut ja siksi hätä.
http://rayhablogi.blogspot.com/2017/09/ilkka-kanerva-takinkaannon.html

Brysselin lihapatojen ja hunajapöytien ääreen itsensä tiukasti asemoinut Jaakonsaarihan on ollut aina EU-henkinen ja Suomen kansallisen itsemääräämisoikeuden äänekäs vastustaja, mutta viimevuosina hänestä on tullut myös militantti natolainen ja oikeistolainen globalisti. Jaakonsaaren silmissä jokainen kansakunta, joka haluaa itse määrätä maansa asioista, on natsi. Putin ja Trump kuuluvat tähän sarjaan ilmanmuuta ja ovat Jaakonsaaren silmissä globalistisen maailman järjestyksen vastaisia henkilöitä ja siksi uhka.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005748741.html

Mikä näissä kahdessa sitten suomalaistoimittajia ja joitakin poliitikkoja niin kauhistuttaa? Mikä on se valtava rikos johon nämä kaksi ovat syyllistyneet? Mikä on se ideologinen kauhistuksen kanahäkki joka saa suomalaistoimittajan kirkumaan falsetissa hätääntyneen kolmevuotiaan tavoin?

Trump ja Putin eivät ole globalisteja.

Siinä kaikki todelliset syyt kauhuun. Sodat, pah. Suomalaistoimittajien rakastama Obama pommitti Lähi-itää 24/7 kahdeksan vuoden ajan. Suomalaistoimittajien suuresti rakastama Hilary Clinton nauroi heleästi kuullessaan Gaddafin murhasta ja ajoi läpi ISISin aseistamisen ja Syyrian sodan.
https://www.youtube.com/watch?v=Fgcd1ghag5Y

Suomalaistoimittajat ja monet poliitikot ovat järjestään globalisteja. He ihailevat ylikansallisia epädemokraattisia hallintomalleja ja julistavat ylikansallisten suuryhtiöiden ja pankkien hallitsemien komiteoiden ja symposiumien jumalaista oikeassa oloa. Vapaakauppasopimukset, joilla kansalliset lait ja kansanedustuslaitokset syrjäytetään ylikansallisen pääoman ja suuryritysten tieltä, ovat suomalaistoimittajien mielestä ihaninta mitä olla voi. Itseasiassa kaikki sellainen, joka vie kansoilta niiden itsemäärämisoikeuden ja kansallisvarannon on ihanaa suomalaisen valtamedian propagandassa.

Heille natsien juutalaisilta ryöstämällä kullalla omaisuutensa luonut, lukemattomien valtoiden talouksia kaatanut ja sortanut ylikansallisen pääomamahdin suurkaani Soros on suuri sankari. Ja aivan kuten Soros, suomalaistoimittajatkin toivoivat Ukrainan kriisin johtavan ydinsotaan, jossa ryssät olisi tuhottu viimeiseen äpärään.

Suomalaismediahan on täysin edesvastuuttomassa tilassa vääristellessään uutisia, jättäessään kertomatta totuuksia, sensuroimalla asioita jotka eivät mahdu sen globalistiseen agendaan. Globalismin jumalaista oikeutusta propagoidessaan suomalaismediat ovat tehneet itsestään pellen. Ne ovat juuri sellainen valemedia, joiden olemassa olosta ovat kirkuneet vuosikausia. Sattumaa ei ole sekään, että valemedian vastainen kampanja on sekin globalistien johtama ja käynnistämä. Tässä kuorossa on myös monia suomalaispoliitikkoja.

Juuri siksi omien maittensa etuja ajavat presidentit ovat hirveintä kauhua mitä suomalainen globalistitoimittaja tietää. Kaikki sellaiset ovat hirviöitä. Unkarin johto, Puolan hallitus, Tsekin presidentti, kaikki jotka ajavat omien kansojensa ja valtioittensa etua ovat suomalaistoimittajien silmissä lapsia syöviä natseja. Italian uusi hallitus on hirviö ja Viiden tähden liike populistinen ja äärioikeistolainen. Itävallan uusi hallitushan on aivan natsia tyynni. Kaikki ovat äärioikeistoa.

Suomalaistoimittajat, kuten suomalaiset globalistipoliitikotkin, ovat unohtaneet mikä oli maailman laajuisen vasemmiston kivijalka vielä 1970-luvun alussa. Aivan. Se oli imperialismin vastustaminen. Se oli kansakuntien ja kansojen itsemääräämisoikeuden palauttaminen. Oikeus siihen, että kansat päättävät itse tulevaisuudestaan ja kohtalostaan, omaisuudestaan ja maastaan.

Tätä suomalaistoimittajat vihaavat yli kaiken. Kun kerran väänsin rautalangasta eräälle toimittajalle että globalismissa on kyse uusfasismista, kyseinen naistoimittaja kivahti takaisin: Mielummin fasismi kuin ryssät! Keskustelussamme ei ollut kertaakaan mainittu ryssiä, eikä Venäjää. Sensijaan Suomessahan tämä uusfasismi toimii jo täyttä häkää. Se on valtiovallan ja suuryritysten vallan yhteensulautumista, eli juuri sitä mitä Benito Mussolinikin tarkoitti.
Kun tämän ymmärtää ei tarvitse ihmetellä miksi suomalaiset toimittajat ja poliittikot ovat niin innokkaasti vaatimassa sensuuria ja sananvapauden rajoittamista. Niin fasistit tekevät ja se kuuluu olennaisesti heidän ideologiaansa.



7 kommenttia:

  1. Kiitos taas kerran terävästä tiivistyksestä. Teet hyvää tekstiä!

    VastaaPoista
  2. Lisäksi jollain toimittajilla on hyvinkin tärkeää, että oma naama näkyy ja mielummin isompanan kuin kirjoittamansa jutun asiaosuus.

    VastaaPoista
  3. Amerikkalainen uskova Joanna kysyi muutama päivä sitten Jumalalta, että miksi Hän valitsi Trumpin maan johtajaksi. Jumala vastasi: Trump on yksi minun trumpeteistani johtamaan maa takaisin laillisuuteen. Jumala ylläpitää lakejaan ja ihmiskunnan tulee elää niiden mukaisesti. Hänen kansansa on hylännyt Hänen lakinsa voidakseen elää synnissä valheellisen armon suojaamana. Yksi aikakauden lopun tärkeimmistä merkeistä on laitomuus ja siihen liittyvä kovat sydämet.

    https://z3news.com/w/trump-trumpets-bring-people-people-usa-lawfulness/

    VastaaPoista
  4. Hah, ironian huippu ovat nämä Helsingin Sanomien naurettavat "viestit" Trumpille:
    The messages, which appear on 300 billboards, include: "Mr. President, Welcome to the land of free press" and "Trump calls media enemy of the people."

    VastaaPoista