torstai 4. toukokuuta 2017

MITÄ MEILLE EI KERROTA BREXIT-NEUVOTTELUISTA


YLEn uutisissa käytiin taannoin läpi Britannian pääministeri Theresa Mayn lausuntoa, jossa tämä moitti EU-komissiota sen valitsemasta asenteesta ja syytti sitä sekaantumisesta Britannian sisäisiin asioihin. May myös sanoi EU-median propagoivan avoimesti Britanniaa vastaan. YLEn mukaan puhe oli poliittista teatteria. jonka tarkoitus oli esittää May vahvana johtajana Britannian kansalle ennenaikaisten vaalien vuoksi.

YLEn analyysshi oli, jälleen kerran, metsässä. Mayn puhe oli tarkoitettu kotiyleisölle, totta, mutta ei vain vaalien vuoksi. Ennenaikaiset vaalitkin joudutaan pitämään nimenomaan siksi, ettei niitä jouduta käymään Brexit-neuvotteluiden aikana. Näin siksi, että britit, sekä hallitus että oppositio, arvelivat neuvotteluista tulevan kovat. Siinä ne olivat oikeassa. EU on valinnut Britannian puolesta kovan exitin.

EU julkisti neuvottelulinjauksensa 30.3. 2017, jotka olivat erittäin tylyt ja suorastaan vihamieliset. Julistuksensa aluksi komissio totesi, ettei EU:n ulkopuolinen valtio ole oikeutettu mihinkään sellaiseen, josta jäsenmaat nauttivat, esim. yhteismarkkinoista. Pääsystä markkinoille neuvotellaan kokonaisuutensa, ei toimiala kerrallaan. EU on siis määritellyt neuvottelut poliittiseksi konlfiktiksi, eikä suinkaan kauppa- ja talousneuvotteluiksi. Se haluaa poliittisen yhteentörmäyksen Britannian kanssa, vaikka sanookin haluavansa sopia asioista, Niistä pitää kuitenkin sopia vain ja ainoastaan sen vaatimalla tavalla.

EU ilmoitti myös valmistautuvansa siihen, ettei mitään sopimusta synny. Luotettava suomalainen valtamedia ei ole tätä koskaan kertonut, eikä sitäkään, että May vastasi tähän sanomalla, että Britannia voi lähteä EUsta myös ilman sopimusta. EU myös maalasi itsensä nurkkaan ilmoittamalla, ettei mistään voida sopia, jos kaikesta ei sovita. Tämä lähestulkoon varmistaa, että neuvottelut ovat katolisessa umpikujassa tuotapikaa.
http://www.telegraph.co.uk/news/2017/03/31/full-eus-draft-guidelines-brexit-negotiations/

EU myös ilmoitti varaavansa itselleen ainoan oikeuden määritellä neuvottelujen etenemisen siten, että vasta kun sen haluamista asioista on päätetty, se sallii neuvottelujen jatkumisen. EU myös laajensi neuvottelut koskemaan Euroopan ulkopuolisia alueitaan (mitä ne lienevätkään) ja Britannian meren takaisia alueita. Toisin sanoen, EU haluaa tehdä konfliktista mahdollisimman laajan.

Julistuksessaan EU toistaa myös sen, ettei se salli varsinaisten eroneuvottelujen käynnistyvän, ennen kuin sen haluamista asioista on sovittu sen haluamalla tavalla. Näin EU maalaa itsensä yhä syvemmälle nurkkaan ja syynä on se, että EU itse pyrkii esiintymään kovana poikana, jolla on kaikki valtit käsissään. Todellisuudessa EU ritisee ja natisee saumoistaan, eikä ole yhtenäinen komission puheista ja propagandasta huolimatta. EU pelkää Ranskan vaaleja, sillä Le Penin voitto tässä tilanteessa lähes varmistaisi unionin hajoamisprosessin alun.

Ylimenovaiheen ja tulevaisuuden varalle EU vaatii Britanniaa tunnustamaan myös unionin ylivertaisuuden tulevaisuuden sopimuksissa ja niiden tarkastelussa. Se siis haluaa, että vain se voi jatkossa arvioida Britannian ja EUn välisiä sopimuksia ja määritellä niitä jatkossa.

EU myös vaatii unionin jäsenmaiden kansalaisille Euroopan Unionin oikeuksia Britanniassa brexitin jälkeenkin, mikä ei tietenkään voi olla mahdollista. Kun Britannia itsenäistyy De Facto ja De Jure, maassa noudatetaan tietenkin maan omia lakeja, ei Brysselistä annettuja ohjeita. Tämä on vain yksi esimerkki Mayn tarkoittamasta sekaantumisesta Britannian sisäisiin asioihin.

EU myös vaatii, että EUn taloudellisia sopimuksia sovelletaan Britanniassa operoiviin yrityksiin ja jo tehtyjä EU-sopimuksia sovelletaan näiden yritysten osalta. Toisaalta EU siis aikoo vaikeuttaa brittifirmojen ja brittien elämää yhteismarkkinoilla kaikin tavoin ja kohdella niitä "kolmannen valtion (EU on ensimmäinen valtio EU-jargonissa ja jäsenvaltiot ovat toisia)" yrityksinä, mutta haluaa Britannian kohtelevan siellä toimivia jäsenmaiden yrityksia kuin EUssa ikään.

Kenties vakavin ja vaarallisin EUn vaatimuksista on Pohjois-Irlannin ja Irlannin tasavallan yhdistämisen vaatimus. Se on suoranainen sodan julistus, ei vain Westministerin hallitukselle ja brittiparlamentille, vaan myös Yhdistyneelle kuningaskunnalle eli Englannin kuningattarelle. Tätä suomalainen valtamedia ei ole teille koskaan kertonut, eikä kerro, sillä se on todellinen poliittinen pommi. Tämä on juuri Mayn tarkoittamaa Britannian sisäisiin asioihin puuttumista. Myös EUn avoin tuki Skotlannin itsenäisyysliikkeelle on samaa EUn politiikkaa.

EU siis pyrkii horjuttamaan valtiorakennetta, jonka luomiseksi käytiin erittäin verisiä sotia runsaan 500 vuoden ajan ja joista Britannian ja Irlannin asukkaat maksoivat erittäin raskaan hinnan. Onko tämä ystävällismielistä toimintaa? Onko tämä sitä vapaaehtoisuutta, johon EU-jäsenyyden mainostetaan perustuvan? Ovat nämä niitä suomalaisten kakkihousupoliitikkojen suureen ääneen mainostamia länsimaisia arvoja, länsimaista demokratiaa ja vapautta? Tässä puhutaan valtiollisesta koskemattomuudesta ja sodan mahdollisuudesta. EU pyrkii luomaan valtiollisen kriisin Britanniaan ja mahdollisen sisällissodan, koska "EU edustaa meidän parhaimpia arvojamme" erään suomalaispoliitikon sanoin.

EU myös vaatii diplomaattisin sanankääntein, että brittien sotilastukikohtia Kyproksella tarkastellaan EU-lainsäädännön pohjalta. Vaatimuksen pahansuopuus tulee hyvin esille, kun verrataan mitä EU puhuu amerikkalaisten sotilastukikohdista Euroopassa. Aivan oikein. Ei yhtään mitään. Niissä noudatetaan amerikkalaisten lakeja ja EU ei vaadi niiden osalta yhtään mitään. Tietenkään. Miten EU katsoo voivansa röykyttää Naton avainjäsenmaata jääkin nähtäväksi. Voi olla, että tässä pelissä komission käteen jääkin pata kakkonen.

EU myös vaatii Britanniaa noudattamaan kaikkia EU-jäsenyyden aikana tehtyjä sopimuksia koskien kansainvälisiä suhteita ja toimintaa, kun se samalla ilmoittaa ettei Britannialla ole enää mitään oikeuksia tai valtaa sen asioihin. EUn mukaan sitä eivät velvoita mitkään aikaisemmat sopimukset Britannian suhteen, mutta se siis vaatii Britanniaa noudattamaan kaikki jo tehtyjä EU-päätöksiä eron jälkeenkin. Tasapuolista? No ei tietenkään.

EU myös vaatii, että kaikki mahdolliset keskeneräiset oikeusjutut Euroopan Unionin oikeudessa käydään siellä loppuun ja EU-tuomioistuimen päätökset ovat lainvoimaisia myös Britanniassa. Unioni ilmoittaa samalla, että Brexit-neuvottelut käydään aivan omana ja erillisenä asiana, jolla ei ole mitään tekemistä 27 jäljellä olevan jäsenmaan asioiden kanssa. Toki on. Ministeri Orpon sanoin, Brexitistä tehdään niin kivulias ja paha kuin mahdollista, jottei mikään muu maa uskalla enää erota. Näin siksi, että EU edustaa parhaita länsimaisen demokratian, vapauden ja vapaaehtoisuuden periaatteita. Not.

Yksi keskeisiä, puolisalaisia tavotteita on pitää Britannia EU-lain alaisena. Tämä on täysin käsittämätön tavoite ja osoittaa loistavasti millaisessa kuplassa komissio elää. Brexit palauttaa korkeimman lain hallinnan briteille. Se on yksi Brexitin perusajatuksista. EU kuvittelee, että se voi potkia brittejä päähän ja säilyttää ylivaltansa eronneessa maassa. Jokaisen suomalaisen pitäisi viimeistään tästä ymmärtää millainen EU todellisuudessa on. Länsimaiset arvomme?
https://www.theguardian.com/politics/2017/apr/21/leaked-documents-eu-tough-line-brexit-negotiations

Se luotettava suomalainen valtamedia ei ole myöskään kertonut sitä, että Euroopan Unionin suunnattomilla korvausvaatimuksilla, siis vaatimuksilla kymmenien miljardien eurojen eromaksuista, ei ole mitenkään varmasti oikeudellista pohjaa. EU siis vain vaatii suunnattomia summia, ilman että se olisi täysin laillista, tai varmasti laillista. Muttä kuten presidentti Niinistökin on moneen kertaan sanonut, tämä on parasta suomalaisille.
https://www.ft.com/content/1aeb72c8-0198-11e7-ace0-1ce02ef0def9

Totuus Brexitistä on se, että EU on kostonhimoinen puoliso, joka haluaa kostaa. Se katsoo, että Britannia on pettänyt sen. Se haluaa vahingoittaa Britanniaa, ehkä hajottaa sen valtion, ja hyvällä tuurilla saada aikaan sisällissodan Skotlannissa tai Pohjois-Irlannissa. Se haluaa erosta huolimatta päättää Britannian sisäisistä asioista ja käytellä omaa lakiaan suvereenissa valtiossa halunsa mukaan. Jokaisen suomalaisen pitäisi viimeistään nyt herätä huomaamaan millainen peto EU on jäsenmaitaan kohtaan, millaiset ne suomalaissatraappien suuresti mainostamat "länsimaiset arvot" ovat.

EU kostaa, rankaisee, uhkailee jäsenmaitaan jos ne eivät tottele. Se on sen keskeinen toimintaperiaate. Ei vapaaehtoisuus tai demokratian kunnioittaminen. EU ei tunnusta jäsenmaille mitään oikeuksia itsensä ulkopuolella. Se johtuu siitä, että EU on liittovaltio. Jäsenvaltiot eivät ole itsenäisiä. Ne ovat "toissijaisia", kuten europarlamentti asian muotoili.

Ranskan vaalien euroehdokas Macron on jo hänkin paljastanut mistä EUssa todellisuudessa on kyse. Kun Puola ei halua vastaanottaa EUn tahdon mukaisesti kymmeniä tuhansia turvapaikanhakijoita, Macron on uhannut maata EUn kostolla ja kovilla rangaistuksilla. Tätä ette luotettavasta suomalaisesta valtamediasta koskaan lue tai kuule. Se johtuu siitä, että nuo mediat sekä pelkäävät että tottelevat EUta. Sekin kertoo jotakin EUsta se.

Ehkä se suomalainen valtamedia ottaa onkeensa tuoreista brittiterveisistä ja oikeasti ryhdistäytyy, sillä nykyisellään sen tapa käsitellä monia asioista on vain ja ainoastaan noloa.
http://yle.fi/uutiset/3-9593665





5 kommenttia:

  1. Voi vain toivoa etteivät britit, jotka eivät sitten normannien valtakauden ole olleet vieraan vallan alistamia - päinvastoin kuin useimmat muut EU jäsenvaltiot vielä viime vuosisadan aikana - suostu ihan vähällä tuommoiseen nöyryyttävään pompotusyritykseen. Brittien pitäisi lyhyesti vain ilmoittaa Brysseliin, että nämä "neuvottelut" olivat sitten tässä, ja että asiaan ei ole syytä palata ellei ääni kellossa huomattavasti muutu.

    VastaaPoista
  2. Jos oikein olem ymmärtänyt
    EU haluaa Britannialta
    Vain ne maksut ja velvoitteet joihin se on jo sitoutunut.
    Eikö se ole oikein?
    Mitä virkaa muuten millään sopimuksilla on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siltäkö tuo artikkeli sinun mielestäsi kuulostaa, tai sellaisen vaikutelmanko sait siitä?

      Poista
  3. Niin,
    Minä luen Sanden tekstejä.
    Ne ovat hyvin kirjoitettuja
    Ja mielipiteet ovat vahvat.
    Minun nielipiteet eivät ole aina samat.

    Mm. Skotlanti haluaa
    Ihan itse pysyä EUssa.
    Riitaan Englannin kanssa
    Ei tarvita EUta.
    Englanti ja Skotlanti
    Ja ehkä Pohjois-Irlanti
    Hoitavat riitelynsä ihan itse.
    Onko se Britannian onneksi
    Sitä en tiedä.

    VastaaPoista
  4. Brittein Saaret eikä mikään EUn saaret. EUlla ei ole kyllä mitään tekemistä niille saarille vaan se on Englannin asia pitää huolta omistaan. EUn johto on sairas ja sairaammaksi muuttumassa jatkuvasti.

    VastaaPoista