torstai 31. joulukuuta 2015

TALOUDEN KICK START

Koska hallituksella ei ole hajuakaan siitä miten talouskasvua luotaisiin ja miten luodaan uusia työpaikkoja, ehdotan seuraavaa: annetaan jokaiselle alle tonnin kuussa saavalle viiskymppiä kuussa.

Koska köyhillä ei ole varaa säästää, tuo viisikymppiä menisi suoraan kulutukseen, mikä saisi kotimarkkinoilla toimivat yritykset piristymään ja palkkaamaan lisää väkeä, eli luomaan oikeita työpaikkoja orjatyöpaikkojen ja pakkotöiden teettämisen sijaan. Se taas lisäisi edelleen kotimaista kulutuskysyntää ja luottamusta talouteen.

No, nyt siellä jo moni taivastelee mistä rahat. Sensijaan, että syydetään miljarditolkulla rahaa ulkomaille ja ties mihinkä paskahankkeisiin, joilla ei työllisty kukaan, otetaan niihin upotetut miljardit ja käytetään tähän.

Suomessa on eri laskutavoista riippuen 500 000 - 900 000 köyhää.  Kymppi kuussa olisi  5 - 9 miljoonaa. Viiskymppiä kuussa olisi 25 - 45 miljoonaa. Vuodessa se tekisi 300 - 540 miljoonaa euroa. Kaikki suoraan kulutukseen, ostoksiin, kaupalle ja palveluihin yms.

Kuullostaa paljolta, mutta muistetaanpa että Kataisen, Stubbin ja Sipilän hallitukset ovat antaneet niille suurimmille vientiyrityksille 2,4 miljardia verohelpotuksia, siis niille jotka ovat siirtäneet tuotantoaan pois Suomesta ja joilla on veroprosentti jo entuudestaan alle 5%. Eurotukiaisiin on pantu vähintään 23 miljardia vuoden 2008 jälkeen, luultavasti enemmänkin. Sillä rahalla olisi jo tehty kaikenlaista kannattavaakin.

Pakolaisbisnekseen, joka on kepulaisten ja kokkareiden hallinnassa, syydetään noin 1,2 - 1,5 miljardia euroa. Sillekin rahalle olisi kannattavaakin käyttöä. Ja täsmennän: minulla ei ole mitään pakolaisia vastaan ja niitä voitaisin ottaa, sieltä pakolaislereiltä kiintiöpakolaisjärjestelmän kautta, mutta tämä "pakolaiskriisihän" on samanlainen kusetus kuin oli aikoinaan keskustan haja-asutusalueiden jätevesiasetus, jolla kupattiin suomalaisilta noin miljardi ja joka haudattiin viimevuonna hiljaisuudessa.

Niin sanottuun työttömyyden hoitoon tässä maassa käytetään satoja miljoonia vuosittain, jos riittääkään. Väitän, että jos antaisimme suoraan jokaisen alle tonnin tienaavan/saavan tilille viisikymppiä, vaikutus talouteen ja työllisyyteen olisi dramaattinen, puhumattakaan siitä miten tuo viisikymppiä kuussa vaikuttaisi noiden ihmisten arkeen. Tämä olisi halpa ja nopea, suora keino vaikuttaa asiaan. Mutta ehkä se ei juuri siksi kelpaakaan. Björn Wahlrooskin jäisi ilman ja sehän ei käy. Vaikka mies pakenikin Ruotsiin huutelemaan hävyttömyyksiä suomalaisille.

Eli rahaa olisi, kunhan se pantaisiin liikkeelle. Pikkusummalla, 450 miljoonaa vuodessa, saataisiin talous liikkeelle ja raha liikkumaan, ihmiset voimaan paremmin ja huonovointisuutta kevennettyä.

Jos tuo ei kelpaa niin tässä on toinen todellinen kick start -idea: perustetaan Suomeen viisi Las Vegas/Macao tason kasinohotellia. Yksi Kemiin. Yksi Vaasaan. Yksi Uuteenkaupunkiin tai Poriin. Yksi Helsinkiin. Yksi Imatralle tai Lappeenrantaan. Kuudes voitaisiin perustaa vaikka Ivaloon tai Utsjoelle, Viitasaarelle tai Kuopioon, Kuhmokin kävisi.

Jokaiseen tulisi megakasino, satoja peliautomaatteja, ravintoloita, pari, kolmesataa paikkainen hotelli, yökerho jne. Kasinot hoitaisi RAY/valtio, hotellit ja ravintolat yritykset/yrittäjät. Juju olisi tässä: työntekijät pitäisi palkata paikkakunnalta tai lähiseudulta ja kaikki alihankitapalvelut hankkia lähiseudulta, kaikki sapuska olisi lähiruokaa.

Tuollaisen parisataa paikkaisen kasinon voisi kuvitella pyörittävän noin miljardin liikevaihtoa, mutta parin, kolmensadankin liikevaihto olisi aika hyvin. Ne vetäisivät turistejakin aivan toiseen malliin ja kun hotelleissa olisi todellisia luxus-sviittejä, isommatkin kukkaromiehet tulisivat hieman kauempaakin pelailemaan. Ruotsista, Norjasta, Saksasta, Tanskasta, Baltiasta ja Venäjältä tulisi satamäärin törsääjiä.

Mutta eihän tuotakaan saa tehdä. Sipilän kaverit ja kokoomuslaiset eivät suostu ennen kuin varmistuu, että he saavat nuo haltuunsa. Kristillisille tuo on syntiä, RKP ei pidä siitä että ruotsalaiset joutuisivat maksumiehiksi, vasemmisto(liitto) varmaan näkisi riistoa ja vihreät hiilikummituksia. Persut suuttuisivat ulkolaisista esiintyjistä ja demareille koko homma olisi mysteeri.

Mutta miettikääpä hihittelynne lomassa: mitä jos tekisimme nämä kaksi oikeasti ensivuoden aikana?

Mutta ei, eihän tällaisia voida tehdä. EI on suomalaisen hallintokoneiston motto ja johtoajatus. Se on eduskunnan ja eduskuntapuolueiden uskontunnustus. Ei. EI.

Näin yksinkertaisia keinoja ei saa käyttää talouden ja työttömyyden vähentämiseen missään tapauksessa.

2 kommenttia:

  1. Joskus tuntuukin siltä, että päättäjämme eivät mitään niin vähän halua kuin että Suomi menestyisi. Olisikohan asian takana jotakin semmoista että rikkaus tuntuu köyhyydeltä, jos kaikki muutkin ovat rikkaita? Nuo hyvin menestyneet eliitin jäsenet haluavat, että me muut pysymme köyhinä jotta he voisivat tuntea itsensä rikkaiksi. Tämä on minun päätelmäni.

    VastaaPoista
  2. Erinomainen idea, varsinkin nuo kasinot. Itse ehdotan, että tehdään uusi Las Vegas Lappiin. E74(vai mikä tuo Helsingistä Lappiin) tie vähintään kaksikaistaisena moottoritienä loppuun saakka. Paikallinen infra kuntoon, isompi lentokenttä, jotta saadaan enemmän turisteja. Prostituutio ja kannabis lailliseksi ja verotettavaksi. Lisäksi tietysti ehdottamasi lähituotettu ruoka ja palvelut lakisääteiseksi.

    Pelkästään kannabiksen laillistaminen ja tuotteistaminen työllistäisi maanviljelijöitä ja loisi täysin uutta työtä puhumattakaan tekstiiliteollisuudesta tai elintarviketeollisuudesta. Ja niille ihmisille, joiden ainoa vastaväite on, että "ei käy, koska se on laitonta" ei ole argumentti vaan toteamus lainsäädännöstä. Ja lakia voidaan aina muuttaa. Jos valtio nimeltä Kanada on myöskin laillistamassa, niin eiköhän järjetön satavuotinen sota huumeita vastaan ala olla tiensä päässä. Nyt olisi myös meillä suomalaisilla mahdollisuus näyttää ja olla kehityksen kärjessä sen sijaan, että ajamme hyvinvointiyhteiskunnan alas rikollisen eliitin etujen vuoksi.

    VastaaPoista