sunnuntai 20. marraskuuta 2016

EUROOPAN UNIONI HAJOAA

Euroopan Unioni on jo hajoamassa. Se on fakta. Yksi sen perustajajäsenistä erosi, joskin Britanniassakin eurostovoimat yrittävät estää kansan haluaman eron lakiteknisin kikoin ja siirtämällä vallan kansalta pienelle poliitikko ryhmälle. Se on tyypillistä EU demokratiaa, jossa kansa on aina väärässä, jollei se kannata eliitin ideoita. Siksi kaikissa EU-maissa järjestään äänestyksiä niin kauan, että lopputulos miellyttää EUn johtoa.

Mutta Euroopan Union on tosiaan hajoamassa ja on vain ajan kysymys, kun niin käy. Eurokraattien ylikansallisen pakkovallan takeeksi ollaan nyt puuhamassa "eurooppalaista armeijaa", koska Yhdysvaltain uusi presidentti ei olekaan sitä mieltä, että hänen johtamansa Nato turvaisi EUn olemassaolon automaattisesti. Eikä kyse ole suinkaan ulkoisesta uhkasta, ryssistä, vaan jäsenvaltioista. Naton perustehtäviinhän kuuluu Euroopan Unionin aseellinen pystyssä pitäminen, eikä Donald Trump ole siitä niin innoissaan.

Ylikansallisen rahavallan, globalismin ja Euroopan Unionin fanit ovat syystäkin hädissään. Heidän koko uskomusjärjestelmänsä on kaatumassa samaan historian roskakoriin, kuin Neuvostounionikin aikoinaan. Se oli hyvin samankaltainen ylikansallinen valtajärjestelmä ja aivan kuten sekin, myös EU on sitä mieltä ettei ilman sitä tulla toimeen. Todellisuudessahan EU on ryövännyt jäsenmaiden vallan, itsenäisyyden, rahat ja omaisuuden, ilman että juuri mitään on saatu takaisin.

Pohjoismaisissa hyvinvointivaltioissa EUn tuhovoima näkyy parhaiten Suomen kohdalla, koska Suomi toisin kuin muut halusi olla mallioppilas ja toteutti Brysselin politiikkaa kaikessa. Juuri siksi Suomen valtion tuloihin on syntynyt 130 miljardin euron reikä ja valtio menettää joka vuosi miljardeja euroja, joita sen on pakko kattaa lainarahalla. Yhteiskuntapolitiikassa tuho on selvää. Köyhien suomalaisten määrä on nyt lähes miljoona. Terveys- ja hyvinvointipalvelut on tuhottu, koska niihin kerätyt verovarat on annettu Euroopan Unionille. Ulkopolitiikka on ollut Suomelle vahingollista ja tuhoisaa, ja vain ja ainoastaan Brysselin määräyksestä menetämme joka vuosi miljardeja euroja ulkomaankauppamme tuhomisen vuoksi.

Euro on ollut valuuttana täysi katastrofi. Sen ylläpito on niellyt Suomesta kymmeniä miljardeja tukirahoja, joita ei tulla koskaan samaan takaisin. Euro on hyvin epätasapainoinen valuutta, ei mikään stabiili kivijalka, kuten meille on valehdeltu. Euro on ylihinnoiteltu ja juuri siksi Suomessa ei vienti vedä, toisin kuin Ruotsissa jossa on oma raha, ja juuri siksi suomalaisten tulotaso romautetaan ja suomalaiset pakotetaan ilmaistöihin. Eurostoliittolaiset eivät näe mitään muuta vaihtoehtoa kuin oman maansa tuhoamisen, sen ihmisten tuhoamisen ja tulotason romauttamisen, niin, että 2020-luvun Suomi tulee olemaan tällä linjalla syrjäinen rutiköyhä rajamaa. Kuullostaako tutulta? Kyllä, juuri näin oli Ruotsin vallan aikana.

Mikään mitä meille sanottiin EUsta ei ole pitänyt paikkaansa. Mitkään EU-lupauksista ei ole toteutunut. EU ei ole tuonut suomalaisille mitään turvaa missään mielessä. Sosiaalisesti olemme epävarmemmassa tilanteessa kuin koskaan sitten sotavuosien ja turvallisuuspoliittisesti olemme suuremmassa vaarassa kuin koskaan sitten sotavuosien jälkeisen ajan. Meille siis valehdeltiin.

Kuten Helsingin Sanomien päätoimittajakin 20.11. 2016 itse toteaa: " TÄHÄN AIKAAN kuuluvat kovat puheet. Me aikuiset opettelemme vasta tulkitsemaan niitä: selittämään itsellemme, että joka sanaa ei ehkä tarvitsekaan ottaa kirjaimellisesti. Onko sillä lopulta väliä, vaikka kaikki ei olekaan totta?"

Onneksemme Euroopan Unionissa on valuvika. Se perustuu vanhaan natsien Unsere Europa -suunnitelmaan vuodelta 1940 ja sen synnyttivät samat saksalaiset virkamiehet, jotka suunnittelivat myös tuon natsien Euroopan. Se taas heijasteli aikansa käsitystä siitä, että ylikansallinen ei-demokraattinen valta on mahdollista väkivalloin, aivan kuten Neuvostoliitossakin. Tämä on totuus Euroopan Unionista ja sen perusolemuksesta.

Meille syötetty valhe Euroopan Unionin demokraattisuudesta perustuu silmänkääntötemppuun. Todellista valtaa EUssa käyttää komissio ja komissaarit, ei parlamentti, joka on vain silmanlumetta. Suomalaisille on myös valehdeltu siitä mitä tuo parlamentti tekee ja mitä sen jäsenet tekevät. He eivät edusta lainkaan maitaan. Yksikään suomalainen meppi ei edusta Suomea tai suomalaisia. Hän on osa paneurooppalaista ryhmää parlamentissa ja käsittelee vain EU-asioita, eikä edistä tai aja Suomen tai suomalaisten etuja tai oikeuksia millään tavoin. Europarlamentti ei edes käsittele kansallisia kysymyksiä. Moni ei tajua tätä vieläkään.

Mutta kuten todettua, hajoaminen on jo alkanut. Se tulee alhaalta päin, eikä ulkoa kuten paranoidit eurostoliittolaiset kuvittelevat. Kansat haluavat itsemääräämisoikeutensa takaisin. Kansalaiset haluavat vaikutusvaltansa takaisin. "Yhteisessä Euroopassamme" heillä ei ole kumpaakaan. Eurokraatit ja federalistit kuvittelevat kykenevänsä estämään tämän nousun, mutta juna meni jo. Yhdysvaltain presidentinvaalit ja Brexit osoittivat mikä on mahdollista. Mikään eurokraattien ja euroeliitin parjauskampanja ei pysty kääntämään laivaa enää. Kyse on vain aikataulusta.

Jos tarkastelemme Neuvostoliittoa, tiedämme että supervalta voi romahtaa nopeastikin. Neuvostoliitto hajosi ja lakkasi olemasta kahdessa viikossa. Euroopan Unionille voi käydä samoin ja hyvin nopeasti myös. Koko EU on nyt kahden tapin varassa. Saksan ja Ranskan. Jos Ranskassa kansallismieliset Marie Le Penin joukot nousevat valtaan, EU lakkaa siihen kuin seinään.

Jos Saksa saa tarpeekseen sekoilusta, EU lakkaa olemasta. Kymmenien tuhansien eurokraattien ja eurostoliittolaisten toimeentulo ja olemassa olo on kahdesta tapista kiinni ja niistä toinen on jo puoliksi lähdössä, ja toisessa kansallismielinen uusi puolue voitti liittokanslerin tämän kotiosavaltiossa selvin luvuin. Ja kuten Brexit ja Yhdysvaltain presidentin vaalit osoittivat, mikä tahansa on mahdollista, halusipa eurostoliittolaisten kaaderi sitä tai ei.

Melko varmaa on, että suomalaiset päättäjät yllätetään housut kintuissa joka tapauksessa.

5 kommenttia:

  1. Ai saakeli, että mä nautin kun EUvostoliiton hajoamisen jälkeinen selittely alkaa. Tulen lukemaan jokaisen lehden jokaisen uutisen joka liittyy aiheeseen, vaikka olisi sama uutinen kuin jo lukemani. Hajoaminen on ollut selvää jo vuosia ja eliitin valheet muuttuvat jatkuvasti epätoivoisemmaksi.

    VastaaPoista
  2. Yksi tärkeistä asioista on saada vastuuseen valtion petturit ja varojen hävittämisestä olevat henkilöt. Siihen on saatava todella puolueeton komissio. Näitä viimeisimpänä ovat mm. Katainen, Urpilainen...nimilista on pitkä.

    VastaaPoista
  3. Heittäkää hittoon joutava löyhkääminen aikuiset ihmiset!

    VastaaPoista
  4. Kiitos taas hyvästä analyysistä, Sande! Kyllä näin on, EU:n liitokset natisevat jo! Mitenkä sitten suu pannaan meikäläisten EU-intoilijoiden suhteen?

    VastaaPoista
  5. Upeita kirjoituksia, kiitos!
    EU:n kaatumista odotellen - Suomen puolesta peläten.

    VastaaPoista