sunnuntai 13. marraskuuta 2016

TOSIASIOIDEN TUNNUSTAMINEN ON VIISAUDEN ALKU

Tuo Paasikiven ajatus on edelleen yksi niistä harvoista koskaan suomalaisen suusta päässeitä universaaleja totuuksia. Tosiasiat pitää tunnustaa. Niiden perusteella tehdään viisaita päätöksiä, niin yksityiselmässä kuin valtiojohdossakin.

Paasikivi joutui neuvottelemaan nokikkain sellaisen heppulin kanssa, jonka nimi oli Josef Stalin. Ei ihan sieltä helpoimmasta päästä, eikä ihan suuri pienten kansojen ystävä. Diili saatiin kuitenkin aikaiseksi. Maa pelastui tuholta. Ja nyt kun siellä joku inisee sen YYA-sopimuksen kauhistusta, kannattaa muistaa mitä siihen pelättyyn sotilasartiklaan oli Paasikiven ja muiden toimesta jemmattu: sotilaallinen avunanto toteutuu, vain "mikäli kumpikin sopimusosapuoli niin katsoo." Eikä yhdelläkään suomalaisella ollut koskaan aikomustakaan katsoa, että näin olisi. Tosiasia tuokin.

Vähän niinkuin se Ruotsin Nato Isäntämaa-sopimus. Sekin tulee voimaan, JOS Ruotsin eduskunta niin päättää. Eikä se ihan heti päätä niin. Suomen kohdallahan Nato päättää kaikesta meiltä kysymättä. Sekin on tosiasia.

Viimevuosina Suomessa ovat omia hurutusjuhliaan pitäneet ne ideologiset kakkapökäleet, jotka ovat kuvitelleet ja uskoneet, ja nousseet pintaan kellumaan älyllisen ilmapiirin saostuessa. Tämä sakki on ollut niin hurmautunut omista fantasioistaan, että maamme on vajonnut sellaiseen alennustilaan että pitää mennä sadan vuoden takaisiin aikoihin vastaavan löytääkseen. Näiden ideologisten infantiilien debiiliusko siihen, että ratkaisut maamme ongelmiin löytyvät aina ulkomailta ja että ulkomaalaiset pelastavat heidät (muista ei niin paskankaan väliä) on johtanut tähän tilanteeseen.

Kuten Ruotsin vallan aikana ja Venäjän vallan aikana, olemme nyt tilanteessa jossa maassa on ulkomaalaisia joukkoja, jossa ylintä valtaa ja lainsäädäntöä johdetaan ulkomailta ja jossa meidän elämästämme päätetään tuhansien kilometrien päässä meistä. Tämä on totuus. Tiedän, etteivät ideologiset infantiilit uskalla tunnustaa tätä tosiasiaa, koska ovat itse sen saaneet aikaan: Suomi ei ole itsenäinen valtio, eikä kansakunta, ei enää.

Ja mitä tämä onnen aika on meille tuonut? Tosiasia on se, että Euroopan Unionin jäsenyys euroineen on vienyt kansantaloudestamme viimeisen kahden vuosikymmenen aikana 130 miljardia euroa. Se on kohtalainen kolo, reikä valtiomme budjetissa ja se selittää miksi julkiset menot kasvavat, vaikka kansalaisille suunnattuja palveluita on ajettu suohon kaasu pohjassa. Kaikki velkaraha menee ulkomaille, ei Suomeen. Meidän tullitulomme menevät ulkomaille. Verovaramme menevät nekin sinne. Lait tulevat tuhansien kilometrien päästä enimmäkseen. Tämä on tosiasia. Ideologiset infantiilit eivät uskalla myöntää tätä ja siksi he elävätkin Uskon varassa.

Nato-kiima on johtanut sotilaalliseen katastrofiin suomalaisten kannalta. Nato-riiustelu on asemoinut meidät Venäjän viholliseksi. Venäjän puolustusministeriön kakkosmies sanoi jo parisen vuotta sitten, että Nato-Suomessa on 10-12 ydiniskun kohdetta. Tämä on tosiasia. Ideologiset infantiilit kiistävät tosiasian sanomalla "En usko". Tosiasiaan vastataan siis uskomalla, kuvittelemalla. Tietenkin, koska tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku, eikä infantiililla ideologilla ole viisautta, vaan Usko omaan huuruiseen harhaan.

Pahinta tässä natoilussa on ollut omien puolustusvoimiemme tuhoaminen. Maanpetturikenraalin johdolla maamme puolustuskykyä on ajettu alas johdonmukaisesti vain siksi, että maanpetturiupseeristo on halunnut leikkiä Naton kanssa ja halunnut natolaisia vehkeitä. Satoja miljoonia euroja on törsätty natoleikkeihin ja pelleilyyn, kertausharjoitusten sijaan. Miljardien hankintoja on tehty Naton tarpeitten mukaan, samalla kun oman maamme puollutuksen kannalta olennaisia hankintoja ei ole tehty.

Hankitaan miljardien sotalaivoja, joilla päästään Naton pelleilyihin mukaan, mutta joilla ei tehdä hevonvittua tositilanteessa kotimaassa. Hankitaan lentokoneita, joiden avulla päästään nuoleskelemaan natolaisten persereikiä, mutta joilla ei tehdä kotimaan puolustamisessa paskan vertaa. Kaikki tämä johtuu siitä, ettei tosiasioita tunnusteta, vaan Uskotaan. Uskotaan, että joku ulkomaalainen tulee pelastamaan meidät. Ei tule. Ei ole koskaan tullut.

Ruotsin vallan aikana suomalaiset saivat sotia kruunun sodissa ympäri maailmaa ja hoitaa siinä sivussa kotimaansa puolustuksen. Kun Pultavassa ratkottiin Suur-Ruotsin lopullista kohtaloa, kotimaassa käytiin epätoivoista puolustussotaa itänaapuria vastaan täysin laiminlyödyn puolustusinfran kanssa. Kun britit tulivat seilaamaan näille vesille sotalaivastonsa kanssa Krimin sodan aikana, Bormasundissa ja muissa paikoissa tutisivat siellä olevat joukot, Pietarista ei tullut apuja silloinkaan.

Talvisodassa lännen suuri tuki hyytyi sotaretkeksi Narvikiin. Jatkosodan loppukahinassa saatiin saksalaisilta tukea sillä ehdolla, että Suomi tuhoutuu Saksan rinnalla. Onneksi Ryti ja muut jekuttivat Hitlerin ja tämän kumppanit. Ryti lupasi henkilökohtaisesti seistä Saksan rinnalla, maamme hallitus ei. Eikä armeija, Eikä seissyt. Se oli reaalipolitiikkaa raaimmillaan.

Helsingin Sanomien Heikki Aittokoskelle selvisi vasta Trumpin vaalivoiton jälkeen, että ehkäpä meidän pitää joskus seistä omillaan. Se on mahtanut olla järkytys. Sanomathan on ollut harhaisin clintonilaismedia tässä maassa ja uskonut lujasti Naton ihmeellisesti parantaviin ominaisuuksiin ja ryssien kukistumiseen aivan tässä lähiaikoina. Hesarin mukaan Venäjä on romahtanut jo viitisen, kuutisen vuotta ihan just sillään. Toisin on kuitenkin käynyt. Suomi on kusessa taloudellisesti, samoin EU ja USA. Ja nyt saattaa Heikki olla ihan yksin. Kovat on ajat.

http://www.hs.fi/sunnuntai/a1478845291290?ref=a-luet-#1

Höpölöpösodasta puhumalla kannuksensa hankkinut Saara Jantunen on yksi niistä, joka joutuu asemoimaan itsensä uudelleen ideologisesti. Jantunenhan julisti kovaan ääneen, että Paasikiven politiikka on aikansa elänyt ja joutaa historian romukoppaan. Muiden natouskovaisten tapaan Jantunen kuvitteli clintonilaisen ulkopolitiikan jatkuvan maailman tappiin saakka ja nyt, jos Donald Trump todellakin normalisoi suhteet Venäjään, Jantusen koko ura menee roskakoriin. Perustelut katoavat, koska Uskon pohjana ollut haavemaailma katoaa. Jos uusi kylmä sota ei saavu jouluksi kotiin ja keväällä puhaltavakin liennytyksen tuulet, Jantusen ideologinen luistinrata sulaa alta. Kovaa on ajan riento haaveilijalle.

Tosiasia on tämä: on aivan yhdentekevää mitä mieltä olet Venäjästä, se ei katoa minnekään. Se on tuossa. On yhdentekevää mitä yksin masturboidessasi kuvittelet, todellisuus ei ole fantasiaa. Voit vihata ryssiä, Venäjää, pelätä sitä, inhota ja voida pahoin, mutta Venäjä ei katoa vaikka kuinka haluat ja toivot. Tälle tosiasialle edes Ulkopoliittinen instituutti ei ole voinut mitään, vaikka yritys on ollut todella kova. USA ei ole vieläkään tuhonnut ryssämaata UPIn johtajien toiveiden ja kehoitusten mukaisesti. Näin se vain on. Itseasiassa USA on ollut Venäjän liittolainen kaikissa suursodissa. Tosiasia sekin.

Jos tunnet historiaa, tiedät tämän. Venäjä ei kadonnut edes mongolivallan aikana, kuten ruotsalaiset saivat havaita Nevan jäällä vuonna 1241. Venäjä ei kadonnut silloinkaan, kun tsaari Iivana Julma tuhosi noin kolmanneksen omasta kansastaan 1500-luvulla. Venäjä ei kadonnut vuonna 1610, kuten Jaakko de la Gardie sai huomata Moskovassa sotajoukkonsa kanssa käytyään. Eikä se kadonnut silloinkaan, kun keisari Naopleon istui hylätyssä Kremlissä syyskuussa 1812.

Venäjä ei kadonnut silloinkaan, kun Neuvostoliiton georgialainen johtaja Josef Dzugashvili murhautti noin 10 miljoonaa venäläistä. Jos ette muuten usko, niin kysykää Adolf Hitleriltä. Kumpikin mies kuitenkin yritti ihan tosissaan.

Sopiikin kysyä: onko fiksumpaa uhkailla itänaapuria ja käydä ryssäfobian kyllästämää ideologista taistelua, kuin käydä kauppaa ja tienata miljardeja? Kumpi olisi Suomelle parempi, täysmittainen ydinsota, tai miljardien kauppasuhteet? Jantusen, Mika Aaltoilan, Palsternakan, maanpetturikenraalien ja monien muiden mielestä sota on aina paras vaihtoehto, mutta itse olen hieman erilinjoilla.

Jos Yhdysvaltain uusi presidentti tulee samaan johtopäätökseen, kotimaan ideologiset infantiilit ovat tosipaikan edessä. Heidän unensa päättyy. Jenkit tekevätkin bisnestä, eivät ydintuhoisaa itsemurhaa suomalaisuskovaisten tyydytykseksi. Mitä silloin tapahtuu? Tulette näkemään suomalaispäättäjien Canossan matkoja Moskovaan. Jokainen käy vuorollaan hattu kourassa pyytelemässä anteeksi ja anomassa armoa kuten nämä nilviäiset ovat aina tehneet. Muitakaan vaihtoehtoja ei sitten ole näillä selkärangattomilla. Aina pitää lipoa vahvinta ulkomaalaista.

Olisi olemassa vaihtoehto tuollekin. On olemassa tosiasiallinen vaihtoehto paskansyöjien (termin antoivat suomalaispoliitikoille neuvostovirkamiehet jo 40 vuotta sitten) elämän sijaan. Se on itsenäisyys. Se on itsenäinen maa ja valtio Suomi, jossa ylintä valtaa käyttävät suomalaiset, eivät ulkomaalaiset. Se voisi olla taas kerran tosiasia.

Kannattaa nimittäin muistaa se historiallinen tosiasia, että vaikka olimme kuutisen sataa vuotta Ruotsin vallan alla, meistä ei tullut ruotsalaisia, Sekin on historiallinen tosiasia, ettei meistä tullut venäläisiäkään kahden vuosisadan aikana. Eikä meistä tule epämääräisiä "eurooppalaisiakaan" vailla kansan identiteettiä, vaikka nyt maatamme ulosmitataan ja myydään hurjempaa tahtia kuin koskaan historiamme aikana. Ulkolaiset kaivosyhtiöt ovat jo vallanneet Suomesta Belgian kokoisen alueen, noin alkajaisiksi.

Joku siellä nyt piipittää, että miten huolehdimme ilmatilamme loukkaamattomuudesta, jos ei Natoa (joka ei siis valvo tosiasiassa ilmatilaamme) tai läntisiä hävittäjiä? Ostetaan ryssiltä niitä meillä kauhisteltuja S-400 ilmatorjuntaohjuksia miljardilla ja muita it-ohjuksia toisella miljardilla, Takaan, ettei Suomen ilmatilaan tunge ketään kutsumatta sen jälkeen.

Vanhat Hornetit päivitetään kotimaisin voimin ja niillä voidaan hoidella rutiinijutut ja käydä se parin tunnin ilmataistelu jos niikseen tulee. Merivoimilla on tarpeellinen kalusto jo nyt aluevesirajojen valvontaan. Ja kaikki liikenevät raha pannaan sinne missä maamme puolustuskyky oikeasti ratkaistaan; maavoimiin. Ei Afganistaniin, Irakiin, Syyriaan, tai johonkin hottentotti-maahan, jolla ei tosiasiallisesti ole mitään tekemistä meidän kanssamme.

Itsenäisyys ratkaisisi myös EU-peräiset maahanmuuttokysymykset kerta laakista. Rajamme olisi taas meidän ja maahanmuuttopolitiikkamme meidän. Yksinkertaista ja tosiasia tämäkin.

Toivokaamme, että joku maamme johdossa kykenisi tunnustamaan tosiasiat harhaisten natolaisfantasioiden ja maailmankylämasturbaatioiden sijasta, ja tekisi tästä taas meidän oman maamme.

7 kommenttia:

  1. Ei kannata pidättää hengitystä sitä odotellessa. Niin suuri osa hallitsijoistamme vaikuttaa elävän haavekuvien varassa, että minä luulen että järkeä aletaan Suomessa käyttää vasta seuraavalla kivikaudella. Jos silloinkaan.

    VastaaPoista
  2. Sami kirjoitti:
    "olemme nyt tilanteessa jossa maassa on ulkomaalaisia joukkoja,"

    Missä heitä on. keitä he ovat ja kuinka paljon?

    Itselleni mieleen tulevat vokkien asukit.

    acc

    VastaaPoista
  3. Populistinen backlash tulee kyllä Suomeenkin. 41% ihmisistä ei ole puoluekantaa, nyt pitäisi vain organisoitua ja palauttaa itsenäinen perustuslaillinen tasavalta. Vain taivas olisi rajana jos järkevät ihmiset pääsisivät valtaan tässä maassa. Tai ei oikeastaan edes se, nykyteknologialla suomalainen voisi käydä kuussa, tai marsissa parin vuosikymmenen sisällä.

    VastaaPoista
  4. Upeaa tekstiä. Kuin omaani, mutta parempaa...!! 😁

    VastaaPoista
  5. Sande osui taas naulan kantaan! Nykyisin nälvitään Paasikiveä ja Kekkosta. Kukaan näistä nälvijöistä ei kuitenkaan tunnusta sitä tosiasiaa, että ilman Paasikiven ja Kekkosen sovittelevaa politiikkaa Suomi olisi joutunut Neuvostoliiton käsiin.

    VastaaPoista
  6. Sanden blogi on Kremlin blogi.

    VastaaPoista
  7. Kvartaalitalouden rinnalle on selkeästi tullut kvarttaalipolitiikka. Eteenpäin katsellaan juuri tuo neljännesvuosi ja pyritään opportunistisesti hyötymään siitä.
    Vähän aikaa sitten ilmoitettiin Sumen ulkopolitiikan painopistealueet. Olikohan siinä neljäntenä kohtana hyvät suhteet Yhdysvaltoihin - Venäjästä ei sanaakaan. Piti oikein kartasta katsoa, ollaanko me muutettu. Muttä ei siinähän se Venäjä edelleen tököttää. Ja tuo Pietari, piirityksen aiheuttaman 1.5 miljoonan kuolonuhrin edelleenkin vuotava haava venäläisessä sielussa. Siinä se näyttää olevan rajan pinnassa. Ei paljon katsella peruutuspeiliin ei - ei lueta historiaa - unohdetaan kaikki, mitä on opittu.
    Jep, liitytään vaan lopullisesti Natoon, kuten kokoomusnilkit ja upin pellet haluavat - ja plokataan se Pietari sinne Suomenlahden pohjukkaan. Sen jälkeen ei tarvitsekkaan käydä kauppaa Venäjän kanssa. Venäjälle Suomen vienti on yksi hevon vitun humppa - kaiken mitä se tarvitsee - sen se saa muualtakin. Vittuillessaan lyövät vielä energian tuonnin jäihin pahimpien pakkasten aikaan - hei huoltotyöt, huoltotyöt.

    Nykyistä ulkopolitiikkaa on helppokuvailla lainasanoin:

    Vittu, mitä tunareita.

    PS! Harvempi tietää, että Suomea pyydettii Varsovan liiton jäseneksi - Suomen vastaus oli KYLLÄ ! - liitymme heti, kun kaikki euroopan maat kuuluvat Varsova liittoon. Entisaikaan tuo ulkopolitiikka todellakin osattiin.

    VastaaPoista