sunnuntai 20. elokuuta 2017

TIEDUSTELULAKI JA SITÄ RATAA


Ilkka Kanerva, ministeri Risikko, pääministeri Sipilä ja monet muut ovat rohkeina ratsastaneen yli Turussa tapettujen ruumiiden vaatimaan uuden tiedustelulain käyttöön ottoa. Ilman sitä me emme kuulema voi taistella terroristeja vastaan. Emme saa mistään tietoa. Kukaan ei kerro meille mitään. Olemme täysin yksin pimeässä.
He kaikki valehtelevat. Suomen armeijan tiedustelulle salainen tietojenvaihto on ollut arkipäivää ainakin toisesta maailmansodasta lähtien. Suomen poliisilla on täysi pääsy Europolin tietoihin ja maamme viranomaiset ovat vaihtaneet tietoja ulkomaiden viranomaisten kanssa vuosikymmeniä. Veikkaan, että Pohjois-Koreaa lukuunottamatta maailmasta ei löydy kovinkaan montaa maata, joka kieltäytyisi vaihtamasta tietoja suomalaisten viranomaisten kanssa koskien terroristeja ja heidän toimintaansa.

Veikkaan myös, ettei Ilkka Kanerva, Juha Sipilä tai ministeri Risikko edes tiedä mitä kaikkea tuo tiedustelulaki pitää sisällään. Ainakaan valtaosa kansanedustajista ei tiedä, eikä suurin osa kansastakaan. Aikaisemminhan tätä lakialoitetta ajettiin tuubiin Venäjän uhkasta huutamalla, mutta kukaan ei oikein enää ota sitä vakavasti. Turun ruumiit tulivat kuin tilauksesta ja niillä on hyvä ratsastaa.

Kaiken kukkuraksi sisäministeriön kansliapäällikkö Päivi Nerg loihe lausumaan, että kansalaisten pitäisi nyt alkaa tehdä ilmiantoja kaikesta epäilyttävästä naapurustossaan, parhaaseen Itä-Saksan tyyliin. Siellähän turvallisuus oli niin pitkällä, että lapset vakoilivat vanhempiaan, jotka vakoilivat lapsiaan ja toisiaan.

Kerrataanpa hieman mitä 1.1.2014 voimaan tullut uusi salaisia pakkokeinoja koskeva laki sai aikaan. Tuolloin voimaan tullut laki takasi viranomaisille täyden vapauden salakuunnella ketä tahansa missä tahansa milloin tahansa miten tahansa. Laki antoi viranomaisille salakuvata ketä tahansa missä tahansa milloin tahansa miten tahansa. Laki antoi viranomaisille oikeuden istuttaa haittaohjelmia mihin tahansa laitteisiin milloin, missä ja miten tahansa. Laki antoi viranomaisille oikeuden istuttaa laitteisiin seurantaohjelmia milloin tahansa missä tahansa miten tahansa.

1.1.2014 voimaan tullut laki mahdollisti myös sen, ettei viranomaisten tarvinnut hakea lupia toimilleen, eikä ilmoittaa tekemistään salaisista operaatioista niiden kohteelle edes jälkikäteen, mikäli sellainen ilmoitus vaarantaisi tutkinnassa käytetyt tekniikat, teknologian, tutkinnan tai tutkijat. Eli käytännössä viranomaisten ei tarvitse kertoa kenellekään tämän lain puitteissa tekemistään operaatioista.

Jos koneellesi tai mobiililaitteellesi ilmestyisi äkisti 100 000 lapsipornokuvaa tai linkkejä ISISin kotisivuille, sinulla ei olisi mitään mahdollisuutta osoittaa, ettet sinä ole niitä sinne laitellut, näin esimerkiksi. Jos älypuhelimesi lakkaisi äkisti toimimasta, et edes tietäisi hajosiko puhelin, vai toimiko siinä viranomaisten asentama haittaohjelma.

Eli suomalaisilla viranomaisille on jo täydet valtuudet tehdä käytännössä mitä tahansa ja tietojenvaihdolla on jo ainakin 70-vuotiset perinteet. Uusien lakien tausta onkin jossakin aivan muualla ja aivan muuta tarkoitusta varten. Mitä, sitä meille ei kerrota.

On hyvä muistaa sekin, että kun puhuttiin uudesta reserviläislaista, jolla voitaisiin kutsua 25 000 korvamerkittyä reserviläistä välittömästi palvelukseen,sanottiin että se oli välttämätön, koska vanha laki ei muka sellaista mahdollistanut. Se oli valhetta. Vanha laki sanoi nimenomaan, että jos ja kun reserviläinen saa palvelukseenastumismääräyksen, hänellä on muutama tunti aikaa etsiytyä kutsuntapaikalle. Näin on ollut aina. Mihin tuota uutta lakia tarvittiin, sitä ei kukaan tiedä oikeasti vieläkään.

Aina kun viranomaisella tai poliisilla tai poliitikolla on kauhea kiire viedä läpi jokin lakialoite, on syytä painaa jarrua kaksin jaloin. On syytä todella miettiä mistä on kyse. Miksi SOTE-lakia on ruhjottu kiireellä läpi, vaikka lakialotteet ovat kerta toisensa jälkeen olleet perustuslain vastaisia? Miksi kuntien pakkoliitoslaki oli aikoinaan lähes paniikkimaisen kiireen kohteena ja miksi se on nyt lähes unohdettu?




1 kommentti:

  1. Descartes ja Voltaire lausuivat englanniksi?
    Pian luemme historiammekin englanniksi?

    Artkkelin sisältö on mielestäni tärkeä
    Ja kiteytyy tuohon Jefferson-lainaukseen:
    "Suurin uhka vapaudelle
    On hallitus joka ei piittaa perustuslaista".

    VastaaPoista