keskiviikko 30. joulukuuta 2015

VUODEN UUTINEN

Näin vuoden lopussa on tapana tarkastella kulunutta kalenterivuotta ja listailla vuoden uutisia. Mielestäni näin suomalaisesta näkökulmasta katsottuna yksi uutinen ylittää kaikki muut. Ei, Syyrian sota, Ukraina, Pariisin terroristi-isku, eurokriisin pitkittyminen, öljyn hinnan romahdus, reaalitalouden kuihtuminen finanssikuplan varjossa, mikään noista ei ole vuoden uutinen.

Kuluneen vuoden uutinen ei ole myöskään pakolaiskriisi, eikä edes mäkihyppääjiemme hyvin vaatimaton menestys kansainvälisillä kummuilla. Jarkko Niemisen lopettamispäätös ei sekään ole vuoden uutinen, vaikka iso olikin. On yksi uutinen, joka ylittää kaiken tänä vuonna tapahtuneen.

Suomessa on itsenäisyyden ajan surkein hallitus.

Tarkastelipa asiaa miltä poliittiselta kantilta tahansa, hallitus ei ole vain huono. Se on katastrofimaisen surkea. Se on poliittisesti juvenaali ja impotentti, se on epävarma ja sokea, se on suunnaton, muodoton ja eksyksissä. Kuten eräs kivikova kokoomuslainen kaverini asian tiivisti (ja kyllä, hän on kova kokoomuslainen): Tossa sakissa ei ole ketään, jonka kyytiin uskaltaisi mennä.

Aikoinaan Matti Vanhasen hallituksia pidettiin Suomen historian huonoimpiin kuuluvina ja Kataisen Six Packiä pohjanoteerauksena, ennen kuin Stubbin lyhytikäinen sekoomushallitus otti sen paikan. Stubbin hallituksen alittamisen ei pitänyt olla mahdollista, mutta kyllä se oli. Juha Sipilän hallitus on tähän astisen Suomen historian surkein. Voi olla, että Ruotsin vallan ajalta löytyy kehnompia, samoin Venäjän vallan ajalta, mutta ns. itsenäisyyden ajan huonoin hallitus on tässä ja nyt.

Tämä on viimevuoden ylivoimaisesti suurin uutinen. Juha Sipilän hallitus on historiamme surkein, jopa sen kannattajien mielestä. Sellaiseen ei moni hallitus kykene. Tämä on kyennyt, kirkkaasti.

2 kommenttia:

  1. Hyvin usein ennen radikaalia muutosta, käydään rämpimässä pohjamutia myöten naama mutrussa, näin on tässäkin päässyt käymään.

    Sipilän hallitus on yritysten hallitus, ei suomen hallitus.
    Positiivisesti voidaan sanoa että tulevaisuudessa voidaan rakentaa sipilä-ideksi joka kuvaa tulevien hallitusten epäonnistumisia.

    Sipilä jää suomen historiaan suurena häpeäpaaluna, rappion ja kurjuuden ruumiillistumana.

    VastaaPoista